Oulun kaupunki vaihtaa matkapuhelinoperattorin DNA:sta Elisaan helmi-maaliskuun vaihteessa, kertoo Oulu-lehti. Kaupunki oli pyytänyt ja saanut tarjoukset kaikilta kolmelta operaattorilta. Tarjoukset ovat kuitenkin kuin eri planeetoilta. Kilpailun voittaneen Elisan tarjous oli vain 13 788 euroa, kun taas nykyisen operaattorin DNA:n tarjous oli 43 270 euroa. Kalleimman 77 113 euron tarjouksen jätti valtiollinen Sonera.
Selvästi halvin tarjous sai kaupungin valitsemaan Elisan. Tarjousten hintaerot ovat niin suuret, että niissä täytyy olla jotakin outoa. Palvelupäällikkö Jussi Kauppi ei tosin lähde arvailemaan syitä hintaeroon, vaikka hänen pitäisikin tehdä niin.
Tavallisesti tarjousten suuri hintaero johtuu huonosti laadituista tarjouspyyntöasiakirjoista, minkä vuoksi tarjouksia tekevät yritykset ymmärtävät väärin tarjouspyyntöä koskevan hankinnan laajuuden. Uutisessa ei tosin puhuta mitään, onko kyseessä tarjous yhden vuoden palvelusta vai vuoden 2012 loppuun(?) kestävästä palvelusta.
Monilla aloilla, joilla on vain muutama suuri toimija, on tavallista, että markkinat jaetaan herrasmiesmäisesti ilman veristä kilpailua. Yritykset tarkastelevat työtilanteitaan ja tilauksiaan, ja niiden perusteella ne sopivat yhteisesti, kenelle tarjouslaskentavaiheessa oleva urakka, hankinta tms. menee. Valittu yritys laskee tarjouksen normaaliin tapaansa ja lisättyään summaan hieman ”ylimääräistä” se saa lopullisen urakkatarjoussumman, jolla se tarjoaa pyydettyä urakkaa, hankintaa tms. tarjouspyynnön tehneelle yritykselle ja jonka se ilmoittaa myös muille sopimisessa mukana oleville alan yrityksille. Nämä yritykset puolestaan jättävät omat tarjouksensa, jotka on ”laskettu” sen verran kalliimmiksi, että kilpailun voittaa se yritys, joka valittiin yritysten keskuudesta.
Koska tarjoussummat poikkeavat niin paljon toisistaan, edellä mainittu sopiminen ei tule kyseeseen tässä tapauksessa. DNA, josta Oulun kaupunki omistaa merkittävän osan ja joka on tähän asti hoitanut kaupungin matkapuhelinpalvelut, tietää palvelun hoidon todelliset kustannukset, ja sen vuoksi DNA:n tarjousta voidaan pitää lähellä ”normaalia tasoa”. Sonera ei ilmeisestikään ole halunnut lähteä mukaan kilpailuun, ja sen vuoksi se on jättänyt tarjouksen, josta kaupunki saattoi hyvin kieltäytyä.
lauantai 30. tammikuuta 2010
torstai 28. tammikuuta 2010
Tekes jakoi jälleen rahaa
Teknologian kehittämiskeskus Tekes on jälleen julkaissut luettelon viime vuonna rahoitusta saaneista yrityksistä. Koska Tekesin maksama ”rahoitus” (jota sanaa se itse käyttää) voi olla joko avustus tai laina, voi olla vaikea sanoa, kummasta rahoitusmuodosta on kunkin yrityksen kohdalla kyse. Suurten yritysten kohdalla kyse on kuitenkin aina avustuksesta (eli lahjarahasta, jota ei tarvitse maksaa takaisin), koska ne saavat helposti tarvitsemansa rahoituksen vapailta markkinoilta. Suurin osa Tekesin budjetista jaetaan siis avustuksena, koska Tekes ei ole mikään pankki. Ehkäpä rahoitus-sanalla halutaan tarkoituksellisesti häivyttää mielikuva siitä, että suurin osa ”rahoituksesta” on ilmaista rahaa eli avustusta.
Joissakin tapauksissa Tekes on perinyt takaisin aikaisemmin maksamansa rahoituksen tai osan siitä, mikä näkyy miinunmerkkisenä summana luettelossa. Sitä voidaan pitää silloin ”lainana”, joten ehkäpä Tekesin käyttämä laina-sana tarkoittaakin juuri tuota takaisinperittävää lainaa.
Sitten, kun lainaa saanut uusi osakeyhtiö menee konkurssiin, kaikki rahat on pantu menemään ja kaikki omaisuus on ollut liisattua tai velaksi ostettua, Tekes ei saa euroakaan konkurssipesästä ja niin laina muuttuukin takaisinsaamattomaksi avustukseksi.
Tekes saa koko budjettinsa, jota käytetään yrityksille maksettaviin tukiin ja oman ylimittaisen organisaation pyörittämiseen, suoraan valtion budjetista eli veronmaksajien maksamista veroista – tai ehkäpä nyt tällä hetkellä, kun valtion verokertymä ei riitä läheskään kaikkiin juokseviin menoihin – lainarahalla, joka erääntyy korkoineen takaisinmaksettavaksi tulevien vuosien aikana.
Rahoitusta saaneiden joukossa on tuttuja mutta myös paljon tuntemattomia yrityksiä. Mukana on useita menestyviä suuryrityksiä, joille maksettu avustus verovaroista tuntuu vähintäänkin käsittämättömältä.
Nokia on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut Tekesin suurin rahoituksen saaja. Mukana on myös monia muita ”vanhoja asiakkaita”, joille Tekes on todellakin nimensä mukaisesti ollut rahoitusautomaatti eli ilmaisen rahan jakaja. Rahahana on auki vuodesta toiseen, vaikkakin maksettu summa saattaa vuosittain hieman vaihdella tyyliin ”vuodet eivät ole veljiä keskenään”.
Vaikuttaa siltä, että Tekesistä on tullut taho, josta haetaan rahaa ainoastaan sillä perusteella, koska sieltä saa (niin) helposti ilmaista rahaa. Tekesillä lieneekin kiinteä vuotuinen rahoitusbudjetti, joka täytyy vuoden loppuun mennessä käyttää kokonaan. Jos maksettujen tukien kokonaissumma näyttää vuoden lähestyessä loppua jäävän ennakoitua pienemmäksi, loppuvuoden hakijat saavat sitä luultavasti reilummin ja/tai turhempiin projekteihin, jotta koko vuodelle budjetoitu summa tulee varmasti käytettyä.
Koska rahoitettuja yrityksiä oli viime vuonna yli kaksituhatta ja suuremmilla saattoi olla kyse useammasta eri projektista, Tekesin virkailijoilla ei voi olla mitään mahdollisuuksia perehtyä kovinkaan tarkasti yritysten rahoitettaviin projekteihin tai siihen, miten ne ovat edenneet ja hyötyneet rahoituksesta – eikä välttämättä edes vaadittavaa asiantuntemusta tai mielenkiintoakaan koko asiaan.
”Rahoitettuja” yrityksiä:
Vasta viime vuoden toukokuussa perustettu Aava Mobile ehti jo saada 775 125 euroa. Aava Mobilesta (josta tuskin koskaan tulee uutta Nokiaa) on kerrottu aikaisemmin:
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/aava-mobile.html
Mm. ”huipputeknologiaa” edustavan poropannan kehittänyt mutta paremmin koiratutkistaan tunnettu Tracker Oy sai mukavat 243 557 euroa:
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/porosta-matkapuhelimen-kayttaja.html
Intialaisomisteinen tuulimyllyjä valmistava ja Iin tehtaan lakkauttava WinWind Oy sai 838 646 euroa. Mitähän järkeä on lahjoittaa tuollainen summa intialaisille sijoittajille?
Nokia Oyj (matkapuhelimet) sai 9,6 miljoonaa euroa.
Suomalais-saksalainen yhteisyritys Nokia Siemens Networks Oy sai 4,0 miljoonaa euroa.
Muita Oulussa toimivia tukea saaneita yrityksiä olivat:
Esju Oy, joka tekee lähinnä Nokialle sopimussuunnittelua, sai 184 486 euroa, joka voidaan katsoa Nokian hyväksi meneväksi.
Konkurssikypsän Elektrobitin kolme yksikköä saivat yhteensä 3,1 miljoonaa euroa.
Nethawk Oy, joka tekee tukiasemien simulointilaitteita ja jota ei olisi, jos ei olisi Nokian verkkoyksikköäkään, sai 1,3 miljoonaa euroa.
Muita kyseenalaisia saajia:
Lääketehdas Pfizer sai 216 435 euroa.
Lääketehdas Orion sai 2,0 miljoonaa euroa.
Lääketehdas GlaxoSmithKline sai (vain) 33 688 euroa, vaikka se valmisti surullisenkuuluisat sikarokotteet Suomelle.
