Insinöörin ammatti oli vielä pari vuosikymmentä sitten arvostettu, mutta moninkertaisiksi kasvatettujen aloituspaikkojen määrän ja uusien tutkintonimikkeiden vuoksi arvostus on ollut jatkuvalla lasku-uralla. Arvostuksen määrä näyttää valitettavasti edelleenkin laskevan.
Opistoinsinööri
Perinteisesti insinöörejä valmistui teknillisistä oppilaitoksista ja teknillisistä korkeakouluista mukaanlukien yliopistojen teknilliset tiedekunnat. Teknillisestä opistosta valmistuneen insinöörin tutkinto oli käytännönläheinen, ja koska pääsyvaatimuksena oli tietyn pituinen alan työkokemus ja mahdollisesti myös alempi tutkinto, se antoi hyvän pohjan käytännön työhön, mitä opistoinsinöörin työ lähes aina olikin.
Keskimääräiset kustannukset suoritetusta insinöörintutkinnosta olivat 80-luvulla kaikista opistoasteen tutkinnoista yhdet pienimmistä. Opetusministeriön oli siten helppo lisätä runsaasti uusia opiskelupaikkoja tekniikan alalle. Muutoksen vuoksi opistojen, jotka tunnettiin aikaisemmin vaativina oppilaitoksina ja joihin oli melko vaikea päästä opiskelemaan, pääsyvaatimuksia höllennettiin, ja vuonna 1986 opiskelemaan pääsi suoritettuaan vain ammattikoulun ensimmäisen luokan. Tuo höllennys näkyi tietenkin keskimääräisessä opintomenestyksessä, koska opiskelemaan pääsi henkilöitä, joilla ei olisi aikaisemmin ollut mitään mahdollisuuksia (eikä myöskään edellytyksiä) päästä opiskelemaan tekniikan alaa.
90-luvun alussa seuraava huononnus insinööriopinnoissa oli ns. ammattikorkeakoulujen perustaminen. Tuolloin kaikki entiset opistot muuttuivat ammattikorkeakouluiksi, joiden esikuvana toimivat yliopistot ja korkeakoulut. Aikaisemmin teknillisissä oppilaitoksissa sovellettu luentopakko poistui muutoksen myötä, ja aloituspaikkoja lisättiin jälleen. Opistojen luentopakko oli ehdoton etu, koska se pakotti opiskelijat olemaan läsnä oppitunneilla ja oppimaan siinä samalla.
Samassa muutoksessa teknikko-tutkinto lakkautettiin. Aikaisemmin teknillisistä oppilaitoksista valmistui teknikoita hieman insinöörejä enemmän, mutta amk-muutoksen jälkeen teknikko-aloituspaikat siirrettiin suoraan insinöörien aloituspaikkakiintiöön. Teknikko-koulutuksen tutkintovaatimukset olivat selvästikin insinööri-koulutuksen vastaavia helpommat, joten jotta aikaisemmin teknikko-koulutukseen pyrkineet ja siitä selvinneet olisivat selvinneet myös amk-koulutuksesta, amk-koulutuksen tutkintovaatimuksia piti laskea ”sopivasti”.
Kolmas insinöörin ammatin arvostuksen huononnus oli uusien tutkintonimikkeiden perustaminen, kuten esim. elintarvikeinsinööri, ja insinööri-käsitteen laventaminen koskemaan lähes kaikkea työtä, joka edes hieman sivusi tekniikkaa. Ohjelmoinnin kasvettua yhdeksi suurimmiksi sähköalan työllistäjistä insinööreistä tehtiin koodareita, joilla ei juurikaan ole mitään tekemistä perinteisen käytännönläheisen tekniikan kanssa. Jonkin korkean tason ohjelmointikielen kanssa työskentelevää henkilöä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua insinööriksi – se on tosiasia.
Diplomi-insinööri
Sama arvostuksen väheneminen on havaittavissa myös diplomi-insinööritutkinnossa. Koska DI-tutkinnon on voinut tai voi edelleenkin suorittaa teknillisessä korkeakoulussa, teknillisessä yliopistossa tai yliopiston teknillisessä tiedekunnassa, on selvempää puhua vain yliopistossa suoritetusta insinööritutkinnosta eli diplomi-insinööritutkinnosta tai DI-tutkinnosta.
Yliopistot saavat tietyn summan jokaisesta suoritetusta maisterin (ml. diplomi-insinööri), lisensiaatin ja tohtorin tutkinnosta, ja kertyneen summan yliopisto voi käyttää vapaasti haluamallaan tavalla. Sitä ei ole mikään pakko sijoittaa perusopetukseen, vaikka suurin osa rahoista tuleekin suoritetuista perustutkinnoista. Tämä on kannustin, jolla yliopistot pyrkivät maksimoimaan tutkinnon suorittaneiden määrän. Koska opiskelija-aines on mitä on, rima täytyy laskea alas, jotta tavoite voidaan saavuttaa. Jos yliopisto pitäisi ”tasonsa” korkealla eli siitä valmistuisi vain korkeatasoisia tutkinnon suorittaneita, se nykyisen käytännön vallitessa sahaisi omaa oksaansa. Syy ei siten ole missään yksittäisessä yliopistossa vaan järjettömässä tutkintomäärätavoitteessa.
Opetusministeriö on lisännyt myös DI-tutkinnon aloituspaikkoja likimain samassa suhteessa opistojen/amk:jen kanssa. Jotta opiskelijat valmistuisivat tavoiteajassa tai edes joskus, yliopistojen on ollut pakko laskea tutkintovaatimuksia niin paljon, että tietty määrä opiskelijoita valmistuu tavoiteajassa. Tämä näkyy tietenkin työelämässä, kun sinne tulee nuoria insinöörejä, jotka eivät osaa juuri mitään muuta kuin tenttivastaustekniikan, jolla selviää tenteistä mahdollisimman vähällä vaivalla.
Diplomityö
Opinnäytetyön hyväksyminen ei myöskään saa viivästyttää valmistumista yliopistossa, jonka tärkein tehtävä on (laatuun katsomatta) tuottaa mahdollisimman paljon ja nopeasti diplomi-insinöörejä, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen diplomityö sen tasoon katsomatta hyväksytään. Oulun yliopiston sähkötekniikan osaston eräs professori kertoi noin 15 vuotta sitten, että jokainen diplomityö saa automaattisesti vähintäänkin arvosanan ”hyvä”, ellei se sitten ole poikkeuksellisen huono eli ala-arvoinen. Vaikka diplomityö olisikin oikeasti huono, se saa kuitenkin arvosanan ”hyvä”. ”Hyvää” huonompia arvosanoja eli ”erittäin tyydyttävää” ja ”tyydyttävää” annetaan erittäin harvoin.
Jos opiskelija ei saisi diplomityöpaikkaa jostakin yrityksestä, se ei tietenkään estä valmistumista. Tuolloin yliopiston asianomainen laboratorio järjestää mahdollisuuden tehdä ns. kirjallisen tutkielman, jolla ei ole sen kummempaa merkitystä, ja saattaa toisinaan jopa maksaa siitä palkkaa. Siinä riittää, että opiskelija käyttää työhön noin neljä kuukautta aikaa ja kirjoittaa noin 50 sivua tekstiä, josta suurin osa on suoria tai epäsuoria lainauksia lähdekirjallisuudesta. Jos työ sujuu hyvässä yhteisymmärryksessä ohjaajan ja valvovan professorin kanssa, hyvä-arvosanan saaminen on taattu.
Tutkinto tehty helpoksi
Valmistuminen diplomi-insinööriksi on tehty mahdollisimman helpoksi, ja opiskelijan täytyykin olla erityisen tyhmä, jos hän ei yliopiston suosiollisella myötävaikutuksella saa tutkintoaan suoritettua tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Se ei kuitenkaan takaa soveltuvuutta alalle tai yleensäkään insinöörin ammattiin. Amk:ssa käytäntö opinnäytetyön suorittamisessa lieneekin samanlainen.
Viime vuosikymmenen puolivälissä Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan sähkötekniikan osastolle ensisijaisesti hakeneiden määrä oli pienempi kuin aloituspaikkojen lukumäärä, eli jokainen sinne hakenut sai opiskelupaikan pääsykoemenestyksestä riippumatta. Nyt nämä ”keittiön” kautta diplomi-insinööreiksi opiskelevat ovat pian valmistumassa ja luvassa lieneekin kaikkien aikojen surkein ”kokoelma” vastavalmistuneita diplomi-insinöörejä.
Nokian insinöörit
Merkittävä osa sähköosastoilta valmistuvista työllistyy joko suoraan Nokiaan, tämän alihankintayritykseen tai muuhun Nokiaa lähellä olevaan yritykseen. Nokialle sopii hyvin, että vastavalmistuneet eivät loista osaamisellaan, koska Nokiaan työhön menevä joutuu tekemään työtä hyvin kapealla osaamisalueella, joka opitaan käytännössä vain työssä ja jolla olisi vain haittaa liian laaja-alaisesta tai syvällisestä osaamisesta. Jos yliopistosta olisikin valmistunut henkilö, joka olisi omaksunut kaikki tutkintovaatimusten tiedot ja osaisi soveltaa niitä käytäntöön, hän kokisi pian työnsä Nokiassa liian yksipuoliseksi ja tylsäksi ja saattaisi jättää työpaikkansa Nokiassa hyvinkin nopeasti ja hakeutua haastavampiin tehtäviin johonkin muuhun yritykseen.
Ihmetystä herättää se, miten Nokialla on varaa tuohon, eli teettää jokin työ (projektin osa tms.) usealla vastavalmistuneella tai jo jonkin aikaa Nokiassa olleilla insinööreillä (joilla on vain ”Nokia-kokemusta”) sen sijaan, että työn tekisikin yksi kokeneempi insinööri. Tokihan kokeneemmalle insinöörille pitää maksaa enemmän kuin yhdelle vastavalmistuneelle, mutta kun vastavalmistuneita onkin useampi, työn teettäminen näillä tuleekin kalliimmaksi. Ehkäpä se on nokialaista matematiikkaa, jolla kallis saadaankin näyttämään halvalta..?
”More in less” – vai miten se eräs Nokian sloganeista oikein meni..?
Nokian insinöörit ja Upsalan ekonomit – siinäpä onkin kaksi naurettavuutta!
Insinöörien palkkataso
Arvostuksen väheneminen näkyy myös insinöörien palkkakehityksessä, joka on parin kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana jäänyt jälkeen muiden alojen vastaavasta. Vielä 70-luvulla ennen insinööri-inflaatiota (eli ylikoulutusta) insinöörin palkka oli vähintäänkin kaksinkertainen duunarien keskimääräiseen palkkaan verrattuna, mutta nykyisin ero on kutistunut lähes olemattomaksi.
Koska tulijoita on ollut ”riittävästi”, työnantajien ei ole juurikaan tarvinnut nostaa palkkoja. Jokaiseen uuteen paikkaan on löytynyt nuori insinööri, joka on ollut valmis tekemään yksinkertaista työtä vaatimattomalla palkalla. Jossakin mielessä se on tietenkin ollut oikein, koska eihän yksinkertaisesta työstä voi tai edes kannata maksaa kovin suurta palkkaa. Näyttäisikin siten siltä, että viime vuosikymmenien aikana insinöörien työ on tehty niin ”helpoksi”, niin että siitä selviytyy välttävästi amk- tai diplomi-insinööritutkinnon suorittanut henkilökin, ja siksi työstä maksettava palkka on myös muodostunut sen mukaiseksi.
Ammattikorkeakoulujen haku
Kalevassa oli tänään (7.4.2010) juttu ammattikorkeakoulujen mainonnasta, jolla pyritään ensisijaisesti saamaan mahdollisimman hyviä ja motivoituneita opiskelijoita ja toissijaisesti jokainen aloituspaikka täytettyä. Oulun seudun amk käyttää vuosittain noin 200 000 euroa markkinointiin, jolla se yrittää siis houkutella oppilaita kouluihinsa, jotta se saisi rahaa toimintansa pyörittämiseen. Oulun seudun amk:n vuosibudjetti on 55 miljoonaa euroa, ja kun opiskelijoita on noin 6000, voidaan laskea, että opetusministeriö maksaa kustakin oppilaasta noin 9200 euroa.
Korkeakoulupuolella summa on paljon suurempi, mikä tukee aikaisemmin esitettyä väitettä, että amk on ”edullinen” koulutuspaikka – ja varsinkin insinöörikoulutuksessa, joka lieneekin suurin koulutushaara amk:ssa.
Savonian amk (Varkaus) on viime aikoina mainostanut sanomalehdissä insinöörikoulutustaan, johon hakevat osallistuvat 500 euron arvoisen viihde-elektroniikkapalkinnon arvontaan. Eiköhän tämä mene nyt jo hieman liian pitkälle! Täytyykö sen tavarapalkinnon avulla yrittää houkutella oppilaita ilmeisesti aikaisempina vuosina vajaiksi jääneille luokilleen..?
Eräs toinen amk on jo monen vuoden ajan lahjoittanut jokaiselle aloittavalle insinööriopiskelijalle käyttöönsä kannettavan tietokoneen langattomine internet-yhteyksineen. (Tätä tapaa saattavat nykyisin käyttää muutkin koulut.)
Insinöörikoulutuksen aloituspaikkoja näyttää nyt olevan niin paljon, että amk:t joutuvat käymään veristä sotaa opiskelijoista ja ministeriön tuesta. Niihin hakeutuu entistä huonompaa ainesta, ja keskeyttämisprosentti, joka on jo nyt melkoisen korkea amk:n insinöörikoulutuksessa, tulee edelleenkin kasvamaan. Kilpailussa ei siis ole kyse siitä, mikä oppilaitos saa parhaat opiskelijat, vaan yksinkertaisesti vain siitä, mikä oppilaitos saa täytettyä aloituspaikkansa ja ministeriön maksimaalisen tuen.
Tämä tulee edelleenkin vähentämään insinöörien arvostusta.
Opetuksen laatu
Insinööriopetuksen laatu riippuu tietenkin paljon oppilaitosten opettajien tasosta, osaamisesta ja kyvystä opettaa. Jos opettaja ei osaa opettaa, siinä menee hyväkin osaaminen hukkaan. Opistoissa ja ammattikorkeakouluissa opettajien taso vaihtelee laidasta laitaan. Oma lukunsa ovat teollisuudesta tulevat sivutoimiset opettajat.
Opisto/amk taitaa olla ainoa oppilaitos, jossa täysin epäpätevä henkilö voidaan palkata opettajaksi. Jos muita hakijoita ei ole, oppilaitos joutuu tinkimään muodollisista pätevyysvaatimuksista.
Yliopistoissa ja korkeakouluissa ei käydä oppitunneilla vaan luennoilla. Niissä siis opettaja – oli hän sitten professori, assistentti tai jotakin siltä väliltä – luennoi, mikä ei varsinaisesti olekaan mitään opettamista vaan jotakin aivan muuta. Joillakin opettajilla on sellainen ”luennointitaito”, että opetuksesta ei saa mitään irti. 45 minuutin jälkeen tulee tunne, että asiasta ei oppinut mitään, vaan pikemminkin siinä käy niin, että aikaisemminkin osattu asia muuttui entistä sekavammaksi.
Olin joskus ihmetellyt, miksi yliopisto-opetus oli sellaista, että siitä ei oppinut juurikaan mitään, eli luennoilla käynti oli käytännössä ajanhukkaa. Sain vastauksen tähän mieltä askarruttavaan kysymykseen vuosia myöhemmin eräältä professorilta. Hänen kertomansa mukaan monet professorit (opettajat) kilpailevat keskenään siitä, kuka osaa selittää yksinkertaisen asian mahdollisimman vaikeasti ymmärrettävällä tavalla. Kun vastausta ajattelee, ymmärtää kaiken.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
lauantai 27. helmikuuta 2010
Saunalahden virheellinen laskutus
Kerroin aikaisemmin siitä, kun DNA:n asiakas siirsi kiinteän puhelinverkon numeronsa Saunalahdelle.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/dnan-viserrys-vaimenee.html
Kerroin myös siitä, kun DNA halusi vielä ”pitää kiinni” entisestä asiakkaastaan ja jatkaa edelleenkin perusmaksun laskuttamista.
http://oulun1.blogspot.com/2010/02/dnan-virheellinen-laskutus.html
Saunalahden uuden asiakkaan eduksi luvattiin puolen vuoden kuukausimaksut veloituksetta, mutta kas kummaa: lupaus olikin unohtunut Saunalahden ensimmäisestä laskusta, jossa veloitettiin kahden kuukauden perusmaksut (kausimaksut) kerralla, yhteensä 5,90 euroa.
Kuten tunnettua, myös Saunalahden puhelinasiakaspalveluun oli pitkähkö jono, joten jouduin tekemään huomautuksen omalla tunnuksellani, koska Saunalahden asiakaspalveluun ei (Elisan tavoin) voi ottaa yhteyttä sähköpostitse. Tästä pieni Plussa DNA:lle, jolla on sähköpostipalvelu.
Jätin huomautuksen viime torstaina (25.2.), ja nyt voidaan katsoa, miten nopeasti Saunalahti reagoi siihen ja mikä on Saunalahden selitys väärälle laskutukselle.
Tarvitseeko enää ihmetellä, että puhelinoperaattoreiden asiakaspalvelut ovat ruuhkautuneet, koska operaattorit eivät hoida asioita loppuun asti ja lähettävät vielä sopimuksenvastaisia laskuja? Mitenkähän suuri osa asiakaspalveluiden ajasta kuluu operaattoreiden omien virheiden korjaamiseen?
Lisätty 3.3.2010:
Saunalahden asiakaspalvelu vastasi eilen. Lyhyessä vastauksessa todetaan, että koska liittymä ei ole minun nimelläni, se ei voi hoitaa asiaa. DNA:lla ei ollut mitään ongelmaa siinä, että minä hoidin asian toisen puolesta.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/dnan-viserrys-vaimenee.html
Kerroin myös siitä, kun DNA halusi vielä ”pitää kiinni” entisestä asiakkaastaan ja jatkaa edelleenkin perusmaksun laskuttamista.
http://oulun1.blogspot.com/2010/02/dnan-virheellinen-laskutus.html
Saunalahden uuden asiakkaan eduksi luvattiin puolen vuoden kuukausimaksut veloituksetta, mutta kas kummaa: lupaus olikin unohtunut Saunalahden ensimmäisestä laskusta, jossa veloitettiin kahden kuukauden perusmaksut (kausimaksut) kerralla, yhteensä 5,90 euroa.
Kuten tunnettua, myös Saunalahden puhelinasiakaspalveluun oli pitkähkö jono, joten jouduin tekemään huomautuksen omalla tunnuksellani, koska Saunalahden asiakaspalveluun ei (Elisan tavoin) voi ottaa yhteyttä sähköpostitse. Tästä pieni Plussa DNA:lle, jolla on sähköpostipalvelu.
Jätin huomautuksen viime torstaina (25.2.), ja nyt voidaan katsoa, miten nopeasti Saunalahti reagoi siihen ja mikä on Saunalahden selitys väärälle laskutukselle.
Tarvitseeko enää ihmetellä, että puhelinoperaattoreiden asiakaspalvelut ovat ruuhkautuneet, koska operaattorit eivät hoida asioita loppuun asti ja lähettävät vielä sopimuksenvastaisia laskuja? Mitenkähän suuri osa asiakaspalveluiden ajasta kuluu operaattoreiden omien virheiden korjaamiseen?
Lisätty 3.3.2010:
Saunalahden asiakaspalvelu vastasi eilen. Lyhyessä vastauksessa todetaan, että koska liittymä ei ole minun nimelläni, se ei voi hoitaa asiaa. DNA:lla ei ollut mitään ongelmaa siinä, että minä hoidin asian toisen puolesta.
perjantai 26. helmikuuta 2010
Bauhausin todistettu edullisuus
Saksalainen sisustustavaratalo Bauhaus jakoi eilen mainoslehtisen, jonka kannessa oleva hintavertailu todistaa vanhan totuuden: perinteisissä rautakaupoissa kaikki on kalliimpaa.
Hintavertailussa ostettiin 11 identtistä tuotetta Äimäraution K-Raudasta (joka mainostaa olevansa maan suurin K-ryhmän rautakauppa), Kempeleen Ojan Raudasta (Rautia) ja Bauhausista 8.2.2010.
Vertailun tulokset:
K-Rauta 604 euroa
Rautia 649,20 euroa
Bauhaus 531,75 euroa
Eroa Bauhausin ja Ojan Raudan välillä on peräti 117,45 euroa. Suuresta koostaan huolimatta Äimäraution K-Rauta oli vain 45,2 euroa Ojan Rautaa edullisempi.
Mikä tahansa tuote, jota myydään jossakin muuallakin kuin perinteisessä rautakaupassa (joihin myös vertailusta pois jäänyt Starkki kuuluu), on varmastikin edullisempi siellä, kuten esim. Tokmannissa, Puuilossa, Motonetissa, IKH:ssa tai Biltemassa. Moni ei kuitenkaan ajattele sitä vaan menee ”vanhasta muistista” lähimpään perinteiseen rautakauppaan maksamaan ylihintaa.
Hintavertailussa ostettiin 11 identtistä tuotetta Äimäraution K-Raudasta (joka mainostaa olevansa maan suurin K-ryhmän rautakauppa), Kempeleen Ojan Raudasta (Rautia) ja Bauhausista 8.2.2010.
Vertailun tulokset:
K-Rauta 604 euroa
Rautia 649,20 euroa
Bauhaus 531,75 euroa
Eroa Bauhausin ja Ojan Raudan välillä on peräti 117,45 euroa. Suuresta koostaan huolimatta Äimäraution K-Rauta oli vain 45,2 euroa Ojan Rautaa edullisempi.
Mikä tahansa tuote, jota myydään jossakin muuallakin kuin perinteisessä rautakaupassa (joihin myös vertailusta pois jäänyt Starkki kuuluu), on varmastikin edullisempi siellä, kuten esim. Tokmannissa, Puuilossa, Motonetissa, IKH:ssa tai Biltemassa. Moni ei kuitenkaan ajattele sitä vaan menee ”vanhasta muistista” lähimpään perinteiseen rautakauppaan maksamaan ylihintaa.
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Liioittelun vuosisata
Mitä yhteistä on WTC-iskuista käynnistyneellä maailmanlaajuisella terrorisminvastaisella sodalla, ilmastonmuutoksella ja H1N1-epidemialla? Ne ovat viime vuosikymmenellä suuren kohun synnyttäneitä tapahtumia, jotka kaikki ovat osoittautuneet, ovat osoittautumassa tai tulevat osoittautumaan merkitykseltään paljon ennakolta kohuttua pienemmiksi eli liioitelluiksi. Yhteistä niille on myös se, että tietyt tahot saavat huomattavaa poliittista ja/tai taloudellista hyötyä niiden merkityksen paisuttamisesta.
Terrorisminvastainen sota
Presidentti Bushin vuonna 2001 julistama terrorisminvastainen sota sai alkunsa Yhdysvaltoihin 11.9.2001 tehdyistä terrori-iskuista, joihin käytettiin kaapattuja matkustajakoneita. ”Sotaa” on käyty jo kahdeksan vuotta, ja sotatoimialue on ehtinyt laajeta Irakista Afganistaniin. Noissa maissa olevien amerikkalaissotilaiden yhteenlaskettu määrä on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan.
Tavallisen amerikkalaisen veronmaksajan, joka maksaa lähes tähtitieteellisen suureksi kasvavan laskun terrorisminvastaisesta sodasta, voi olla vaikea ymmärtää, mitä hänen maansa hyötyy siitä, että irakilaiset ja afganistanilaiset terroristit saadaan eliminoitua. Totuus lieneekin se, että hän ei tulekaan koskaan hyötymään siitä millään tavalla. Ainoita hyötyjiä ovat ne yritykset ja niiden omistajat, jotka osallistuvat joko suoraan tai epäsuorasti sotaan terrorismia vastaan.
Presidentti Eisenhower varoitti maataan jo 60-luvulla ns. sotateollisesta kompleksista, jonka ainoa tarkoitus on ohjata mahdollisimman suuri osa liittovaltion bkt:sta sotateollisuudessa toimiville yrityksille ja lopulta näiden osakkeenomistajille. Terrorismiuhkan vuoksi liittovaltion varoja voidaankin siten helposti ohjata sotateollisuusyrityksille. Jos mitään uhkaa ei olisi, Yhdysvaltojen hallituksen olisi paljon vaikeampi selittää veronmaksajille jatkuvasti kasvavaa puolustusbudjettia. Mutta niin kauan kuin ”uhkaa” pidetään yllä vaikka keinotekoisesti, sotateollisen kompleksin omistajat voivat rikastua veronmaksajien kustannuksella.
Amerikkalaisen costofwar.com-sivuston mukaan sota Irakissa on tähän asti (24.2.) maksanut noin 709 miljardia dollaria ja Afganistanissa noin 256 miljardia dollaria. Amerikkalaiset veronmaksajat ovat siten maksaneet sodasta(an) terrorismia vastaan yhteensä noin 965 miljardia dollaria. Eiväthän rahat – ainakaan kaikki – ole kadonneet mihinkään, vaan kyllä niillä on ollut halukkaita vastaanottajia, joiden ainoa intressi on pitkittää sotaa ja terrorismiuhkaa niin kauan kuin mahdollista ja tarvittaessa jopa luoda uusia uhkia.
Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos on osoittautumassa samanlaiseksi vainoharhaiseksi kuvitelmaksi kuin maailmanlaajuinen terrorismiuhka. Terrorisminvastainen sota koskettaa vain joitakin valtioita, mutta ilmastonmuutossotaan on saatu narutettua mukaan lähes jokainen valtio. Ilmastonmuutosuhkaa näyttävätkin pitävän eniten esillä ne tahot ja valtiot, joiden poliittinen ja taloudellinen hyöty niistä toimista, joihin täytyy ryhtyä, jotta väitetty ilmastonmuutos kauheine uhkakuvineen saadaan pysäytettyä, on suurin.
Mm. Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore on havainnut hyvän liiketoimintamahdollisuuden ja kiertänyt ympäri maailmaa ”luennoimassa” ilmastonmuutoksen uhkista. Asiantuntijoiden mukaan Gore liioittelee ja paisuttelee jokaista asiaa ja jopa suoranaisesti valehtelee, jotta hänen shownsa olisi mahdollisimman dramaattinen ja puhutteleva. Goresta tuleekin helposti mieleen saksalainen Erich von Däniken, joka keräsi sievoisen omaisuuden ”salaiset kansiot” -kirjoillaan.
”Sota” ilmastonmuutosta vastaan tulee olemaan mittasuhteiltaan niin poliittisesti kuin taloudellisestikin aivan eri suuruusluokkaa kuin terrorisminvastainen sota. Sitä tullaan myös käymään niin kauan, ennen kuin riittävän korkealla tasolla viimeinkin ymmärretään, että ”meitähän vedätetään”.
Ilmasto on aina luonnollisesti vaihdellut ja tulee aina vaihtelemaankin, jos sen sallitaan tehdä niin. Jääkauden alkaminen johtui ilmaston kylmenemisestä, joka oli itseään voimistava prosessi eli kylmenemisen alettua seuraava vuosikymmen (-sata) oli aina hieman edellistä kylmempi. Jääkauden päättyminen johtui vastaavasti ilmaston lämpenemisestä, joka oli myöskin itseään voimistava prosessi.
Hiilen vapautuminen ilmakehään nostaa varmastikin maapallon keskimääräistä lämpötilaa, mutta pitäisi muistaa, mistä fossiilisiin polttoaineisiin sitoutunut hiili on alkujaan lähtöisin. Se on lähtöisin ilmakehästä, jonne se nyt hitaasti palautuu, kun fossiilisia polttoaineita käytetään.
H1N1
Sikainfluenssa eli (A)H1N1-viruksen aiheuttama tartuntatauti, joka on vastaa oireiltaan korkeintaan tavallista kausi-influenssaa, saatiin liioitellun uutisoinnin ansiosta luokiteltua pandemiaksi, minkä vuoksi useimmat länsimaat ostivat kansalaisilleen tiettyjen monikansallisten lääketehtaiden valmistamia rokotteita, joiden annoshinta oli noin 10 euroa. Ne henkilöt, jotka suosittivat WHO:lle sikainfluenssan määritämistä pandemiaksi, ovat läheisissä sidoksissa rokotteita valmistaviin lääketehtaisiin ja hyötyvät taloudellisesti laajamittaisesta ja osin hyödyttömästä H1N1-rokotetuotannosta.
B-kansalaiset eli he, jotka olivat viimeisenä rokotusjärjestyksessä mutta jotka muodostavat kuitenkin väestön enemmistön, ovat enimmäkseen jättäneet rokotteen ottamatta huolimatta THL:n laajasta, jopa mainosradioihin ulottuvasta mainoskampanjasta. Kynnys lieneekin korkeammalla seuraavalla kerralla, kun uusi epidemia uhkaa maailman väestöä, vaikkakin se olisi ”oikeasti” vakava uhka.
Joissakin medioissa kerrottiin maanantaina uudesta uhkasta, q-kuumeesta, joka on myöskin eläimestä leviävä tartuntatauti. Sitten kun se ”leviää” riittävästi ja media tekee oman osuutensa, lääketehtaat voivat jälleen alkaa tehdä helppoa rahaa.
Terrorisminvastainen sota
Presidentti Bushin vuonna 2001 julistama terrorisminvastainen sota sai alkunsa Yhdysvaltoihin 11.9.2001 tehdyistä terrori-iskuista, joihin käytettiin kaapattuja matkustajakoneita. ”Sotaa” on käyty jo kahdeksan vuotta, ja sotatoimialue on ehtinyt laajeta Irakista Afganistaniin. Noissa maissa olevien amerikkalaissotilaiden yhteenlaskettu määrä on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan.
Tavallisen amerikkalaisen veronmaksajan, joka maksaa lähes tähtitieteellisen suureksi kasvavan laskun terrorisminvastaisesta sodasta, voi olla vaikea ymmärtää, mitä hänen maansa hyötyy siitä, että irakilaiset ja afganistanilaiset terroristit saadaan eliminoitua. Totuus lieneekin se, että hän ei tulekaan koskaan hyötymään siitä millään tavalla. Ainoita hyötyjiä ovat ne yritykset ja niiden omistajat, jotka osallistuvat joko suoraan tai epäsuorasti sotaan terrorismia vastaan.
Presidentti Eisenhower varoitti maataan jo 60-luvulla ns. sotateollisesta kompleksista, jonka ainoa tarkoitus on ohjata mahdollisimman suuri osa liittovaltion bkt:sta sotateollisuudessa toimiville yrityksille ja lopulta näiden osakkeenomistajille. Terrorismiuhkan vuoksi liittovaltion varoja voidaankin siten helposti ohjata sotateollisuusyrityksille. Jos mitään uhkaa ei olisi, Yhdysvaltojen hallituksen olisi paljon vaikeampi selittää veronmaksajille jatkuvasti kasvavaa puolustusbudjettia. Mutta niin kauan kuin ”uhkaa” pidetään yllä vaikka keinotekoisesti, sotateollisen kompleksin omistajat voivat rikastua veronmaksajien kustannuksella.
Amerikkalaisen costofwar.com-sivuston mukaan sota Irakissa on tähän asti (24.2.) maksanut noin 709 miljardia dollaria ja Afganistanissa noin 256 miljardia dollaria. Amerikkalaiset veronmaksajat ovat siten maksaneet sodasta(an) terrorismia vastaan yhteensä noin 965 miljardia dollaria. Eiväthän rahat – ainakaan kaikki – ole kadonneet mihinkään, vaan kyllä niillä on ollut halukkaita vastaanottajia, joiden ainoa intressi on pitkittää sotaa ja terrorismiuhkaa niin kauan kuin mahdollista ja tarvittaessa jopa luoda uusia uhkia.
Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos on osoittautumassa samanlaiseksi vainoharhaiseksi kuvitelmaksi kuin maailmanlaajuinen terrorismiuhka. Terrorisminvastainen sota koskettaa vain joitakin valtioita, mutta ilmastonmuutossotaan on saatu narutettua mukaan lähes jokainen valtio. Ilmastonmuutosuhkaa näyttävätkin pitävän eniten esillä ne tahot ja valtiot, joiden poliittinen ja taloudellinen hyöty niistä toimista, joihin täytyy ryhtyä, jotta väitetty ilmastonmuutos kauheine uhkakuvineen saadaan pysäytettyä, on suurin.
Mm. Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore on havainnut hyvän liiketoimintamahdollisuuden ja kiertänyt ympäri maailmaa ”luennoimassa” ilmastonmuutoksen uhkista. Asiantuntijoiden mukaan Gore liioittelee ja paisuttelee jokaista asiaa ja jopa suoranaisesti valehtelee, jotta hänen shownsa olisi mahdollisimman dramaattinen ja puhutteleva. Goresta tuleekin helposti mieleen saksalainen Erich von Däniken, joka keräsi sievoisen omaisuuden ”salaiset kansiot” -kirjoillaan.
”Sota” ilmastonmuutosta vastaan tulee olemaan mittasuhteiltaan niin poliittisesti kuin taloudellisestikin aivan eri suuruusluokkaa kuin terrorisminvastainen sota. Sitä tullaan myös käymään niin kauan, ennen kuin riittävän korkealla tasolla viimeinkin ymmärretään, että ”meitähän vedätetään”.
Ilmasto on aina luonnollisesti vaihdellut ja tulee aina vaihtelemaankin, jos sen sallitaan tehdä niin. Jääkauden alkaminen johtui ilmaston kylmenemisestä, joka oli itseään voimistava prosessi eli kylmenemisen alettua seuraava vuosikymmen (-sata) oli aina hieman edellistä kylmempi. Jääkauden päättyminen johtui vastaavasti ilmaston lämpenemisestä, joka oli myöskin itseään voimistava prosessi.
Hiilen vapautuminen ilmakehään nostaa varmastikin maapallon keskimääräistä lämpötilaa, mutta pitäisi muistaa, mistä fossiilisiin polttoaineisiin sitoutunut hiili on alkujaan lähtöisin. Se on lähtöisin ilmakehästä, jonne se nyt hitaasti palautuu, kun fossiilisia polttoaineita käytetään.
H1N1
Sikainfluenssa eli (A)H1N1-viruksen aiheuttama tartuntatauti, joka on vastaa oireiltaan korkeintaan tavallista kausi-influenssaa, saatiin liioitellun uutisoinnin ansiosta luokiteltua pandemiaksi, minkä vuoksi useimmat länsimaat ostivat kansalaisilleen tiettyjen monikansallisten lääketehtaiden valmistamia rokotteita, joiden annoshinta oli noin 10 euroa. Ne henkilöt, jotka suosittivat WHO:lle sikainfluenssan määritämistä pandemiaksi, ovat läheisissä sidoksissa rokotteita valmistaviin lääketehtaisiin ja hyötyvät taloudellisesti laajamittaisesta ja osin hyödyttömästä H1N1-rokotetuotannosta.
B-kansalaiset eli he, jotka olivat viimeisenä rokotusjärjestyksessä mutta jotka muodostavat kuitenkin väestön enemmistön, ovat enimmäkseen jättäneet rokotteen ottamatta huolimatta THL:n laajasta, jopa mainosradioihin ulottuvasta mainoskampanjasta. Kynnys lieneekin korkeammalla seuraavalla kerralla, kun uusi epidemia uhkaa maailman väestöä, vaikkakin se olisi ”oikeasti” vakava uhka.
Joissakin medioissa kerrottiin maanantaina uudesta uhkasta, q-kuumeesta, joka on myöskin eläimestä leviävä tartuntatauti. Sitten kun se ”leviää” riittävästi ja media tekee oman osuutensa, lääketehtaat voivat jälleen alkaa tehdä helppoa rahaa.
sunnuntai 21. helmikuuta 2010
WTC 911
Terrori-iskuista Yhdysvaltoihin (koillisosiin) tulee syyskuussa kuluneeksi yhdeksän vuotta. Iskut, niiden tarkoitusperät ja viralliset selvittelyt ovat synnyttäneet paljon keskustelua – ehkäpä jopa enemmän kuin 1963 tapahtunut John Kennedyn salamurha – ja keskustelun suuri määrä on yksinomaan internetin ansiota. Iskut ovat myös synnyttäneet monia kysymyksiä, joihin ei vieläkään ole löytynyt vastauksia.
Eniten ihmettelyä herättänyt asia on kaksoistornien täydellinen ja nopea sortuminen. Kuten videokuvista voidaan havaita, tornit sortuivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella, minkä ei eräiden asiantuntijoiden mukaan pitäisi lainkaan olla mahdollista. Monien mielestä pelkkä kerosiinin palamisesta alkanut ja palavan kerosiini ylläpitämä tulipalo ei olisi pystynyt romahduttamaan torneja ilman ”avustavaa” räjäytystä. Kaikkialle eteläisellä Manhattanilla levinnyt hienojakoinen betonipöly tukee myöskin teoriaa räjäyksestä.
Yhdysvalloissa käytetään nurinkurista päivämäärämerkintää, jossa kuukausi merkitään ennen kuukauden päivää ja joka sen vuoksi tuottaa toisinaan ymmärtämisvaikeuksia eurooppalaisille. Se, että iskujen päivämäärä amerikkalaisella tavalla esitettynä on sama kuin Pohjois-Amerikassa käytettävä yleinen hälytysnumero (911), tuntuu melkoiselta yhteensattumalta.
Hannu Yli-Karjanmaa, joka ylläpitää suomalaisia WTC2001-sivuja, on kirjoittanut kirjan Valtiot ja terrorismi (2008), joka käsittelee nimensä mukaisesti valtioiden ja terrorismin välisiä yhteyksiä. 911-tapahtumilla on kirjassa oikeutetusti suuri paino.
Vaikka Yhdysvaltojen valtiojohto ja sitä lähellä olevat tahot ovatkin onnistuneet saamaan kaikki salaliittoteoriat näyttämään naurettavilta ja kansalaisten enemmistön puolelleen, yhtä lailla tapahtumien ”virallinen selitys” sisältää niin monia epäjohdonmukaisuuksia ja mahdottomuuksia, että nekin näyttävät melko naurettavilta. Ainakin itsenäiseen ajatteluun kykenevä henkilö vähintäänkin kyseenlaistaa ne.
Yli-Karjanmaa tuo hyvin esille seikat, minkä vuoksi rakennusten ei olisi pitänyt romahtaa niin nopeasti jos sitten lainkaan. Rakenneteräkset saavuttivat korkeintaan 250 asteen lämpötilan ja vain osassa kerrosalaa. Jotta teräs olisi pehmentynyt niin paljon, että se olisi heikentynyt varmuuskerrointa enemmän, sen olisi pitänyt kuumentua vähintään 500 asteen lämpötilaan, jollaista siellä ei todettu olleen, ja tuolloinkin vain rakennuksen osumakohdan (palavat kerrokset) yläpuolisen osan olisi pitänyt romahtaa alapuolella olevan ehyen osan päälle. Ehyen alaosan, jota oli suurin osa rakennuksesta, ei olisi lainkaan pitänyt romahtaa yläpuolella olleen tulipalon vuoksi.
Eräs ihmetystä herättänyt seikka oli teräsrungon romun nopea siirto eräälle tekosaarelle Manhattanin edustalla ja sieltä edelleen kierrätykseen Intiaan ja Kiinaan. Puolueettomia tutkijoita ei lainkaan päästetty tutkimaan romahtaneen rungon osia, joiden tutkiminen olisi varmastikin paljastanut, jos rungon romahduttamisessa olisi käytetty räjähteitä. Romun nopea hävittäminen herättää epäilyn asian salaamisesta.
Karjanmaa kertoo kirjassaan myös muista ”terrori-iskuista”, joiden virallinen selitys ei oikein vakuuta, kuten WTC 1993, Oklahoma City 1995 ja Lontoo 2005. Niihin kaikkiin liittyy paljon epäselvyyksiä, ja moni virallista linjaa epäilevä tai omaa tutkimusta tekevä henkilö ”teki” itsemurhan pian sen jälkeen, kun oli tuonut omat epäilynsä julki.
Kirja panee miettimään, miksi Pentagoniin (Yhdysvaltojen puolustusministeriö) piti iskeä ja juuri siihen kohtaan, johon oltiin tekemässä remonttia? Karjanmaan mukaan puolustusministeri Donald Rumsfeld oli ilmoittanut 10.9.2001 tiedoitusvälineille, että Pentagonin tileiltä oli kateissa 2300 miljardia dollaria. Se ei olekaan ihan pieni summa: 8000 dollaria/amerikkalainen. Koska USA:n lentoliikenteessä oli seuraavana päivänä (11.9.) ”häiriöitä”, joista sitten riittikin uutisoitavaa (aivan maailmanlaajuisesti) useamman viikon ajaksi, Pentagonin ”kadonneet” rahat unohtuivat varsin nopeasti. Osumakohdassa sijaitsi mm. armeijan taloushallinto kirjanpitoineen, jonka arkistosta osa tuhoutui.
Jos tekijät olisivat toimineet yksin ilman yhdenkään Yhdysvalloissa olevan valtiollisen tahon tukea tai että nämä olisivat etukäteen tienneet mitään iskuista, voidaan esittää seuraavat kysymykset:
Miksi juuri kyseiset neljä (ml. ”maahan pudonnut” kone) kohdetta?
Miksi kaikki samaan aikaan?
Miksi kaikki samalla suhteellisen pienellä alueella (USA:n mittakaavassa)?
New Yorkissa on muitakin korkeita rakennuksia, jotka ovat paljon lähempänä toisiaan kuin WTC1 ja -2 olivat muita rakennuksia. Isku sellaiseen olisi todennäköisesti saanut aikaan paljon suurempaa tuhoa. Lisäksi iskemisellä samaan aikaan muihin suuriin kaupunkeihin olisi ollut paljon tehokkaampi ”psykologinen” vaikutus.
Jos iskujen takana oli todellakin al-Qaida, mikä oli teon motiivi ja mitä tuo ”järjestö” (jota Yli-Karjanmaan mukaan ei todellisuudessa ole edes olemassakaan sellaisena järjestäytyneenä terroristijärjestönä kuin media haluaa antaa ymmärtää, vaan se on pikemminkin vain CIA:n laatima tiedosto kansainvälisistä ”terroristeista”) hyötyi iskuista?
Jos jotkut ylipäätään hyötyivät iskuista, he olivat aivan muita kuin Afganistanin vuoristoluolissa lymyileviä partamuslimeja. Todelliset hyötyjät olivat/ovat edelleenkin jotkut Yhdysvaltojen kansalaiset.
911 oli kuin tilaustyö, jonka vuoksi ”terrorismin vastainen sota” voitiin julistaa alkaneeksi. Perinteisessä sodankäynnissä on aina olemassa konkreettinen vastustaja, jota vastaan sotatoimet on helppo kohdistaa. Terrorismi on kuitenkin jo käsitteenäkin niin epämääräinen ja epäselvä, että tuollaisen sodan voittajaa on vaikea ennustaa, jos sellaista on sitten lainkaan. Vihollinen, terroristi(t), terrorismia tukeva valtio, pahan akseliin kuuluva valtio tai mitä nimeä siitä halutaankin käyttää, näyttää vaihtuvan tai muuttavan muotoaan jatkuvasti. Tilanne sama kuin Vuonna 1984 -romaanissa, jossa päähenkilö Winston Smith ei koskaan voinut olla varma, mikä oli Oseanian vihollinen, koska se ”vaihteli” poliittisen tilanteen mukaan.
Hannu Yli-Karjanmaan kattava sivusto aiheesta on luettavissa osoitteessa:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/
Eniten ihmettelyä herättänyt asia on kaksoistornien täydellinen ja nopea sortuminen. Kuten videokuvista voidaan havaita, tornit sortuivat lähes vapaan pudotuksen nopeudella, minkä ei eräiden asiantuntijoiden mukaan pitäisi lainkaan olla mahdollista. Monien mielestä pelkkä kerosiinin palamisesta alkanut ja palavan kerosiini ylläpitämä tulipalo ei olisi pystynyt romahduttamaan torneja ilman ”avustavaa” räjäytystä. Kaikkialle eteläisellä Manhattanilla levinnyt hienojakoinen betonipöly tukee myöskin teoriaa räjäyksestä.
Yhdysvalloissa käytetään nurinkurista päivämäärämerkintää, jossa kuukausi merkitään ennen kuukauden päivää ja joka sen vuoksi tuottaa toisinaan ymmärtämisvaikeuksia eurooppalaisille. Se, että iskujen päivämäärä amerikkalaisella tavalla esitettynä on sama kuin Pohjois-Amerikassa käytettävä yleinen hälytysnumero (911), tuntuu melkoiselta yhteensattumalta.
Hannu Yli-Karjanmaa, joka ylläpitää suomalaisia WTC2001-sivuja, on kirjoittanut kirjan Valtiot ja terrorismi (2008), joka käsittelee nimensä mukaisesti valtioiden ja terrorismin välisiä yhteyksiä. 911-tapahtumilla on kirjassa oikeutetusti suuri paino.
Vaikka Yhdysvaltojen valtiojohto ja sitä lähellä olevat tahot ovatkin onnistuneet saamaan kaikki salaliittoteoriat näyttämään naurettavilta ja kansalaisten enemmistön puolelleen, yhtä lailla tapahtumien ”virallinen selitys” sisältää niin monia epäjohdonmukaisuuksia ja mahdottomuuksia, että nekin näyttävät melko naurettavilta. Ainakin itsenäiseen ajatteluun kykenevä henkilö vähintäänkin kyseenlaistaa ne.
Yli-Karjanmaa tuo hyvin esille seikat, minkä vuoksi rakennusten ei olisi pitänyt romahtaa niin nopeasti jos sitten lainkaan. Rakenneteräkset saavuttivat korkeintaan 250 asteen lämpötilan ja vain osassa kerrosalaa. Jotta teräs olisi pehmentynyt niin paljon, että se olisi heikentynyt varmuuskerrointa enemmän, sen olisi pitänyt kuumentua vähintään 500 asteen lämpötilaan, jollaista siellä ei todettu olleen, ja tuolloinkin vain rakennuksen osumakohdan (palavat kerrokset) yläpuolisen osan olisi pitänyt romahtaa alapuolella olevan ehyen osan päälle. Ehyen alaosan, jota oli suurin osa rakennuksesta, ei olisi lainkaan pitänyt romahtaa yläpuolella olleen tulipalon vuoksi.
Eräs ihmetystä herättänyt seikka oli teräsrungon romun nopea siirto eräälle tekosaarelle Manhattanin edustalla ja sieltä edelleen kierrätykseen Intiaan ja Kiinaan. Puolueettomia tutkijoita ei lainkaan päästetty tutkimaan romahtaneen rungon osia, joiden tutkiminen olisi varmastikin paljastanut, jos rungon romahduttamisessa olisi käytetty räjähteitä. Romun nopea hävittäminen herättää epäilyn asian salaamisesta.
Karjanmaa kertoo kirjassaan myös muista ”terrori-iskuista”, joiden virallinen selitys ei oikein vakuuta, kuten WTC 1993, Oklahoma City 1995 ja Lontoo 2005. Niihin kaikkiin liittyy paljon epäselvyyksiä, ja moni virallista linjaa epäilevä tai omaa tutkimusta tekevä henkilö ”teki” itsemurhan pian sen jälkeen, kun oli tuonut omat epäilynsä julki.Kirja panee miettimään, miksi Pentagoniin (Yhdysvaltojen puolustusministeriö) piti iskeä ja juuri siihen kohtaan, johon oltiin tekemässä remonttia? Karjanmaan mukaan puolustusministeri Donald Rumsfeld oli ilmoittanut 10.9.2001 tiedoitusvälineille, että Pentagonin tileiltä oli kateissa 2300 miljardia dollaria. Se ei olekaan ihan pieni summa: 8000 dollaria/amerikkalainen. Koska USA:n lentoliikenteessä oli seuraavana päivänä (11.9.) ”häiriöitä”, joista sitten riittikin uutisoitavaa (aivan maailmanlaajuisesti) useamman viikon ajaksi, Pentagonin ”kadonneet” rahat unohtuivat varsin nopeasti. Osumakohdassa sijaitsi mm. armeijan taloushallinto kirjanpitoineen, jonka arkistosta osa tuhoutui.
Jos tekijät olisivat toimineet yksin ilman yhdenkään Yhdysvalloissa olevan valtiollisen tahon tukea tai että nämä olisivat etukäteen tienneet mitään iskuista, voidaan esittää seuraavat kysymykset:
Miksi juuri kyseiset neljä (ml. ”maahan pudonnut” kone) kohdetta?
Miksi kaikki samaan aikaan?
Miksi kaikki samalla suhteellisen pienellä alueella (USA:n mittakaavassa)?
New Yorkissa on muitakin korkeita rakennuksia, jotka ovat paljon lähempänä toisiaan kuin WTC1 ja -2 olivat muita rakennuksia. Isku sellaiseen olisi todennäköisesti saanut aikaan paljon suurempaa tuhoa. Lisäksi iskemisellä samaan aikaan muihin suuriin kaupunkeihin olisi ollut paljon tehokkaampi ”psykologinen” vaikutus.
Jos iskujen takana oli todellakin al-Qaida, mikä oli teon motiivi ja mitä tuo ”järjestö” (jota Yli-Karjanmaan mukaan ei todellisuudessa ole edes olemassakaan sellaisena järjestäytyneenä terroristijärjestönä kuin media haluaa antaa ymmärtää, vaan se on pikemminkin vain CIA:n laatima tiedosto kansainvälisistä ”terroristeista”) hyötyi iskuista?
Jos jotkut ylipäätään hyötyivät iskuista, he olivat aivan muita kuin Afganistanin vuoristoluolissa lymyileviä partamuslimeja. Todelliset hyötyjät olivat/ovat edelleenkin jotkut Yhdysvaltojen kansalaiset.
911 oli kuin tilaustyö, jonka vuoksi ”terrorismin vastainen sota” voitiin julistaa alkaneeksi. Perinteisessä sodankäynnissä on aina olemassa konkreettinen vastustaja, jota vastaan sotatoimet on helppo kohdistaa. Terrorismi on kuitenkin jo käsitteenäkin niin epämääräinen ja epäselvä, että tuollaisen sodan voittajaa on vaikea ennustaa, jos sellaista on sitten lainkaan. Vihollinen, terroristi(t), terrorismia tukeva valtio, pahan akseliin kuuluva valtio tai mitä nimeä siitä halutaankin käyttää, näyttää vaihtuvan tai muuttavan muotoaan jatkuvasti. Tilanne sama kuin Vuonna 1984 -romaanissa, jossa päähenkilö Winston Smith ei koskaan voinut olla varma, mikä oli Oseanian vihollinen, koska se ”vaihteli” poliittisen tilanteen mukaan.
Hannu Yli-Karjanmaan kattava sivusto aiheesta on luettavissa osoitteessa:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/
perjantai 19. helmikuuta 2010
Matkailukaupunki Oulu
Otsikko on todellakin vain ironiaa, sillä eihän Oulu ole mikään matkailukaupunki. Oulussa ei todellakaan ole mitään nähtävää, koettavaa tai muutakaan mielenkiintoista, joka vetäisi turisteja kaupunkiin. Kaupungin johdon mielestä ns. Sokos-aukio laajennuksineen Kirkko- ja Kauppurienkaduilla eli Rotuaari on sellainen, mutta tuskinpa nyt vain sentään. Vitsinähän se voisi korkeintaan mennä mutta ei minään muuna vakavasti otettavana asiana.
Entäpä sitten ns. Pohjolan Riviera eli Nallikarin uimaranta kylpylöineen? Suomessa riittää (matalaa) merenrantaa satoja kilometrejä, joten tuskinpa Nallikaristakaan, jolla on käyttöaikaa korkeintaan kaksi kuukautta vuodessa, on siihen, vaikka se takavuosina houkuttelikin paljon pohjoisnorjalaisia, joiden kotiseudulla ei ole hiekkarantoja.
Voisiko vanhaan nahkatehtaaseen rakennettu Tietomaa olla kaupungissa vierailevien kiinnostuksen kohde? Oulun Tietomaa on valitettavasti kuin köyhän ja mielikuvituksettoman miehen versio suuremman mittakaavan tiedekeskuksesta. Mitä Tietomaassa voisi olla tai sinne pitäisi asettaa näytteille, jotta se olisi riittävä vetonaula saada matkailijoita kaupunkiin? Vaikka sinne keksittäisiin uusi maailman ihme, sekään ei riittäisi vetämään turisteja kaupunkiin.
Monissa maissa ja varmasti myös Suomessakin suuri ostoskeskus vetää vierailijoita läheltä ja vähän kauempaakin, mutta Oulussa ei valitettavasti ole sellaista – ei edes pienempääkään ostoskeskusta. Marketit, joiden kanssa toimii samassa tilassa kioskityyppisiä erikoistavaramyymälöitä, kuten esim. Kaakkurissa, voidaan jättää pois laskuista, vaikka ne lienevätkin kaupungin näkemys ”ostoskeskuksista”. Ainoa väljästi ostoskeskuksen määritelmän täyttävä liikekeskus Oulun seudulla on Kempeleen Zeppeliini, mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Seuraavaksi lähintä kauppakeskusta saa lähteä etsimään Torniosta asti.
Oulun toria on joissakin matkailuesitteissä mainostettu nähtävyytenä, mutta ainoa nähtävyys poutapäivinä taitaa olla alueen lukuisissa anniskelupaikoissa keskiolutta särpivät kaljaveikot. Kauppahallista tosin voi löytää vanhan ajan tunnelmaa, mutta löytyy sitä monista muistakin kaupungeista.
Kuvassa on ”Rotuaari” tai kansanomaisemmin Sokos-aukio, joka on kuin oikean kävelykadun irvikuva.
Voisiko merellinen Oulu houkutella matkailijoita? Merihenkisyys taitaa vain olla yhtä kaukana Oulusta kuin meri on torinrannasta. Oululla oli 1800-luvun puolivälissä yhden vuoden ajan maan suurin kauppalaivasto, ja laivanvarustamisella olikin suuri merkitys kaupungille niin kauan kuin tervalla oli kysyntää maailmalla. Mutta kuten latinaksi sanotaan, sic transit gloria mundi – tai tässä tapauksessa paremminkin pitäisi sanoa: sic transit gloria mare.
Oulun keskusta ei ole juurikaan muuttunut kymmeniin vuosiin, ja siksi näyttäisikin siltä kuin sen ei haluttaisikaan muuttuvan ja kehittyvän. Suunnitelma keskustan kehittämiseksi rakentamalla liikekeskus Isonkadun, Pakkahuoneenkadun, Uudenkadun ja Kauppurienkadun rajaamaan kortteliin näyttää kariutuneen päätökseen olla rakentamatta maanalaisia pysäköinti- ja huoltoliikennetiloja keskustan alle.
Toivi Sukarin kaavailema Ideapark olisi varmasti ollut oikeanlainen – tai ainakin oikeansuuntainen – hanke saada kaupunkiin tai sen lähiseudulle kohde, joka vetää vierailijoita kauempaakin kaupunkiin. Oululla on suunnitteilla Ritaharjuun oma hankkeensa, joka lienee kuitenkin vain Kaakkurin Citymarket korotettuna toiseen potenssiin. Oulun ei tietenkään sopinut päästää seudullista matkailijoiden vetonaulaa Kiiminkiin, joten erilaisten kaavoituskiemuroiden jälkeen näyttää nyt siltä, että Ideaparkia ei rakenneta Kiiminkiin – ainakaan kovin pian.
Oulu on Lappiin matkaavien turistien läpimenopaikka, sillä kulkeehan seudun pääväylä, 4-tie, aivan kaupungin keskustan tuntumasta, mutta kaupungissa ei ole mitään kiinnostavaa pysäyttämään heitä. Nallikari, tori, Tietomaa tai Sokos-aukio tuskin maksaa vaivaa hidastaa vauhtia ja poiketa pois pohjoiseen menevältä tieltä.
Kempeleessä tämä on huomattu, ja sen vuoksi kunta haluaa saada uuden liittymän moottoritieltä (4-tie) ns. Zatelliitti-liikealueelle, joka sijaitsee noin kilometrin Zeppeliinistä luoteeseen. Jotta kalliista (ja monien mielestä tarpeettomasta) liittymästä olisi jotakin hyötyä, uudelle alueelle pitäisi saada jotakin riittävän vetovoimaista, joka saisi ohiajavat matkailijat poikkemaan Zatelliitin aluella ja käyttämään siellä palveluita, joista jäisi rahaa myös kuntaan.
Entäpä sitten ns. Pohjolan Riviera eli Nallikarin uimaranta kylpylöineen? Suomessa riittää (matalaa) merenrantaa satoja kilometrejä, joten tuskinpa Nallikaristakaan, jolla on käyttöaikaa korkeintaan kaksi kuukautta vuodessa, on siihen, vaikka se takavuosina houkuttelikin paljon pohjoisnorjalaisia, joiden kotiseudulla ei ole hiekkarantoja.
Voisiko vanhaan nahkatehtaaseen rakennettu Tietomaa olla kaupungissa vierailevien kiinnostuksen kohde? Oulun Tietomaa on valitettavasti kuin köyhän ja mielikuvituksettoman miehen versio suuremman mittakaavan tiedekeskuksesta. Mitä Tietomaassa voisi olla tai sinne pitäisi asettaa näytteille, jotta se olisi riittävä vetonaula saada matkailijoita kaupunkiin? Vaikka sinne keksittäisiin uusi maailman ihme, sekään ei riittäisi vetämään turisteja kaupunkiin.
Monissa maissa ja varmasti myös Suomessakin suuri ostoskeskus vetää vierailijoita läheltä ja vähän kauempaakin, mutta Oulussa ei valitettavasti ole sellaista – ei edes pienempääkään ostoskeskusta. Marketit, joiden kanssa toimii samassa tilassa kioskityyppisiä erikoistavaramyymälöitä, kuten esim. Kaakkurissa, voidaan jättää pois laskuista, vaikka ne lienevätkin kaupungin näkemys ”ostoskeskuksista”. Ainoa väljästi ostoskeskuksen määritelmän täyttävä liikekeskus Oulun seudulla on Kempeleen Zeppeliini, mutta siinäpä ne sitten ovatkin. Seuraavaksi lähintä kauppakeskusta saa lähteä etsimään Torniosta asti.
Oulun toria on joissakin matkailuesitteissä mainostettu nähtävyytenä, mutta ainoa nähtävyys poutapäivinä taitaa olla alueen lukuisissa anniskelupaikoissa keskiolutta särpivät kaljaveikot. Kauppahallista tosin voi löytää vanhan ajan tunnelmaa, mutta löytyy sitä monista muistakin kaupungeista.
Kuvassa on ”Rotuaari” tai kansanomaisemmin Sokos-aukio, joka on kuin oikean kävelykadun irvikuva.Voisiko merellinen Oulu houkutella matkailijoita? Merihenkisyys taitaa vain olla yhtä kaukana Oulusta kuin meri on torinrannasta. Oululla oli 1800-luvun puolivälissä yhden vuoden ajan maan suurin kauppalaivasto, ja laivanvarustamisella olikin suuri merkitys kaupungille niin kauan kuin tervalla oli kysyntää maailmalla. Mutta kuten latinaksi sanotaan, sic transit gloria mundi – tai tässä tapauksessa paremminkin pitäisi sanoa: sic transit gloria mare.
Oulun keskusta ei ole juurikaan muuttunut kymmeniin vuosiin, ja siksi näyttäisikin siltä kuin sen ei haluttaisikaan muuttuvan ja kehittyvän. Suunnitelma keskustan kehittämiseksi rakentamalla liikekeskus Isonkadun, Pakkahuoneenkadun, Uudenkadun ja Kauppurienkadun rajaamaan kortteliin näyttää kariutuneen päätökseen olla rakentamatta maanalaisia pysäköinti- ja huoltoliikennetiloja keskustan alle.
Toivi Sukarin kaavailema Ideapark olisi varmasti ollut oikeanlainen – tai ainakin oikeansuuntainen – hanke saada kaupunkiin tai sen lähiseudulle kohde, joka vetää vierailijoita kauempaakin kaupunkiin. Oululla on suunnitteilla Ritaharjuun oma hankkeensa, joka lienee kuitenkin vain Kaakkurin Citymarket korotettuna toiseen potenssiin. Oulun ei tietenkään sopinut päästää seudullista matkailijoiden vetonaulaa Kiiminkiin, joten erilaisten kaavoituskiemuroiden jälkeen näyttää nyt siltä, että Ideaparkia ei rakenneta Kiiminkiin – ainakaan kovin pian.
Oulu on Lappiin matkaavien turistien läpimenopaikka, sillä kulkeehan seudun pääväylä, 4-tie, aivan kaupungin keskustan tuntumasta, mutta kaupungissa ei ole mitään kiinnostavaa pysäyttämään heitä. Nallikari, tori, Tietomaa tai Sokos-aukio tuskin maksaa vaivaa hidastaa vauhtia ja poiketa pois pohjoiseen menevältä tieltä.
Kempeleessä tämä on huomattu, ja sen vuoksi kunta haluaa saada uuden liittymän moottoritieltä (4-tie) ns. Zatelliitti-liikealueelle, joka sijaitsee noin kilometrin Zeppeliinistä luoteeseen. Jotta kalliista (ja monien mielestä tarpeettomasta) liittymästä olisi jotakin hyötyä, uudelle alueelle pitäisi saada jotakin riittävän vetovoimaista, joka saisi ohiajavat matkailijat poikkemaan Zatelliitin aluella ja käyttämään siellä palveluita, joista jäisi rahaa myös kuntaan.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
DNA:n virheellinen laskutus
Kerroin tammikuussa tapauksesta, jossa DNA:n asiakas oli siirtänyt kiinteän verkon numeronsa matkapuhelinverkkoon.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/dnan-viserrys-vaimenee.html
Numeronsiirrossa DNA menetti yhden pitkäaikaisen asiakkaansa Saunalahdelle (eli Elisalle). Saavutettu hyöty on kerrottu edellisessä kirjoituksessa.
Alkujaan ilmoitettu siirtopäivä lykkääntyi hieman, mikä on tuskin ollut Saunalahden syytä, vaan DNA on ilmeisestikin tarkoituksellisesti hidastanut siirron toteutumista. Koska numero kuului DNA:n verkkoon, DNA:lla on ollut ainoana mahdollisuus vaikuttaa siihen, milloin siirrettävä numero lakkaa toimimasta sen verkossa. DNA on ollut tietoinen siitä, että siirron jälkeen se ei tule enää saamaan senttiäkään entiseltä asiakkaaltaan, joten siirron lykkäämiselle on ollut taloudellinen motiivi.
DNA:n entinen asiakas sai jokin aika sitten (suoraveloituksessa olevan) laskun, jossa laskutettiin joulukuun ja tammikuun puhelut sekä tammikuun ja helmikuun perusmaksut 11 euroa/kk. DNA yrittää siis laskuttaa perusmaksun myös helmikuulta, vaikka entinen kiinteän verkon liittymä on irtisanottu tammikuussa. Vanha liittymä lakkasi toimimasta samana päivänä kuin numero siirtyi Saunalahdelle, joten helmikuun perusmaksun veloittamiselle ei ole minkäänlaisia perusteita.
Asiakas yritti virheellisen laskun vuoksi soittaa valtakunnalliseen palvelunumeroon (044 144 044), mutta kuten tunnettua, asiakaspalvelu ei vastannut kohtuullisen odotusajan jälkeen. Asiasta lähetettiin sitten sähköpostitse kirjallinen huomautus DNA:n asiakaspalveluun: asiakaspalvelu(a)dna.fi. Tuosta on jo kulunut useita päiviä, mutta DNA ei ilmeisestikään ole pitänyt kiirettä asian käsittelyssä, koska se ei vieläkään ole reagoinut asiaan millään tavalla.
Jos laskutus ei olisi suoraveloituksesssa, virheellinen lasku olisi helppo korjata oikeaksi vähentämälle sen summasta 11 euroa ja asia olisi loppuunkäsitelty, mutta jos lasku ehtii suoraveloitettavaksi ennen kuin DNA reagoi huomautukseen, siitä tulee aiheutumaan asiakkaalle vaivaa, mikä on yksinomaan DNA:n huolimattomuuden syytä.
Jos asiakas ei olisi huomannut virheellistä laskua, suoraveloituksessa oleva laskutus olisi voinut jatkua vaikka kuinka pitkään. Montakohan vastaavaa virhelaskutusta on aikaisemmin tapahtunut tai tulee vielä tapahtumaan? Missä kulkee rikollisuuden raja?
Oulun Puhelimella oli vielä aikaisemmin kohtalaisen hyvin toimiva asiakaspalvelu, mutta kun se sulautui valtakunnallisesti toimivaan DNA:han, kaikki on mennyt vain huonompaan suuntaan. Tuntuukin ihmeelliseltä, että DNA:lla ei ole Oulussa omaa asiakaspalvelunumeroa, joka hoitaisi oululaisten asiakkaiden asioita. Nyt kaikki asiakkaat joutuvat jonottamaan samaan valtakunnalliseen numeroon.
Oulun kaupungin matkapuhelinpalveluiden siirtäminen DNA:lta Elisalle onkin hyvä näpäytys DNA:lle, joka toimii huolimattomasti.
Lisätty myöhemmin:
DNA:n asiakaspalvelulla kului viikko aikaa vastata sähköpostiin, mitä ei nopeutensa puolesta voida pitää mitenkään hyvänä asiakaspalveluna.
Asiakaspalvelun mukaan DNA ei ollut saanut Saunalahdelta pyyntöä lopetuksesta, ja sen vuoksi kuukausimaksu oli vielä laskutettu. DNA yrittää nyt selvästikin sysätä vastuun omasta huolimattomuudestaan Saunalahdelle. Jos numero on siirretty pois DNA:n verkosta, silloin on selvää, että entisellä asiakkaalla ei enää ole mitään tekemistä DNA:n kanssa, eikä DNA:lla pitäisi olla mitään syytä laskuttaa liittymästä, jota ei enää ole olemassakaan.
Jos asiakas lopettaa asiakkuutensa DNA:ssa, kyllä DNA:n pitäisi itse ymmärtää lopettaa entisen asiakkaan liittymä tai ainakin olla laskuttamatta siitä enää. Vanhan liittymän ei pitäisi voida jäädä roikkumaan jonkinlaisena haamuna DNA:n laskutusrekisteriin, mutta jos niin tapahtuu – niin kuin nyt tapahtui – vastuu siitä on DNA:n.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/dnan-viserrys-vaimenee.html
Numeronsiirrossa DNA menetti yhden pitkäaikaisen asiakkaansa Saunalahdelle (eli Elisalle). Saavutettu hyöty on kerrottu edellisessä kirjoituksessa.
Alkujaan ilmoitettu siirtopäivä lykkääntyi hieman, mikä on tuskin ollut Saunalahden syytä, vaan DNA on ilmeisestikin tarkoituksellisesti hidastanut siirron toteutumista. Koska numero kuului DNA:n verkkoon, DNA:lla on ollut ainoana mahdollisuus vaikuttaa siihen, milloin siirrettävä numero lakkaa toimimasta sen verkossa. DNA on ollut tietoinen siitä, että siirron jälkeen se ei tule enää saamaan senttiäkään entiseltä asiakkaaltaan, joten siirron lykkäämiselle on ollut taloudellinen motiivi.
DNA:n entinen asiakas sai jokin aika sitten (suoraveloituksessa olevan) laskun, jossa laskutettiin joulukuun ja tammikuun puhelut sekä tammikuun ja helmikuun perusmaksut 11 euroa/kk. DNA yrittää siis laskuttaa perusmaksun myös helmikuulta, vaikka entinen kiinteän verkon liittymä on irtisanottu tammikuussa. Vanha liittymä lakkasi toimimasta samana päivänä kuin numero siirtyi Saunalahdelle, joten helmikuun perusmaksun veloittamiselle ei ole minkäänlaisia perusteita.
Asiakas yritti virheellisen laskun vuoksi soittaa valtakunnalliseen palvelunumeroon (044 144 044), mutta kuten tunnettua, asiakaspalvelu ei vastannut kohtuullisen odotusajan jälkeen. Asiasta lähetettiin sitten sähköpostitse kirjallinen huomautus DNA:n asiakaspalveluun: asiakaspalvelu(a)dna.fi. Tuosta on jo kulunut useita päiviä, mutta DNA ei ilmeisestikään ole pitänyt kiirettä asian käsittelyssä, koska se ei vieläkään ole reagoinut asiaan millään tavalla.
Jos laskutus ei olisi suoraveloituksesssa, virheellinen lasku olisi helppo korjata oikeaksi vähentämälle sen summasta 11 euroa ja asia olisi loppuunkäsitelty, mutta jos lasku ehtii suoraveloitettavaksi ennen kuin DNA reagoi huomautukseen, siitä tulee aiheutumaan asiakkaalle vaivaa, mikä on yksinomaan DNA:n huolimattomuuden syytä.
Jos asiakas ei olisi huomannut virheellistä laskua, suoraveloituksessa oleva laskutus olisi voinut jatkua vaikka kuinka pitkään. Montakohan vastaavaa virhelaskutusta on aikaisemmin tapahtunut tai tulee vielä tapahtumaan? Missä kulkee rikollisuuden raja?
Oulun Puhelimella oli vielä aikaisemmin kohtalaisen hyvin toimiva asiakaspalvelu, mutta kun se sulautui valtakunnallisesti toimivaan DNA:han, kaikki on mennyt vain huonompaan suuntaan. Tuntuukin ihmeelliseltä, että DNA:lla ei ole Oulussa omaa asiakaspalvelunumeroa, joka hoitaisi oululaisten asiakkaiden asioita. Nyt kaikki asiakkaat joutuvat jonottamaan samaan valtakunnalliseen numeroon.
Oulun kaupungin matkapuhelinpalveluiden siirtäminen DNA:lta Elisalle onkin hyvä näpäytys DNA:lle, joka toimii huolimattomasti.
Lisätty myöhemmin:
DNA:n asiakaspalvelulla kului viikko aikaa vastata sähköpostiin, mitä ei nopeutensa puolesta voida pitää mitenkään hyvänä asiakaspalveluna.
Asiakaspalvelun mukaan DNA ei ollut saanut Saunalahdelta pyyntöä lopetuksesta, ja sen vuoksi kuukausimaksu oli vielä laskutettu. DNA yrittää nyt selvästikin sysätä vastuun omasta huolimattomuudestaan Saunalahdelle. Jos numero on siirretty pois DNA:n verkosta, silloin on selvää, että entisellä asiakkaalla ei enää ole mitään tekemistä DNA:n kanssa, eikä DNA:lla pitäisi olla mitään syytä laskuttaa liittymästä, jota ei enää ole olemassakaan.
Jos asiakas lopettaa asiakkuutensa DNA:ssa, kyllä DNA:n pitäisi itse ymmärtää lopettaa entisen asiakkaan liittymä tai ainakin olla laskuttamatta siitä enää. Vanhan liittymän ei pitäisi voida jäädä roikkumaan jonkinlaisena haamuna DNA:n laskutusrekisteriin, mutta jos niin tapahtuu – niin kuin nyt tapahtui – vastuu siitä on DNA:n.
maanantai 15. helmikuuta 2010
Kansalaisten valvonta lisääntyy
Helsinki on sijoittamassa kymmenkunta uutta [automaattista] nopeusvalvontakameraa kantakaupunkiin, kertoo Helsingin Sanomat. Kaupungissa on tällä hetkellä kaksi nopeusvalvontakameraa, joten lisäystä niiden määrään tulisi kerralla 500 prosenttia.
Sitten kun nopeusvalvontakameroiden käytöstä on saatu hyviä kokemuksia ja ne ovat osoittautuneet ”taloudellisesti kannattaviksi”, niiden määrää on edelleenkin helppo lisätä. Sen jälkeen tuskin menee kauankaan, kun ne ovat levinneet muihin suuriin kaupunkeihin.
Kaupunkien keskustoissa on jo nyt ennätysmäärä (tavallisia) tallentavia valvontakameroita, joita myös seurataan reaaliaikaisesti. Keskustoissa on tuskin ainoatakaan katua, aukiota tai muuta aluetta, joka ei olisi kameravalvonnassa.
Muutama vuosi sitten eräs lehti kertoi, että Iso-Britanniassa oli jo tuolloin yli miljoona julkisiin paikkoihin sijoitettua valvontakameraa. Tällä hetkellä niiden määrä lieneekin paljon suurempi. Kehittyneen tekniikan ansiosta niiden kuvanlaatu ja zoomausominaisuudet ovat hyvät, ja niiden ansiosta kaukanakin sijaitsevasta kohteesta saadaan tarkka kuva. Tallennuskapasiteetti on edullista, ja sen vuoksi tallenteita voidaan säilyttää pitkiäkin aikoja. Kehittynyt tietokonepohjainen kuvantunnistus mahdollistaa tallenteiden koneellisen seulonnan, jolloin se voidaan tehdä nopeasti ja edullisesti.
Kansalaisten valvonta on viimeisten kymmenen vuoden aikana lisääntynyt huolestuttavasti, ja samanlainen kehitys näyttää vain edelleenkin jatkuvan. Yritykset valvovat tietoverkkojensa sähköposti- ja internetliikennettä, ja internetpalveluita tarjoavilla operaattoreilla on velvollisuus säilyttää määräaika tietyt tunnistetiedot jokaisesta sivunlatauksesta ja esim. keskusteluryhmään tehdystä kirjoituksesta.
Nykyinen yhteiskunta ei ehkä vielä ole George Orwellin romaanissaan Vuonna 1984 kuvaamanlainen, mutta se on kovaa vauhtia menossa siihen suuntaan. Kehittynyt ja edelleenkin kehittyvä ja halventuva tietotekniikka mahdollistaa sen.
Alla on muutaman vuoden takainen mielipidekirjoitus, joka on nyt vielä ajankohtaisempi.
Onko tietoyhteiskunta valvontayhteiskunta?
Tietoyhteiskunta on muotisana, jota käytetään monissa yhteyksissä, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, mitä se tarkoittaa. Voisiko se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa tiedolla ja tiedon hallinnalla on tärkeä rooli ja ne ovat vallankäytön väline? Vai olisiko se tulevaisuuden yhteiskunta, jollaista ei koskaan haluttu?
Internet ja sen käyttö yhdistetään usein tietoyhteiskuntaan. Internetiä käyttävät kuuluisivat siten tietoyhteiskuntaan, ja henkilöt, jotka eivät joko voisi tai haluaisi käyttää internetiä, jäisivät tietoyhteiskunnan ulkopuolelle.
Internetin käytössä piilee kuitenkin monia vaaroja. Paitsi että kaikkea salaamatonta liikennettä voidaan teoriassa monitoroida, kaikesta siirretystä datasta (selailu) jää jälki tietoverkkoihin. Yrityksissä olisi helppoa tarkkailla työntekijöiden internetin käyttöä, ja www-sivujen osoitteiden ja ladattujen sivujen perusteella olisi helppoa todeta, mikä määrä selailusta olisi työhön liittyvää. Vaikka laki ei taida ainakaan vielä sallia tarkkailua, tuskin millään viranomaisella olisi mahdollisuuksia valvoa lain noudattamista, joten kaikki riippuu yksittäisten yritysten johdon moraalista.
Tietoyhteiskunnan tekijöitä on myös sähköposti, joka on internetin tavoin ja siihen kuuluvana avoin media, eli sen tietosuoja on heikko. Laki ulottaa kirjesalaisuuden myös sähköpostiin, ja siten myös yrityksen sähköpostista lähetetyt yksityiset viestit kuuluvat kirjesalaisuuden alaisuuteen. Jotkin yritykset tosin katsovat toimintansa niin tärkeäksi, että ne voivat asettua lain yläpuolelle. Nokia kertoi jo useita vuosia sitten tarkkailevansa kaikkea yrityksen sähköpostiliikennettä, ja tämä tapahtui jo paljon ennen kohua herättänyttä Microcell-tapausta, jossa Nokia katkaisi sähköpostiyhteyden Microcelliin. Yhteyden katkaiseminen kertoo siitä, että sähköpostiliikenteen tarkkailu on ollut Nokiassa jo vuosia arkipäivää.
Päällä olevaa matkapuhelinta mukanaan kuljettava henkilö jättää maantieteellisen kulkureittinsä operaattorin rekisteriin. Soitetut ja vastaanotetut puhelut aloitus- ja lopetusaikoineen kirjautuvat myös tukiasemasolun tarkkuudella rekisteriin. Vaikka puhelu matkapuhelinverkossa on salattu, sitä voidaan viranomaisen niin vaatiessa kuunnella ja tallentaa, ja sama pätee myös tekstiviesteihin. Kaiken tämän on digitaalitekniikka tehnyt tavattoman helpoksi.
Tavat ja sovellukset, joilla digitaalitekniikkaa nykyisin hyödynnetään, ovat vasta jäävuoren huippu. Järjestelmien edelleen kehittyessä niille voidaan keksiä uusia sovellusaiheita, joista monia tullaan käyttämään kansalaisten entistä tiiviimpään tarkkailuun ja valvontaan. Henkilöautoihin on suunniteltu paikannuslaitteita, joilla jokaisen auton liikkumista voitaisiin seurata jopa muutaman metrin tarkkuudella, mikä mahdollistaisi helpon tavan tietullien keräämiseen tai verottamiseen jokaisen ajetun kilometrin perusteella. Lasku laitteiden kehittämisestä, ostamisesta ja niiden avulla kerätyistä veroista ja muista maksuista lankeaa kuitenkin lopulta tietoyhteiskunnan kansalaiselle.
Tieto- eli digitaaliyhteiskunta voitaisiin määritellä yhteiskunnaksi, jossa tietotekniikka ja sen tehokas mutta moraalisesti kyseenalainen hyödyntäminen mahdollistaa kansalaisten tarkkailun, valvonnan ja toimien seuraamisen joko viranomaisten tai laittomasti taloudelliseen tai muuhun hyötyyn pyrkivän osapuolen taholta.
Sitten kun nopeusvalvontakameroiden käytöstä on saatu hyviä kokemuksia ja ne ovat osoittautuneet ”taloudellisesti kannattaviksi”, niiden määrää on edelleenkin helppo lisätä. Sen jälkeen tuskin menee kauankaan, kun ne ovat levinneet muihin suuriin kaupunkeihin.
Kaupunkien keskustoissa on jo nyt ennätysmäärä (tavallisia) tallentavia valvontakameroita, joita myös seurataan reaaliaikaisesti. Keskustoissa on tuskin ainoatakaan katua, aukiota tai muuta aluetta, joka ei olisi kameravalvonnassa.Muutama vuosi sitten eräs lehti kertoi, että Iso-Britanniassa oli jo tuolloin yli miljoona julkisiin paikkoihin sijoitettua valvontakameraa. Tällä hetkellä niiden määrä lieneekin paljon suurempi. Kehittyneen tekniikan ansiosta niiden kuvanlaatu ja zoomausominaisuudet ovat hyvät, ja niiden ansiosta kaukanakin sijaitsevasta kohteesta saadaan tarkka kuva. Tallennuskapasiteetti on edullista, ja sen vuoksi tallenteita voidaan säilyttää pitkiäkin aikoja. Kehittynyt tietokonepohjainen kuvantunnistus mahdollistaa tallenteiden koneellisen seulonnan, jolloin se voidaan tehdä nopeasti ja edullisesti.
Kansalaisten valvonta on viimeisten kymmenen vuoden aikana lisääntynyt huolestuttavasti, ja samanlainen kehitys näyttää vain edelleenkin jatkuvan. Yritykset valvovat tietoverkkojensa sähköposti- ja internetliikennettä, ja internetpalveluita tarjoavilla operaattoreilla on velvollisuus säilyttää määräaika tietyt tunnistetiedot jokaisesta sivunlatauksesta ja esim. keskusteluryhmään tehdystä kirjoituksesta.
Nykyinen yhteiskunta ei ehkä vielä ole George Orwellin romaanissaan Vuonna 1984 kuvaamanlainen, mutta se on kovaa vauhtia menossa siihen suuntaan. Kehittynyt ja edelleenkin kehittyvä ja halventuva tietotekniikka mahdollistaa sen.
Alla on muutaman vuoden takainen mielipidekirjoitus, joka on nyt vielä ajankohtaisempi.
Onko tietoyhteiskunta valvontayhteiskunta?
Tietoyhteiskunta on muotisana, jota käytetään monissa yhteyksissä, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, mitä se tarkoittaa. Voisiko se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa tiedolla ja tiedon hallinnalla on tärkeä rooli ja ne ovat vallankäytön väline? Vai olisiko se tulevaisuuden yhteiskunta, jollaista ei koskaan haluttu?
Internet ja sen käyttö yhdistetään usein tietoyhteiskuntaan. Internetiä käyttävät kuuluisivat siten tietoyhteiskuntaan, ja henkilöt, jotka eivät joko voisi tai haluaisi käyttää internetiä, jäisivät tietoyhteiskunnan ulkopuolelle.
Internetin käytössä piilee kuitenkin monia vaaroja. Paitsi että kaikkea salaamatonta liikennettä voidaan teoriassa monitoroida, kaikesta siirretystä datasta (selailu) jää jälki tietoverkkoihin. Yrityksissä olisi helppoa tarkkailla työntekijöiden internetin käyttöä, ja www-sivujen osoitteiden ja ladattujen sivujen perusteella olisi helppoa todeta, mikä määrä selailusta olisi työhön liittyvää. Vaikka laki ei taida ainakaan vielä sallia tarkkailua, tuskin millään viranomaisella olisi mahdollisuuksia valvoa lain noudattamista, joten kaikki riippuu yksittäisten yritysten johdon moraalista.
Tietoyhteiskunnan tekijöitä on myös sähköposti, joka on internetin tavoin ja siihen kuuluvana avoin media, eli sen tietosuoja on heikko. Laki ulottaa kirjesalaisuuden myös sähköpostiin, ja siten myös yrityksen sähköpostista lähetetyt yksityiset viestit kuuluvat kirjesalaisuuden alaisuuteen. Jotkin yritykset tosin katsovat toimintansa niin tärkeäksi, että ne voivat asettua lain yläpuolelle. Nokia kertoi jo useita vuosia sitten tarkkailevansa kaikkea yrityksen sähköpostiliikennettä, ja tämä tapahtui jo paljon ennen kohua herättänyttä Microcell-tapausta, jossa Nokia katkaisi sähköpostiyhteyden Microcelliin. Yhteyden katkaiseminen kertoo siitä, että sähköpostiliikenteen tarkkailu on ollut Nokiassa jo vuosia arkipäivää.
Päällä olevaa matkapuhelinta mukanaan kuljettava henkilö jättää maantieteellisen kulkureittinsä operaattorin rekisteriin. Soitetut ja vastaanotetut puhelut aloitus- ja lopetusaikoineen kirjautuvat myös tukiasemasolun tarkkuudella rekisteriin. Vaikka puhelu matkapuhelinverkossa on salattu, sitä voidaan viranomaisen niin vaatiessa kuunnella ja tallentaa, ja sama pätee myös tekstiviesteihin. Kaiken tämän on digitaalitekniikka tehnyt tavattoman helpoksi.
Tavat ja sovellukset, joilla digitaalitekniikkaa nykyisin hyödynnetään, ovat vasta jäävuoren huippu. Järjestelmien edelleen kehittyessä niille voidaan keksiä uusia sovellusaiheita, joista monia tullaan käyttämään kansalaisten entistä tiiviimpään tarkkailuun ja valvontaan. Henkilöautoihin on suunniteltu paikannuslaitteita, joilla jokaisen auton liikkumista voitaisiin seurata jopa muutaman metrin tarkkuudella, mikä mahdollistaisi helpon tavan tietullien keräämiseen tai verottamiseen jokaisen ajetun kilometrin perusteella. Lasku laitteiden kehittämisestä, ostamisesta ja niiden avulla kerätyistä veroista ja muista maksuista lankeaa kuitenkin lopulta tietoyhteiskunnan kansalaiselle.
Tieto- eli digitaaliyhteiskunta voitaisiin määritellä yhteiskunnaksi, jossa tietotekniikka ja sen tehokas mutta moraalisesti kyseenalainen hyödyntäminen mahdollistaa kansalaisten tarkkailun, valvonnan ja toimien seuraamisen joko viranomaisten tai laittomasti taloudelliseen tai muuhun hyötyyn pyrkivän osapuolen taholta.
torstai 11. helmikuuta 2010
Capricode Euroopan ykköseksi?
Kaleva kertoi tänään oululaisesta Capricode Oy:stä, joka on ”mobiililaitteiden etähallinnan asiantuntija”. Toimitusjohtajan mukaan yritys tuli markkinoille muutaman vuoden liian aikaisin, mistä se on myös saanut maksaa, mutta sitkeys ja sinnikkyys on (viimeinkin) palkittu: älypuhelimien etähallinnassa Capricode tavoittelee – ei sen vähempää kuin – johtavaa markkina-asemaa Euroopassa – ja oman arvionsa mukaan vielä perustellusti.
Kyse on kuitenkin vain tavoittelemisesta. Johtavan markkina-aseman saavuttamiseksi vaaditaan paljon, eikä siihen pelkkä halu riitä. Toimitusjohtajan mukaan yritys on kehittänyt ”Pohjoismaiden edistyksellisemmän ja selkeästi maailmanluokan tuotteen”. Tuossa on mukana aika paljon omaa subjektiivista kehua.
Kalevan mukaan Euroopan suurimpiin operaattoreihin lukeutuva TeliaSonera testasi tuotteen ja tarjoaa sitä yritysasiakkailleen. Kaleva liioittelee kuitenkin jälleen: TeliaSonera ei ole Euroopan suurimpia operaattoreita vaan korkeintaan keskikokoinen jos sitäkään. Sonera on menettänyt osuuksia Suomessa eikä ole enää Suomen suurin, ja TeliaSonerankin toimialuetta ovat lähinnä vain pohjoismaat.
Lehtijuttu ei kerro, mikä on tuo ”maailmanluokan tuote”. TeliaSonera markkinoi palvelua sanoin: ”oululaisyrityksen ratkaisu nostaa yrityspuhelinten käytettävyyden ja turvallisuuden tietokoneiden tasolle”. Jos väite pitää paikkansa, Capricoden tuotteesta ei taida olla mihinkään, koska tietokoneiden turvallisuus ei ole kovinkaan korkealla tasolla ja Capricode näyttää tarjoavan vain saman tason turvallisuutta.
Capricodella näyttää olevan yksi paha ongelma, niin kuin monilla muillakin yrityksillä näinä aikoina, mutta se ei koske sen tuotetta, vaan yrityksellä on puute rahasta. Yritys tuotti viime vuonna 1,2 miljoona euron liikevaihdolla 1,0 miljoonan euron tappion. Capricoden liiketoiminalliset edellytykset näyttävät olevan vähissä, jos se ei saa tuotettaan myydyksi.
Toimitusjohtajan mukaan Capricode tarvitsisi kahdesta kolmeen miljoonaan euroa riskirahaa, jotta se voisi nousta vahvaksi kasvuyritykseksi ja Euroopan ykköseksi. On kuitenkin myönteistä, että yrityksen pääomistaja käyttää sanaa ”riskiraha”, koska se todellakin on riskirahaa, jonka sijoittaja voi menettää viimeistä senttiä myöten.
Capricode sai viime vuonna Tekesiltä 140 671 euroa ja edellisenä vuonna (2008) peräti 697 600 euroa. Viime vuoden tappioita on ilmeisestikin katettu edellisen vuoden tuella, mutta viime vuoden tuen vähäisyys kertoo siitä, että Capricoden Tekes-piikki alkaa olla täynnä – ja laulut pian laulettu.
