keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Metsien miehet

Artikkeli ei käsittele Yleisradion metsureista kertovaa radio-ohjelmaa vaan Nelosen farmikanavan esittämää amerikkalaista ”tosi-tv-sarjaa”. Sarjaa on esitetty jo usean vuoden ajan, ja nyt meneillään on kuudes tuotantokausi.

Ensimmäiset kaudet olivat asiallisia, ja ne kertoivat, miten puunkorjuuta tehdään mäkisessä maastossa. Sarjassa kuvataan myös uponneiden tukkien sukeltajia. Sata vuotta upoksissa olleen tukin arvo saattaa olla jopa pari tuhatta dollaria kuutiolta. Suomalaisen mäntytukin arvo on noin 50 euroa kuutiolta (pienempi kuitupuu noin 15 euroa.)

Neljännen kauden myötä mukaan tullut Suomies (Shelby the Swamp Man) on selvästikin laskenut sarjan tasoa. Shelby vetää aivan omaa show'tansa. Kuvassa Shelbyn sukulaistyttö Stephanie Bauers ja ”Gorillaksi” kutsuma Belinda-serkku.


Smithien taistelupari, Jimmy ja James Smith, tulivat mukaan toisen kauden alussa. Isä ja poika sukeltelivat uppotukkeja Washingtonissa, kunnes he siirsivät työmaansa Floridaan (siellä sukeltelevien kiusaksi ja harmiksi.) Smitheillä oli selvästikin kommunikaatio-ongelmia, koska yhteistyö ei tuntunut koskaan onnistuvan. On vaikea sanoa, kummassa syy oli. (Psykologi sanoisi, että isä-poika-suhteessa oli jotakin vialla.) Nyt esitettävän kauden alussa on käynyt ilmi, että isä-Smith sairastaa syöpää, joka tekee lopun miehestä tämän kauden aikana.

Rygaardeilla, eli Graig-isällä ja Gabe-pojalla, tuntuu myös olevan selviä näkemyseroja ja tässä tapauksessa henkilöstöpolitiikassa. DJ:ksi kutsutulla kaverilla, joka oli Graigin inhokki, näytti olevan selviä asenneongelmia, ja muutaman töppäyksen jälkeen hän sai lähteä työmaalta.

Sarjaa kutsutaan realitysarjaksi, mutta siinä alkaa olla niin selvä käsikirjoittamisen leima, että monet tapahtumat vaikuttavat selvästikin sovituilta. Miten muuten Gabe olisi etsiessään uutta miestä DJ:n tilalle sattunut bongaamaan tienviertä raivaavan Dave Schroederin, joka oli pari kautta sarjassa mukana mutta sai töppäilyjen ja Graigin painostuksen vuoksi lähteä Gygaardin porukasta? Dave, joka oli Graigin inhokki (ja varmasti syystä), tulee lisäämään jännitteitä työporukassa. Dave ottaminen mukaan on varmastikin etukäteen ”käsikirjoitettu” tapahtuma, jotta sarjaan saataisiin lisää väriä. Sanottakoon, että Dave todellakin on täysi tomppeli.

Sarja kuvasi alussa metsureiden työtapoja, ja mukana oli myös muita porukoita. J.M. Browning Logging -yhtiön Jay Browning teki edelleenkin metsurintöitä, vaikka hänellä oli tekokäsi. Nyttemmin sarjassa seurataan vain miesten keskinäistä nahistelua ja kinastelua. Näyttää aivan siltä kuin sarjan tuottajat kannustaisivat miehiä siihen. Kyse on varmastikin siitä, mitä amerikkalainen tv-katsoja haluaa nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti