Väkivaltainen Fantom

Kaleva on julkaissut Fantom-sarjakuvaa niin kauan kuin kukaan jaksaa muistaa. Fantom, joka tunnetaan myös Mustanaamiona, Vaeltavana aaveena ja Miehenä joka ei voi koskaan kuolla, edustaa yhden miehen ja myös oman käden oikeutta tämän taistellessa rikollisuutta vastaan.

Fantom joutuu käytännössä turvautumaan väkivaltaan jokaisessa tarinassa ottaessaan yhteen rikollisten kanssa. Kun muu ei auta, Fantomin nyrkit tai aseet puhuvat.

Nykyisessä tarinassa Fantom erakkokavereineen ottaa yhteen salakuljettajien kanssa hylätyllä porauslautalla. Fantom ei säästä nyrkkejään, ja erakkokaveri huitoo jättimäisillä putkipihdeillä konnia päin näköä. Kaikesta voimankäytöstä huolimatta vastustajat eivät näytä saavan minkäänlaisia vammoja – mitä nyt herkemmällä saattaa tajunta karata hetkeksi.

Fantomin väkivaltaista käytöstä on toki ennenkin nähty, mutta nykyisen tarinan väkivalta alkaa mennä liian pitkälle. Tarvitseeko sitten enää ihmetellä, mistä väkivaltaisiksi kasvavat nuoret löytävät roolimallinsa? Eipä todellakaan tarvitse, sillä se löytyy Kalevan Fantom-sarjakuvasta. Siinä on oiva samastumiskohde punttisaleilla Fantom-lihaksia hankkiville nuorille.

Kalevan kannattaisi harkita Fantomin, joka on muutenkin lapsellinen sarjakuva, vaihtamista vähemmän väkivaltaiseen sarjakuvaan, kuten esim. Aku Ankkaan, jota se ei ole koskaan julkaissut sivullaan. Kalevan muut sarjakuvat eivät Touhulan perhettä lukuunottamatta myöskään tasollaan juuri päätä huimaa.

Kalkkaro on lapsellinen ja kliseinen lännenseikkailu, joka taitaa olla oululaista alkuperää.

Viivi ja Wagner, joka kertoo sikaansekaantuja-Viivistä ja siasta, on niin suomalainen sarjakuva kuin voi olla. Tuskinpa voisi olla toista maata, jonka monet lehdet julkaisevat tuota typerää ja jopa sairasta sarjakuvaa.

Velhossa ei ole mitään huomautettavaa. Se on kuin eräänlainen standardisarjakuva.

Lassi ja Leevi edustaa kansainvälistä lapsellista ja typerää sarjakuvaa, joka sopii hyvin Kalevaan muiden infantiilien Fantomin, Kalkkaron ja Viivin seuraan.

Alla on Kalevan Juttutupaan 1998 kirjoitettu juttu lehden silloisista sarjakuvista. Mikään ei näytä muuttuneen 12 vuoden aikana – ei ainakaan parempaan suuntaan.

Kalevan sarjakuvat

Kalevan arkipäivän sarjakuvastripit edustavat varsin vaihtelevaa tasoa. Sarjakuvista kaksi erottuvat naiviudessaan selvästi muista. Fantom puolustaa primitiivisiä ja hiukan yksinkertaisia negridisiä heimoja pahoja valkoisia miehiä vastaan. Ehkäpä Fantom tuntee synnynnäistä kaunaa valkoista miestä kohtaan – vaikka itsekin edustaa samaa rotua – koska espanjalaiset merirosvot surmasivat hänen esi-isänsä, jonka merirosvojen hyökkäyksessä hengissä selviytynyt poika keksi koko naurettavan legendan miehestä, joka ei voi koskaan kuolla.

Jos erimielisyydet Fantomin ja konnien välillä eivät ratkea puhumalla, otetaan avuksi nyrkki tai aseet. Fantom edustaa alkuasukkaille eräänlaista ylijumalaa; vrt. Kurtiz Joseph Conradin romaanissa Pimeyden sydän. Olisikohan Fantomin aika vetäytyä hetkeksi sivuun vetämään hieman henkeä (tai jopa eläkkeelle) ja antaa estradilla tilaa muille sankareille, esim. Aku Ankalle, koska täytyyhän 20 sukupolvea vääryyttä vastaan taistellutta sankaria jo väsyttää?

Fantom (tai oikeammin Mustanaamio) on perinteisesti ollut poikien sarjakuvalehtien suosikkisankari, ja se on selvästi suunnattu lapsille. Jonesin tyhjäntoimittajasisarusten toilailuista kertova Juliet Jonesin sydän on taasen selvästikin tarkoitettu aikuisväestölle, vaikkakin kertomusten juonille tuskin mikään muu sarjakuva vetää vertoja, mitä tulee sarjakuvan lapsellisuuteen ja typeryyteen.

Nykyinen kertomus kertoo ”invalidisoituneesta” entisestä pankkivirkailijasta, joka iltapuhteinaan puhkaisee aukkoa huoneistonsa komeron seinän ja pankin (mahdollisesti kassaholvin) välille. Jonesin tyttö pääsee vihille asiasta, mutta Olsonilla on heti selitys valmiina. Tarkoituksena on vain tehdä hätäpoistumistie tulipalon varalle. Elämäänsä hieman sisältöä kaipaava sisaruksista nuorempi menee pankinjohtajan puheille. Pankinjohtaja kertoo hyvin auliisti henkilökohtaisia asioita entisestä työntekijästään vieraalle henkilölle (Jonesille).

Ehkä Kalevan toimitustakin juonen typeryys alkaa naurattaa ja sarjakuvalle haetaan lisää vauhtia palaamalla muutaman päivän ajaksi edelliseen, lehden sivulla jo esitettyyn tarinaan. Tuossa hupikertomuksessa ”löytyi” öljyä juuri Juliet Jonesin (vanhempi sisko, tummatukkainen) talon alta. Välillä lennettiin kuumailmapallolla jne.

Nykyisessä kertomuksessa Jonesin tyttö kuvittelee tekevänsä jotakin suurta laupeudentyötä auttaessaan pari tuntia päivässä jotakin vähäosaista, joka tulee osoittautumaan tarinan konnaksi ja saamaan rangaistuksen. Olsonin ja hänen ”tyttärensä” jouduttua lukemaan tiilenpäitä, Jonesin tytöstä tulee tietenkin sankari.

Jonesin tyttärien edesottamuksia koomisesti kuvaava sarja ja Fantom joutaisivat sivuun. Touhulan perhe ja Lätsä ovat sellaisia klassikoita, jotka säilyvät tuoreina aina. Touhulan perhe tosin palasi vaihteeksi takaisin 80-luvulle. Aidan takaa maailman menoa kummastelevat otukset jääkööt edustamaan infantiilia sarjakuvaa. Velho käsittelee aikamme ilmiöitä sarkastisesti. Lakimiehet, hautausurakoitsijat, hallitsijat, baarimikot, baarikärpäset (Narri), tallimies, ym. saavat kukin osansa herjanheitosta. Hallitsijaa kohtaan lentää tosin joskus myös jotakin konkreettista.