”Merikaupunki” Oulu

Sitaatit siksi koska (nykyisessä) Oulussa on yhtä paljon merellisyyttä kuin vesilasissa.

Oululla on merellinen historia, ja olipa Oulun kauppalaivasto yhden vuoden ajan peräti Suomen suurin 1800-luvun puolivälissä, mutta mitä kauemmaksi nuo ajat jäävät historiaan, sitä pienemmäksi meren merkitys on Oululle käynyt.

Oulun merellisyys katoaa avomerelle sitä mukaa kuin merenranta vetäytyy kauemmaksi maankohoamisen vuoksi.

Oulun kaupunki haluaisi korostaa Oulun merellistä ilmettä, mutta teot puhuvat päinvastaista. Oulun entinen satama, Toppilan satama, halutaan sulkea Toppilanväylän ylitse kulkevalla sillalla, mikä lieneekin viimeinen niitti vielä jäljellä olevalle ”merelliselle” Oululle.

Kartalta katsoen Oulu näyttää merikaupungilta, mutta totuus paljastuu vieraalle tämän saapuessa kaupunkiin ja etsiessä merellistä Oulua. Toisin kuin muissa merikaupungeissa, joista mainittakoon esimerkkinä Kotka, Oulussa ei ole havaittavissa mitään merellistä tai meren liittyvää.

Kotkassa on pidetty jo kymmenien vuosien ajan Kotkan Meripäivät, joka viihteellisestä luonteestaan huolimatta on vahvasti merellinen tapahtuma, vaikkakin viime vuosina Meripäivien ilme on muuttunut vähemmän merihenkiseksi.

Jos joku haluaisi ostaa Kauppahallista Oulun merialueelta pyydystettyä kalaa, hänelle tarjotaan norjalaista lohta tai virolaista kuhaa – tai jotakin vieläkin eksoottisempaa kalaa.

Kaupunkiin merihenkisyyttä hakemaan tullut turisti joutuu tyytymään torinrannan lukuisissa kaljakuppiloissa janoaan sammuttaviin nykyajan ”rantojen miehiin”.

Kuva kertoo kaiken olennaisen, mitä merellisestä Oulusta on vielä jäljellä.

Verkossa on älyä

Otsikko voisi yhtä hyvin olla ”Tarina Hölmölästä”. Kertomukset Hölmölästä kuuluvat Suomen kansansatuihin, ja Hölmölässä mahdotonkin yritettiin tehdä mahdolliseksi mutta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Sähköverkkoyhtiöiden asiakkailleen jakamassa asiakaslehdessä, jonka nimi vaihtelee verkkoyhtiön mukaan, oli otsikon mukainen artikkeli, jossa visioidaan siitä, miten sähköverkosta voidaan tehdä älykkäämpi. Artikkeli esittää sen yksinkertaisesti: sähköverkon yhteyteen liitetään koko ajan enemmän tietotekniikkaa.

Jutussa kerrotaan esimerkki, miten asiakas voisi ladata sähköautonsa halvan sähkön aikana ja käyttää sähkön myöhemmin vaikkapa sähkösaunan lämmittämisen. Esimerkki on kuin suoraan Hölmölästä, koska sähköautoja ei vielä ole, eikä ns. hybridistäkään taida oikein olla siihen.

Entä jos asiakas haluaisikin lähteä saunomisensa jälkeen ajelulle, mutta matka tyssäisi kesken, koska akkujen energia käytettiinkin saunomiseen?

Eikö olisi yksinkertaisempaa, jos asiakas hankkisi saunaansa oman akuston, jota voisi sitten artikkelin mukaan ”ladata halvan sähkön aikana” ja käyttää kiukaan lämmittämiseen? Mitäpä siihen turhaan sotkemaan sähköverkkoa. Tai miten olisi puulämmitteinen kiuas? Sehän toimii sähkökatkonkin aikana.

Mikä olisi saavutettu säästö, ja olisiko se koskaan kaiken nähdyn vaivan arvoista? Kuuden kilowatin kiuas kuluttaa yhdellä saunomiskerralla noin kuusi kilowattituntia energiaa, joka maksaa noin 0,70 euroa. Jos hintaero halvan ja kalliin sähkön välillä olisi esim. 35 senttiä, saavutettu säästö olisi vain 0,35 euroa saunomiskertaa kohti.

Ehkäpä jutun kirjoittaja odottaa sähköenergian kallistuvan merkittävästi nykyisestä tasostaan, jolloin säästökin olisi suurempi ja säästäminen kannattavampaa, mutta päätökset uusista ydinvoimalaluvista eivät oikein tue tätä odotusta. Ne pikemmminkin takaavat sen, että sähkön hinta tulee säilymään vakaana seuraavat vuosikymmenet.

Jutussa esiintyvä asiantuntija pitää etäluettavia sähkömittareita konkreettisena merkkinä kehityksestä älykkäämpään suuntaan. Niiden asentamista on perusteltu sillä, että kuluttaja saisi tarkempaa tietoa omasta sähkönkulutuksestaan ja voisi sen avulla muuttaa kulutustaan säästävämpään suuntaan. Kuluttajien on luvattu saavan jopa tuntitasoista tietoa mutta tietenkin vain internetin välityksellä, eli kuluttajan pitää kirjautua verkkoyhtiön sivulle, jotta hän voisi nähdä tuntikulutuksen ja kWh-lukeman.

Moni kuluttaja pystyy nykyisinkin näkemään kWh-lukeman joko eteisen seinältä tai mökin ulkoseinässä olevasta mittarikotelosta. Kuluttajien hyöty etäluettavista mittareista on siten mitätön tai jopa täysin hyödytön. Hyödyn kerää sitä vastoin verkkoyhtiö, joka pysty tarkkailemaan jokaisen asiakkaansa sähkönkulutusta reaaliaikaisesti.

Jutussa esiintyvä toinen asiantuntija uumoilee tulevaisuutta, jossa kotitalouksien pienet aurinkokennot ja tuulivoimalat liitettäisiin yleiseen sähköverkkoon ja niiden tuottama ylijäämäsähkö myytäisiin sähkömarkkinoille. Kotitalouksista haluttaisiin siis tehdä sähkönmyyjiä. Ei kai nyt sentään..?

Jotta jokin sähköntuotantoyksikkö voitaisiin liittää sähköverkkoon, sen tuottaman sähkön jännitteen ja taajuuden tulee olla tarkasti säädettyjä. Lisäksi tarvitaan tarkat mittauslaiteet, jotka kertovat sähkön virtaussuunnan ja kulloisenkin tehon loiskomponentteineen. Etäluettava kWh-mittari ei riitä siihen.

Sähköauton akuston käyttäminen sähkövarastona on juuri sitä, mitä Hölmölässä harrastettaisiin. Sähkön muuttaminen tasasähköksi ja sitten takaisin vaihtosähköksi pienessä mittakaavassa tyhjäkäynti- ym. häviöineen tekee hyötysuhteen niin huonoksi, että saavutettu etu (jos sitä voidaan edes saavuttaa) menetetään häviöihin.

Saunalahden virheellinen laskutus, osa 2

Tein huhtikuun lopussa liittymäsopimuksen Saunalahden mobiililaajakaistasta. Täkyinä olivat kahden viikon maksuton kokeilu (”Try-and-buy”) ja 50 prosentin alennus kuukausimaksuun ensimmäiset puoli vuotta.

Ensimmäinen lasku, joka käsittää kaksi kuukautta, tuli viime viikolla. Mutta kas kummaa (jälleen): Saunalahti oli ”unohtanut” lupaamansa 50 prosentin alennuksen.

Tein seuravana päivänä reklamaation virheellisestä laskusta Oma Saunalahden asiakaspalvelu-sivulla. Vaikka välissä oli juhannus, aikaa on kulunut jo kuusi arkipäivää, eikä Saunalahden asiakaspalvelu ole vieläkään vastannut huomautukseeni.

Asiakaspalvelu-sivulla todetaan mm.: ”Vastaamme normaalisti 1-3 päivässä, joskus harvoin hieman myöhemmin. Vastaamme varmasti kaikkiin viesteihin, käsittelyaika riippuu mm. puhelinpalvelun ruuhkahetkistä.” Kuusi päivää on selvästikin enemmän kuin kolme päivää.

Laskun eräpäivä on ensi viikolla, mutta laskun maksaminen saa odottaa niin kauan, kunnes Saunalahti lähettää uuden laskun ja kertoo syyn virheelliseen laskutukseen.

Kerroin helmikuussa tapauksesta, jossa Saunalahti oli ”unohtanut” uudelle asiakkalleen lupaamansa puolen vuoden kuukausimaksut veloituksetta. Jos Saunalahden uusien asiakkaiden laskutuksen aloittaminen on joka kerta näin virheellistä, tuskin tarvitsee ihmetellä, miksi asiakaspalvelu on niin ruuhkautunut, että se ei ehdi vastata.

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/saunalahden-virheellinen-laskutus.html

Kallioparkki

Kallioparkki on ollut Oulun kaupungin suunnitelmissa jo monien vuosien ajan. Valitusten ja vasemmiston ja viherpiipertäjien vastustuksen vuoksi urakan toteuttamisen hintataso ehti nousta niin korkeaksi, että kaupunki päätti viime vuoden lopulla luopua toistaiseksi kallioparkin toteuttamisesta.

Hankkeen toteuttaminen on tosin viime aikoina noussut jälleen keskusteluun, kun kaupungin keskustaa halutaan jälleen ”kehittää”.

Jokainen Oulun keskustassa vieraileva muualta kotoisin oleva voi tuskin uskoa olevansa Suomen viidenneksi suurimmassa kaupungissa, koska keskusta muistuttaa pikemminkin jotakin itäeurooppalaista pikkukaupunkia, jonka kehitys on jäänyt vuosikymmenien taakse.

Kallioparkin rakentamista vastaan avattiin adressi, joka ehti kerätä noin 17.000 nimeä. Adressin avaajat olivat tunnettuja oululaisia vasemmistolaisia, jotka luultavasti haikailevat edelleenkin sosialistisen Suomen perään mallinaan entiset Itä-Euroopan sosialistiset valtiot.

Monissa ns. itäblokin maissa yksityisautoilu oli harvinaista, ja niissä suosittiinkin joukkoliikennettä. Koska yksityisautoja oli vähän, pysäköintiongelmia tai tarvetta pysäköintipaikoille ei luonnollisestikaan ollut.

Alla on parin vuoden takainen Kalevassa julkaistu mielipidekirjoitus vastauksena adressin avaajien samassa lehdessä julkaistuun mielipidekirjoitukseen. Todettakoon, että kirjoittajat eivät vaivautuneet vastaamaan kysymykseeni, mitä ”ilmainen” joukkoliikenne todella on. Olisiko sitten niin, että ”ilmaista” joukkoliikennettä ei ehkä olekaan, ja vastaaminen olisikin sen vuoksi ollut mahdotonta?


Mitä on ”ilmainen” joukkoliikenne?

Kaupunginvaltuutetut Veikko Ervasti ja Mikko Viitanen vaativat Puheenvuoro-kirjoituksessaan (19.1.) kallioparkin rakentamisen sijaan ilmaista joukkoliikennettä Ouluun. Ehkäpä valtuutetut voivat selittää, mitä ”ilmainen” joukkoliikenne oikein on. Vasemmistopuolueiden mielestä kaikki yhteiskunnan maksama on aina ilmaista. Maksutonta palvelua käyttävä ei tosin maksa siitä välittömästi mitään, mutta veronmaksajat maksavat lopulta sen.

Maailmalta voidaan aina hakea esimerkkejä tukemaan omia mielipiteitä, mutta ne voivat toisinaan olla kaukaa haettuja. Belgian pinta-ala on vain yhdeksän prosenttia Suomen pinta-alasta mutta väkiluku on kaksinkertainen. Jos Suomessa olisi sama asukastiheys, koko kansa asuisi Pohjois-Savon kokoisella alueella. Belgiassa toteutetut ratkaisut ovat varmastikin käytännön pakon sanelemia, eikä niitä siksi pitäisi soveltaa Suomessa.

Kirjoittajat toteavat, että maksuton joukkoliikenne edistäisi myös matkailua. Sitä se voisi ehkä edistää, mutta samalla se edistäisi myös kaupunkilaisten verotusta. Kallioparkki edistäisi matkailua paljon enemmän, koska vastaavia ei ole kovin monta Suomessa ja se saattaisi jo itsessään olla matkailunähtävyys. Oululla ei nykyisin ole juurikaan mitään tarjottavaa matkailijoille. Laajennettu Sokos-aukio eli Rotuaari taitaa olla sellainen vain kaupungin mielestä.

Automaattinen pysäköintilaitos saattaa soveltua suuriin kaupunkeihin, joissa ei yksinkertaisesti ole tilaa maan päällä tai sisässä. Miksiköhän Saksassa ei ole toteutettu kirjoittajien haikailemaa ”ilmaista” joukkoliikennettä vaan on vain tyydytty toteuttamaan PID Parking -järjestelmä? Tähän naurettavuuteen voi tutustua: pid-parking.de.

Oulu on aivan liian harvaan asuttu, jotta joukkoliikenne voisi palvella samanveroisesti kaikkia kaupunkilaisia. Kaikki eivät asu keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Tuskinpa kaupunki voisi koskaan järjestää Ylikiimingin syrjäkylällä asuvalle ilmaista joukkoliikennekyytiä Oulun keskustaan, vaan tuleva kaupunkilainen joutuu käyttämään omaa autoaan asioidessaan keskustassa. Mikäpä olisi pitkän ajomatkan jälkeen sen vaivattomampaa kuin ajaa lämpimään kallioparkkiin tarvitsematta etsiä vapaata pysäköintiruutua kaupungin ahtailta kaduilta?

Liikennepolttonesteiden kallistumisen yhtenä syynä on vuodenvaihteessa toteutettu valmisteveron korotus. 95E-laadun valmistevero on nyt 62,70 snt/l. Jos 95E:n myyntihinta on 1,40 €/l, arvonlisäveron osuus on 25,25 snt/l ja veron kokonaismäärä on 87,95 snt/l eli 63 prosenttia. Veronkorotuksesta huolimatta osuus on hieman pienempi kuin vuosi sitten, mutta syynä on veroa suurempi öljyn hinnan nousu. Raakaöljyn hinta riippuu niin monesta tekijästä, että kukaan ei osaa ennustaa sen tulevaa kehitystä.

Öljyn saatavuuden vaikeutuessa ja viimein loppuessa yksityisautoilu tulee kokemaan luonnollisen poistumisen, koska biopolttoaineet eivät tarjoa realistista vaihtoehtoa. Sallittakoon yksityisautoilu siihen asti. Mutta miksi emme sitä ennen alkaisi vaatia ”ilmaista” yksityisautoilua?

Svetlana

Erääseen harvemmin luettuun sähköpostiosoitteeseen oli tullut seuraava viesti, joka on aika lystikästä luettavaa huolimatta ”Svetlanan” todellisista tarkoitusperistä. Näyttäisi siltä kuin teksti olisi käännetty jollakin käännösohjelmalla jostakin muusta kielestä.

”Svetlanan” taustalla oleva näkymä ei tosiaankaan mairittele. Missähän slummissa hän mahtanee asua..?


Hello dear friend ..
I see your structure on a dating site
And both decided to write to you.
My name: Svetlana
I want you warned, I of Russia, and I have a woman who just do not want a deception. As I heard a lot.
I wish you had warned once. I search for serious attitudes. I am looking for marriage and love. I do not play games.
If you want to play with me, then do not write for me If you are looking also for true and pure attitude then I shall
wait with impatience your letter. I send you as pictures, and I hope to receive your replacement.
I hope we learn that the friend, best friend about the future. I will study, so you can help me, even with what we
should do
Overall, it was easier for us.
I am a happy person love life and desire to be happy.
I of Russia, the city where I live, St. Petersburg, I am very beautiful city. I do not really talk about the city. I
love the city I hope you, I of Russia should not be confused.
My birthday in February, 19 1980. I anniversary, it is very beautiful day to be happy again.
It is pleasant for me, I wish that we continue our friends that we have not lost our interest in us.
Dear friend, that our desire was great fun. It is nice to know we talk about a friend of a friend.
Forgive me please, but I should go. I wish you wrote for me more than I knew more about you.
Svetlana

Sähköperämoottori

Sähköperämoottori on monissa tapauksissa bensiinikäyttöistä moottoria parempi – ja etenkin uistelukäytössä. Se on äänetön, se ei tärisytä venettä ja sillä voidaan ajaa myös hyvin hitaasti.

On selvää, että 400 watin tehoinen akkukäyttöinen perämoottori ei pärjää tehollaan edes pienimmälle bensiinimoottorille. Jos vene on pieni ja kevyt, sähkömoottori on riittävä voimanlähde uisteluun ja muuhun lyhyen matkan veneilyyn tyynessä ja vähätuulisessa säässä.

Sähköperämoottorin eräs etu vielä on sen luotettavuus. Jos akussa vain on varausta, todennäköisyys sille, että matkanteko keskeytyy moottorivikaan, on erittäin pieni.

Alla on kuvattu jokavuotinen MinnKotan Endura Pro 32 -moottorin ja Vartan 75 Ah:n veneakun asennus uisteluveneeseeni. Yhdistelmällä on menossa neljäs käyttövuosi.

Koska akku on sijoitettu veneen keulaan, vene on erittäin tasapainoinen. Usein näkee veneitä, joissa akku on takana heti perätuhdon edessä, jolloin se on jalkojen tiellä ja mikä pahinta: se painaa veneen perää alaspäin. Akku ajetaan myöskin tavallisesti tyhjäksi ja kannetaan vasta sitten ladattavaksi. Se on kuitenkin huono menetelmä.

75 Ah:n akku, joka on talven ajan pidetty kunnossa noin kuukauden välein tehdyillä ylläpitovarauksilla. Kolmen vuoden käytön jälkeen akku on edelleenkin melkein kuin uusi.


Omatekoinen latauslaite, johon kuuluu sadesuoja (katto) päälle ja jossa on laturina Einhellin 10 A:n vakavoitu tasajännitelähde, jonka lähtöjännite on noin 14,0 V. Akku voi olla kytkettynä tähän pidemmänkin ajan ilman vaaraa ylilatauksesta.


Moottori on kiinnitetty veneeseen, ja moottorin ja akun välinen kaapeli on asennettu paikalleen. Kaapeli on MCMK 4x6+6 -maakaapeli, jonka kaksi äärijohdinta on kytketty rinnan, jolloin poikkipinnaksi tulee 12 mm2. Jännitehäviö kaapelissa suurimmalla nopeudella (30 A) on vain 0,4 volttia.


Kaapelin akunpuoleinen pää. Lataukseen käytetään 16 A:n kolmivaihepistotulppaa ja -rasiaa, joiden etuina ovat riittävä kosketuspinta-ala ja automaattisesti oikea napaisuus.


Akku on nostettu paikalleen ja kytketty kaapeliin. Maakaapelin ja akkuun menevien johdinten liittimet on suojattu kastumista (ja korroosiota) vastaan. Kumimatto pitää akun paikallaan.


Maakaapelin ja moottorista tulevien johdinten liitoksessa on käytetty pulttiliitosta. Plusnapa on suojattu oikosulkua vastaan. (Eristeaine on MMJ 5x6 -kaapelin vaippaa.) Liitosten päälle tulee samanlainen sadesuoja kuin keulassa. Moottorista tuleva johto on suojattu MMJ-kaapelin vaipalla.


Akun sade- ja aurinkosuoja on paikallaan. Koska akun ja kotelon väliin jää parin sentin ilmaväli, akku ei juurikaan lämpene ympäristöä enempää.


Akku on latauksessa. Koska akkua ei tarvitse poistaa veneestä latauksen vuoksi, akku on helppo laittaa lataukseen heti käytön jälkeen. Se tosin edellyttää, että sähkö on käytettävissä rannalla. Lyijyakku pysyy sitä paremmassa kunnossa, mitä lyhyemmän ajan se on (edes hieman) purettuna.

Kytkentään ei tarvitse koskea koko kesänä, ja sen purkaminen syksyllä on helppo tehtävä. Kytkentöjen oikeaoppinen tekeminen vaatinee jonkinlaista sähköteknistä osaamista.

En osaa sanoa mitään ”polttoainekuluista”, mutta latauksen hyötysuhde on varmasti parempi kuin mitä bensiinimoottori pystyy hyödyntämään bensiinin lämpöarvosta. Sähkömoottori on myös ympäristöystävällisempi vaihtoehto.


Vene on käytössä. Virtakaapeli on sen verran jäykkä, että sitä ei tarvitse erikseen kannatella.


Eräs saalis: hauki, 82 cm, noin 6 kg.


Alla olevat kuvat on otettu ja lisätty kytkennän purkamisen yhteydessä lokakuussa

Kuten kuva kertoo, akku on säilynyt hyvässä kunnossa kesän ajan. Akku on ladattu edellisenä päivänä, joten lukemassa on vielä noin 100 mV ”ylimääräistä”. Sääsuojan ansiosta akku on säilynyt puhtaana.

Akun varauksesta on enimmilläänkin purettu vain noin 25 prosenttia, ja akku on välittömästi (heti rantautumisen jälkeen) varattu täyteen. Mitä suuremman osan ajasta akku on täyteen ladattuna, sitä paremmassa kunnossa se säilyy, ja kääntäen: jos akku puretaan (lähes) tyhjäksi eikä sitä varata heti täyteen, se alkaa sulfatoitua. Mitä pidempään sulfatoituminen saa jatkua, sitä huonompaan kuntoon akku menee.


Näin tehdään oikeaoppinen pulttiliitos. MCMK-kaapelin 6 mm2:n osajohtimien päihin on tehty silmukka, mikä takaa riittävän suuren poikkipinta-alan ja luotettavan kosketuksen. Perfektionisti käyttäisi vielä jousialuslaattaa varmistamaan sopivan puristuspaineen, mutta se ei välttämättä ole tarpeen, koska kupari pehmeänä metallina myötää hieman.


Virtakaapeli kokonaisuudessaan. Järjestelmässä ei ole varokkeita, joten latauspistotulpan kanssa täytyy olla varovainen, koska siihen tulee (akun ollessa kytkettynä) akkujännite. Jännite itsessään on vaaraton, mutta oikosulussa hyväkuntoisesta akusta voi lähteä jopa monen sadan ampeerin virta (ja kilowattien suuruinen hetkellinen teho).


Tee se itse -pistorasiapylväs, joka on osoittautunut toimivaksi. Pylvästä ei ole upotettu maahan, vaan se on siirrettävä. Pylvään kytkentöjen tekeminen vaatii sähköurakointiluvan. Jos joku haluaa tehdä samanlaisen, vastuu on tekijällä. Muistuttaisin, että sähkö on vaarallista – ja etenkin rannalla veden äärellä.


Koska potkuria ei ole ajettu kiviin, se on säilynyt uuden veroisena.


Käyttökulut

Sähköperämoottorin käyttökuluja on helppo arvioida, vaikka sitä ei olekaan tehty aiemmin.

75 Ah:n akun energiasisältö on 0,90 kWh. Jos sähkö maksaa 12 snt/kWh ja latauksen hyötysuhde on 90 %, kyseisen 75 Ah:n akun varaamiseen ”tyhjästä täyteen” kuluu 1,0 kWh sähköä, joka maksaa 12 senttiä.

Minn Kotan mukaan 75 Ah:n akulla ajaa pienimmällä nopeudella 14 tuntia. Tämä on tietenkin teoreettinen arvio, koska jos lyijyakku ajetaan tyhjäksi, sillä ei sitten enää teekään juuri mitään. Kolmen tunnin uistelureissulla ehtii tyynellä tai vähätuulisella käydä säällä monen kilometrin päässä ja palata takaisin. Kolmen tunnin uistelureissun sähkökulut ovat siten 2,6 senttiä.

2,6 senttiä on niin pieni summa rahaa, että sitä voi olla vaikea ymmärtää. Litra bensiiniä maksaa noin 1,60 euroa. Tuolla määrällä uistelee parin hevosvoiman bensiinimoottorilla tyhjäkäynnillä muutaman tunnin ajan, vaikkakin se voi olla vaikeaa 2-tahtimoottorilla, joka ei käy sammumatta (ja karstoittumatta) kovin kauan tyhjäkäynnillä.

1,6 eurolla saadaan 13,3 kWh sähköä, jolla määrällä uistelee sähköperämoottorilla jopa 187 tunnin ajan. Omien uistelureissujeni keskimääräinen pituus on noin 1,5 tuntia, jolloin yhden bensiinilitran hinnalla käy uistelemassa 114 kertaa, jota määrää tuskin ehtii tehdä yhden vuoden aikana.

Yhden vuoden uisteluihin kuluu siten sähköä noin yhden euron verran.

Työlki ellää

...vai ellääkö sittenkään..?

Suomen euroviisuedustaja Kuunkuiskaajat lähti kuin soitellen sotaan hakemaan varmaa finaalipaikkaa Oslosta, mutta kuinka siinä sitten kävikään: ”varma” jatkopaikka meni sivu suun.

Voisi sanoa, että laulu ja soitto eivät ainakaan tule Kuunkuiskaajia elättämään heidän päinvastaisista vakuutteluistaan huolimatta.

Eihän Suomen edustuskappale ollut huono, mutta ehkäpä suomalais-ugrilainen mongerrus ei (taaskaan) oikein avautunut muille eurooppalaisille.


Alla on muutama vuosi sitten Kalevassa julkaistu mielipidekirjoitus, joka kuvastaa populaarikulttuurin alamäkeä. Vaikka siinä ei elokuvaa mainitakaan, yhtä huonosti menee myös elokuvalla.

Kevyen musiikin ja kirjallisuuden heikko taso

Musiikkiteollisuuden arvo on niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa kasvanut suuremmaksi kuin koskaan. Musiikista on tullut kulutustavaraa, ja se on levinnyt mm. internetiin ja matkapuhelimiin. Nykymusiikin lähes kertakäyttöisen luonteen vuoksi ostettu levy päätyy jo vuoden parin jälkeen kirpputorin hyllylle muun rojun joukkoon.

Levy-yhtiölle riittää, että sillä on myyviä ja nuoriin vetoavia artisteja ja yhtyeitä. Esiintyjien lahjakkuudella tai muilla ominaisuuksilla ei niinkään ole väliä, vaan pääasia on vain se, että nuoret saadaan kiinnostumaan heidän musiikistaan ja ostamaan heidän levyjään. Kiinnostus saadaan aikaan tehokkaalla markkinoinnilla. Sitten kun yhden artistin tai yhtyeen myynti alkaa laskea, hänet heitetään sivuun ja uusi nostetaan tilalle. Uusia tulijoita riittää aina, ja tarvittaessa levy-yhtiö voi järjestää kilpailun, jonka palkintona on levytyssopimus.

Suurin osa kotimaisista levy-yhtiöistä on siirtynyt ulkomaisten yhtiöiden omistukseen. Näiden mukana on tullut aivan uusi tapa rahastaa. Tästä kertoo erään Idols-tähden kahden levyn samanaikainen julkaisu. Fanien täytyy ostaa molemmat levyt, ja levy-yhtiön myynti kaksinkertaistuu.

Syy listoilla olevien artistien ja yhtyeiden suosioon on näiden levyjen ostajien heikko musiikin tuntemus. Vailla tietoa paremmasta (so. vanhemmasta) musiikista huonompikin kelpaa. Vuodesta toiseen tuotetaan uusia kappaleita, joita voidaan yksinkertaisesti luonnehtia roskaksi. Viiden vuoden päästä kukaan ei enää muista tai edes halua kuunnella niitä.

Kevyen musiikin sävellysideat on jo kauan sitten käytetty loppuun. Nykyinen musiikki on parhaimmillaankin vain vanhemman musiikin huonosti tehtyä kopiointia. Malliesimerkki roskan uppoamisesta kuuntelijoihin yli valtiorajojen on Suomen Eurovision-laulukilpailun voitto viime keväänä. Sitä voi olla mahdotonta enää alittaa.

