perjantai 30. joulukuuta 2011

Huonoa tienhoitoa

Alla oleva kuva esittää Zeppelinin Pohjantiehen liittymää pohjoiseen. Kuva on otettu tänään kello 10.10.

Kuva kertoo tienhoidon huonosta tasosta. Vasenta kaistaa ei juurikaan ole viitsitty aurata, vaan tielle levitetyn suolan on kuviteltu sulattavan lumen, joka se sitten loskana tarttuu autojen alustoihin ja roiskuu takana ajavien autojen päälle ja kulkeutuu tuolla tavalla pois tieltä.

Moottoritielle tulevan kiihdytyskaistan tila on vielä huonompi. Punainen nuoli osoittaa, minne asti kiihdytyskaista jatkuu. Koska kiihdytyskaistaa ei ole aurattu, sitä ei voi käytännössä käyttää lainkaan sillä olevan loskan vuoksi, ja kuten kuvasta näkyykin, ei sitä ole kukaan tänä aamuna käyttänytkään, vaan jokainen moottoritielle tullut on ajanut suoraan moottoritien oikeanpuoleiselle kaistalle välittämättä väistämisvelvollisuudesta.

Kiihdytyskaistaa ajaminen vihreää nuolta pidemmälle on melko mahdotonta, koska auton oikean puolen pyörät kulkisivat loskassa ja vasemman puolen pyörät asfaltilla, mikä tekisi ajamisesta vaikeaa ja jopa vaarallista kovassa vauhdissa.

torstai 29. joulukuuta 2011

Balladi voivuoresta

Irwin Goodman ja Vexi Salmi -parivaljakko teki vuonna 1970 kappaleen Balladi voivuoresta kannanottonaan Suomen 60- ja 70-luvun vaihteessa harjoittamaan maatalouspolitiikkaan. Hövelin tukipolitiikan vuoksi tuotanto ei vastannut kysyntään, vaan monissa maataloustuotteissa oli valtava ylituotanto, kuten voissa, josta laulu kertoo.

Mitä enemmän maatalousyrittäjä tuotti, sitä enemmän hän sai valtion verovaroista keräämiä maataloustukia. Voita kertyi suuret määrät, joilla ei ollut kysyntää kotimaan markkinoilla, ja sitä todellakin kertyi ihan ”vuoreksi asti”, ennen kuin sitä alettiin dumpata ulkomaille valtion tukien avulla.

Maito pyritään käyttämään mahdollisimman tarkasti hyväksi, ja kun siitä erotellaan kerma voin valmistusta varten, jäljelle jää ns. kurria, joka myydään ”rasvattomana maitona” ja jonka suosio on vuosi vuodelta vain kasvanut. Jos kukaan ei ostaisi rasvatonta maitoa, se menisi hukkaan.

”Se paisuu kiiltää kasvaa,
on kaikkialla rasvaa,
kun lypsykarja maat ja metsät valloittaa.”
[- - -]
”Ei Kiina uhkaa meitä,
ei sodat maailmaa peitä.
Nyt meijeristä pursuu vaara keltaisin.”


Tällä hetkellä ei ole huolta voivuoresta vaan voipulasta. Kauppojen voihyllyt ammottavat tyhjyyttään, mutta missä on syy tähän? Eläinrasvoja on aina pidetty haitallisina, ja sitähän maitorasvakin on.

Syy löytyy Venäjän-viennistä. Jos Valion puolen kilon voi paketti maksaa venäläiskaupassa noin viisi euroa ja Suomessa vain noin puolet siitä, on selvää, kumpi markkina on tärkeämpi Valiolle.

Toinen syy on voin lisääntynyt kulutus, mutta se ei tietenkään ole voinut kasvaa niin nopeasti, että tuotanto ei olisi pystynyt vastaamaan siihen. Näyttääkin siltä, että voipulan on annettu syntyä aivan tarkoituksellisesti, jotta Valio ja muut suuret tuottajat saisivat hyvän tekosyyn nostaa voin hintaa kotimaan markkinoilla.

