keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen

Yhdysvaltalainen historioitsija Dee Brown kirjoitti 1970 kirjan Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen, joka kertoo Amerikan intiaanien historian heidän näkökulmastaan. Vaikka kirja onkin romaanin oloinen, se ei kuitenkaan ole sellainen, vaan se perustuu luotettavaan arkistomateriaaliin.

Ennen espanjalaisten saapumista Uudelle mantereelle intiaanit elivät käytännössä kivikauden tasolla, joten on ymmärrettävää, että näillä ei ollut mitään mahdollisuuksia puolustautua eurooppalaisia maahantunkeutujia vastaan. Tarvetta puolustautumiseen ei tosin aluksi ollutkaan, koska Yhdysvaltojen koillisosan (nykyinen Uusi Englanti) intiaanit ottivat tulokkaat avosylin vastaan.

Varsinainen valloitus alkoi 1600-luvulla, kun englantilaiset alkoivat asuttaa Uutta mannerta koillisosista alkaen. Vaikka Pohjois-Amerikassa asuikin tuolloin satoja itsenäisiä intiaaniheimoja, manner oli kuitenkin harvaan asuttu. Maahanmuutto lisääntyi, ja siirtolaisia tuli myös muista Euroopan maista. Asutus alkoi levittäytyä hitaasti kohti länttä, ja tuolloin alkoivat samalla ensimmäiset konfliktit mantereen alkuperäisasukkaiden intiaanien kanssa. Kyseessä oli useasti intiaanien metsästysmaiden tai joidenkin pyhien paikkojen valloitus, ja koska intiaanit eivät suosiolla jättäneet maitaan, heidän siirrettiin aseiden avulla joko elävinä tai kuolleina.

Toisinaan tulijat halusivat vain ”osan” intiaanien maista, ja he jopa maksoivat siitä intiaaneille, mutta tavallisesti kävi niin, että intiaanit saivat lopulta huomata menettäneensä kaiken maansa. Valkoiset tulokkaat pettivät kerta toisensa jälkeen intiaanien kanssa tekemänsä sopimukset.

Wounded Kneen verilöylyn (1890) myötä intiaanien vapaus omassa maassaan päättyi. Siihen loppui myös taru villistä lännestä ja osa Pohjois-Amerikan historiaa.

Kaikki lännen legandat romaaneineen ja elokuvineen antavat aivan vääränlaisen kuvan ”sotaisista” intiaaneista. Ne perustuivat Yhdysvaltojen hallituksen linjaan ja propagandaan, joiden avulla hallituksen toimet intiaaneja vastaan saatiin näyttämään perustelluilta ja oikeutetuilta. Vastoin yleistä luuloa skalpeeraus eli ”päänahan ottaminen” ei kuulunut millään tavalla intiaanien kulttuuriin, vaan intiaanit oppivat espanjalaisilta tämän tavan, jota he sitten sovelsivat vihollisina pitämiinsä valkoisiin.

Historiassa on toteutettu monia kansanmurhia ja etnisiä puhdistuksia (tai mitä nimiä siitä halutaankin sitten käyttää), mutta tuskin mikään niistä vetää vertoja Pohjois-Amerikan intiaaneihin kohdistettuun terroriin, joka tapahtui laajalla, koko mantereen kattavalla alueella ja kesti jopa vuosisatojen ajan. Asia lieneekin kiusallinen amerikkalaisille ja varmasti muidenkin maiden kansalaisille, ja sen vuoksi onkin ymmärrettävää, että siitä halutaan vaieta.

Tuhoaminen kärjistyi vuosina 1860–90, ajanjaksona jolloin länsi lopultakin valloitettiin. Tuolloin käytiin monia intiaanisotia, joissa intiaanit lannistetiin viimenkin, ja heidät sijoitettiin asumaan reservaatteihin, jotka sijaitsivat tavallisesti karuilla ja hedelmättömillä alueilla, jotka eivät yksinkertaisesti kelvanneet valkoisille uudisasukkaille. Reservaatit olivat (ja ovat kai edelleenkin) käytännössä vain eräänlaisia keskitysleirejä, joihin mantereen alkuperäisasukkaat saatiin sijoitettua pois valkoisten amerikkalaisten silmistä ja mielistä.

Sioux-päällikkö Punaisen Pilven kuuluisat sanat pelkistävät yhteen virkkeeseen intiaanien kurjan kohtalon valkoisen miehen vietyä heidän maansa.

”He antoivat meille monia lupauksia, enemmän kuin jaksan muistaa, mutta he pitivät vain yhden: he lupasivat ottaa meidän maamme ja he ottivat sen.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti