Älä äänestä!

Kuvitteleko sinä voivasi vaikuttaa MIHINKÄÄN yhdellä onnettomalla äänelläsi? Ehdokkaiden ja järjestelmän vakuutteluista huolimatta yksi ääni ei vaikuta yhtään mihinkään. Ja jos sattuisikin sellainen harvinainen tapahtuma, että sinun äänesi antaisi ehdokkaallesi vertailuääniluvun, joka olisi joko sama (josta seuraisi arvonta) tai yhden suurempi kuin toisen puolueen ehdokkaalla, mitä sinun läpipäässyt ehdokkaasi voisi tehdä eduskuntaryhmän tahtoa vastaan? Vastaus on: ei yhtään mitään.

Sinun kannaltasi ei ole mitään merkitystä, valitaanko ehdokkaasi vai joku toinen saman puolueen ehdokas, koska he molemmat tulevat (paljoista lupauksistaan ja uhostaan huolimatta) olemaan vain puolueensa kumileimasimia, jotka äänestävät sen mukaan, mitä eduskuntaryhmä (lue: puoluetoimisto) tahtoo ja päättää. Niin se vain on aina ollut ja tulee olemaankin. Vastarannan kiiski huomaa pian vain olevansa oma eduskuntaryhmänsä, ja koska kyseessä ei ole rekisteröity puolue, puoluetukeakaan ei enää tule.

Ainoastaan silloin, jos erittäin suuri ryhmä päättää äänestää tietty(j)ä ehdokasta/ehdokkaita, sillä voidaan ehkä vaikuttaa johonkin, mutta tuollaisen toteuttaminen on käytännössä hyvin vaikeaa ellei mahdotonta ja ehkäpä myös laitonta.

Sinun äänesi ei korreloi kenenkään toisen äänen kanssa, ellet sitten sovi niin joidenkin toisten äänestäjien kanssa. Yksi ääni ei siten muuta maailmaa mihinkään suuntaan, vaikka niin tahtoisitkin. Siksi kannattaakin miettiä, onko se nähdyn vaivan (jonota ennakkoäänestyspaikalle) arvoista.

Hallituspolitiikka on siinä olevista puolueista huolimatta ollut vuodesta toiseen likimain samanlaista, koska siinä on aina vähintään kaksi suurta puoluetta ja ruotsin kielen puolue (omine sisäänpäin kääntyneine vaatimuksineen). Vaikka jättäisit äänestämättä, se ei vaikuta tulevan hallituksen koostumukseen, koska yksi ääni ei muodosta hallitusta. Siellä tullaan näkemään suuri joukko tuttuja kasvoja, jotka vain noudattavat puoluetoimiston tahtoa, eivätkä siinä ehdokkaasi antamat vaalilupaukset paina mitään.

Suomessa käytetään suhteellista vaalitapaa, jossa ehdokkaalle annettu ääni menee myös puolueelle (vaaliliitolle). Eniten henkilökohtaisia ääniä saanut ehdokas saa vertailuääniluvukseen kaikki puolueen saamat äänet. Toiseksi eniten ääniä saanut saa vertailuluvukseen puolet jne.

Koska vain pieni osa ehdokkaista tulee valituksi, äänestämällä ehdokasta, jonka läpimenon todennäköisyys on pieni, ääni meneekin puolueen ääniharavoille, joiden joukossa on tavallisesti ryvettyneitä tai muuten vain kyvyttömiä konkariedustajia. Siinä on silloin mahdollisuus, että tuleekin äänestäneeksi ehdokasta, jota ei ikinä haluaisi äänestää.

Äänestämällä ehdokasta, joka ei tule valituksi, ääni menee hukkaan.

Perustuslain vakuuttelusta huolimatta valta Suomessa ei kuulu kansalle kuin vain yhtenä (äänestys)päivänä neljän vuoden aikana. Kaikkina muina päivinä valtaa Suomessa käyttävät puoluetoimistot, jotka toteuttavat vain puoluejohdon ja muiden intressiryhmien tahtoa.

Kannattaako äänestää? ”Aatteleppa ite!” sanoisi Jope Ruonansuu.

Äänestä Pipsa eduskuntaan!

Pipsa on meidän ehdokkaamme. Hänen numeronsa on helppo muistaa ja kirjoittaa: 1.

Pipsa on universaali ehdokas. Hän ei ole sitoutunut mihinkään puolueeseen, vaaliliittoon tai liikaa lupaileviin puolueohjelmiin. Hän ei myöskään ole minkään tietyn vaalipiirin ehdokas, vaan häntä voivat äänestää kaikki halukkaat ympäri maan.

Toisin kuin kaikki uudelleen ehdolle asettuvat nykyiset kansanedustajat Pipsa ei ole korruptoitunut. Häntä ei ole koskaan lahjottu eikä tullakaan lahjomaan. Hän ei ajattele omaa tai puolueen etua, vaan hän ajaa yksinomaan sinun ja kansakunnan etua.

Pipsa taitava, tehokas ja älykäs – toisin kuin kaikki nykyiset edustajat – ja vaikka hän on vielä nuori, hänessä on jo selvää ministerinainesta.

Pipsa on luotettava ja rehellinen. Hän ei nostaisi tarpeettomasti päivärahoja, hän ei valehtelisi ja hän ei ohjaisi vilpillisesti itselleen vaali- tai mitään muutakaan tukea.

Pipsa puhuu aina totta ja niin kuin asiat ovat, vaikka ne sattuisivatkin sitten olemaan huonolla tolalla.

Pipsa ei tee puolivillaisia lupauksia, vaan sen minkä hän lupaa, hän varmasti myös pitää.

Pipsa ratkaisee tämän maan ongelmat.

Pipsa on todellinen vaihtoehto. Hän on Ykkönen.

Muista numero 1 ja äänestä Pipsa eduskuntaan.

Älkää kysykö, mistä johtuu väkivalta

Petri Tiili, joka tunnetaan paremmin Pelle Miljoonan laulusolistima ja lauluntekijänä, esitti 1979 kappaleen Väkivalta ja päihdeongelma, jossa hän esittää syitä nuorten väkivaltaiseen käytökseen ja päihdeongelmiin.

Syitä ja roolimalleja väkivaltaiseen käytökseen ei tarvitse etsiä kaukaa, vaan niitä löytää jopa päivän sanomalehdestä. Fantom eli Mustanaamio kuuluu Rambon, Rockyn ja muiden vastaavien kanssa niihin henkilöihin, jotka turvautuvat väkivaltaan sen jälkeen, kun oma järki on loppunut, jos sitä on sitten yleensä edes koskaan ollutkaan.

Noin viikko sitten sanomalehti Kalevassa alkaneessa Fantom-seikkailussa sarjakuvan päähenkilö on tunkeutunut jonkun henkilön asuntoon ja mitään ennakkovaroitusta antamatta antanut nyrkkiensä jälleen kerran puhua.

Fantomin periaate on lyödä ensin ja kysyä sitten, vaikkakin uhri on tavallisesti pahoinpidelty siihen kuntoon, että tämä on täysin tiedoton ja kykenemätön vastaamaan mihinkään.

Fantomin päivästrippiä Kalevassa seuraavat henkilöt lienevätkin henkisesti samalla tasolla kuin sarjakuvan piirtäjä, käsikirjoittaja ja päähenkilö. Ja juuri tuollaisiin henkilöihin Fantomin oppi uppoaa parhaiten.

Fantomin väkivaltaista käytöstä on käsitelty aikaisemmin:

http://oulun1.blogspot.com/2010/04/vakivaltainen-fantom.html

Valkee Oy:n valheellinen mainonta

Valkee Oy mainostaa korvavaloaan mm. Forecan sivulla. Jos mainoksen väittämä pitäisi paikkansa eli kaamosmasennusaika olisi vasta puolessa välissä nyt maaliskuun alussa, se tarkoittaisi sitä, että marraskuun alussa eli neljä kuukautta sitten alkanut ”masennusaika” päättyisi neljän kuukauden kuluttua eli heinäkuun alussa. Mutta sehän ei voi pitää paikkansa, mikä tarkoittaa sitä, että Valkee Oy syyllistyy valehteluun mainoksessaan.

Suurin osa mainonnasta on asioiden vääristelyä ja liioittelua, mutta harvassa mainoksessa sentään syyllistytään valehteluun Valkeen tapaan. Mainos antaa epätoivoisen kuvan Valkeen toivottomasta yrityksestä saada tekelettään myytyä.

Akkulämmittimiä ja korvavaloja – mitähän roskaa seuraavaksi keksitään?

Arctic Battery Heater

Kaleva mainosti tyrnäväläisen Ele-Products Oy:n valmistamaa akkulämmitintä, jota on käsitelty vuosi sitten toisen kirjoituksen yhteydessä:

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/sahkoauto-ei-toimi-pakkasessa.html

Laitteen rakenteesta kerrottiin jo tuolloin, joten siihen ei nyt ole syytä palata.

Laitteen kehittäjän mukaan nykyaikaisen auton sähkönkulutus on moottorin käydessä niin suuri, että auton akku purkautuu vähitellen. Vaikka moottori ei kävisikään, auton sähkölaitteet kuluttavat silti akkua. Ja polttoainekäyttöisen lisälämmitimen käyttäminen lisää edelleen kuormitusta.

Koska akun varautumiskyky huononee lämpötilan laskiessa, akku ei ehdi varautua lyhyehkön ajomatkan aikana, ja ennen pitkää akku onkin sitten tyhjentynyt – ja akkukauppiaat hierovat käsiään.

Akkulämmittimen idea perustuu siihen, että akkua lämmittämään tarvittava virta otetaan lämmitettävästä akusta, mikä luonnollisestikin purkaa akkua vielä lisää. Kyse on hieman samasta ”ideasta” kuin hölmöläisillä, jotka lyhensivät liian lyhyttä peittoa leikkaamalla palan toisesta päästä ja liittämällä sen lyhyeksi kokemaansa päähän, mutta huonoin tuloksin. Tämä ei pidä paikkaansa. Sitä on kommentoitu jäljempänä.

Jos akku saadaan lämpenemään siitä otetun virran avulla, se luonnollisestikin latautuu hieman nopeammin kuin kylmä akku mutta sillä edellytyksellä, että akkua ladataan riittävä kauan aikaa.

Jos akun vajaa varaustila on ongelma, siihen on olemassa helppo ratkaisu: autossa olevaa akkua ladataan silloin, kun auto on pysäköitynä esim. kotipihassa. Se edellyttää tosin sitä, että sähköä on saatavilla auton luona ympärivuorokautisesti, mutta se ei taida olla mahdollista ainakaan asunto-osakeyhtiöiden pysäköintipaikoilla.

Yrityksen web-sivulla on kuvaaja, joka on luotu palvelemaan akkulämmittimen markkinointia ja myyntiä, eli siinä vääristellään asioita. Minkään henkilöauton akku ei voi ottaa yli sadan ampeerin latausvirtaa vastaan ollessaan kytkettynä auton sähköjärjestelmään. Auton laturi ei myöskään pysty tuottamaan sellaista ylimääräistä virtaa auton muun sähkönkulutuksen lisäksi. Myöskään minkään auton latausjännite ei ole 14,5 volttia, koska niin korkea jännite käynnistää akussa kaasunmuodostuksen, jossa akkuhapossa oleva vesi alkaa hajota vedyksi ja hapeksi, mkä ennen pitkää pilaa akun.

Siihen, paljonko akku ottaa latausvirtaa vastaan, vaikuttaa kolme seikkaa: 1) latausjännitteen suuruus ja laturin vakavuus eli virransyöttökyky, 2) akun varaustila ja 3) akun kunto.

Kalevan toimittaja ei sentään innostunut liikaa ja povannut Ele-Productsista uutta Nokiaa. Akku on nimittäin tärkeä osa myös matkapuhelimessa, koska ilman sitä sekään ei toimi.

Jos Arctic Battery Heater saataisiin myytyä maailman kaikkiin autoihin, Nokia olisi kuin nappikauppias Ele-Productsin rinnalla. Siitä vain Ele-Productsin myyntimiehet kiertämään maailmaa ja tekemään kauppoja.

80-luvun lopussa eräs toinen pellepeloton kehitti laitteen, jolla akusta otettavan virran avulla lämmitettiin öljynsuodattimessa oleva öljy, jonka toivottiin notkeana helpottavan moottorin käynnistymistä, mutta laitteesta ei odotetusti tullut mitään myyntimenestystä. Se näyttää kuuluvan Arctic Battery Heaterin kanssa niihin ”keksintöihin”, joita ei olisi koskaan tarvinnut keksiä.

Kaikkien akkujen toiminta huononee lämpötilan laskiessa, mistä seuraa huonontunut varauskyky ja alentunut kapasiteetti. Matkapuhelimista tuttuja litium-ioni-akkuja on kaavailtu käytettäväksi tulevaisuuden sähköautoissa (jos jostakin sattuisi löytymään riittävästi litiumia), mutta litium-akku on erittäin herkkä kylmälle. Miten kukaan voi kuvitella, että tuollainen sähköauto voisi toimia Suomen talvessa? Pitäisikö monisatakiloista akustoa lämmittää tyrnäväläisellä idealla?

Blogin kommentoiminen

Lukijoilla on mahdollisuus kommentoida blogin kirjoituksia. Jotta kommentteihin ei kirjoitettaisi mitä tahansa törkeyksiä, ne joutuvat odottamaan hyväksymistä ennen julkaisua. Muutenhan joku jostakin asiasta eri mieltä oleva lukija saattaisi esim. laittaa kommenttiin jonkin laittoman sivun linkin, joiden julkaiseminen lieneekin nykylainsäädännön (tai valmisteilla olevan lain) mukaan rangaistavaa.

Kommentin olisi hyvä liittyä edes jollakin tavalla kommentoitavaan tekstiin. Kaikki asialliset kommentit on aina julkaistu, mutta jos niissä mennään henkilökohtaisuuksiin, ne jäävät silloin julkaisematta. Blogissa ei käsitellä kenenkään lukijan tai edes julkisuuden henkilön henkilökohtaisia asioita, joten kommentoijan kannattaa myöskin pysyä asiassa ja välttää henkilökohtaisuuksia, vaikkakin teksti ei sattuisi miellyttämään. Kirjoitusten ei nimittäin ole tarkoituskaan miellyttää ketään.

Kuten eräs blogisti totesi sivullaan: jos teksti ei miellytä sinua, voit aivan vapaasti valita jonkin toisen miellyttävämmän blogin. Tätä ei ole mikään pakko lukea.

Onko Nokian jälkeen elämää?

Moni nokialainen mahtaa tällä hetkellä pohtia mielessään otsikon kysymystä. Mitä tehdä sen jälkeen, kun lopputili on lyöty kouraan?

Stephen Elop kävi Oulussa ja odottaessaan yksityiskoneensa toisenkin moottorin saamista käyntiin tuumi varmasti mielessään Julius Caesarin sanoin: ”Veni, vidi, vici!” Elop on kuin kenraali, jonka joukkoja uhkaa murskaava tappio, ja hänen täytyy yrittää kannustaa joukkojaan, jotta nämä eivät vaipuisi epätoivoon ja synkkyyteen. Kyse on vain perinteisestä aivopesusta, jolla musta yritetään saamaan näyttämään valkoiselta, vaikka mustaa se on edelleenkin.

Elop on pohjoisamerikkalaisena sopiva henkilö tekemään mittavat irtisanomiset eli kuvaannollisesti sanoen lopettamaan jalkansa katkaisseen hevosen armonlaukauksella. Yhteistyösopimuksen solmiminen Microsoftin kanssa on varmasti ollut tiedossa jo puoli vuotta sitten, kun Elop tuli Kallasvuon paikalle. Suomalaisen toimitusjohtajan olisi varmasti ollut vaikempi tehdä massiiviset henkilöstövähennykset, ja hänet olisi muistettu loppuikänsä ajan Nokia-hevosen lopettajana.

Nokiassa on paljon henkilöitä, jotka ovat menneet sinne työhön jo parin vuoden opiskelun jälkeen. Parin vuoden kurssien tentit on saatu läpäistyä helposti opettelemalla ulkoa vanhojen tenttien vastaukset ja saamalla tyydyttävän (1–) arvosanan, johon ei mitään ihmeitä vaadita. On tietenkin selvää, että tuossa vaiheessa oleva teekkari, joka ei edes osaa kirjoittaa oikeakielistä suomea, ei osaa tehdä paljon muutakaan. Hänet sijoitetaan johonkin projektiin ”kokeneempien” työntekijöiden joukkoon, jossa hänen toivotaan oppivan talon tavoille ja nokialaisen työkulttuurin.

Muutama vuosi vierii, ja ellei teekkari ole täysi debiili, hänen on täytynyt oppia jotakin koodaamisesta, vaikkakin opinnot ovat saattaneet viivästyä ”työnteon” vuoksi. Sitten kun kaikki vaadittavat kurssit on saatu suoritettua vaatimattomin arvosanoin, teekkarimme, joka on omasta mielestään jo vähintäänkin it-guru, alkaa tehdä diplomityötään, jonka hyödyllisyys niin tekijälle itselleen kuin Nokiallekin on vähintäänkin kyseenalainen.

Edellä kuvattu pätee hyvin myös ammattikorkeakoulussa opiskeleviin ammattikouluinsinööreihin, mutta ehkäpä heillä on hieman pienemmät luulot itsestään, koska heiltä puuttuu diplomi-etuliite.

Koska ohjelmointi on (jostakin syystä) vaikeaa, alan oppilaitosten aloituspaikkoja on viimeisten kymmenen vuoden aikana lisätty niin paljon, että Nokia saa varmasti tarvittavat työntekijänsä eikä palkkakilpailua tarvitse pelätä. Oulun yliopiston sähkötekniikan osastolla on jopa niin paljon aloituspaikkoja, että ensisijaisia hakijoita tietotekniikan koulutusohjelmaan ei joka vuosi ole ollut tarpeeksi, vaan paikat on täytetty myöhemmin toissijaisten toiveiden mukaan, jos sekään on sitten aina riittänyt.

Nokian tarpeita varten rakennettu koulutuspolitiikka on nyt johtamassa siihen, että oppilaitoksissa on useita valmistumattomia ikäluokkia, joilla voi valmistuttuaan olla vaikeaa löytää koulutustaan vastaavaa työtä. Tuskinpa vastavalmistunut voi kilpailla osaamisellaan Nokiassa kymmenen vuotta olleen kanssa, vaikkakin rehellisyyden nimissä on sanottava, että ero heidän välillä ei ole kovinkaan suuri.

Kymmenen tai jopa viidentoista vuoden ”työkokemus” Nokiassa ei ole mikään meriitti, ja sillä voi olla vaikea saada muunlaista työtä kuin täsmälleen sitä, mitä on tehnyt Nokiassa. Ex-nokialainen voisikin saada uutta työtä vain toisesta Nokiasta tai Nokian alihankkijalta.

Esimiesketjut Nokiassa ovat uskomattoman pitkiä, ja ”todellista” työtä tekevien alaisten määrä on tavallisesti varsin pieni. Jollakin esimiehellä saattaa olla alaisinaan kolme esimiestä, ja hänen ainoa tehtävänsä on toimia noiden kolmen alaisesimiesten esimiehenä. Alaisesimiehillä on alaisinaan korkeintaan vain muutama koodari, jotka kykyjensä ja saamisensa mukaan yrittävät tehdä sitä työtä, josta saavat palkkaa. Em. esimiehellä on myös oma esimiehensä jne. Tuskin tarvitsee enää ihmetellä, minkä vuoksi Nokiassa on esim. Oulussa niin paljon työntekijöitä.

Sitten kun Symbian- ja MeeGo-koodareita ei enää tarvita, tarpeettomat esimiehet saavat myös lähteä. Heidän valmiutensa työmarkkinoilla on vielä huonompi kuin koodareilla, koska he ovat toimineet vain esimiesketjun yhtenä osana, jossa ei ole tarvinnut ymmärtää ohjelmoinnista juurikaan mitään. Kaikki koulussa opittu tieto on unohtunut tai vanhentunut.

Kun tilanne on tämä, nokialaisten huolen ymmärtää hyvin. Minnepä muualle ex-nokialainen voisi työllistyä kuin Nokiaan? Moni heistä ei ehkä ole niinkään varma elämästä Nokian jälkeen.

Osakemarkkinat näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että Nokian taru alkaa lähestyä loppuaan. Osakekurssi on nyt samalla tasolla kuin vuoden 1998 alussa, jolloin ns. Nokia-ihme syntyi. Kurssi oli ylimmillään tasan 65 eurossa hetkeä ennen it-kuplan puhkeamista 20.6.2000. Nyt kurssin arvostus on pudonnut yli kymmenenteen osaan siitä, ja on 6,445 euroa.

Nokian insinöörin mielipidekirjoitus

Nimimerkki Insinööri esitti tänään Kalevan Lukijan Mielipide-palstalla omia näkymyksiään siitä, miten yhteiskunnan pitäisi ottaa vastaan Nokiasta irtisanottavat henkilöt. Viesti on ilmeisestikin suunnattu elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle, työministeri Anni Sinnemäelle ja Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennaselle, ja siksi tuntuukin hieman ihmeelliseltä, miksi se on luettavissa Kalevan sivulta. Mutta toisaalta vähäisen informaatioarvonsa ja huonon kirjoitusasunsa vuoksi se sopii hyvin Kalevaan muiden hömppäartikkeleiden joukkoon.

Varsinainen asia alkaa sanoin: ”Me, Nokian insinöörit...” Nimimerkki on kuitenkin yksilöllisessä muodossa, joten ehkäpä kirjoitus ja kirjoittaja eivät edustakaan kaikkia Nokian insinöörejä – niin kuin lainatusta muodosta ”Me, Nokian insinöörit” voisi helposti päätellä – vaan mielenilmauksen takana onkin vain yksi henkilö – ehkäpä juuri yksi niistä ”pennuista, jotka halusivat Nokian hallitukseen”.

Kirjoittaja ei halua, että yhteiskunta sopii Nokian kanssa siitä, miten rahapotti, jonne kirjoittajan mielestä virtaa rahaa valtiolta ja Nokiasta, jaetaan. Hän ei ilmeisestikään halua osallistua muuntokoulutukseen, jossa hänestä tehtäisiin rakennusalan ammattilainen alalle, jolla täytyy tehdä työtä ihan oikeasti.

Kirjoittaja haluaa, että edellä mainittu kolmikko huolehtisi siitä, että Nokia maksaa länsieurooppalaisen tason mukaisen irtisanomiskorvauksen irtisanottaville, ja mainitsee, että Nokian 10 miljardin euron kassavaroissa pitäisi riittää jaettavaa. Jos irtisanottavia olisi tuhat, jokainen saisi kohtuullisen 10 miljoonan euron ”kultaisen kädenpuristuksen”. Siinä menisivät tosin kaikki Nokian rahat...

Suomessa mikään lainsäädäntö ei vaadi maksamaan erityistä irtisanomiskorvausta, vaan irtisanottavalla on vain oikeus työsuhteen perusteella määräytyvään, tietyn pituiseen irtisanomisaikaan, jona aikana työssäolovelvoitteen määrää työnantaja.

Seuraava lainattu virke on koominen ja kuvaa hyvin sitä, miten heikot tiedot Nokian insinööreillä on siitä, miten yhteiskunta toimii. ”Osaavimmat - - - eivät jää odottamaan valtion korvauksia - - -.” Valtio ei maksa mitään korvauksia kenellekään irtisanotulle – ei edes vaikka tämä olisi ollut työssä Nokiassa. Minkähän vuoksi nimimerkki Insinööri on ollut tuossa uskossa?

Kirjoittaja kertoo, että Google ja Skype ovat jo osoittaneet kiinnostuksensa heihin. Jos asia on näin ja työpaikka odottaa mainituissa yhdysvaltalaisyrityksissä, minkä vuoksi kirjoittaja kinuaa rahaa valtiolta ja Nokiasta?

Hän mainitsee esimerkkinä Saksan, jossa Nokia joutui maksamaan korvauksia Bochumin tehtaan entisille työntekijöille. Saksa on kuitenkin Saksa, jossa noudatetaan Saksan lakeja, eivätkä ne ole voimassa Suomessa.

Kirjoituksen lopussa elinkeinoministeri Mauri Pekkarista sinutellaan, mikä on röyhkeää ja osoitus kunnioituksen puutteesta. Se juuri onkin pahinta näissä (räkänokkaisissa) nykynuorissa: kunnioituksen puute.

Kirjoitus kuvaa hyvin keskiverto Nokian insinöörin ajatusmaailmaa, joka on suppea ja rajautunut, ja siksi irtisanottaville henkilöille työttömäksi jääminen tuleekin tekemään vain hyvää. Ehkäpä siinä oppi huomaamaan, miltä maailma näyttää Nokian ulkopuolella.

Nokia-kapinasta muuntokoulutukseen

Kuten media osaakin jo kertoa, Plan B from outer space -kapina Nokian johdon vaihtamiseksi loppui noin puolentoista vuorokauden uhittelun jälkeen. Ilmeisestikin nuorille tuli jotakin ”tärkeämpää” tekemistä, ja kapinointi sai jäädä.

Ehkäpä tämä kuvaa hyvin nykynuorten lyhytjänitteisyyttä: jos asia ei toteudu lähes heti hiiren klikkauksen jälkeen, asialla ei ole mitään merkitystä eikä siihen kannata tuhlata enempää aikaa ja vaivaa.

Nykyaikana internetin, Facebookin ym. avulla tyhmillekin ideoille saadaan helposti julkisuutta, mutta se ei taida kantaa kovinkaan pitkälle. Jokin pelkkä internetsivu, jota voi vain kommentoida, ei yksinkertaisesti voi pitää kenenkään mielenkiintoa kovinkaan kauan yllä.

On ehdotettu, että Nokialta irtisanottaville koodareille, joita lieneekin tuhatmäärin(?), pitäisi työvoimahallinnon käynnistää muuntokoulutus, jolla ”softainsinööreistä” uudelleenkoulutettaisiin rakennusinsinöörejä. Koodaria ei voi edes pahalla tahdollakaan sanoa insinööriksi, koska se olisi yksinkertaisesti loukkaus oikeita insinöörejä kohtaan.

Koulusta valmistunut ja Nokiaan ensimmäiseen työpaikkaansa menevä ja siellä useita vuosia aikaansa kuluttava ”insinööri” ei valitettavasti tiedä juurikaan mitään oikeasta insinöörityöstä tai työstä yleensäkään, koska Nokian maailma on sen verran erilainen.

Rakennusalan muuntokoulutukseen menevä ex-nokialainen on jopa heikommassa asemassa kuin ammattikoulun rakannuslinjan käynyt henkilö, koska koodarikoulutuksesta ja työstä Nokiassa ei ole mitään hyötyä vaan pikemminkin vain haittaa.

90-luvun puolivälissä Oulussa järjestettiin eri alojen insinööreille muuntokoulutus, jolla heistä koulutettiin tietoliikenneinsinöörejä Nokialle. Mukana oli mm. rakennusinsinöörejä, jotka kuuleman mukaan oppivat jotakin ja jopa työllistyivät Nokian eri yksiköihin. Se onkin helppo uskoa, koska perinteinen insinöörikoulutus antaa varmastikin hyvän pohjan sähkötekniikan opintoja varten.

Nokiassa työtä tehnyt koodari-insinööri on aivan erilaisessa ja paljon huonommassa tilanteessa: kaikki täytyy aloittaa aivan alusta asti, mikä tulee viemään paljon aikaa.

Miten olisi, jos ex-nokialaisista koulutettaisiin ydinvoimainsinöörejä? Se olisi varmastikin säteilevä ammatti, mutta toisaalta he ovat varmastikin jo saaneet työssään ja vapaa-ajallaan osakseen niin paljon matkapuhelinsäteilyä, että he ovat voineet tulla immuuneiksi kaikelle säteilylle.

Plan B from outer space

Otsikko on mukailtu Ed Wood Juniorin elokuvasta Plan 9 from outer space, jota on useasti luonnehdittu maailman huonoimmaksi elokuvaksi.

”Joukko Nokian osakkeenomistajia yrittää virittää kapinaa Nokian yhtiökokoukseen. Laatimassaan Plan B -suunnitelmassa he vaativat muun muassa toimitusjohtajan Stephen Elopin eroa ja täyskäännöstä yhtiön strategiaan”, kertoo Taloussanomat.

Kyseessä on joukko nuoria Nokian osakkeenomistajia, jotka virittelevät Nokian toukokuisesta yhtiökokouksesta kapinakokousta. Nuoret ovat tyytymättömiä Stephen Elopin linjauksiin, Nokian yhteistyöhön Microsoftin kanssa ja Nokian viime vuosien strategiaan, jossa ohjelmistokehittämisen ulkoistaminen ja halvat puhelimet ovat olleet keskeisessä osassa.

Nokian osakkeenomistajille suuntaamassaan avoimessa kirjeessä Nokia Plan B from outer spaceksi nimetyn suunnitelman tekijät ilmoittavat haluavansa Nokian hallitukseen ja panevansa siellä toimeen mittavia uudistuksia. Kuten ajan henkeen kuuluu, sosiaalista mediaa käytetään apuna.

Plan B from outer space -hankkeen päätavoite on toimitusjohtaja Stephen Elopin, Tero Ojanperän, Niklas Savanderin ja Mary McDowellin erottaminen – niin ja tietysti edellä mainittujen hyväpalkkaisten hallituspaikkojen saaminen.

Kapinallisryhmä vaatii myös, että yhteistyö Microsoftin kanssa rajoitettaisiin Pohjois-Amerikan markkinoille ja Meegosta tulisi Nokian ensisijainen älypuhelinalusta. Lisäksi Symbianille annettaisiin elinaikaa vielä ainakin viisi vuotta.

Vaatimukset paranevat vielä: Ohjelmisto- ja tuotekehityksen ulkoistaminen lopetettaisiin, ja se keskitettäisiin Suomeen ja johonkin toiseen paikkaan. Iso joukko erilaisia päälliköitä saisi lähteä yhtiöstä, mutta vastapainoksi huippuyliopistoista kalasteltaisiin aggressiivisesti nuoria ohjelmistolahjakkuuksia. Tuosta viimeisestä virkkeestä minäkin olen samaa mieltä: Nokian ongelmia ovat nimittäin olleet liian suuri päälliköiden määrä ja varsinaisen työn tekevien henkilöiden osaamattomuus, minkä vuoksi jotakin yksinkertaistakin työtä täytyy olla tekemässä vähintäänkin viisi vasta valmistunutta insinööriä.

Microsoftin ja Nokian liitto on kuitenkin jo niin sanotusti kuulutettu kirkossa eli merkittävä osa suurista osakkeenomistajista kannattaa sitä. Sen vuoksi muutaman suomalaisen pikkusijoittajan kapinointi on kuin kärpäsen surinaa Saharan autiomaassa. He ovat kuitenkin saaneet nyt ainakin hieman julkisuutta, jota ilman kukaan ei olisi koskaan kuullutkaan heistä ja tuosta ”mainiosta” Plan B from outer space -hankkeesta, josta pitäisi ehdottomasti tehdä elokuva, josta voisi sitten tulla maailman toiseksi huonoin elokuva. Liikenisiköhän Renny Harlinilla aikaa..?