”Siis ammu lehmä pyhä
ja lypsä meille yhä
ja siitä sonni lisää karjaa laitumiin.”

lauantai 24. joulukuuta 2011

Me käymme Joulun viettohon

Me käymme Joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden.

Me käymme Joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps hankeen hukkuu, unhoittuu.

Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää,
me kylmin käymme sydämmin,
laps sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
laps – tyhjät kätes ihanat.

Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille Joulu maallinen
ois alku Joulun taivaisen.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulubileet

Jouluelokuva ylitse kaikkien muiden on Jari Halosen Joulubileet, jossa tavallisuudesta poiketen joulua vietetäänkin keskellä kesää.

Helsingin Sanomien entisen elokuva-arvostelijan Helena Yläsen arviointi kertoo kaiken oleellisen elokuvasta.





Eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä, mistä tuutista se ”mesitsi” tulee, kuten Oiva Lohtanderin esittämä uskoon tullut entinen vanki totesi pönttösaarnaajana. Eipä varmastikaan...

torstai 22. joulukuuta 2011

Rovio ja Angry Birds

”Meistä tulee ensimmäinen viihdebrändi, jolla on miljardi fania.”

”Kasvatamma liikevaihdon sadoista miljoonista kymmeniin miljardeihin dollareihin.”

”Tavoite on myydä enemmän kuin Disney myy Mikkihiiriä.”


Rovio Oy:n talousjohtaja kertoi viikko sitten yrityksensä ”tulevaisuudennäkymistä”. Mutta olisikohan sittenkin parempi puhua tulevaisuudenhoureista, sillä niin suuruudenhulluja ne mahdottomuudessaan näyttävät olevan?

Miljardi FB-fania? Faneja on nyt 10,9 miljoonaa, joten tavoitteesta puuttuu enää ”vain” noin 989 miljoonaa. Jos faneja tulisi varovaisesti arvioiden 10 miljoonan vuosivauhdilla, yhden miljardin tavoite tulisi täyteen (vasta) 91 vuoden kuluttua eli vuonna 2102. Rohkenen epäillä, että tuolloin kukaan ei ole koskaan edes kuullutkaan Facebookista tai Angry Birdseistä.

Liikevaihdonkin odotetaan kasvavan ”vain” 10 000 prosenttia eli satakertaisesti.

Edellä mainitut tavoitteet lienevätkin vain ”lastenleikkiä” Rovion kaltaiselle yritykselle, mutta Disney haastaminen saattaa jo olla vaikeampi pala purtavaksi. Disney-leluja myydään nimittäin vuosittain 28 miljardilla dollarilla, josta Mikki Hiiri -lelujen osuus on 9 miljardia.

Heillä, jotka ostavat Disney-leluja joko itselleen tai lapsilleen, on aivan erilainen tunneside Walt Disneyn luomaan satumaailmaan kuin typeriä Anrgy Birds -krääsää ostavilla henkilöillä Angry Birds -peliin tai Rovio-yhtiöön.

Rovion vastuuhenkilöiden (lue: omistajien) isottelulle on tietenkin erittäin hyvät perusteet. Yhtiö harkitsee istautumista pörssiin reilun vuoden kuluttua, ja se tulee tapahtumaan todennäköisesti Hongkongissa. Yrityksen markkina-arvoksi on täysin ylioptimistisesti arvioitu 2–7 miljardia euroa.

Mitä suureellisempia tulevaisuudennäkymiä Rovio pystyy maalaamaan, sitä suuremmaksi määräytyy yhtiön kuvitteellinen arvo, joka on tärkeässä osassa, kun listautumisen yhteydessä osakkeelle määrätään myyntihinnan ala- ja ylärajat. Lopullinen hinta määräytyy institutionaalisten sijoittajien kysynnän mukaan.

Mitä suuremmaksi osakkeen myyntihinta asettuu, sitä enemmän Rovio Oy:n nykyiset osakkeenomistajat saavat rahaa. Nykyisin heidän tulonsa muodostuu todennäköisesti vain palkkatulosta, koska kasvavan yrityksen tulos menee käytännössä kasvun synnyttämiin kustannuksiin, eikä siitä riitä osinkoihin. Kuka olisi sitten niin tyhmä, että sijoittaisi rahaa tuollaiseen yritykseen..?

Oma arvioni on, että Angry Birdsien nousukiito loppuu lyhyeen kuin kanan lento. Jos yritys keskittyy tällä hetkellä ja laskee kasvun vain yhden tuotteen varaan, sillä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kasvuun tai menestykseen. Vaikka Angry Birds onkin vedonnut moniin lapsenmielisiin, lintujen uutuudenviehätys menee nopeasti ohitse, ja sitä vielä nopeuttaa jonkin toisen kilpailevan tuotteen tulo markkinoille. Viihdemaailmassa on huipulla tilaa vain muutamille, ja jaettavan kakun koko ei juurikaan muutu. Yhden häviö on aina muiden voitto.

Rovio yrittääkin takoa nyt, kun sen rauta on (vielä) kuuma, mutta vuosi 2013 listautumisineen taitaa sittenkin olla liian kaukana ja listautumisesta tulee todennäköisesti täysi floppi, jos Rovion omistajat viitsisivät sitten edes kokeilla onneaan saadakseen helppoa rahaa.

Bob Thomas kirjoitti vuonna 1976 Walt Disneyn elämänkerran, joka on mielenkiintoinen luettava ja kertoo siitä, että Disneyn viihdeimperiumin luominen vaati luovuutta, lahjakkuutta ja erittäin paljon työtä.

Walt Disney loukkaantuisi varmastikin syvästi, jos tietäisi, että Rovion siivettömiä pallolintuja verrataan hänen luomiinsa ikimuistoisiin piirroshahmoihin.

Edellä kerrottu ei vielä riitä Roviolle. Suunnitteilla on elokuva kolmen vuoden kuluttua (kuka tosissaan uskoo siihen?) ja aktiviteettipuistoja, joita pitäisi tulla – tämä on jälleen sitä vaatimatonta Roviota – tuhansia ympäri maailman. Disney-huvipuistojakin toki on, mutta niiden lukumäärä on laskettavissa vain yhden käden sormilla.

Disney-elokuvat ovat saaneet 60 Oscar-palkintoa vuoteen 1976 mennessä. Kuvassa nuori Walt Disney ensimmäisensä kanssa.

Rovion uhoilu synnyttää vain säälinsekaista (ja apriorista vahingoniloista) naurua. Milloin saa alkaa nauraa..?

Tässä olisi Rovion seuraajalle (mikä se sitten lieneekin) hyvä tuote(nimi): Angry Bitch. ”Vihaisen Vosun” tuotteistamisen jätän yrityksen vastuulle.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Are You From Finland?

Eräällä amerikkalaisella sivulla on mainos, jossa on teksti: ”Are You From Finland? Get paid to translate simple documents from your home!”


Linkki vie sivulle, jolla kerrotaan lisää siitä, miten voi ansaita rahaa kääntämällä yksinkertaisia dokumentteja kotona. Eihän kotona työskentelemisessä nyt ole mitään ihmeellistä, vaikka se ei olekaan kovin tavallista Suomessa.


Jopa 35 dollaria yhden sähköpostin kääntämisestä – ne tuskin ovat kovinkaan ”salaisia” tai ”luottamuksellisia” – tai 250 dollaria asiakirjan kääntämisestä vaikuttaa melko lupaavalta. Mutta ei siinä vielä kaikki: voit ansaita jopa 1000 dollaria tekstittämällä elokuvan tai 2000 dollaria kääntämällä ”yksinkertaisen” kirjan.

”Parasta” tarjouksessa lieneekin se, että aikaisempaa kokemusta ei vaadita, jolloin työ sopii lähes kenelle tahansa. Jos kuka tahansa kelpaa kääntäjäksi, käännöstyön laadulta ei varmasti voi odottaa kovinkaan paljon. On myöskin eri asia, kuka pystyy kääntämään elokuvan tai kirjan sillä tavalla, että se täyttää työn maksajan vaatimukset, mitä tulee käännöstyön laatuun.


Jokin jekku tässä täytyy olla, joku ajattelee. Ja siinähän se onkin kerrottuna yläpuolella ”pienellä” tekstillä: No experience required if you speak two languages fluently. Mutta lukeeko moni dollarienkiilto silmissään sitä kovinkaan tarkasti?

100.000 dollaria vuodessa ”helposta kotityöstä”. Sehän ei kuullosta lainkaan hassummalta! Miksi tätä ei ole tarjottu minulle aikaisemmin? joku saattaisi ajatella.


Jotta mainos uppoaisi varmasti kohdeyleisöönsä, siinä täytyy olla mukana ”tyytyväisiä käyttäjiä”, kuten alla olevat Jeena C ja Tim A. Mutta mitä ihmettä: Jeena C onkin Suomesta vaikka ei nyt ihan suomalaiselta näytäkään, eikä nimikään taida olla kovinkaan suomalainen. Taustalla näkyvän linja-auton sisäkatto ei myöskään näytä kovin suomalaiselta. Tässä vaiheessa joku saattaisi varmasti alkaa epäillä, että ehkäpä kaikki ei olekaan niin lupaavaa kuin miltä aluksi näytti.


Rullaamalla sivua vielä alaspäin ”totuus” alkaa paljastua. Käännöstyöhön pääsee heti, kunhan maksaa jäsenmaksun, joka kuponkialennus vähennettynä on 34 dollaria. Nyt epäilijää saattaisi alkaa epäilyttää vielä entistäkin enemmän: sen sijaan, että käännöstyön olisi voinut alkaa heti ja siitä olisi myös saanut palkkaa, kääntäjän täytyykin itse maksaa ensin yritykselle, jotta pääsisi näkemään, mistä siinä on oikein kysymys.

Jäsenyydessä on tietenkin 60 päivän tyytyväisyystakuu: rahat takaisin, jos et ole tyytyväinen. Rahojen takaisinsaanti voi olla vaikeaa, ja usein siihen täytyy olla hyvä peruste.

Tavallisesti näihin houkutuksiin helposta rahasta lankeavat juuri ne, joilla olisi siihen vähiten varaa.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Autobonus

Mika Ronkaisen Autobonus esitettiin 24.3.2001 elokuvateatteri Studiossa Torikadulla. Samassa kiinteistössä toimi aikaisemmin ns. Ojakadun hotelli, jossa yhteiskunta tarjosi valikoiduille oululaisille maksuttoman mutta pakollisen yöpymisen, johon ei tosin kuulunut aamiaista vaan vain joissakin tapauksissa poliisin suorittama kuulustelu edellisillan/-yön tapahtumista. (Minulla ei ole kokemuksia kyseisestä majoitusliikkeestä.)


Olin sitä vastoin Autobonus-dokumentin Oulun ensi-illassa (vaikka se esitettiinkin jo iltapäivällä), jossa ohjaaja Ronkainen piti alustuksen ennen esitystä. Vaikka dokumentti yrittääkin kertoa vakavasti vakavasta aiheesta, se on melkoinen tragikomedia, jota ei voi katsoa nauramatta.


