Talvivaara – Musta-Pekka?

Kaivosyhtiö Talvivaara on käytännössä koko olemassaolonsa ajan kulkenut vaikeudesta vaikeuteen. Perimmäinen syy vaikeuksiin lieneekin yhtiön käyttämä bioliuotusmenetelmä, josta on vain vähän aikaisempia kokemuksia nikkelin talteenotossa ja joka on vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi täysin sopimaton Suomeen.

Talvivaara on (oli) sen kokoluokan yritys, että liiketoiminnan sivuvaikutuksille ei ollut pantu paljon painoa. Yhtiön johto oli tietenkin täysin tietoinen kaikista riskeistä, mitä sen toiminta saattoi aiheuttaa, vaikka nyt muuta väittääkin, eli vuodot ym. vahingot tulivat sille muka täysin yllätyksenä.

Talvivaaran malminerotus on aiheuttanut mittavat ja osin jopa korjaamattomat ympäristövahingot. Tämän vuoksi yhtiön toimiva johto joutuu käräjille selvittämään tekojaan. Syyte käsittää seuraavat rikkomukset:

- kaivoksen suunnittelu- ja tutkimusvaiheeseen sekä ympäristö- ja vesitalousluvan hakuun liittyviä toiminnanharjoittajan laiminlyöntejä

- eri jätejakeiden käsittelyyn ja sijoittamiseen liittyviä toiminnanharjoittajan laiminlyöntejä

- kipsisakka-altaan rakentamiseen ja käyttöön liittyviä toiminnanharjoittajan laiminlyöntejä

- kaivoksen hallitusti luontoon johtamia ja hallitsemattomasti luontoon päässeitä jätevesiä

Tämä ei kuitenkaan ole riittävän pahaa. Yhtiön taloudellinen tilanne on heikko. Yhtiön kassasta virtaa enemmän rahaa ulos kuin sinne tulee. Talvivaaran tulevaisuus on vaakalaudalla, ja sen ainoa selviytymiskeino on velkojen lähes täydellinen mitätöiminen ja liiketoiminnan myyminen uudelle yhtiölle, joka voisi ottaa vastaan lähes velattoman yhtiön.

Mitä tästä seuraisi? Viiden vuoden kuluttua oltaisiin jälleen samassa tilanteessa. Velkaa olisi ennätysmäärä ja ympäristötuhot sen mukaiset.

Mikä on osakkeenomistajan tilanne? Yhtiön osakekurssikuvaaja on surkeaa katsottavaa.

Yhtiön osakkeiden lukumäärä on noin kaksi miljardia ja markkina-arvo tällä hetkellä noin 70 miljoonaa euroa. Parempina aikoina, jolloin osakekurssi oli yhden euron yläpuolella, markkina-arvo oli enemmän kuin kaksi miljardia euroa. Yhtiön arvo onkin käytännössä haihtunut kuin tuhka tuuleen, tai Talvivaaran tapauksessa olisi ehkä selvempää sanoa, että yhtiön arvo on valunut likavesien mukana Kainuun luontoon.

Jokainen Talvivaaran osake on kuin Musta-Pekka-kortti, joka tuossa samannimisessä pelissä jäi häviäjän käteen. Niin tulee käymään myös Talvivaaran osakkeenomistajille. Jos yhtiön liiketoiminta siirtyy uudelle yhtiölle, osakkeenomistajat jäävät nuolemaan näppejään. Jos yhtiön annetaan mennä konkurssiin, osakkeenomistajien kohtalo on aivan sama: Musta-Pekka jää käteen.

Osakekurssin suunta on parin viimeisen vuoden aikana lähestynyt asymtoottisesti abskissaa, mikä tarkoittaa sitä, että yhden osakkeen arvo lähestyy nollaa senttiä.

Parasta tietenkin olisi, että Talvivaaran toiminta lakkaisi ja ympäristövahingot aiheuttaneet henkilöt saisivat asiaankuuluvat tuomiot. Talvivaaran tuomitsemisesta pitäisi tehdä tehokas ja varoittava esimerkki kaikille tuleville kaivosyrittäjille. Tässä taitaa vain käydä niin, että tätä juttua tullaan käsittelemään vuosikausia ja kaikissa oikeusasteissa.

Alkoholin vaikutuksen alaisina

Alkoholin (liiallisella) nauttimisella on tunnetusti monia sivuvaikutuksia.

Voisi luulla, että nahkatakkisella olisi heräämisen jälkeen niska hieman jäykkä...

Nopeasti katsottuna näyttäisi siltä, että siinä on vain väsyneitä matkalaisia, mutta miten kaikki kolme voivat olla (noin) väsyneitä?

Technics RS-AZ7 -kasettidekki

Technics RS-AZ7 -kasettidekki edusti aikanaan kehityksen huippua, ja niin se tekee sitä vieläkin. Parempaa kasettidekkiä ei ole tuon jälkeen (eikä sitä ennenkään) valmistettu. Vuonna 1997 esitellyssä Technics RS-AZ7 -kasettidekissä on ns. amorfinen äänipää, joka saa vanhatkin, jopa 30 vuoden ikäiset, C-kasetit kuulostamaan uskomattoman kirkkailta. Vaikka C-kasetille on aikanaan nauhoitettu musiikkia LP-levyiltä vain keskitason dekillä, C-kasetilla oleva musiikki kuulostaa RS-AZ7-kasettidekillä toistettuna jopa paremmalta kuin saman musiikin toistaminen CD-levyltä. Uskomatonta mutta totta!