Sulake Corporation ja Sulake Dynamoid, joiden päätuote on luultavasti maailmankaikkeuden typerin internetissä käytettävä sovellus Habbo Hotel, saivat yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Valtio tukee siis yritystä, joka lypsää lapsilta ja nuorilta rahaa ääliömäisellä tuotteellaan. Miksi ihmeessä?
Inoi Oy, joka on softabutiikki, sai rahoitusta pyöreät nolla euroa. Tällainen rahoituspäätös saattaa olla aika noloa yritykselle. Katu-uskottavuus siinä ainakin menee.
Ei ole vaikea arvata, että Terva 3.0 tulee tänä vuonna olemaan uusi ”rahoituksen” saaja. Nokia-menneisyys saa varmasti Tekesin tekemään runsaan avustuksen.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/terva-30-eli-tervakolmonen.html
Tekes jakoi viime vuonna rahoitusta kaikkiaan 580 miljoonaa, joka on erittäin suuri summa rahaa ja josta suuri osa lahjoitettiin Nokialle ja muille kannattaville suuryrityksille, jotka eivät sitä todellisuudessa tarvitsisi. Suomessa on työllisiä noin kaksi miljoonaa, joten Tekesin jakama raha tekee 290 euroa jokaista työllistä kohti.
Joissakin tapauksissa Tekes on perinyt takaisin aikaisemmin maksamansa rahoituksen tai osan siitä, mikä näkyy miinunmerkkisenä summana luettelossa. Sitä voidaan pitää silloin ”lainana”, joten ehkäpä Tekesin käyttämä laina-sana tarkoittaakin juuri tuota takaisinperittävää lainaa.
Sitten, kun lainaa saanut uusi osakeyhtiö menee konkurssiin, kaikki rahat on pantu menemään ja kaikki omaisuus on ollut liisattua tai velaksi ostettua, Tekes ei saa euroakaan konkurssipesästä ja niin laina muuttuukin takaisinsaamattomaksi avustukseksi.
Tekes saa koko budjettinsa, jota käytetään yrityksille maksettaviin tukiin ja oman ylimittaisen organisaation pyörittämiseen, suoraan valtion budjetista eli veronmaksajien maksamista veroista – tai ehkäpä nyt tällä hetkellä, kun valtion verokertymä ei riitä läheskään kaikkiin juokseviin menoihin – lainarahalla, joka erääntyy korkoineen takaisinmaksettavaksi tulevien vuosien aikana.
Rahoitusta saaneiden joukossa on tuttuja mutta myös paljon tuntemattomia yrityksiä. Mukana on useita menestyviä suuryrityksiä, joille maksettu avustus verovaroista tuntuu vähintäänkin käsittämättömältä.
Nokia on jo yli kymmenen vuoden ajan ollut Tekesin suurin rahoituksen saaja. Mukana on myös monia muita ”vanhoja asiakkaita”, joille Tekes on todellakin nimensä mukaisesti ollut rahoitusautomaatti eli ilmaisen rahan jakaja. Rahahana on auki vuodesta toiseen, vaikkakin maksettu summa saattaa vuosittain hieman vaihdella tyyliin ”vuodet eivät ole veljiä keskenään”.
Vaikuttaa siltä, että Tekesistä on tullut taho, josta haetaan rahaa ainoastaan sillä perusteella, koska sieltä saa (niin) helposti ilmaista rahaa. Tekesillä lieneekin kiinteä vuotuinen rahoitusbudjetti, joka täytyy vuoden loppuun mennessä käyttää kokonaan. Jos maksettujen tukien kokonaissumma näyttää vuoden lähestyessä loppua jäävän ennakoitua pienemmäksi, loppuvuoden hakijat saavat sitä luultavasti reilummin ja/tai turhempiin projekteihin, jotta koko vuodelle budjetoitu summa tulee varmasti käytettyä.
Koska rahoitettuja yrityksiä oli viime vuonna yli kaksituhatta ja suuremmilla saattoi olla kyse useammasta eri projektista, Tekesin virkailijoilla ei voi olla mitään mahdollisuuksia perehtyä kovinkaan tarkasti yritysten rahoitettaviin projekteihin tai siihen, miten ne ovat edenneet ja hyötyneet rahoituksesta – eikä välttämättä edes vaadittavaa asiantuntemusta tai mielenkiintoakaan koko asiaan.
”Rahoitettuja” yrityksiä:
Vasta viime vuoden toukokuussa perustettu Aava Mobile ehti jo saada 775 125 euroa. Aava Mobilesta (josta tuskin koskaan tulee uutta Nokiaa) on kerrottu aikaisemmin:
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/aava-mobile.html
Mm. ”huipputeknologiaa” edustavan poropannan kehittänyt mutta paremmin koiratutkistaan tunnettu Tracker Oy sai mukavat 243 557 euroa:
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/porosta-matkapuhelimen-kayttaja.html
Intialaisomisteinen tuulimyllyjä valmistava ja Iin tehtaan lakkauttava WinWind Oy sai 838 646 euroa. Mitähän järkeä on lahjoittaa tuollainen summa intialaisille sijoittajille?
Nokia Oyj (matkapuhelimet) sai 9,6 miljoonaa euroa.
Suomalais-saksalainen yhteisyritys Nokia Siemens Networks Oy sai 4,0 miljoonaa euroa.
Muita Oulussa toimivia tukea saaneita yrityksiä olivat:
Esju Oy, joka tekee lähinnä Nokialle sopimussuunnittelua, sai 184 486 euroa, joka voidaan katsoa Nokian hyväksi meneväksi.
Konkurssikypsän Elektrobitin kolme yksikköä saivat yhteensä 3,1 miljoonaa euroa.
Nethawk Oy, joka tekee tukiasemien simulointilaitteita ja jota ei olisi, jos ei olisi Nokian verkkoyksikköäkään, sai 1,3 miljoonaa euroa.
Muita kyseenalaisia saajia:
Lääketehdas Pfizer sai 216 435 euroa.
Lääketehdas Orion sai 2,0 miljoonaa euroa.
Lääketehdas GlaxoSmithKline sai (vain) 33 688 euroa, vaikka se valmisti surullisenkuuluisat sikarokotteet Suomelle.
Sulake Corporation ja Sulake Dynamoid, joiden päätuote on luultavasti maailmankaikkeuden typerin internetissä käytettävä sovellus Habbo Hotel, saivat yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Valtio tukee siis yritystä, joka lypsää lapsilta ja nuorilta rahaa ääliömäisellä tuotteellaan. Miksi ihmeessä?
Inoi Oy, joka on softabutiikki, sai rahoitusta pyöreät nolla euroa. Tällainen rahoituspäätös saattaa olla aika noloa yritykselle. Katu-uskottavuus siinä ainakin menee.
Ei ole vaikea arvata, että Terva 3.0 tulee tänä vuonna olemaan uusi ”rahoituksen” saaja. Nokia-menneisyys saa varmasti Tekesin tekemään runsaan avustuksen.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/terva-30-eli-tervakolmonen.html
Tekes jakoi viime vuonna rahoitusta kaikkiaan 580 miljoonaa, joka on erittäin suuri summa rahaa ja josta suuri osa lahjoitettiin Nokialle ja muille kannattaville suuryrityksille, jotka eivät sitä todellisuudessa tarvitsisi. Suomessa on työllisiä noin kaksi miljoonaa, joten Tekesin jakama raha tekee 290 euroa jokaista työllistä kohti.
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Nooa ja vedenpaisumus
”Tarina” Nooasta, hänen arkistaan ja vedenpaisumuksesta lieneekin kaikille tuttu. Sen kertominen historiallisena ja uskonnollisena tosiasiana kuuluu koulun alaluokilla alkavaan uskonnolliseen propagandaan, jota väritetään myöhemmin vielä hauskemmillakin jutuilla.
Miten tämä huvinäytelmä oikein alkoi? Yläkerran heppu totesi lakonisesti, että meno maan päällä oli yltynyt sangen jumalattomaksi, ja ajatteli, että jotakin ”tarttis tehdä!” Hän päätti tehdä siitä kerralla lopun, niin että siitä puhuttaisiin vielä kauan. Koska Nooa oli ainoa oikeamielinen, hänet päätettiin säästää. Olihan Nooalla tosin jo ikääkin vaikka muille jakaa – ei sen enempää kuin 600 vuotta! Olisikohan pitkä ikä opettanut Nooalle, kuinka tulee elää ja olla, jotta ei tule hukutetuksi väärämielisenä?
Nooa sai siis yläkerran hepulta yleväksi tehtäväkseen rakentaa merikelpoisen laivan (arkin) ja ottaa siihen mukaan kaikkia elollisia kaksi, uroksen ja naaraan. Myöhemmin mainitaan kuitenkin, että uhrikelpoisia karjaeläimiä ja taivaan lintuja pitääkin ottaa seitsemän paria mutta epäpuhtaita uhrieläimiä vain yksi pari.
Nooa kokosi laivaansa vaaditut eläimet – niitä otettiin kuitenkin vain yksi pari kutakin – ja meni itsekin sinne perheineen, johon kuuluivat Nooan puoliso ja kolme poikaa vaimoineen – kaikkiaan siis kahdeksan henkilöä. Ja sitten se alkoi: taivas repesi (ja ehkäpä Nooalla pelihousutkin) ja vettä satoi kokonaiset 40 päivää ja 40 yötä. Vesi alkoi nousta, kunnes se viimein oli niin korkealla, että korkeimmatkin vuorenhuiput jäivät viisitoista kyynärää (n. 7 metriä) vedenpinnan alapuolelle.
Maa oli veden vallassa 150 päivää, joten lieneekin selvää, että hukkuneita oli paljon, mutta ilmeisestikään kaloja vedenpaljous ei haitannut. Nooan arkissa seilasivat kaksi paria kutakin elikkoa ja Noaan kahdeksanpäinen suku... Tämän tarinan kirjoittamista ei voi nauramatta jatkaa, joten koska tärkein tuli jo kerrottua, lopetetaan siteeraaminen tähän.
Kriittinen lukija tai kuulija esittäisi seuraavat epäilyt tai kysymykset.
Nooa lieneekin ollut lammaspaimen tai vastaava, vaikkakin hän oli varmasti ehtinyt kokeilla monia eri ammatteja pitkän ikänsä aikana, mutta ei ole luultavaa, että hän poikineen olisi voinut tai edes pystynyt rakentamaan vaadittua alusta.
Jos muu kylänväki olisi ollut tietoinen Nooan juonesta, he olisivat varmastikin hukkumisen sijasta pyrkineet mukaan merimatkalle. Mutta miksi niin ei tapahtunut?
Nooa tuskin oli biologi, joka olisi pystynyt erottamaan kaikkien eläinten sukupuolet toisistaan, joten varmastikin joukkoon on valikoitunut kaksi samaa sukupuolta, mistä seurasi luonnollisestikin noiden lajien sukupuutto.
Nooan pojat vaimoineen (näiden appivanhempien lisäksi) olivat ainoat elossa olevat kaksijalkaiset, joten sitten kun tulva laski – minnehän se oikein laski, kun vettäkin oli kaikkialla? - kolmas sukupolvi Nooasta laskien olikin jo melko voimakkaasti sisäsiittoista.
Mistä kaikki maahan satanut vesi oikein tuli? Vettä on tietty määrä vapaana maan pinnalla ja ilmakehässä vesihöyrynä. Lisäksi vettä on sitoutuneena pohjavesissä ja jäätiköissä. Vapaana oleva vesi kiertää haihtumisena ja sateena, ja jos jossakin sataisi poikkeuksellisen paljon, se tietäisi muualla suurella alueella sateetonta säätä.
Nooan iäksi mainittu 600 vuotta vaikuttaa ”hieman” epäilyttävältä.
Jo lapsikin ymmärtää, että satuahan Nooan meriseikkailu on, mutta minkä ihmeen takia sitä yritetään syöttää totena – ja vielä aivan alussa kyseisen satukirjan viidennellä sivulla? Kyseessä ei ole mikään kansantaruista kertova kirja vaan länsimaisen uskonnon perustana oleva kirja. Jos uskonto perustuu ”satukirjaan”, koko uskonnon täytyy silloin olla samanlaista satua ja kuvitelmaa.
30- ja 40-lukujen Saksassa propagandaministerinä toiminut henkilö totesi, että jos propagandamielessä halutaan syöttää valhe, sen täytyy olla niin absurdi ja epäuskottava, että kukaan ei voi enää pitää sitä valheena vaan ottaakin sen (halutusti) todesta. Länsimaisen uskonnon käsikirjana toimivan opuksen kirjoittajat lienevätkin kehittäneet saman teorian lähes pari tuhatta vuotta sitten keksiessään kaikenlaisia epäuskottavia tarinoita uskopropagandansa tueksi.
Nooan laivanrakennusta ja 21:tä luomiskertomuksen muuta ”episodia” on kuvattu vuonna 1966 valmistuneessa Walter Hustonin ohjaamassa lähes kolmituntisessa elokuvassa Raamattu, jota on luonnehdittu lähinnä roskaelokuvaksi – no, eräänlainen surkuhupaisa komedia se ainakin on.
Miten tämä huvinäytelmä oikein alkoi? Yläkerran heppu totesi lakonisesti, että meno maan päällä oli yltynyt sangen jumalattomaksi, ja ajatteli, että jotakin ”tarttis tehdä!” Hän päätti tehdä siitä kerralla lopun, niin että siitä puhuttaisiin vielä kauan. Koska Nooa oli ainoa oikeamielinen, hänet päätettiin säästää. Olihan Nooalla tosin jo ikääkin vaikka muille jakaa – ei sen enempää kuin 600 vuotta! Olisikohan pitkä ikä opettanut Nooalle, kuinka tulee elää ja olla, jotta ei tule hukutetuksi väärämielisenä?
Nooa sai siis yläkerran hepulta yleväksi tehtäväkseen rakentaa merikelpoisen laivan (arkin) ja ottaa siihen mukaan kaikkia elollisia kaksi, uroksen ja naaraan. Myöhemmin mainitaan kuitenkin, että uhrikelpoisia karjaeläimiä ja taivaan lintuja pitääkin ottaa seitsemän paria mutta epäpuhtaita uhrieläimiä vain yksi pari.
Nooa kokosi laivaansa vaaditut eläimet – niitä otettiin kuitenkin vain yksi pari kutakin – ja meni itsekin sinne perheineen, johon kuuluivat Nooan puoliso ja kolme poikaa vaimoineen – kaikkiaan siis kahdeksan henkilöä. Ja sitten se alkoi: taivas repesi (ja ehkäpä Nooalla pelihousutkin) ja vettä satoi kokonaiset 40 päivää ja 40 yötä. Vesi alkoi nousta, kunnes se viimein oli niin korkealla, että korkeimmatkin vuorenhuiput jäivät viisitoista kyynärää (n. 7 metriä) vedenpinnan alapuolelle.
Maa oli veden vallassa 150 päivää, joten lieneekin selvää, että hukkuneita oli paljon, mutta ilmeisestikään kaloja vedenpaljous ei haitannut. Nooan arkissa seilasivat kaksi paria kutakin elikkoa ja Noaan kahdeksanpäinen suku... Tämän tarinan kirjoittamista ei voi nauramatta jatkaa, joten koska tärkein tuli jo kerrottua, lopetetaan siteeraaminen tähän.
Kriittinen lukija tai kuulija esittäisi seuraavat epäilyt tai kysymykset.Nooa lieneekin ollut lammaspaimen tai vastaava, vaikkakin hän oli varmasti ehtinyt kokeilla monia eri ammatteja pitkän ikänsä aikana, mutta ei ole luultavaa, että hän poikineen olisi voinut tai edes pystynyt rakentamaan vaadittua alusta.
Jos muu kylänväki olisi ollut tietoinen Nooan juonesta, he olisivat varmastikin hukkumisen sijasta pyrkineet mukaan merimatkalle. Mutta miksi niin ei tapahtunut?
Nooa tuskin oli biologi, joka olisi pystynyt erottamaan kaikkien eläinten sukupuolet toisistaan, joten varmastikin joukkoon on valikoitunut kaksi samaa sukupuolta, mistä seurasi luonnollisestikin noiden lajien sukupuutto.
Nooan pojat vaimoineen (näiden appivanhempien lisäksi) olivat ainoat elossa olevat kaksijalkaiset, joten sitten kun tulva laski – minnehän se oikein laski, kun vettäkin oli kaikkialla? - kolmas sukupolvi Nooasta laskien olikin jo melko voimakkaasti sisäsiittoista.
Mistä kaikki maahan satanut vesi oikein tuli? Vettä on tietty määrä vapaana maan pinnalla ja ilmakehässä vesihöyrynä. Lisäksi vettä on sitoutuneena pohjavesissä ja jäätiköissä. Vapaana oleva vesi kiertää haihtumisena ja sateena, ja jos jossakin sataisi poikkeuksellisen paljon, se tietäisi muualla suurella alueella sateetonta säätä.
Nooan iäksi mainittu 600 vuotta vaikuttaa ”hieman” epäilyttävältä.
Jo lapsikin ymmärtää, että satuahan Nooan meriseikkailu on, mutta minkä ihmeen takia sitä yritetään syöttää totena – ja vielä aivan alussa kyseisen satukirjan viidennellä sivulla? Kyseessä ei ole mikään kansantaruista kertova kirja vaan länsimaisen uskonnon perustana oleva kirja. Jos uskonto perustuu ”satukirjaan”, koko uskonnon täytyy silloin olla samanlaista satua ja kuvitelmaa.
30- ja 40-lukujen Saksassa propagandaministerinä toiminut henkilö totesi, että jos propagandamielessä halutaan syöttää valhe, sen täytyy olla niin absurdi ja epäuskottava, että kukaan ei voi enää pitää sitä valheena vaan ottaakin sen (halutusti) todesta. Länsimaisen uskonnon käsikirjana toimivan opuksen kirjoittajat lienevätkin kehittäneet saman teorian lähes pari tuhatta vuotta sitten keksiessään kaikenlaisia epäuskottavia tarinoita uskopropagandansa tueksi.
Nooan laivanrakennusta ja 21:tä luomiskertomuksen muuta ”episodia” on kuvattu vuonna 1966 valmistuneessa Walter Hustonin ohjaamassa lähes kolmituntisessa elokuvassa Raamattu, jota on luonnehdittu lähinnä roskaelokuvaksi – no, eräänlainen surkuhupaisa komedia se ainakin on.
tiistai 26. tammikuuta 2010
Oululaiskustantamo keskittyy e-kirjoihin
Kaleva kertoi oululaissisarusten Jenny ja Janne Peräahon perustamasta sähköiseen kirjallisuuteen erikoistuneesta Kustannusyhtiö Kirjalabyrintista. Yrityksen ideana on kustantaa kirjallisuutta elektronisessa (tai sähköisessä) muodossa. Tuotteen nimi on e-kirja, joka lieneekin lähtöisin englannin e-book-sanasta.
Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti etsii käsikirjoituksia, joissa e-kirjan ominaisuuksia voitaisiin hyödyntää. Tässäpä onkin nyt oiva tilaisuus kaikille pöytälaatikkokirjailijoille saada oikeiden kustantajien hyljeksimät tekeleet viimeinkin markkinoille.
Kaleva käyttää Fakta-osiossaan monta kertaa nimitystä sähkökirja. Tämä on kuitenkin hieman harhaanjohtava nimitys. Englannin sana e-mail, joka on lyhenne sanasta elektronic mail, on yhtä harhaanjohtavasti käännetty suomeksi muotoon sähköposti, vaikka sen pitäisi oikeammin olla elektroninen posti tai yhdyssanana luontevampi muoto olisi elektroniposti, vaikkakaan sillä ei olisi mitään tekemistä ydinfysiikan elektronien kanssa. Samasta syystä sähkökirjan pitäisi sitten olla elektroninen kirja tai elektronikirja.
Onko tässä jälleen yksi uusi merkki tulossa olevasta Oulu-ilmiöstä, josta rohkenen käyttää nimeä Oulu-ilmiö 2.0.
Kirjakustannustoiminnassa on yksinkertaistaen kyse siitä, että kustantaja kantaa taloudellisen vastuun kirjailijan hengentuotteen toimittamisesta myytävään muotoon ja vastaa myös markkinoinnista ja logistiikasta. Mutta nyt kun kirja ei enää olekaan paperisessa muodossa vaan vain bitteinä jossakin mediassa, sen kustantaminen helpottuu huomattavasti. Kirjaa ei tarvitse enää painaa eikä rahdata painavia kirjalaatikoita ympäri maata, vaan nyt riittää vain, että e-kirjan bitit monistetaan ja toimitetaan ostajille sopivassa mediassa.
Lukulaitteita on eri tyyppisiä, ja e-kirja ladataan niihin kolmella eri tavalla: muistikortti, tietokone tai yhteys matkapuhelinverkon kautta. Jos kirja sisältää pelkkää tekstiä, sen datatiedoston koko on suhteellisen pieni, mutta jos kirjassa on kuvia, tiedoston koko kasvaa huomattavasti.
Tuskinpa e-kirjat tulevat olemaan juurikaan perinteisiä kirjoja edullisempia, koska kirjailijan pitää edelleenkin saada oma osuutensa ja kirjassa on edelleenkin sama toimitustyö uudesta formaatista huolimatta. Ainoastaan painatus- ja logistiikkakulut jäävät pois.
Perinteisesti uusi media on tarkoittanut korkeampaa hintaa. Niin kävi siirryttäessä VHS-videoelokuvista DVD-elokuviin, vaikka DVD-levyn tekeminen oli huomattavasti VHS-kasetin kopioimista edullisempaa ja nopeampaa. Sama toistui siirryttäessä DVD:stä BluRay-formaattiin. BluRay-levyn prässääminen maksaa aivan yhtä vähän kuin DVD-levyn.
Eräs lukulaite voi tallettaa jopa 3500 e-kirjaa. Jos ostetut e-kirjat maksaisivat vaikkapa vain euron kappale (mikä ei voi olla todellinen tilanne), lukulaitteessa olevien e-kirjojen arvo olisi lähes kymmenen kertaa suurempi kuin lukulaitteen arvo. Jos laite varastettaisiin, katoaisi tai vikaantuisi, vahinko olisi suuri. E-kirjojen hinta lieneekin lähempänä paperikirjojen hintoja, koska mitäpä syytä kustantajilla olisi myydä e-kirjoja alehintaan ja samalla syödä perinteisten kirjojen markkinoita.
E-kirja voi olla hetken innostus ja hyödyllinen joissakin erikoistapauksissa, mutta siitä tuskin tulee koskaan perinteisen kirjan syrjäyttäjää. Kukapa viitsisi kannatella käsissään ladattavaa valokuvakehystä muistuttavaa lukijalaitetta ja lukea suttuista tekstiä?
Musiikin laiton jakelu yleistyi ja helpottui merkittävästi, kun musiikkia alettiin myydä pakatussa formaatissa kannettavia laitteita varten. Ei liene vaikea arvata, että sama kohtalo odottaa myös e-kirjaa, sillä miksipä ilmaiseksi musiikkinsa (ja elokuvansa) saava viitsisi maksaa kirjoistakaan?
Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti etsii käsikirjoituksia, joissa e-kirjan ominaisuuksia voitaisiin hyödyntää. Tässäpä onkin nyt oiva tilaisuus kaikille pöytälaatikkokirjailijoille saada oikeiden kustantajien hyljeksimät tekeleet viimeinkin markkinoille.
Kaleva käyttää Fakta-osiossaan monta kertaa nimitystä sähkökirja. Tämä on kuitenkin hieman harhaanjohtava nimitys. Englannin sana e-mail, joka on lyhenne sanasta elektronic mail, on yhtä harhaanjohtavasti käännetty suomeksi muotoon sähköposti, vaikka sen pitäisi oikeammin olla elektroninen posti tai yhdyssanana luontevampi muoto olisi elektroniposti, vaikkakaan sillä ei olisi mitään tekemistä ydinfysiikan elektronien kanssa. Samasta syystä sähkökirjan pitäisi sitten olla elektroninen kirja tai elektronikirja.
Onko tässä jälleen yksi uusi merkki tulossa olevasta Oulu-ilmiöstä, josta rohkenen käyttää nimeä Oulu-ilmiö 2.0.
Kirjakustannustoiminnassa on yksinkertaistaen kyse siitä, että kustantaja kantaa taloudellisen vastuun kirjailijan hengentuotteen toimittamisesta myytävään muotoon ja vastaa myös markkinoinnista ja logistiikasta. Mutta nyt kun kirja ei enää olekaan paperisessa muodossa vaan vain bitteinä jossakin mediassa, sen kustantaminen helpottuu huomattavasti. Kirjaa ei tarvitse enää painaa eikä rahdata painavia kirjalaatikoita ympäri maata, vaan nyt riittää vain, että e-kirjan bitit monistetaan ja toimitetaan ostajille sopivassa mediassa.
Lukulaitteita on eri tyyppisiä, ja e-kirja ladataan niihin kolmella eri tavalla: muistikortti, tietokone tai yhteys matkapuhelinverkon kautta. Jos kirja sisältää pelkkää tekstiä, sen datatiedoston koko on suhteellisen pieni, mutta jos kirjassa on kuvia, tiedoston koko kasvaa huomattavasti.
Tuskinpa e-kirjat tulevat olemaan juurikaan perinteisiä kirjoja edullisempia, koska kirjailijan pitää edelleenkin saada oma osuutensa ja kirjassa on edelleenkin sama toimitustyö uudesta formaatista huolimatta. Ainoastaan painatus- ja logistiikkakulut jäävät pois.
Perinteisesti uusi media on tarkoittanut korkeampaa hintaa. Niin kävi siirryttäessä VHS-videoelokuvista DVD-elokuviin, vaikka DVD-levyn tekeminen oli huomattavasti VHS-kasetin kopioimista edullisempaa ja nopeampaa. Sama toistui siirryttäessä DVD:stä BluRay-formaattiin. BluRay-levyn prässääminen maksaa aivan yhtä vähän kuin DVD-levyn.
Eräs lukulaite voi tallettaa jopa 3500 e-kirjaa. Jos ostetut e-kirjat maksaisivat vaikkapa vain euron kappale (mikä ei voi olla todellinen tilanne), lukulaitteessa olevien e-kirjojen arvo olisi lähes kymmenen kertaa suurempi kuin lukulaitteen arvo. Jos laite varastettaisiin, katoaisi tai vikaantuisi, vahinko olisi suuri. E-kirjojen hinta lieneekin lähempänä paperikirjojen hintoja, koska mitäpä syytä kustantajilla olisi myydä e-kirjoja alehintaan ja samalla syödä perinteisten kirjojen markkinoita.
E-kirja voi olla hetken innostus ja hyödyllinen joissakin erikoistapauksissa, mutta siitä tuskin tulee koskaan perinteisen kirjan syrjäyttäjää. Kukapa viitsisi kannatella käsissään ladattavaa valokuvakehystä muistuttavaa lukijalaitetta ja lukea suttuista tekstiä?
Musiikin laiton jakelu yleistyi ja helpottui merkittävästi, kun musiikkia alettiin myydä pakatussa formaatissa kannettavia laitteita varten. Ei liene vaikea arvata, että sama kohtalo odottaa myös e-kirjaa, sillä miksipä ilmaiseksi musiikkinsa (ja elokuvansa) saava viitsisi maksaa kirjoistakaan?
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Ruotsin kielen asema Suomessa
Kalevan päätoimittaja Markku Mantila toi kolumnissaan julki mielipiteensä ruotsin kielen asemasta Suomessa. Mantilan mielestä ruotsin pitäisi antaa tilaa muille tärkeämmille kielille kuten venäjälle, japanille, espanjalle, kiinalle tai arabialle(?). Arabiaa lukuunottamatta muut ovat tai tulevat tulevaisuudessa olemaan paljon ruotsia tärkeämpiä kieliä, joten ruotsi joutaakin mennä.
Mantila haluaisi, että englanti virallistettaisiin eli siitä tulisi ”pakkokieli” joko ruotsin rinnalle tai tilalle, joista jälkimmäinen olisi parempi vaihtoehto vaikkakaan ei välttämätöntä tai edes tarpeellista. Se olisi ehkä liian radikaali vaihtoehto nyt, kun ruotsi on vielä mukana, mutta ehkäpä sitten (joskus tulevaisuudessa), kun ruotsista on päästy ja mitään pakkokieltä ei ole ollut muutamaan vuoteen, uuden hyödyllisen ”pakkokielen” käyttöä voitaisiin alkaa harkita.
Mantila haluaisi, että englanti virallistettaisiin eli siitä tulisi ”pakkokieli” joko ruotsin rinnalle tai tilalle, joista jälkimmäinen olisi parempi vaihtoehto vaikkakaan ei välttämätöntä tai edes tarpeellista. Se olisi ehkä liian radikaali vaihtoehto nyt, kun ruotsi on vielä mukana, mutta ehkäpä sitten (joskus tulevaisuudessa), kun ruotsista on päästy ja mitään pakkokieltä ei ole ollut muutamaan vuoteen, uuden hyödyllisen ”pakkokielen” käyttöä voitaisiin alkaa harkita.
perjantai 22. tammikuuta 2010
Kaupan keskittyminen Oulussa jatkuu
Suomen Lähikauppa Oy (ent. Tradeka) myy Oulun Euromarketit (ent. Eka-Market) Arinalle, jolla on jo neljä Prisma-tavarataloa (ent. Sokos-Market) Oulussa ja Kempeleessä. Kauppa vaatii tosin vielä kilpailuviraston hyväksynnän, mutta jos vastoin kaikkia järkiperusteita niin tulee käymään, se tarkoittaa päivittäistavarakaupan keskittymistä entisestään Oulun seudulla.
Linnanmaalla sijaitsee suhteellisen uusi marketkiinteistö, jossa toimivat tällä hetkellä Prisma ja Euromarket. Jos kauppa toteutuu, Arinan on helppo laajentaa tavarataloaan Euromarketin puolelle, minkä myötä Arinalla ei enää ole yhtään suurempaa kilpailijaa joen pohjoispuolella.
Tilanne on lähes samanlainen Tehtaankadulla Raksilassa. Euromarket sijaitsee Prisman oikealla puolella erillisessä kiinteistössä, mutta rakennukset on suhteellisen helppo yhdistää toisiinsa. Kaupan jälkeen Keskon Citymarket jäisi lähes altavastaajan asemaan Raksilassa.
Arinalla on seudun suurin Prisma Limingantullissa, jonka ainoa suurempi kilpailija on Citymarket Kaakkurissa, jonne on tosin jonkin verran matkaa. Hieman etelämpänä Arina hallitsee päivittäistavarakauppaa Zeppelinissä sijaitsevalla Prismallaan, jonka ainoa kipailija on seitsemän kilometrin päässä sijaitseva Kaakkurin Citymarket.
Zeppeliinin Eurosparin myyminen Arinalle vähensi kilpailua Kempeleessä. Eurospar oli selvästikin edullisempi kauppa kuin siihen S-Marketista laajentunut Prisma on.
Jos kauppa saa kilpailuviraston hyväksynnän, päivittäistavarakaupan ”kilpailutilanne” tulee juuri Arinan haluamaksi, eli kilpailu tulee olemaan minimaalista. Se tarkoittaisi myös kaupan voimakasta keskittymistä Arinan hyväksi. Sen tähden Euromarketien myymistä Arinalle ei pitäisi missään tapauksessa hyväksyä. Arinalla kun on jo nyt liikaa myymälöitä Oulun seudulla.
Linnanmaalla sijaitsee suhteellisen uusi marketkiinteistö, jossa toimivat tällä hetkellä Prisma ja Euromarket. Jos kauppa toteutuu, Arinan on helppo laajentaa tavarataloaan Euromarketin puolelle, minkä myötä Arinalla ei enää ole yhtään suurempaa kilpailijaa joen pohjoispuolella.
Tilanne on lähes samanlainen Tehtaankadulla Raksilassa. Euromarket sijaitsee Prisman oikealla puolella erillisessä kiinteistössä, mutta rakennukset on suhteellisen helppo yhdistää toisiinsa. Kaupan jälkeen Keskon Citymarket jäisi lähes altavastaajan asemaan Raksilassa.
Arinalla on seudun suurin Prisma Limingantullissa, jonka ainoa suurempi kilpailija on Citymarket Kaakkurissa, jonne on tosin jonkin verran matkaa. Hieman etelämpänä Arina hallitsee päivittäistavarakauppaa Zeppelinissä sijaitsevalla Prismallaan, jonka ainoa kipailija on seitsemän kilometrin päässä sijaitseva Kaakkurin Citymarket.Zeppeliinin Eurosparin myyminen Arinalle vähensi kilpailua Kempeleessä. Eurospar oli selvästikin edullisempi kauppa kuin siihen S-Marketista laajentunut Prisma on.
Jos kauppa saa kilpailuviraston hyväksynnän, päivittäistavarakaupan ”kilpailutilanne” tulee juuri Arinan haluamaksi, eli kilpailu tulee olemaan minimaalista. Se tarkoittaisi myös kaupan voimakasta keskittymistä Arinan hyväksi. Sen tähden Euromarketien myymistä Arinalle ei pitäisi missään tapauksessa hyväksyä. Arinalla kun on jo nyt liikaa myymälöitä Oulun seudulla.
Porosta matkapuhelimen käyttäjä
Poron paikantamiseen ei enää riitä poronkello, sillä kaulapannan gps-paikannin kertoo poron kulkureitin kymmenien kilometrien päähän, kertoo Kaleva. Digi Biellu (Poronkello) -hankkeen satakunta pantaa ovat kokeilukäytössä eri puolilla poronhoitoaluetta.
http://www.kaleva.fi/uutiset/Pohjois-Suomi/Digiaika-tikittaa-jo-porotokassa/835151
Kyseessä on siis vasta kokeilu, ja tulosten perusteella poroisännät päättänevät käytön jatkamisesta ja laajentamisesta.
Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys? Poron kantaa kaulassaan kaulapantaa, johon on intergoitu gps-vastaanotin ja gsm-modeemi, joka lähettää 16 tunnin välein matkapuhelinverkon kautta tekstiviestinä poron sijaintitiedon palvelintietokoneelle, josta poroisäntä voi sitten tarkistaa ”petterin” sijainnin.
Poroisäntä voi myös lähettää tekstiviestin (sms) pannan puhelinnumeroon, jolloin poron sijainti näkyy poroisännän nokialaisen karttanäytöllä. Petterin numero on muuten 040 5430976, jos jollakin on asiaa.
Kehitystyön suurin hankaluus lieneekin ollut löytää sopiva pantamateriaali. Valittu materiaali näyttää olevan jonkinlaista kestomuovia, johon lumi tarttuu huonosti.
Kaikkien kannettavien laitteiden ongelma on aina ollut virrankulutus ja paristonkestävyys. Jängällä jolkotteleva tai kasvimaita rosvoava poro voi olla vaikeasti tavoitettavissa pariston vaihtamista varten, ja sen vuoksi pannassa käytetään litium-paristoa, jonka kapasiteetti on jopa kymmenen kertaa alkaliparistoa suurempi, jolloin kerran vuodessa tehtävä vaihtotarve on riittävä.
Jutun mukaan poropannan on valmistanut oulunsalolainen Tracker Oy, joka on tullut tunnetuksi ”korkean teknologian” koiratutkistaan. Poropanta – siinäpä on jälleen kerran yksi uusi ”huippusovellus” luomaan uutta Oulu-ilmiötä, jonka perään Nokian tervamiehet (3.0) haikailivat.
Panta kiinnitetään poron kaulaan siten, että laitteen elektroniikka tulee luontevasti kaulan alapuolelle. Tuolloin poron kaula ja ruho blokkaavat vapaan yhteyden tukiasema-antenniin, missä se sitten sijaitseekin Lapin jängällä. Tästä syystä gsm-modeemi on säädetty käyttämään maksimilähetystehoa (2 W), jotta tekstiviesti välittyisi luotettavasti palvelimeen. Vaikka sms lähetetäänkin vain yhden kerran 16 tunnin välein, gsm-verkko pitää huolen siitä, että modeemi lähettää tietyn väliajoin tiedon sijainnistaan verkolle.
Monesti on puhuttu matkapuhelinsäteilyn mahdollisista terveyshaitoista, mutta huoli siitä ei sitten ilmeisestikään kosketa kotieläimiä. Poro joutuu nimittäin alttiiksi voimakkaalle ei-ionisoivalle säteilylle. Vaikkakin vuorokautinen kestoaika jää lyhyeksi, sitä tulee kuitenkin kertymään vuosien aikana niin kauan, kunnes poro joutuu teuraaksi. Tässä olisikin eläinsuojelijoilla ns. tuhannen taalan paikka puuttua asiaan ja saada huomiota itselleen ja asialleen: ”Se on eläinrääkkäystä, lopettakaa se heti!”
Laitteessa ei ole kyse mistään kovinkaan korkean teknologia tuotteesta, vaan sopivia gps- ja gsm-moduuleita saa helposti ostettua varsin edullisesti, ja jokainen vähänkin elektroniikkaa harrastanut osaa liittää gps-vastaanottimen ja gsm-modeemin yhteen niin, että niistä syntyy toimiva paikannin.
Koska paras poro on teurastettu poro, loppukevennyksenä on poropata-ohje
500 g luutonta poronpaistia
3 rkl öljyä
3 sipulia
200 g sieniä
1 tl suolaa
mustapippuria
1/2 tl rosmariinia
70 g tomaattisosetta
2 dl vettä
1. Kuori ja viipaloi sipulit. Jos käytät suolasieniä, kiehauta ne runsaassa vedessä ja paloittele pienemmiksi. Jos käytät tuoreita sieniä, huuhtele ne ja leikkaa viipaleiksi.
2. Ruskista liha kevyesti ja siirrä pataan. Kuullota sipulit ja ruskista sen jälkeen kevyesti sienet.
3. Lisää sipulit ja sienet pataan. Mausta ruoka ja sekoita lopuksi joukkoon tomaattisose ja vesi.
4. Anna padan hautua hiljalleen noin tunti, kunnes liha tuntuu pehmeältä.
Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita tai perunamuhennosta
http://www.kaleva.fi/uutiset/Pohjois-Suomi/Digiaika-tikittaa-jo-porotokassa/835151
Kyseessä on siis vasta kokeilu, ja tulosten perusteella poroisännät päättänevät käytön jatkamisesta ja laajentamisesta.
Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys? Poron kantaa kaulassaan kaulapantaa, johon on intergoitu gps-vastaanotin ja gsm-modeemi, joka lähettää 16 tunnin välein matkapuhelinverkon kautta tekstiviestinä poron sijaintitiedon palvelintietokoneelle, josta poroisäntä voi sitten tarkistaa ”petterin” sijainnin.
Poroisäntä voi myös lähettää tekstiviestin (sms) pannan puhelinnumeroon, jolloin poron sijainti näkyy poroisännän nokialaisen karttanäytöllä. Petterin numero on muuten 040 5430976, jos jollakin on asiaa.
Kehitystyön suurin hankaluus lieneekin ollut löytää sopiva pantamateriaali. Valittu materiaali näyttää olevan jonkinlaista kestomuovia, johon lumi tarttuu huonosti.Kaikkien kannettavien laitteiden ongelma on aina ollut virrankulutus ja paristonkestävyys. Jängällä jolkotteleva tai kasvimaita rosvoava poro voi olla vaikeasti tavoitettavissa pariston vaihtamista varten, ja sen vuoksi pannassa käytetään litium-paristoa, jonka kapasiteetti on jopa kymmenen kertaa alkaliparistoa suurempi, jolloin kerran vuodessa tehtävä vaihtotarve on riittävä.
Jutun mukaan poropannan on valmistanut oulunsalolainen Tracker Oy, joka on tullut tunnetuksi ”korkean teknologian” koiratutkistaan. Poropanta – siinäpä on jälleen kerran yksi uusi ”huippusovellus” luomaan uutta Oulu-ilmiötä, jonka perään Nokian tervamiehet (3.0) haikailivat.
Panta kiinnitetään poron kaulaan siten, että laitteen elektroniikka tulee luontevasti kaulan alapuolelle. Tuolloin poron kaula ja ruho blokkaavat vapaan yhteyden tukiasema-antenniin, missä se sitten sijaitseekin Lapin jängällä. Tästä syystä gsm-modeemi on säädetty käyttämään maksimilähetystehoa (2 W), jotta tekstiviesti välittyisi luotettavasti palvelimeen. Vaikka sms lähetetäänkin vain yhden kerran 16 tunnin välein, gsm-verkko pitää huolen siitä, että modeemi lähettää tietyn väliajoin tiedon sijainnistaan verkolle.
Monesti on puhuttu matkapuhelinsäteilyn mahdollisista terveyshaitoista, mutta huoli siitä ei sitten ilmeisestikään kosketa kotieläimiä. Poro joutuu nimittäin alttiiksi voimakkaalle ei-ionisoivalle säteilylle. Vaikkakin vuorokautinen kestoaika jää lyhyeksi, sitä tulee kuitenkin kertymään vuosien aikana niin kauan, kunnes poro joutuu teuraaksi. Tässä olisikin eläinsuojelijoilla ns. tuhannen taalan paikka puuttua asiaan ja saada huomiota itselleen ja asialleen: ”Se on eläinrääkkäystä, lopettakaa se heti!”
Laitteessa ei ole kyse mistään kovinkaan korkean teknologia tuotteesta, vaan sopivia gps- ja gsm-moduuleita saa helposti ostettua varsin edullisesti, ja jokainen vähänkin elektroniikkaa harrastanut osaa liittää gps-vastaanottimen ja gsm-modeemin yhteen niin, että niistä syntyy toimiva paikannin.
Koska paras poro on teurastettu poro, loppukevennyksenä on poropata-ohje
500 g luutonta poronpaistia
3 rkl öljyä
3 sipulia
200 g sieniä
1 tl suolaa
mustapippuria
1/2 tl rosmariinia
70 g tomaattisosetta
2 dl vettä
1. Kuori ja viipaloi sipulit. Jos käytät suolasieniä, kiehauta ne runsaassa vedessä ja paloittele pienemmiksi. Jos käytät tuoreita sieniä, huuhtele ne ja leikkaa viipaleiksi.
2. Ruskista liha kevyesti ja siirrä pataan. Kuullota sipulit ja ruskista sen jälkeen kevyesti sienet.
3. Lisää sipulit ja sienet pataan. Mausta ruoka ja sekoita lopuksi joukkoon tomaattisose ja vesi.
4. Anna padan hautua hiljalleen noin tunti, kunnes liha tuntuu pehmeältä.
Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita tai perunamuhennosta
torstai 21. tammikuuta 2010
Sherlock Holmes
Kalevan kulttuuritoimitus mainosti perjantaina ensi-iltansa saavaa Sherlock Holmes -elokuvaa lähes koko sivun kokoisella artikkelilla. On selvää, että elokuvan päähenkilön luojasta, Sir Arthur Conan Doylesta ja salapoliisi Sherlock Holmesista kertova juttu on erinomaista mainosta elokuvalle, joka ilman juttua olisi jäänyt vain yhdeksi vaisuksi ensi-illaksi muiden joukkoon.
Artikkelin mukaan Sherlock Holmes -elokuvia olisi tehty niinkin paljon kuin 223 kappaletta. Tuntuukin siksi vaikealta ymmärtää, mitä uutta annettavaa uudella elokuvalla voisi enää olla. Voisikohan olla niin, että edellisestä SH-elokuvasta on jo ehtinyt kulua tovin ja aihe on nyt tuntunut sopivalta rahastusvälineeltä Hollywoodissa, joka on jo pidemmän ajan kärsinyt hyvien elokuva-aiheiden pulasta?
Sherlock Holmes on esiintynyt hahmona myös omien elokuviensa ja tv-sarjojensa ulkopuolella. Ranskalaisesta herrasmiesvaras Arsene Lupinista kertovassa elokuvassa tai tv-sarjassa oli kerran viittaus Herlock Sholmes -nimiseen brittisalapoliisiin. Aku Ankka -sarjakuvassa vastaavanlainen väännös oli Herlokki Solmunen.
Erilaisin tarkoitusperin toimivia salapoliiseja (dekkareita) on ollut sitten Edgar Allan Poen luoman C. Auguste Dupinin, kuten Haukka, Pyhimys, Philip Marlowe ja Sam Spade, jotka kaikki ovat päässeet myös valkokankaalle. Sherlock Holmes taitaa kuitenkin olla kuuluisin heistä kaikista.
Kuvassa Haukka ja kadonnut kaunotar -elokuvan juliste. Elokuva on saatavissa yhdeksän Haukka-elokuvan RKO Classics -boksissa, joka oli myynnissä ainakin vielä pari vuotta sitten.
Artikkelin mukaan Sherlock Holmes -elokuvia olisi tehty niinkin paljon kuin 223 kappaletta. Tuntuukin siksi vaikealta ymmärtää, mitä uutta annettavaa uudella elokuvalla voisi enää olla. Voisikohan olla niin, että edellisestä SH-elokuvasta on jo ehtinyt kulua tovin ja aihe on nyt tuntunut sopivalta rahastusvälineeltä Hollywoodissa, joka on jo pidemmän ajan kärsinyt hyvien elokuva-aiheiden pulasta?
Sherlock Holmes on esiintynyt hahmona myös omien elokuviensa ja tv-sarjojensa ulkopuolella. Ranskalaisesta herrasmiesvaras Arsene Lupinista kertovassa elokuvassa tai tv-sarjassa oli kerran viittaus Herlock Sholmes -nimiseen brittisalapoliisiin. Aku Ankka -sarjakuvassa vastaavanlainen väännös oli Herlokki Solmunen.
Erilaisin tarkoitusperin toimivia salapoliiseja (dekkareita) on ollut sitten Edgar Allan Poen luoman C. Auguste Dupinin, kuten Haukka, Pyhimys, Philip Marlowe ja Sam Spade, jotka kaikki ovat päässeet myös valkokankaalle. Sherlock Holmes taitaa kuitenkin olla kuuluisin heistä kaikista.
Kuvassa Haukka ja kadonnut kaunotar -elokuvan juliste. Elokuva on saatavissa yhdeksän Haukka-elokuvan RKO Classics -boksissa, joka oli myynnissä ainakin vielä pari vuotta sitten.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Oulu-lehti
Vuonna 1958 perustettu Oulu-lehti on jo monen kymmenen vuoden ajan tullut kahdesti viikossa jokaiseen talouteen, joka ei ole kieltänyt ilmaisjakeluita. Lehti kertoo etusivullaan olevansa ”Oulun seudun kaupunkilehti”, ja siksi sitä jaetaan maksutta myös Oulua ympäröiviin kuntiin. Näissä ympäristökunnissa Oulu-lehti ei ole ainoa postilaatikon täyttäjä, vaan varsinkin eteläisissä kunnissa roskatulvaa lisäävät seuraavat Oulu-lehden journalistista tasoa vastaavat julkaisut: Lakeuden Joutsen, Rantalakeus ja Oulun seudun sanomat.
Oulu-lehdellä on yksi perustavaa laatua oleva ongelma: siinä ei kerta kaikkiaan ole koskaan mitään mielenkiintoista luettavaa. Samat jutut toistuvat lehdessä vuodesta toiseen, ja jos viimeisten viiden vuoden aikana ilmestyneistä lehdistä valittaisiin yksi satunnaisesti, päivämäärämerkintöjä katsomatta olisi erittäin vaikea sanoa, milloin lehti on ilmestynyt. Eräänlaista ajattomuutta sekin tosin.
Samat mainokset toistuvat myös lehdestä toiseen, niin että niihin turtuu. Aivan samat ongelmat koskettavat tosin myös muita edellä mainittuja paikallislehtiä. Mainokset ovat lehden ainoa tulonlähde, ja sen vuoksi niitä onkin ymmärrettävästi runsaasti.
Oulu-lehden ainoa luettava juttu oli aikaisemmin Siltavahdin pakina, kun se käsitteli suoraan tai epäsuorasti kaupungin historiaa, mutta sittemmin Siltavahdin ideasuoni on tyrehtynyt ja pakinat ovat käyneet aika tylsiksi ja itseään toistaviksi.
Oulu-lehdellä on toki hyötykäyttöäkin kierrätysmielessä: tabloidikokoisena ja paksupaperisena se on hyvä kääre biojätteille. Se on myös helppo ottaa tähän käyttöön, koska lehden sivuja ei ole nidottu yhteen Forum24-lehden tapaan.
90-luvun alussa eräässä tv:n sketsisarjassa vitsailtiin siitä, että Ilta-Sanomat on luettu (selailtu) puolessa minuutissa. Sama pätee myös Oulu-lehteen, mutta sen muutaman sivun selaamiseen tuskin kuluu edes puolta minuuttia.
Oulu-lehdellä on yksi perustavaa laatua oleva ongelma: siinä ei kerta kaikkiaan ole koskaan mitään mielenkiintoista luettavaa. Samat jutut toistuvat lehdessä vuodesta toiseen, ja jos viimeisten viiden vuoden aikana ilmestyneistä lehdistä valittaisiin yksi satunnaisesti, päivämäärämerkintöjä katsomatta olisi erittäin vaikea sanoa, milloin lehti on ilmestynyt. Eräänlaista ajattomuutta sekin tosin.
Samat mainokset toistuvat myös lehdestä toiseen, niin että niihin turtuu. Aivan samat ongelmat koskettavat tosin myös muita edellä mainittuja paikallislehtiä. Mainokset ovat lehden ainoa tulonlähde, ja sen vuoksi niitä onkin ymmärrettävästi runsaasti.
Oulu-lehden ainoa luettava juttu oli aikaisemmin Siltavahdin pakina, kun se käsitteli suoraan tai epäsuorasti kaupungin historiaa, mutta sittemmin Siltavahdin ideasuoni on tyrehtynyt ja pakinat ovat käyneet aika tylsiksi ja itseään toistaviksi.
Oulu-lehdellä on toki hyötykäyttöäkin kierrätysmielessä: tabloidikokoisena ja paksupaperisena se on hyvä kääre biojätteille. Se on myös helppo ottaa tähän käyttöön, koska lehden sivuja ei ole nidottu yhteen Forum24-lehden tapaan.
90-luvun alussa eräässä tv:n sketsisarjassa vitsailtiin siitä, että Ilta-Sanomat on luettu (selailtu) puolessa minuutissa. Sama pätee myös Oulu-lehteen, mutta sen muutaman sivun selaamiseen tuskin kuluu edes puolta minuuttia.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Terva 3.0 eli Tervakolmonen
Oulun kaupunginvaltuutetuille esiteltiin eilen uusi idea ja toimintamalli, jonka tavoitteena on uusi Oulu-ilmiö, kertoo Kaleva. Sen pohjana on Terva 3.0 -kasvuyritystehdas, joka on tarkoitus käynnistää Nokiasta irtisanottujen erorahojen turvin.
[Jostakin syystä artikkelia ei ole verkkolehdessä..?]
Idean takana on ex-nokialainen Kari Kivistö, joka nimittää kasvuyritystehtaan avaintekijöitä, yli sataa ex-nokialaista ”innowarrioreiksi”. Erorahojensa turvin nämä ”innosoturit” voisivat työskennellä 15 kuukautta käytännössä palkatta yritysideansa jalostamiseksi, kertoo Kaleva. Uurastuksen jälkeen kasvurityksen toisesta päästä pitäisi putkahtaa yritys, jossa innosoturi voisi jatkaa omien ideoidensa toteuttamista.
Mutta eihän kukaan nyt voisi työskennellä 15 kuukautta käytännössä palkatta edes niinkin ylevän hankkeen kuin Terva 3.0:n hyväksi. Mistä sitten toimeentulo? Kaupungin sosiaalivirastostako?
Toimintamalli ei ole mitenkään uusi, vaan vastaavia yrityshautomoita on ollut eri puolilla maata jo parikymmentä vuotta. Lieneekin niin, että suurin osa hautomon siipien suojista lähtemään joutuneista yrityksistä on kohdannut vakavia vaikeuksia ja joutunut lopettamaan toimintansa melko pian.
Kivistö kertoi testanneensa ideaa tilaisuudessa, jossa Nokian HR-osasto kertoi yt-neuvottelujen kohteena oleville nokialaisille heidän ei-nokialaisesta tulevaisuudestaan. Suurin osa irtisanottavista kertoi olevansa valmiita lähtemään mukaan.
Insinöörit käyttävät mielellään monien nimien ja käsitteiden yhteydessä versionumeroita, kuten tässä Terva 3.0, mutta jostakin syystä Kalevan toimittaja on muuttanut yritystehtaan arkisempaan muotoon Tervakolmoseksi, mistä Terva 3.0 -nimen keksineet eivät oikein taida pitää. Terva 3.0 on varmastikin eri asia kuin Terva 3 (joksi toimittaja halusi nimen muuttaa), tai ainakin insinöörien mielestä. Versiointi aloitetaan kylläkin tavallisesti 0.1:stä. Minkähän vuoksi Terva-tehdas on sitten heti kättelyssä hypännyt (hyväksyttyyn) versioon 3.0?
Kasvuyritystehtaan nimi Terva x.y vaikuttaa hieman oudolta tai ainakin ajallisesti melko kaukaa haetulta. Ehkäpä sillä halutaan viitata aikaan, jolloin laivat olivat puuta, miehet rautaa ja kaupungissakin tuoksahti kainuulainen mäntytisle, terva. Laivojen perinteisen rakennusaineen, puun, muuttuminen raudaksi vähensi tervan kysyntää maailmalla, ja viimeinen niitti lieneekin ollut Toppilassa sijainneen Tervahovin palo vuonna 1901. Lopullinen yhteys kaupungin tervaiseen historiaan katkesi, kun Merijal-makeistehtaan toiminnan lopettamisen myötä tervapastillit katosivat katukuvasta, kunnes nyt sitten viimeinkin yhteys historiaan saadaan palautettua – ainakin nimellisesti.
Kuvassa on oikeita tervamiehiä Merikosken kuohuissa.
Vihreiden valtuutettu Juha Markkola ei ilmeisestikään voinut olla tuomatta esiin vastenmielisyyttään kaikkea tekniikkaa kohtaan ja esitti ivallisena toivomuksenaan, että innosoturit kävisivät ”tomahawkeineen” Oulun linja-autoliikenteen näyttötaulujen kimppuun ja panisivat ne ajan tasalle. Näyttötauluissa on ilmeisestikin ollut joitakin toimintahäiriöitä, mutta tuon kaltaisten vikojen korjaaminen ei lienekään Terva 3.0:n pääintressi.
Kasvuyritystehtaan tavoitteena on saada huhtikuun alusta alkaen 70 osaajaa tuottavaan työhön. Vuoden aikana pitäisi saada käynnistettyä viisi uutta kasvuyritystä ja neljän vuoden päästä peräti 22 uutta kasvuyritystä. (Kasvuyritys tarkoittaa voimakkaasti kasvavaa yritystä, jonka liikevaihto kasvaa vähintäänkin useita kymmeniä prosentteja monena peräkkäisenä vuotena.) Visiointi päättyy arvioon, että vuonna 2014 Terva 3.0 olisi synnyttänyt Ouluun 500 uutta työpaikkaa ja vuotuinen verotuotto olisi 5000 euron kuukausipalkan perusteella noin seitsemän miljoonaa euroa. Uskokoon ken tahtoo!
Edellä ei kerrottu, onko kyse kaupungille tulevasta kunnallisverosta vai veron kokonaismäärästä, mutta se on helppo laskea. 12,5*5000*70*4 tekee 17,5 miljoonaa, josta seitsemän miljoonaa on 40 prosenttia, joten kyseessä on veron kokonaismäärä, josta kaupungin osuus on lähes puolet eli noin 3,5 miljoonaa euroa. Kaupungin kiinnostus hankkeeseen on siten ymmärrettävää, vaikkakin 3,5 miljoonaa on pieni summa yli varojensa elävässä Oulussa ja riittänee hädin tuskin kaupunginhallituksen matka- ja edustuskuluihin.
[Jostakin syystä artikkelia ei ole verkkolehdessä..?]
Idean takana on ex-nokialainen Kari Kivistö, joka nimittää kasvuyritystehtaan avaintekijöitä, yli sataa ex-nokialaista ”innowarrioreiksi”. Erorahojensa turvin nämä ”innosoturit” voisivat työskennellä 15 kuukautta käytännössä palkatta yritysideansa jalostamiseksi, kertoo Kaleva. Uurastuksen jälkeen kasvurityksen toisesta päästä pitäisi putkahtaa yritys, jossa innosoturi voisi jatkaa omien ideoidensa toteuttamista.
Mutta eihän kukaan nyt voisi työskennellä 15 kuukautta käytännössä palkatta edes niinkin ylevän hankkeen kuin Terva 3.0:n hyväksi. Mistä sitten toimeentulo? Kaupungin sosiaalivirastostako?
Toimintamalli ei ole mitenkään uusi, vaan vastaavia yrityshautomoita on ollut eri puolilla maata jo parikymmentä vuotta. Lieneekin niin, että suurin osa hautomon siipien suojista lähtemään joutuneista yrityksistä on kohdannut vakavia vaikeuksia ja joutunut lopettamaan toimintansa melko pian.
Kivistö kertoi testanneensa ideaa tilaisuudessa, jossa Nokian HR-osasto kertoi yt-neuvottelujen kohteena oleville nokialaisille heidän ei-nokialaisesta tulevaisuudestaan. Suurin osa irtisanottavista kertoi olevansa valmiita lähtemään mukaan.
Insinöörit käyttävät mielellään monien nimien ja käsitteiden yhteydessä versionumeroita, kuten tässä Terva 3.0, mutta jostakin syystä Kalevan toimittaja on muuttanut yritystehtaan arkisempaan muotoon Tervakolmoseksi, mistä Terva 3.0 -nimen keksineet eivät oikein taida pitää. Terva 3.0 on varmastikin eri asia kuin Terva 3 (joksi toimittaja halusi nimen muuttaa), tai ainakin insinöörien mielestä. Versiointi aloitetaan kylläkin tavallisesti 0.1:stä. Minkähän vuoksi Terva-tehdas on sitten heti kättelyssä hypännyt (hyväksyttyyn) versioon 3.0?
Kasvuyritystehtaan nimi Terva x.y vaikuttaa hieman oudolta tai ainakin ajallisesti melko kaukaa haetulta. Ehkäpä sillä halutaan viitata aikaan, jolloin laivat olivat puuta, miehet rautaa ja kaupungissakin tuoksahti kainuulainen mäntytisle, terva. Laivojen perinteisen rakennusaineen, puun, muuttuminen raudaksi vähensi tervan kysyntää maailmalla, ja viimeinen niitti lieneekin ollut Toppilassa sijainneen Tervahovin palo vuonna 1901. Lopullinen yhteys kaupungin tervaiseen historiaan katkesi, kun Merijal-makeistehtaan toiminnan lopettamisen myötä tervapastillit katosivat katukuvasta, kunnes nyt sitten viimeinkin yhteys historiaan saadaan palautettua – ainakin nimellisesti.
Kuvassa on oikeita tervamiehiä Merikosken kuohuissa.Vihreiden valtuutettu Juha Markkola ei ilmeisestikään voinut olla tuomatta esiin vastenmielisyyttään kaikkea tekniikkaa kohtaan ja esitti ivallisena toivomuksenaan, että innosoturit kävisivät ”tomahawkeineen” Oulun linja-autoliikenteen näyttötaulujen kimppuun ja panisivat ne ajan tasalle. Näyttötauluissa on ilmeisestikin ollut joitakin toimintahäiriöitä, mutta tuon kaltaisten vikojen korjaaminen ei lienekään Terva 3.0:n pääintressi.
Kasvuyritystehtaan tavoitteena on saada huhtikuun alusta alkaen 70 osaajaa tuottavaan työhön. Vuoden aikana pitäisi saada käynnistettyä viisi uutta kasvuyritystä ja neljän vuoden päästä peräti 22 uutta kasvuyritystä. (Kasvuyritys tarkoittaa voimakkaasti kasvavaa yritystä, jonka liikevaihto kasvaa vähintäänkin useita kymmeniä prosentteja monena peräkkäisenä vuotena.) Visiointi päättyy arvioon, että vuonna 2014 Terva 3.0 olisi synnyttänyt Ouluun 500 uutta työpaikkaa ja vuotuinen verotuotto olisi 5000 euron kuukausipalkan perusteella noin seitsemän miljoonaa euroa. Uskokoon ken tahtoo!
Edellä ei kerrottu, onko kyse kaupungille tulevasta kunnallisverosta vai veron kokonaismäärästä, mutta se on helppo laskea. 12,5*5000*70*4 tekee 17,5 miljoonaa, josta seitsemän miljoonaa on 40 prosenttia, joten kyseessä on veron kokonaismäärä, josta kaupungin osuus on lähes puolet eli noin 3,5 miljoonaa euroa. Kaupungin kiinnostus hankkeeseen on siten ymmärrettävää, vaikkakin 3,5 miljoonaa on pieni summa yli varojensa elävässä Oulussa ja riittänee hädin tuskin kaupunginhallituksen matka- ja edustuskuluihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