Dokumentti alkaa sillä, kun päähenkilöpariskunnan amerikanrauta on hyytynyt kylmänä talvi-iltana keskellä pimeää maantietä. Jo tämä riittää kertomaan sarkastisesti ja osin ironisestikin, mistä dokumentissa todella on kysymys. Niin Mikkosille kuin muillekin bonusautoa tavoitteleville verkostomarkkinointiyrittäjille käy kuten Mikkosten Oldsmobilelle: vauhti loppuu kesken.


Pariskunnan ravintolisäkauppa ei näytä oikein käyvän, ja dokumentista saa sen käsityksen, että he olisivat itse yrityksensä parhaimmat asiakkaat. Onhan tietenkin selvää, että omasta kuormasta syöminen ei tuota todellista myyntiä eikä voittoa – eikä varmasti sitten myöskään palkintoautoa.


Jokaisen verkostomarkkinointia harkitsevan tai yrittävän kannattaisi katsoa Ronkaisen Autobonus-dokumentti, jotta turhat kuvitelmat helposta rahan tekemisestä karsisivat pois. Toisaalta omilla henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on suuri merkitys pärjäämisessä yrittäjänä. Toisilla niitä on mutta toisilla ei.


Amerikkalaisen bonusauton rekisterikilpi on johdattelevasti FRE4US eli Free for us. YouTubessa on dokumentin ”kansainvälinen” traileri.

http://www.youtube.com/watch?v=98ZO8Ujnwag

lauantai 10. joulukuuta 2011

Vaihtoehtoisia joululauluja

Joulunpyhinä kaikki kaupalliset radiokanavat soittavat lähes tauotta perinteisiä ja hieman uudempia kotimaisia joululauluja. Niiden samojen rallatusten kuuleminen joulusta toiseen saattaa alkaa jo hieman kyllästyttää.

Kaupoissa myydään myös tunnettujen ulkomaalaisten artistien levyttämiä joululauluja. Mm. Elvis, Harry Belafonte ja Johnny Cash ovat tehneet omat joululevynsä. Nekään eivät kuitenkaan oikein taida tuoda vaihtelua, koska levyjen tuottajat ovat turvautuneet niissä samoihin perinteisiin joululauluihin.

On olemassa myös vaihtoehtoisia joululauluja, joita esittävät artistit ja yhtyeet ovat paremmin tunnettuja muusta kuin joululaulujen esittämisestä.


100 % Christmas on hyvä kokoelma vaihtoehtoisia joululauluja, vaikka siinä onkin tosin mukana myös muutama perinteinen joululaulu, mutta jotkin niistä ovat hyvin harvoin kuultuja.




Phil Spectorin tuottama joululevy A christmas gift for you on vuodelta 1963. Kerrotaan, että Spector halusi levylleen omanlaisensa saundin, ja sen hän sai aikaan käyttämällä yliohjausta äänityksessä.


Levyn paras kappale on ehdottomasti The Ronettesin Sleight ride.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Titanicin 100-vuotismuistoraha

Suomen Moneta, jolla ei ole mitään tekemistä kolikoita valmistavan Rahapajan kanssa, mainostaa uutta Titanicin 100-vuotismuistorahaa Helsingin Sanomien verkkosivulla.


Vain 59 euroa 24 karaatin kultarahasta kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta – ja niinhän se jälleen kerran onkin! Jos 24 karaatin romukullasta maksetaan noin 36 euroa grammalta, Titanic-kolikossa sitä ei voi olla paljon – ja eihän sitä olekaan. Vilkaisu Monetan sivulle kertoo, että kolikko painaa ”peräti” 0,5 grammaa ja sen halkaisija on vain 11 mm.


Kolikko kuuluu Maailman pienet kultarahat -kokoelmaan, jonka kestotilaajaksi Titanic-kolikon tilaaja alkaa. Kolikko on julkaistu Cook-saarilla ja sen nimellisarvo on 1 dollari. Sen pitäisi olla siten laillinen maksuväline julkaisumaassaan.

Kun tiedetään, että kullan tiheys on 19,3 g/cm3, voidaan laskea helposti, mikä on Titanic-kolikon tilavuus ja paksuus. Tilavuudeksi tulee 0,026 cm3, josta saadaan, että kolikon paksuus on vain 0,27 mm.


Aikaisemmin (se oikea) Rahapaja julkaisi vastaavia keräily- ja muistorahoja. Vuoden 2001 lopussa julkaistiin Kultamarkka 2011, joka painaa sentään 8,6 grammaa, vaikka se onkin vain 18 karaatin kultaa. Siinä on siten 6,45 grammaa 24 karaatin kultaa.


Raha maksoi 291 euroa, jolloin kullan grammahinnaksi tulee 45 euroa. Jos kullan maailmanmarkkinahinta jatkaa edelleen nousuaan, kultamarkassa olevan kullan arvo tulee suuremmaksi kuin sen ostohinta. Kultarahojen keräilyarvon pitäisi aina olla siinä olevan kullan arvoa suurempi.

Vanhan pennin, joista on alla esitetty sekä vanha kuparinen että uudempi alumiininen, halkaisija oli sentään 16 mm, mutta ei se sekään ollut mitenkään koolla pilattu.


Ensi vuonna tulee todellakin kuluneeksi 100 vuotta Titanicin kohtalokkaasta neitsytristeilystä.

Kultaesineiden kultapitoisuutta kuvaamaan käytetään karaatti-yksikköä muodossa -/24. 24 karaattia on siten käytännössä 100-prosenttista kultaa ja 18-karaattinen vastaavasti 75-prosenttista kultaa.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Velkainen Suomi 94 vuotta

Kolmisen vuotta sitten arvioitiin, että vuotuisen velanoton tarve seuraavan kuuden vuoden aikana voisi olla jopa 10 miljardia euroa. Se on todellisuudessa jäänyt jonkin verran pienemmäksi mutta on edelleenkin järkyttävän suuri.

Vuoden 2008 lopussa valtiolla oli velkaa 54 miljardia euroa. Valtio on kuluneen kahden vuoden ja kymmenen kuukauden aikana ottanut uutta lainaa 24 miljardia euroa, ja velan bruttomäärä on nyt 78,1 miljardia euroa. Jos sama velkaantumisvauhti jatkuu edelleen, vuoden 2014 lopussa velan kokonaismäärä tukee olemaan huimat 105 miljardia euroa.

Valtio on täysin verrattavissa kansalaiseen, joka on menettänyt taloudenpitonsa ohjakset ja rahoittaa ”budjettivajeensa” – eli sen osan kulutuksesta, johon palkkatulot eivät riitä – ottamalla korkeakorkoisen ja helposti saatavan pikavipin, joka maksetaan korkoineen kuukauden kuluttua uudella pikavipillä, jonka määrä on edellistä hieman suurempi. Tätä toistetaan niin kauan kuin se on mahdollista. Ennen pitkää ylivelkaantunut kansalainen ei enää saa uutta lainaa ja huomaa olevansa suuren ongelman edessä.

Vaikka valtio toteuttaisikin joitakin säästötoimia tulevina vuosina, ne olisivat kuitenkin luonteeltaan vain kosmeettisia, eli niiden suuruus olisi korkeintaan vain joitakin satoja miljoonia euroja vuodessa. Siksi voidaankin arvioida, että valtionvelan määrä kolmen vuoden kuluttua on vähintäänkin 100 miljardia euroa, joka on mukavan pyöreä luku. Se on käsittämättömän suuri summa rahaa ja vielä sellaista rahaa, joka pitäisi maksaa takaisin valtion kassasta, joka saa käytännössä koko rahoituksensa kansalaisilta nyhdetyistä veroista ja muista veronluonteisista maksuista.