Koska Kaleva ei kerro mitään Capricoden ”maailmanvalloitustuotteesta”, sen hyvyyttä ja hyödyllisyyttä tai huonoutta ja hyödyttömyyttä on vaikea arvioida. Olisi kuitenkin ihme, jos samanlaisia tuotteita ei olisi kehitetty ja saatu jopa myytyä kannattavasti joissakin muissa maissa.
Capricoden kannattaisi muistaa vanha kansansanonta: joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Katajainen tie taitaa Capricodellakin olla edessään – ainakin viimeistään sitten, kun viimeinenkin euro lähtee kassasta.
Kyse on kuitenkin vain tavoittelemisesta. Johtavan markkina-aseman saavuttamiseksi vaaditaan paljon, eikä siihen pelkkä halu riitä. Toimitusjohtajan mukaan yritys on kehittänyt ”Pohjoismaiden edistyksellisemmän ja selkeästi maailmanluokan tuotteen”. Tuossa on mukana aika paljon omaa subjektiivista kehua.
Kalevan mukaan Euroopan suurimpiin operaattoreihin lukeutuva TeliaSonera testasi tuotteen ja tarjoaa sitä yritysasiakkailleen. Kaleva liioittelee kuitenkin jälleen: TeliaSonera ei ole Euroopan suurimpia operaattoreita vaan korkeintaan keskikokoinen jos sitäkään. Sonera on menettänyt osuuksia Suomessa eikä ole enää Suomen suurin, ja TeliaSonerankin toimialuetta ovat lähinnä vain pohjoismaat.
Lehtijuttu ei kerro, mikä on tuo ”maailmanluokan tuote”. TeliaSonera markkinoi palvelua sanoin: ”oululaisyrityksen ratkaisu nostaa yrityspuhelinten käytettävyyden ja turvallisuuden tietokoneiden tasolle”. Jos väite pitää paikkansa, Capricoden tuotteesta ei taida olla mihinkään, koska tietokoneiden turvallisuus ei ole kovinkaan korkealla tasolla ja Capricode näyttää tarjoavan vain saman tason turvallisuutta.
Capricodella näyttää olevan yksi paha ongelma, niin kuin monilla muillakin yrityksillä näinä aikoina, mutta se ei koske sen tuotetta, vaan yrityksellä on puute rahasta. Yritys tuotti viime vuonna 1,2 miljoona euron liikevaihdolla 1,0 miljoonan euron tappion. Capricoden liiketoiminalliset edellytykset näyttävät olevan vähissä, jos se ei saa tuotettaan myydyksi.Toimitusjohtajan mukaan Capricode tarvitsisi kahdesta kolmeen miljoonaan euroa riskirahaa, jotta se voisi nousta vahvaksi kasvuyritykseksi ja Euroopan ykköseksi. On kuitenkin myönteistä, että yrityksen pääomistaja käyttää sanaa ”riskiraha”, koska se todellakin on riskirahaa, jonka sijoittaja voi menettää viimeistä senttiä myöten.
Capricode sai viime vuonna Tekesiltä 140 671 euroa ja edellisenä vuonna (2008) peräti 697 600 euroa. Viime vuoden tappioita on ilmeisestikin katettu edellisen vuoden tuella, mutta viime vuoden tuen vähäisyys kertoo siitä, että Capricoden Tekes-piikki alkaa olla täynnä – ja laulut pian laulettu.
Koska Kaleva ei kerro mitään Capricoden ”maailmanvalloitustuotteesta”, sen hyvyyttä ja hyödyllisyyttä tai huonoutta ja hyödyttömyyttä on vaikea arvioida. Olisi kuitenkin ihme, jos samanlaisia tuotteita ei olisi kehitetty ja saatu jopa myytyä kannattavasti joissakin muissa maissa.
Capricoden kannattaisi muistaa vanha kansansanonta: joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Katajainen tie taitaa Capricodellakin olla edessään – ainakin viimeistään sitten, kun viimeinenkin euro lähtee kassasta.
tiistai 9. helmikuuta 2010
Matkapuhelin täydentää oppikirjaa
Kun yhdistetään perinteinen painettu kirja ja nykyaikainen (Nokia-)matkapuhelin, syntyy hybridioppikirja, kertoi Maaseudun Tulevaisuus maanantain numerossaan.
Oppilas ottaa kirjan sivusta valokuvan matkapuhelimella, jossa oleva sovellus (eli eräänlainen tietokoneohjelma) lähettää kuvan palvelimelle, jossa toinen sovellus tunnistaa kuvan ja lähettää sen perusteella puhelimeen oikeat tehtävät. Kuulostaa yksinkertaiselta (kuten MT:kin toteaa), ja sitähän se onkin. Yksinkertaista ja typerää!
Soveltuvia tehtäviä ovat mm. kuuntelu, kuullun ymmärtäminen ja sanojen kirjoitusasun harjoitteleminen esimerkiksi sanaristikkoa täyttämällä. Edellä mainittuja harjoituksia on tosin tehty kouluissa jo kymmeniä vuosia, eikä siihen ole tarvittu matkapuhelinta eikä muutakaan tietotekniikkaa.
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) on juuri saanut päätökseen kaksivuotisen, vähintäänkin kaksi tutkijaa työllistäneen projektin, jonka lopputulos oli edellä kerrottu hybridioppikirja. Loppuraportti on tosin vielä työn alla, joten se työllistänee tutkijakaksikon vielä ainakin kesään asti. Olisi mielenkiintoista saada tietää, paljonko rahaa projektiin kului kokonaisuudessaan. 250 000 euroa tuskin riittää.
Hämeenlinnan Yhteiskoulun 6. luokka sai kokeilun ajaksi käyttöönsä VTT:ltä Nokian E71 -matkapuhelimet, joissa on tavanomaista suurempi näyttö. Artikkelin mukaan oppilailta, opettajilta ja vanhemmilta saatu palaute oli myönteistä. Ihmekö tuo, kun koehenkilöillä oli testiajan käytössään ilmainen liittymä ja puhelin, jota sai räplätä luvallisesti koulutunnilla.
Painetun kirjan sivun kuvaaminen matkapuhelimella, jotta palvelin lähettäisi puhelimeen tilatut mediatiedostot vaikuttaa tökeröltä, vanhanaikaiselta ja jopa hölmöläisten puuhalta. Samat toiminnot – ja vielä paljon monipuolisemminkin – voidaan tehdä oikealla tietokoneella (”oikealla” siksi, koska Nokia kutsuu omia kapineitaan muka tietokoneiksi) ja internet-yhteydellä.
Nyt tulee idea Oulu-ilmiö 2.0 -pajasta: Oulun 1 (tämä blogi) kertoi tammikuussa e-kirjasta ja uudesta oululaiskustantamosta, joka alkaa kustantaa e-kirjoja. E-kirjan lukulaite, jossa on suuri näyttö, usb-liitäntä ja mahdollisesti 3g-yhteys, sopisi paljon paremmin hybridioppikirjaksi. Laitteen käyttöliittymää pitäisi ehkä hieman muokata, jotta siihen voitaisiin syöttää tietoja ja sitä voitaisiin käyttää audiolaittena, mutta kokonaisuudessaan kyse olisi vain pienistä muutoksista. Kirjaan liittyvät tehtävät tulisivat valmiiksi e-oppikirjan mukana, eikä niitä tarvitsisi enää ladata erikseen mistään.
Hybridioppikirjasta hyötyjiä olivat tai tulevat olemaan:
- VTT
- Nokia
- puhelinoperaattorit
- ohjelmistoyritykset, jotka kehittävät lisää näitä ”innovatiivisia” sovelluksia, jotka sitten myydään opetusministeriölle kovaan hintaan
Projekti on vain yksi esimerkki siitä, kun halutaan osoittaa, mitä todellista hyötyä on ”multimediatietokoneella”, jolle kukaan ei oikein tunnu keksivän mitään järkevää käyttöä. Projektin idea onkin kuolleena syntynyt, ja siitä tuskin enää kuullaan.
VTT on tunnettu siitä, että se yrittää jopa naurettavilla ja tyhjänpäiväisillä tutkimusaiheillaan pitää tuhatpäisen tutkijalaumansa työllistettynä. Hybridioppikirja on yksi hyvä esimerkki tästä. Projekti on luultavasti saanut ”avustusta” (joka ei varmasti ollut takaisin maksettava laina) Tekesiltä, vaikka toisaalta ei sillä ole mitään väliä, tuleeko veronmaksajilta nyhdetty raha suoraan ministeriöstä vai Tekesin byrokratian kautta. Lopputulos on aivan sama: turhuuteen tuhlattua rahaa.
Oppilas ottaa kirjan sivusta valokuvan matkapuhelimella, jossa oleva sovellus (eli eräänlainen tietokoneohjelma) lähettää kuvan palvelimelle, jossa toinen sovellus tunnistaa kuvan ja lähettää sen perusteella puhelimeen oikeat tehtävät. Kuulostaa yksinkertaiselta (kuten MT:kin toteaa), ja sitähän se onkin. Yksinkertaista ja typerää!
Soveltuvia tehtäviä ovat mm. kuuntelu, kuullun ymmärtäminen ja sanojen kirjoitusasun harjoitteleminen esimerkiksi sanaristikkoa täyttämällä. Edellä mainittuja harjoituksia on tosin tehty kouluissa jo kymmeniä vuosia, eikä siihen ole tarvittu matkapuhelinta eikä muutakaan tietotekniikkaa.
Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) on juuri saanut päätökseen kaksivuotisen, vähintäänkin kaksi tutkijaa työllistäneen projektin, jonka lopputulos oli edellä kerrottu hybridioppikirja. Loppuraportti on tosin vielä työn alla, joten se työllistänee tutkijakaksikon vielä ainakin kesään asti. Olisi mielenkiintoista saada tietää, paljonko rahaa projektiin kului kokonaisuudessaan. 250 000 euroa tuskin riittää.
Hämeenlinnan Yhteiskoulun 6. luokka sai kokeilun ajaksi käyttöönsä VTT:ltä Nokian E71 -matkapuhelimet, joissa on tavanomaista suurempi näyttö. Artikkelin mukaan oppilailta, opettajilta ja vanhemmilta saatu palaute oli myönteistä. Ihmekö tuo, kun koehenkilöillä oli testiajan käytössään ilmainen liittymä ja puhelin, jota sai räplätä luvallisesti koulutunnilla.
Painetun kirjan sivun kuvaaminen matkapuhelimella, jotta palvelin lähettäisi puhelimeen tilatut mediatiedostot vaikuttaa tökeröltä, vanhanaikaiselta ja jopa hölmöläisten puuhalta. Samat toiminnot – ja vielä paljon monipuolisemminkin – voidaan tehdä oikealla tietokoneella (”oikealla” siksi, koska Nokia kutsuu omia kapineitaan muka tietokoneiksi) ja internet-yhteydellä.
Nyt tulee idea Oulu-ilmiö 2.0 -pajasta: Oulun 1 (tämä blogi) kertoi tammikuussa e-kirjasta ja uudesta oululaiskustantamosta, joka alkaa kustantaa e-kirjoja. E-kirjan lukulaite, jossa on suuri näyttö, usb-liitäntä ja mahdollisesti 3g-yhteys, sopisi paljon paremmin hybridioppikirjaksi. Laitteen käyttöliittymää pitäisi ehkä hieman muokata, jotta siihen voitaisiin syöttää tietoja ja sitä voitaisiin käyttää audiolaittena, mutta kokonaisuudessaan kyse olisi vain pienistä muutoksista. Kirjaan liittyvät tehtävät tulisivat valmiiksi e-oppikirjan mukana, eikä niitä tarvitsisi enää ladata erikseen mistään.
Hybridioppikirjasta hyötyjiä olivat tai tulevat olemaan:
- VTT
- Nokia
- puhelinoperaattorit
- ohjelmistoyritykset, jotka kehittävät lisää näitä ”innovatiivisia” sovelluksia, jotka sitten myydään opetusministeriölle kovaan hintaan
Projekti on vain yksi esimerkki siitä, kun halutaan osoittaa, mitä todellista hyötyä on ”multimediatietokoneella”, jolle kukaan ei oikein tunnu keksivän mitään järkevää käyttöä. Projektin idea onkin kuolleena syntynyt, ja siitä tuskin enää kuullaan.
VTT on tunnettu siitä, että se yrittää jopa naurettavilla ja tyhjänpäiväisillä tutkimusaiheillaan pitää tuhatpäisen tutkijalaumansa työllistettynä. Hybridioppikirja on yksi hyvä esimerkki tästä. Projekti on luultavasti saanut ”avustusta” (joka ei varmasti ollut takaisin maksettava laina) Tekesiltä, vaikka toisaalta ei sillä ole mitään väliä, tuleeko veronmaksajilta nyhdetty raha suoraan ministeriöstä vai Tekesin byrokratian kautta. Lopputulos on aivan sama: turhuuteen tuhlattua rahaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