CD-levyjen yleistyminen vähensi kasettidekkien ja C-kasetin suosiota, minkä vuoksi niiden valmistaminen uudelle vuosikymmenelle siirryttäessä väheni selvästi ja joidenkin valmistajien kohdalla jopa loppui kokonaan. Nykyään niitä valmistaa tuskin yksikään tunnetumpi valmistaja. Joissakin yhdistelmissä saattaa olla huonolaatuinen nauhuri, mutta sellaisella ei ole mitään tekemistä hifinauhurin kanssa.

Ostin RS-AZ7-kasettidekin vuonna 1998, ja se on edelleenkin käytössä vaikkakaan ei kovin usein. Se maksoi 2500 markkaa, joka inflaatiokorjattuna lieneekin noin 500 euroa.

Kuten kuvasta näkyy, niitä myydään edelleenkin yksityisillä markkinoilla. Esittelykäytössä olleesta dekistä, jolle luvataan vuoden takuu, pyydetään 380 puntaa eli noin 475 euroa.

Laite on valmistettu Japanissa, mikä kertoo sen laadusta. Sen suorituskyky on erinomainen. 

Datavalot

Kaleva kertoi tänään Oulun yliopistossa tehtävästä ”uraauurtavasta” tutkimuksesta, jossa mobiilipäätelaitteen tiedonsiirtoyhteys tapahtuu ledivalojen välityksellä. Jälleen kerran toimittaja on ollut aivan pihalla asiasta ja selittänyt asian oman ymmärryksensä mukaan. Menetelmän tekninen puoli on selitetty epäselvästi, ja maallikko tuskin ymmärtää siitä mitään.

Tiedonsiirtoyhteyteen tarvitaan (tavallisesti) lähetin, vastaanotin ja tiedonsiirtokanava. ”Datavaloissa” ledilamppu toimii lähettimenä ja vastaanottimena. Tavallinen ledilamppu ei kuitenkaan käy siihen, koska siinä ei ole vastaanotinta. Siihen tarvitaan siten erikoisvalmisteinen lamppu, joka lähettää näkyvää valoa ja jossa on vastaanotin, joka ottaa vastaan mobiililaitteen lähettämää näkymätöntä infrapunavaloa.

Kaikkien optisten tiedonsiirtoyhteyksien ongelma on vaatimus suorasta näköyhteydestä lähettimen ja vastaanottimen välillä. (Se voi toki toimia heijastuvan valon avulla, mutta tuolloin datanopeus putoaa usean dekadin.) Tämä on hyvin rajoittava tekijä menetelmän hyödyllisyydelle. Päätelaitteen liikuttelu kädessä voi katkaista yhteyden.

Artikkelissa puhutaan valaistuksesta ja ledivaloista. Lamppuja kerrotaan siis olevan monta, mutta menetelmä toimii kuitenkin vain yhden lampun kanssa. Muut lamput, vaikka lähettäisivätkin samaa dataa, häiritsisivät yhteyden toimintaa, koska niiden lähettämä valopulssi saapuisi eri aikaan mobiililaitteeseen eri pituisen matkan vuoksi.

Datavalot vaikuttaa paluulta menneisyyteen ja vanhaan tekniikkaan. Uusia nG-menetelmiä jatkuvasti kasvavine nopeuksineen kehitetään kaiken aikaa, mutta datavalot tarjoaa vain rajoitetun, lyhyen kantaman ja hitaan yhteyden, jolla lieneekin vain vähän jos sitten lainkaan käytännön sovelluksia. Lisäksi päätelaitteen täytyy tukea tätä tiedonsiirtomenetelmää, mitä nykyiset laitteet eivät tee.

Digitaalidatassa on tilastollisesti sama määrä ykkösiä ja nollia. Jos ykkönen edustaa palavaa valoa ja nolla pimeää, datavalojen ledilamppu palaa 50 prosenttia ajasta. Koska datavalojen bittinopeus lieneekin useita megabittejä sekunnissa, lamppu näyttää palavan jatkuvasti mutta 50 prosenttia himmeämpänä kuin jos se palaisi jatkuvasti.

Tavallisille ledilampuille annetaan jokin tietty kestoikä tunneissa ja syttymiskertojen määrä. Syttymiskertojen määrä on kymmeniä tai satoja tuhansia, joten tavallisen ledilampun tekniikka ei kestäisi niissä. Se tulisi täyteen jo alle sekunnissa.

Yliopiston tutkijoiden työtä on ”tutkiminen”. Jos mitään kovin järkevää tutkittavaa ei ole, silloin tutkitaan jotakin vähemmän järkevää, johon ”datavalotkin” taitaa lukeutua. Suurin osa tutkimuksista taitaa olla sellaisia, että niille ei koskaan löydy mitään käytännön sovellusta. Käykö niin datavaloillekin?

Kuvassa tutkimusryhmän vetäjä. Kuva on yhtä vähäinformatiivinen kuin artikkelikin.