Vaikka valtionvelka per 31.12.2014 olisikin 100.000.000.000 euroa, se ei tarkoita sitä, että valtion velkaantuminen olisi tuolloin pysähtynyt, vaan se voisi edelleenkin jatkua vaikkakin hidastuneena. Vasta sitten, kun uutta velkaa ei enää oteta muuhun kuin erääntyvien velkojen maksamiseen, valtio saavuttaa tilan, jossa velkaantuminen on pysähtynyt. Tuon jälkeen velan määrää voidaan alkaa vähentää, mikä tapahtuu käytännössä siten, että erääntyvät velat maksetaan pois valtion budjetista eikä uudella lainalla.


Ylivelkaantuneille kansalaisille tehdään takaisinmaksusuunnitelma, jossa arvioidaan hänen käytettävissä olevia tuloja ja maksukykyä. Suunnitelmassa velkamäärälle arvioidaan tietty takaisinmaksuaika maksukyvyn ja sen hetkisen koron suuruuden mukaan. Tavoitteena on, että kansalainen maksaa kiltisti takaisin sen, minkä on lainannutkin, vaikka siihen menisi kymmeniä vuosia. Tavallisesti kansalainen saa osan veloistaan anteeksi, mikä helpottaa takaisinmaksua.

Valtionvelan korot tänä vuonna ovat 1976 miljoonaa euroa, ja ensi vuoden arvio on 2185 miljonaa euroa. Koska velan määrä kasvaa edelleen ja lainasta maksettava korko (sattuneesta syystä!) kasvaa myös, vuosien 2013 ja 2114 korkojen määrä lieneekin noin 2,5 miljardia euroa, joka määrä tulee säilymään niin kauan kuin velkaa ei lyhennettä tai korko ei laske merkittävästi.

Sitten kun valtio haluaa alkaa lyhentää velkaansa, se joutuu maksamaan lyhennyksen lisäksi myös korkoa olemassa olevasta lainapääomasta. Jos lyhennyksen suuruus olisi esim. 3 miljardia euroa vuodessa, maksun määrä olisi alussa noin 5,5 miljardia euroa, joka olisi poissa kansantuotteesta. Jos valtiolla ei olisi lainkaan velka, tuo suuri summa hyödyttäisi kansantaloutta mm. pienentämällä veroja tai parantamalla sosiaaliturvaa.

Jos joku kansalainen olisi niin naiivi, että kuvittelisi valtion koskaan maksavan koko velkansa takaisin, siihen kuluisi 3 miljardin vuosivauhdilla vaatimattomat 33 vuotta. Se edellyttäisi sitä, että noiden 33 vuoden aikana vallitsisi jatkuva voimakas taloudellinen kasvu, mikä on historia valossa täysin mahdotonta. Tuohon 33 vuoden jaksoon tulee todellisuudessa sisältymään monia ylä- ja alamäkiä – ja vieläpä niin, että alamäet ovat halllitsevia. Sen vuoksi 33 vuoden ”takaisinmaksukausi” tuleekin moninkertaistumaan. Totuus lienee kuitenkin se, että valtio ei tule ikinä olemaan siinä tilassa, että sillä ei olisi lainkaan velkaa.

Valtion lainaama raha, joka tulee käytännössä lankeamaan tulevien sukupolvien maksettavaksi, on käytännössä kulunut Suomen oloihin aivan liian suureksi kasvaneen byrokratian ja infrastruktuurin ylläpitämiseen. Siihen ei yksinkertaisesti – huolimatta joistakin hyvistä taloudellisen kasvun vuosista – olisi ollut varaa.

Ylivelkaantuneiden maiden ongelmat ovat kuluneen vuoden aikana alkaneet paljastua, ja lieneekin vain ajan kysymys, milloin Suomi liittyy tuohon joukkoon. Kyse ei ole vain velan määrästä vaan pikemmin velanhoitokyvystä. Mitä enemmän valtiolla on velkaa, sitä nopeammin kykenemättömyys hoitaa velkaa realisoituu.

Tähän sopii erittäin hyvin vanha kansansanonta: mitä isot edellä, sitä pienet perässä.