taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden.
Me käymme Joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps hankeen hukkuu, unhoittuu.
Turhuuden turhuus kaikki on,niin turhaa touhu tää,
me kylmin käymme sydämmin,
laps sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
laps – tyhjät kätes ihanat.
Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille Joulu maallinen
ois alku Joulun taivaisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti