Kesä 2011

Kesä 2011, joka on nyt päättymäisillään, on monessa suhteessa ollut poikkeuksellinen. Se on ollut tavallista lämpimämpi, kosteampi ja sateisempi.

Alla oleva kuva (sininen viiva) esittää erään pohjoissuomalaisen keskisuuren järven vedenpinnan korkeuden vaihtelua huhtikuun alusta elokuun loppuun. Ordinaatalla oleva jakoväli vastaa 0,25 metriä.

Kuvasta voidaan havaita tulvahuippu, joka oli huhtikuun lopussa. Sen jälkeen vesi on laskenut, noussut, pysynyt paikallaan, laskenut, noussut, laskenut, noussut, laskenut, noussut ja lähtenyt laskuun, joka jatkuu edelleen. Ennusteen mukaan pinnankorkeus saavuttaa syyskuun lopussa keskimääräisen korkeuden.

Poikkeuksellista on ollut vaihteluiden suuri lukumäärä ja vaihtelun suuruus. Korkeus on toki vaihdellut ennenkin, mutta vaihtelun suuruus on ollut selvästi pienempi. Pinnankorkeus on keskimäärin ollut noin 0,25 m normaalikorkeutta suurempi. Tämä normaalikorkeus on merkitty peruskarttaan.

Syynä vaihteluun ja normaalikorkeutta suurempaan pinnankorkeuteen on ollut sateiden suuri määrä. Koska järven valuma-alue on moninkertainen järven pinta-alaan verrattuna, 10 mm:n sademäärä nostaa pienen viipeen jälkeen vedenpintaa noin 50 mm, jos luonnollinen valuma jokeen jätetään huomiotta.

Kempeleen Kyläkauppa

Kempeleen Kyläkauppa on viime aikoina mainostanut Radio Pookissa omaa erinomaisuuttaan, mikä toi mieleeni monia ei niin mairittelevia ostoskokemuksia kyseisestä ”sekatavarakaupasta”.

Voitaisiinkin sanoa, että Kempeleen Kyläkauppa on kuin pahamaineinen Puuilo pienoiskoossa. (Puuilossa ei tosin myydä polkupyöriä.) Pieni myymäläkiinteistö on tupattu täyteen sekalaista tavaraa.

Olen käynyt muutaman kerran ostoksilla Kempeleen Kyläkaupassa, ja kolmella kerralla tuotteen hinta kassalla on ollut eri kuin hyllyn reunassa. Tuotteissa itsessään ei ollut hintalappua. Huomauttaessani asiasta kassalla olevalle kauppiaan rouvalle hän oli mulkaissut minua vihaisesti mutta kuitenkin korjannut hinnan oikeaksi. Tuotteet eivät olleet maksaneet kovinkaan monta euroa, mutta tuntuu hieman erikoiselta, jos joillakin tuotteilla on kaksi eri hintaa. Kuinkahan moni muu Kempeleen Kyläkaupan asiakas on maksanut ostoksistaan liikaa?

Monia saattaa ärsyttää kauppiaan kyttääminen jonkin matkan päässä. Kyse on tuskin hyvästä palvelusta vaan pikemminkin vain hänen epäluulostaan jokaista asiakasta kohtaan periaatteella ”jokainen asiakas on potentiaalinen myymälävaras”. Koska liikkeessä ei ole mitään varkaushälytysjärjestelmää, kauppiaan asenne on tietenkin jossakin mielessä ymmärrettävä, vaikkakaan sen ei tarvitsisi olla niin näkyvää. Koska kauppias toimii itse ”vartijana”, hänen ei tarvitse palkata ulkopuolista vartijaa. Ehkäpä hävikki on ollut niin suurta, että kauppiaan on ollut pakko ryhtyä ”toimenpiteisiin”.

Kempeleen Kyläkaupan ”kaksihintajärjestelmä” tuntuu oudolta. Kyse ei voi olla pelkästä sattumasta tai kassan huonomuistisuudesta. Ehkäpä siellä halutaan testata asiakkaiden tarkkaavaisuutta. Tuskinpa kovinkaan moni asiakas pitää siitä, että häneltä yritetään periä liian korkea hinta, ja jos hän huomauttaa siitä, kassa ei esitä mitään pahoittelua tapahtuman vuoksi, vaikka virhe oli yksinomaan hänen.

Yle Radio Suomi

Yleisradio on jo muutaman vuoden ajan käyttänyt kaupallisten radioasemien käyttämää aseman nimen toistamista tyyliin: ”Yle Radio Suomi!”

Jossakin kulkee raja, jonka jälkeen Yle Radio Suomi -iskulauseen kuuleminen alkaa yksinkertaisesti ärsyttää, ja radioasema vaihtuu nopeasti kaupalliseen. Kumma kyllä, mutta kaupallisten radioasemien vastaava nimen kuuleminen ei aiheuta samanlaista ärsytystä.

Tämä on varmastikin ennätys: eräänä päivänä Yle Radio Suomi -iskulause toistettiin 12 kertaa yhden tunnin aikana, ja kolmesti neljän minuutin aikana.

Keskustelin kerran Oulu-radion vastaavan tuottajan kanssa, ja hänen mielestään iskulausetta käytetään siksi, koska (Yle) Radio Suomen kuuntelijat eivät tiedä, mitä radiokanavaa he kuuntelevat. Kun he kuulevat Yle Radio Suomi -iskulauseen, he tietävät sen silloin varmasti. Tämä on Yle Radio Suomen kuuntelijoiden aliarviomista ja halveksuntaa.

Radio Suomi on surkea esitys siihen nähden, mitä resursseja sillä on käytössään. Henkilökuntaa on satoja ja budjetti on käytännössä rajaton, mutta siitä huolimatta ohjelmien laatu on heikko.

Oulu-radio on aivan oma lukunsa. Toimittajat yrittävät täyttää ohjelma-aikansa mahdollisimman vähällä vaivalla, mikä onnistuu suurella musiikin määrällä ja erittäin verkkaisella puheella jostakin täysin skeidasta aiheesta, joka ei kiinnosta ketään muuta kuin toimittajaa itseään.

Tämä on helmi

Sanomalehti Kaleva kertoo verkkolehdessään viime yönä Ylikiimingissä räjähtäneestä muuntajasta. Kalevan käyttämä sananmuoto on ennenkin herättänyt huvittuneisuutta, mutta tämä on helmi.

Perinteisesti jokin ”räjähtää”, jos se räjäytetään jollakin räjäytysaineella. Mutta toki pontikkapannukin voi ”räjähtää”, jos paine pääsee siinä kasvamaan liian suureksi.

Näin on ilmeisesti käynyt myös Ylikiimingin muuntajalle, jossa oikosulun vuoksi lämpötila ja paine ovat suljetussa muuntajassa päässeet kasvamaan liian suureksi, jolloin muuntajan kuoren on ollut pakko antaa periksi ja päästää ylikuumentunut muuntajaöljy luontoon.

Ehkäpä räjähtää-sanan käyttäminen ei ole oikein onnistunut valinta tässä tapauksessa, koska kyse oli vain paineentasauksesta muuntajan sisätilan ja ulkoilman välillä. Siksi oikeampi otsikko saattaisikin olla: Muuntaja tasasi painetta yöllä Ylikiimingissä.

Muuntaja-sanan käyttö ei ole suomenopettajien mieleen, koska verbistä johdetussa tekijämuodossa käytetään ja-päätettä ja laitteessa in-päätettä tai vastaavaa. Siksi pitäisikin puhua muuntimesta. (Terveisiä Irmalle Tampereelle.)

Jutun varsinainen helmi on tämä: ”Muuntaja oli yleinen 20 kilovoltin verkkovirtaa käyttövirraksi muuntava muuntaja.”

Vielä aamulla se oli muodossa: ”Muuntaja oli yleinen verkkovirtaa käyttövirraksi muuntava muuntaja.”

Eihän yläjännitteellä tosin ole mitään merkitystä, joten korjattu virke on suunnilleen yhtä naurettava kuin alkuperäinenkin.

Mikä siinä sitten niin naurattaa? ”Muuntaja oli - - - muuntava muuntaja.” Siinäpä onkin tautofoniaa kerrakseen.

Kalevan mielestä on olemassa erityistä verkkovirtaa ja sitten vielä erityisempää käyttövirtaa.

Muuntaja on itse asiassa jännitesovitin erijännitteisten verkkojen välissä. Muuntaja (muunnin) muuntaa siten korkeamman jännitteen matalammaksi jännitteeksi, ja virta muuntuu käänteisessä suhteessa. ”Verkkovirta” on sitä, mitä kulutetaan kuluttajan sähkölaitteessa, kun tämä kytkee laitteensa verkkojännitteeseen.

Kalevan käyttämä sananmuoto ”verkkovirtaa käyttövirraksi muuntava” on siten palturia.

Tuleva tekninen kehitys

1800-luvun lopulla ja viime vuosisadalla tehtiin monia merkittäviä keksintöjä, kuten puhelin, televisio, sähkön laajamittainen siirto ja hyödyntäminen, auto, satelliittitietoliikenne, gps, optinen kuitu, matkapuhelinjärjestelmä, keinolannoitteet, rokotteet, dna-tutkimus, tietokone ja internet.

Suurin osa edellä lueteltuista keksinnöistä hyödyntää sähkö- ja/tai magneettikenttiä jollakin tavalla, mutta loputkaan eivät olisi täysin mahdollisia ilman sähköä.

Lääketieteellinen tutkimus, jonka hyödyistä voi olla monta mieltä, käyttää monia elektronisia mittaus- ja analyysilaitteita. Ilman elektroniikan kehitystä lääketieteellinen tutkimus ei olisi voinut kehittyä nykyiselle tasolleen.

Kaikista mainituista keksinnöistä on tullut niin arkipäiväisiä asioita, että niiden vaatima kehitystyö unohtuukin helposti.

Mikään mainituista keksinnöistä ei ole enää uusi. Niiden teoria on keksitty vähintäänkin kymmeniä vuosia sitten, vaikkakin niiden soveltaminen käytännössä on tullut mahdolliseksi vasta silloin, kun niihin tarvittava tekniikka on kehittynyt riittävästi.

Tekninen kehitys on sittemmin hidastunut ja jossakin mielessä jopa taantunut. Kaikki nykyajan kulutustavarat ovat heikompia kuin vanhemmat, eli ne on tehty huonommin, jotta niiden kestoikä ja uusimisväli olisivat lyhyemmät. On tietenkin ymmärrettävää, että matkapuhelinta ei kannata suunnitella ja valmistaa kestämään viittä vuotta, koska kukaan ei tule käyttämään sitä niin kauan aikaa. Matkapuhelimien myynti romahtaisi, jos niitä ei uusittaisi nykyistä vauhtia, jonka mukainen vaihtoväli lieneekin vajaa kaksi vuotta.

Viime aikoina – 2000-luvulla – ei ole keksitty juurikaan mitään merkittävää. Älypuhelin ei ole mikään erityinen innovaatio vaan ainoastaan perinteisen matkapuhelimen ja tietekoneen yhdistelmä. ”Älypuhelin” on muuten väärä suomennos englannin ”smartphonesta”, mutta niin sitä vain yhä käytetään.

Joku saattaisi nostaa Googlen merkittävien keksintöjen joukkoon, mutta siinä ei ole loppujen lopuksi mitään ihmeellistä: Googlella on hakualgoritmi ja hyvin suuri määrä rinnakkaisia tietokoneita, joihin on kopioitu koko avoimen internetin sisältö, mikä mahdollistaa nopean haun. Usein käy vain niin, että Google ”löytää” vain epäolennaisia hakutuloksia, ja se, mitä oltiin hakemassa, jää löytymättä. Google ei siten löydäkään mitään hyödyllistä vaan vain kaikenlaista roskaa.

Google on tosi asiassa typerä palvelu, koska se perustuu yksinkertaiseen sanahakuun eli se löytää vain sellaisia sivuja, jotka sisältävät hakusanat.

Sähköteknikan alalla ei ole matkapuhelimen jälkeen keksitty mitään merkittävää – ja veikkaus on, että ei tullakaan keksimään, koska se on käytännössä mahdotonta. Kaikki uudet ”keksinnöt” tulevat liittymään jollakin tavalla tietokoneisiin, matkapuhelimiin ja langattomaan internetiin.

Monilla tahoilla tuntuu olevan vallalla sellainen järjetön kuvitelma, että em. kolmiyhteyteen voitaisiin kehittää tulevaisuudessa merkittävää liiketoimintaa, josta tulisi jopa Nokiaakin suurempaa, mutta niin ei tule käymään. Voitaisiin sitä vastoin sanoa, että suurin osa, mitä sillä alalla voidaan yleensäkin kehittää, on jo kehitetty. Maailmaan ei sovi toista Facebookia tai Googlea, jotka molemmat ovat maksuttomia käyttäjilleen. Tarjolla on vain tietty määrä mainosrahaa, ja sitä riittää vain joillekin harvoille.

Moni Nokialta lähtöpassit saava bittinikkari kuvittelee voivansa työllistyä alalle, joka kehittää toinen toisiaan typerämpiä sovelluksia, joilla niiden käyttöoikeuden ostanut yritys yrittää harjoittaa ”kannattavaa” liiketoimintaa. Yksi hyvä esimerkki suomalaisesta osaamisesta internetsovelluksissa on Habbo Hotelli, jota typerämpää maksullista sovellusta voi olla vaikea löytää. Kyseinen sovellus sai joitakin vuosia sitten jonkin palkinnon innovatiivisuudestaan.

Voitaisiinkin sanoa, että teknisen kehityksen tulevaisuus ei olekaan enää edessä huomenna, vaan se on jo tänään, eli mitään tulevaisuutta ei kehityksellisessä mielessä olekaan. Teknisen kehityksen tulevaisuus onkin siten jäänyt taakse.

Kaikki tuleva it-alan liiketoiminta tulee olemaan nyhräämistä internetsovellusten parissa. Yritetään väkisin keksiä uusia sovelluksia, joilla typeriltä kuluttajilta saadaan nyhdettyä entistä enemmän rahaa, ja vastineeksi noille tomppeleille annetaan tietokoneen tai matkapuhelimen näytöllä vilistäviä kuvia ja tekstiä. Jotta sen mobiili hyödyntäminen olisi mahdollista, kuluttajatyperyksen täytyy ostaa uusi ”älymatkapuhelin” - tai mitä nimeä tuosta laitteesta halutaankin sitten käyttää. Tokihan monet tahot tukevat tuota, koska se tulee olemaan esimerkiksi Nokian elinehto.

Laajemmassa mittakaavassa ajatellen kaikki internetissä olevat sovellukset – katsomatta siihen, ovatko ne maksuttomia vai maksullisia – ovat täyttä roskaa ja puuhastelu niiden parissa on pelkästään ajanhukkaa ja osoitus siitä, että niitä käytävällä henkilöllä ei ole muita henkisiä virikkeitä. Hyvin moni ”roikkuu internetissä” päivittäin tuntikausia, ja koska sitä ei saada tehtyä tarpeeksi työaikana, sitä jatketaan vielä kotona omalla ajalla.