Kirjallisuudessa on myös käynyt samoin. Nykyisin julkaistaan enemmän kirjoja kuin koskaan, ja laatu on saanut korvautua määrällä. Myyntilistoja tarkastelemalla voi helposti havaita, että useat samat kirjailijat esiintyvät siellä vuodesta toiseen. Moni kirjailija on keksinyt nerokkaan kaavan, jota noudattamalla voi joka vuosi loihtia uuden menestysromaanin. Kirjailijantyöllä Suomessa eniten ansaitseva Arto Paasilinna saa muutaman kuukauden työllä kirjoitettua uuden romaanin sopivasti joulumarkkinoille. Paasilinna onnistuu joka vuosi myymään lähes samanlaisen veijaritarinan lukijoilleen. Kyse tuskin on niinkään Paasilinnan kirjallisesta lahjakkuudesta vaan pikemminkin vain lukijoiden arvostelukyvyttömyydestä ja huonosta mausta.

Kustannusyhtiöiden tehtävä on luonnollisesti julkaista kirjoja. Ne varmastikin haluaisivat julkaista kirjoja, joita luettaisiin vielä 50 vuoden kuluttua ja joista tulisi klassikoita. Ne joutuvat kuitenkin tyytymään siihen, mitä vanhat ja uudet kirjailijat tuottavat. Jos lukijat ostavat niitä, se riittää kustantajille.

Äänilevyihin ja kirjoihin käytetään vuosittain tietty rahamäärä. Tuosta potista eri levy- ja kustannusyhtiöt joutuvat kilpailemaan keskenään. Se yhtiö, jonka julkaisuohjelma tavoittaa kansan syvät rivit, tekee myös suurimman myynnin. Laadusta ei kansan huonon maun tyydyttämisessä tarvitse juurikaan välittää.

Jos kukaan ei ostaisi roskaa, sitä ei tehtäisi. Mutta niin kauan kuin roskaa ostetaan, sitä tuotetaan – ja vielä erittäin kannattavasti.

Halpaa sähköä

Kuvassa näkyvät pohjoismaisen sähköpörssin, Nordpoolin, tämän viikon sähkön verottomat tukkuhinnat. Ylimpänä on tämän päivän (16.5.) ja alimpana viime viikon sunnuntain (9.5.) hinta.

Tämän päivän noteeraus 1,59 snt/kwh lieneekin kaikkien aikojen ennätys. (Kuvassa esitetyt hinnat ovat muotoa €/MWh.) Huomenna hinta lieneekin (jonkin verran) korkeampi.

Ellei kyseessä ole virhe, jota tuskin voidaan epäillä, vallitseva ennätyksellisen korkea lämpötila lieneekin syynä sähkön kysynnän vähäisyyteen ja sitä kautta alhaiseen sähkön hintaan.

Jotkin sähköyhtiöt myyvät sähköä markkinahintaan, jolloin kuukauden hinta on esim. Nordpoolin keskimääräinen kuukausihinta + alv (22 %) + sähköyhtiön kate (esim. 0,5 snt/kWh). Jos kk-hinta on esim. 3 snt/kwh, verolliseksi myyntihinnaksi tulee tuolloin 4,16 snt/kWh, joka on selvästi alhaisempi kuin sähköyhtiöiden listanhinnat.

Oulun Sähkönmyynti perii perusmaksua 2,5 €/kk, joka tekee 30 euroa vuodessa. Jos vuosikulutus on pieni, esim. 1500 kWh/v, perusmaksu nostaa sähköenergian hintaa 2 snt/kWh, joka voi jossakin tapauksessa olla merkittävä osa sähköenergian hinnasta.

Jos kulutus on hieman suurempi, 3000 kWh/v, perusmaksun vaikutus sähköenergian kokonaishinnassa on 1 snt/kWh.

Sähkön kokonaishintaan vaikuttavat edellämainitun sähköenergian hinnan lisäksi sähkön siirto (snt/kWh), sähkövero (snt/kWh) ja siirtoyhtiön kiinteä perusmaksu.

Tavalliset lampputyypit

Edison-tyyppiset

Hehkulamppu
Valotehokkuus, joka riippuu lampun tehosta, on parhaimmillaan 14 lm/W. EU:n vuoksi Thomas Alva Edisonin aikanaan maailman mullistaneesta keksinnöstä tulee lähivuosina historiaa. Kestoikä keskimäärin 1500 h.

Halogeenilamppu
Pohjautuu hehkulamppuun, mutta erityisen kiertoprosessin avulla siinä voidaan pitää yllä korkeampi hehkulangan lämpötila, jolloin valotehokkuus paranee noin 20 %, ilman että elinikä lyhenee, kuten käy, kun hehkulamppua poltetaan ylijännitteellä. Valotehokkuus parhaimmillaan 22 lm/W. Kestoikä keskimäärin 2000 h.

Loisteputket

Pitkät putket
Olemassa kolme eri paksuutta. Valotehokkuus parhaimmillaan 90 lm/W. Kestoikä 10.000–20.000 h. Teollisuudessa on joskus käytetty isotehoista siksak-mallia, mutta sen käytöstä on luovuttu.

Pienoisloisteputket
Joissakin malleissa on ulkoinen sytytin. Vaatii oman valaisimen. Valotehokkuus parhaimmillaan 87 lm/W. Kestoikä keskimäärin 10.000 h.

E27- tai E14-kantainen ns. energiansäästölamppu. Valotehokkuus parhaimmillaan 65 lm/W. Kestoikä 6.000–15.000 h.

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/energiansaastolamppu.html


Muut purkauslamput

Sekavalolamppu
Hehkulampun ja Hg-lampun hybridi, joka paremman hyötysuhteen omaavana kehitettiin korvaamaan (vanhat) isot hehkulamput. Valotehokkuus parhaimmillaan 28 lm/W. Kestoikä keskimäärin 10.000 h.

Elohopeahöyrylamppu
Vanha lampputyyppi, josta 80-luvulla kehitettiin värikorjattu versio. Vaatii liitäntälaitteen (virranrajoitinkuristimen). Valo kohtalaisen momokromaattista (huono värintoisto). Valotehokkuus parhaimmillaan 55 lm/W. Kestoikä 12.000–20.000 h.

Suurpainenatriumlamppu
Olemassa eri tyyppejä. Vaatii liitäntälaitteen (virranrajoitinkuristimen) ja usein ulkoisen sytyttimen. Valo kohtalaisen momokromaattista (huono värintoisto). Kehitetty myös Hg-lampu korvaava malli, jolla saavutetaan parempi valotehokkuus. Valotehokkuus parhaimmillaan 130 lm/W. Kestoikä jopa 32.000 h.

Monimetallilamppu
Hg-lampun kehittyneempi versio, jolla saavutetaan selvästi parempi värintoisto mutta hyötysuhteen kustannuksella (eli se on huonompi kuin Na-lampulla). Useita eri malleja. Valotehokkuus parhaimmillaan 90 lm/W. Kestoikä keskimäärin 12.000 h.

Pienpainenatriumlamppu
Käytetään lähinnä tievalaistuksessa. Erittäin monokromaattinen, millä on saavutettu paras hyötysuhde, jopa 160 lm/W. Kestoikä jopa 35.000 h.

Led-lamppu
Uusin tulokas, josta on vasta vähän kokemuksia, mutta alkaa näyttää siltä, että se ei tule lunastamaan sille asetettuja korkeita odotuksia. Led-lampusta on kerrottu aikaisemmin:

http://oulun1.blogspot.com/2010/03/led-lamppu.html

Rautian kalliit lannoitteet

Blogissa kerrottiin aikaisemmin oululaisten rautakauppojen kalleudesta Bauhausiin verrattuna.

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/bauhausin-todistettu-edullisuus.html

Rautian vasta ilmestyneessä Kotipihakuvastossa pistää silmään lannoitteiden kovat hinnat. GrowHow'n Suomessa valmistama 10 kg:n Herkkuperunan lannos maksaa peräti 34,90 euroa, jolloin tuon lähinnä typpeä sisältävän lannoitteen kilohinnaksi tulee 3,49 euroa.

Vertailun vuoksi sama lannoite 25 kg:n pakkauksessa maksoi kaksi vuotta sitten (4/2008) Tokmannissa vain 19,90 euroa, ja sen kilohinnaksi tuli 0,80 euroa. Rautian lannoite on kilohinnaltaan siten 438 prosenttia kalliimpaa.

Hintaeroon on viisi syytä:

1) Valtiollinen Kemira myi kolme vuotta sitten lannoitetuotantonsa (alihintaan) norjalaiselle Yaralle, joka ehti jo kerran nostaa lannoitteiden hintoja ennen huhtikuuta 2008 mutta on sen jälkeenkin korottanut hintoja.

2) Lannoitteiden maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet yleisesti, mutta nousun syynä on ollut lähinnä fosforin hinnannousu, koska sen maailmanlaajuiset varannot alkavat ehtyä. Yara sai GrowHow-kaupan mukana Soklin mineraalikaivoksen, jossa lieneekin maailman suurimmat tunnetut fosforivarat.

3) Lannoitteiden typpi valmistetaan maakaasusta, jonka hinta seuraa raakaöljyn hintaa. Jos öljyn hinta nousee, maakaasun ja sitä kautta myös lannoitteiden hinnat nousevat – ja luultavasti myös vastaavasti laskevat.

4) Pakkauskoko vaikuttaa hintaan. Aikaisemmin (4/2008) 10 kg:n pakkaus maksoi 11,90 euroa, jolloin sen kilohinnaksi tuli 1,19 euroa, joka on kuitenkin vain kolmannes Rautian hinnasta.

5) Suurin syy hintaeroon on kuitenkin Rautia, jossa niin kuin kaikissa muissakin rautakaupoissa kaikki on kalliimpaa kuin jossakin vaihtoehtomyymälässä.

Lannoitteiden myynti on helppoa, koska ne voidaan säilyttää ja myydä ulkona suoraan kuormalavalta. Sen vuoksi niiden myyntikatteen pitäisi olla mahdollisimman pieni.