Facebook on ollut nerokas keino luoda maailmanlaajuinen tietokanta, jonne vapaaehtoiset ovat luovuttaneet erinäisiä tietoja itsestään. Moni siihen liittynyt tulee vielä katumaan sitä. George Orwellin Vuonna 1984 -romaanin eräs totuus taisi kuulua seuraavasti:

TIETO ON VALTAA

Eli sillä, jolla on tieto hallussaan, on valtaa hallita.

Älykkäät ledit pihistävät sähköä

Otsikko on lainattu Kalevan HighTech Forum -sivulta, ja se kertonee lukijoille, mistä uutisessa on kysymys: Kaleva mainostaa jälleen kerran oululaisen Valopaa Oy:n ”kehittämää 'älykästä' led-valaisinjärjestelmää”. Heittomerkkisitaatit siksi, koska valaisinjärjestelmän älykkyyden kanssa taitaa olla vähän niin ja näin.

Lainaus artikkelista: ”Lävistäjän miehittämättömällä Neste Oil Express -asemalla Oulussa on syyskuusta saakka ollut käytössä asiakkaan saapumisen myötä kirkastuvat led-valot.”

Siinäpä se pommi sitten tuli! Mittarikatoksen valaistus kirkastuu, kun joku ajaa ajokkinsa sen alle, ja himmenee, kun tankkaajaa kaasuttaa matkoihinsa. Siinä sitä onkin sitten ”älykkyyttä” kerrakseen!

Vielä paranee: ”Tavalliset ja älykkäät led-valot eroavat toisistaan niin, että älyvaloissa on PIR-liikkeentunnistin ja kirkkausanturi.” Niinpä niin: ellei Valopaan valaisimissa olisi PIR-tunnistinta ja kirkkausanturia, eihän niitä voisi silloin kutsua älykkäiksi valaisimiksi. Kalevan toimittaja olisi voinut kirjoittaa seuraavasti: Tavalliset ja älykkäät led-valot eroavat toisistaan kuin yö päivästä.

Artikkelin loppuosa on niin typerä, että sitä ei viitsi edes lainata. Siitä voi kuitenkin päätellä, että Kalevan ja muiden asianosaisten mielestä kyseessä olisi suurikin keksintö.

Tämä kuuluu sarjaan Ihmeitä teknologiakaupunki Oulusta.

On oma lukunsa, onko Valopaan led-valaisimiin tehty investointi siihen sijoitetun rahan arvoista:

1. Nykyisen käyttökelpoisen ja mahdollisest vielä useita huoltovapaita vuosia omaavan järjestelmän romuttaminen (–)

2. Led-valaisimien kolminkertainen hinta ja asennuskustannukset (–)

3. Led-valaisimien pienempi energiankulutus, mikä ei kuitenkaan ole merkittävä, koska mittarikatoksen nykyisissä valaisimissa käytetään monimetallipolttimoita, joiden hyötysuhde on lähes yhtä hyvä kuin led-lampuilla (+)

4. Led-valaisimien todellinen kestoikä on arvoitus (–)

Verrattaessa led-valaisimien ja tavallisten valaisimien energiankulutusta led-valaisimet näyttävät aina kuluttavan vähemmän energiaa, koska NIILLÄ EI KOSKAAN SAADA SYNNYTETTYÄ YHTÄ SUURTA VALAISTUSVOIMAKKUUTTA (LUKSIMÄÄRÄÄ) KUIN ESIM. MONIMETALLILAMPUILLA. Jos ledit tuottavat 100 luksia ja vanha järjestelmä tuotti 150 luksia, on selvää, että ledit kuluttavat vähemmän sähköä.

Näiden vertailujen (ja artikkeleiden) oheen pitäisi liittää: Terveisiä Hölmölästä!

http://www.hightechforum.fi/index.cfm?j=903149

Kyllä Kaleva osaa uutisoida

”Postilaatikko tuikattiin tuleen Kempeleessä.” Näin shokeeraava oli Kalevan verkkolehden uutisen otsikko.

Uutinen jatkuu: ”Postilaatikko paloi Kempeleen Luonungintiellä lauantai-iltana. Ohikulkija sammutti palon, jossa vaurioitui ainoastaan laatikko. Syttymissyyksi epäillään ilkivaltaa.”

Jos sama juttu olisi ollut iltapäivälehdessä, siitä olisi väännetty juttua puolen sivun verran ja suuren kuvan kera, mutta kyllä Kalevakin osaa näemmä tehdä tikusta asiaa.

Uutinen ei kuitenkaan kerro, että poliisi tutkisi asiaa, mutta toisaalta koska siinä käytetään sanaa ”epäillään”, se antaisi ymmärtää, että asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille. Poliisi on nimittäin aina se taho, joka ”epäilee”.

Kaleva olisi tosin voinut kertoa, millä tavalla palava postilaatikko sammutettiin ja kuka teki tämän sankarillisen teon. Sammuttajan kuvan olisi pitänyt ehdottomasti olla uutisen ohessa.

Kaleva ei kertonut, tuhoituiko palossa mitään arvokasta postia. Oulu-lehti mainoksineen oli saattanut olla siellä.

On luultavaa, että joku toinen ”ohikulkija” oli pudottanut postilaatikkoon jotakin palavaa, joka oli sitten sytyttänyt laatikon sisällön palamaan. Itse postilaaatikko tuskin syttyy palamaan pelkällä tulitikulla tai savukesytyttimellä, vaan siihen tarvitaan puhalluslamppu.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/postilaatikko-tuikattiin-tuleen-kempeleessa/902726

Onko Nokian taru lopussa?

Nokian osakekurssi putosi eilen ennätysmäisesti niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin. Kurssi laski eilen 18 prosenttia Suomessa, ja lasku jatkui tänään vajaan kahdeksan prosentin verran. Nokian tämänhetkinen osakekurssi on siten vain noin 4,4 euroa.

Kustannusyhtiö Gummerus Oy julkaisi 1995 Marco Mäkisen kirjoittaman Nokia Sagan, joka ei ole mitään muuta kuin Nokian ja kirjassa nimettyjen henkilöiden kehumista. Vuonna 1995 Nokia-taru oli tosin vasta alussa ja Nokia oli julkistanut vasta muutaman gsm-puhelimen.

Kun nyt alkaa näyttää siltä, että Nokian taru on lopussa, olisi varmastikin paikallaan kirjoittaa ja julkaista Nokia Saga osa 2 (tai insinööreille mieleinen Nokia Saga 2.0), jossa kerrottaisiin, mitkä olivat alamäkeen ja yhtiön tuhoon johtaneet syyt ja ketkä henkilöt olivat vastuussa siitä. Päinvastoin kuin osassa 1, osassa 2 ei ketään kehuttaisi, vaan jokainen töpeksijä saisi kuulla kunniansa.

Mäkisen kirjan johdantosivulla Jorma Ollila kirjoittaa mm. seuraavaa: ”Minkä takia Nokia antaa kirjoittaa kirjan itsestään? Eikö meistä kirjoiteta jo aivan tarpeeksi? Onko menestys noussut päähämme ja haluammeko, että meitä ylistetään?”

Vastauksena Ollilan kolmanteen kysymykseen voisi vastata, että kyllähän se menestys pääsi jo tuolloin nousemaan Nokian johdon päähän – tai kusi lieneekin parempi sana kuvaamaan tuota ylimielisyyttä, joka alkoi jo tuolloin ja joka on syy Nokian viime vuosien vaikeuksiin.

Syy on Nokia bisnesjohdossa, eikä tavallisella suunnitelijalla ole osaa eikä arpaa yhtiön vaikeuksiin, vaikka toisaalta monella koodarilla nousi sananmukaisesti esimiestensä mallin mukaisesti kusi päähän ja he erehtyivät luulemaan olevansa korvaamattomia ja tekevänsä muka kovinkin tärkeää ja vaativaa työtä.

Nokia ei yksinkertaisesti osannut kuunnella asiakkaitaan – operaattoreita ja yksittäisiä puhelimen käyttäjiä – vaan se kuvitteli markkinajohtajana voivansa määrätä, millaisia puhelimia asiakkaat haluavat ja tarvitsevat. Nokian ylimielisyys kuitenkin kostautui, ja sen seuraukset näkyvät nyt.

Olisi mielenkiintoista tietää, kuka tai mikä taho tiputtaa Jorma Ollilan jalustaltaan, heittää ensimmäisen kiven Jorkkaa kohti ja kertoo, mikä osuus Ollilalla oli Suomen suurimman yhtiön tarun loppumiseen. Nokia ei ole enää Suomen suurin yritys.

Suviseurat Lumijoella 1.–4. heinäkuuta

Vanhoillislestadiolaiset kokoontuvat jälleen kuulemaan sanomaa, jonka ainoa tarkoitus on pitää tämä käsittämätön aivopesuun perustuvat liike toiminnassa. Seurat pidetään tänä vuonna liikkeen voimakkaimmalla kannatusalueella – lakeudella. Jonkin arvion mukaan Lumijoki on maan lestadiolaisin kunta.

Kuten viime talven uutiset ovat kertoneet, kaikki toiminta lestadiolaisuudessa ei olekaan ollut niin auvoista ja hurskasta kuin moni on kuvitellut. Jo 70-luvulla eräät kohulehdet kertoivat, miten kuusamolaiset saarnaajat ajoivat ”paholaista” pois nuorista tytöistä jormansa avulla. Usein oli vielä niin, että saarnaaja oli tytön lähisukulainen.

Ehkäpä noita juttuja ei otettu tuolloin aivan tosissaan. Tuskinpa kukaan olisi voinut uskoa kiltin saarnaajasedän olevankin paatunut pedofiili.

Niin tai näin, mutta näyttää siltä, että lestadiolaisuuden maine on pilattu iäksi.

Lestadiolaisuudessa on vain yksi hyvä piirre, ja se on kieltäytyminen alkoholista.

IP-osoitteesta 188.67.22.231 lisättiin 27.6. klo 12.47 alatyylinen kommentti, joka meni sinne, minne se kuuluukin.

Nokian pienentynyt markkinaosuus

Nokian markkinaosuus kaikissa matkapuhelimissa on nyt vain 25 prosenttia, kun se oli vielä vuosi sitten 31 prosenttia. Vielä kolme vuotta sitten se oli yhtiön oman ilmoituksen mukaan jopa yli 40 prosenttia. Kuten monet saattavat muistaakin, 40 prosenttia oli se maaginen markkinaosuus, josta Jorma Ollila jaksoi jankuttaa vuodesta toiseen kyllästymiseen asti.

Markkinaosuuden putoaminen 40 prosentista 25 prosenttiin vain kolmessa vuodessa on oireellista ja kertoo siitä, että Nokia alkaa pian olla entinen tekijä markapuhelinalalla. 15 prosenttiyksikön pudotus markkinaosuudessa on kappalemääräisesti niin suuri, että tavallisen köyhän on sitä vaikea ellei jopa mahdoton ymmärtää.

Nokian nykyinen osuus sama kuin sillä oli viimeksi vuonna 1997. Voisi sarkastisesti sanoa, että Nokia teki paluun ysärille tai ”ysäritempun”.

Nokia on edelleenkin suurin matkapuhelinvalmistaja kappalemääräisellä myynnillä mitattuna, mutta on vain ajan kysymys, milloin se menettää tämän aseman. Se tapahtunee todennäköisesti kahden kolmen vuoden kuluessa.

Kuvan henkilöt eivät ole menossa Teatrialle Motörheadin konserttiin vaan kuulemaan, kun Stephen Elop kertoo heille, että heidän ”osaamistaan” ei enää tarvita Oulussa.