lauantai 27. maaliskuuta 2010

Puuta hyödynnettävä energiantuotannossa

Suomi voisi olla lähes omavarainen sähkön- ja lämmöntuotannossa polttamalla puuta, mutta siinä on tiettyjä esteitä:

- puut pitäisi saada pois metsästä, paloiteltua, kuivattua ja kuljetettua käyttöpaikalle

- poltettaessa puussa oleva hiili muuttuu hiilidioksidiksi, mitä EU ei katso hyvällä ja Vanhasen esikunnan ei auta muuta kuin miellyttää Brysselin herroja

- jos puuta poltetaan suuria määriä, sitä ei riitä teollisuudelle

- puulämmitys olisi myös paluu menneeseen

Suomella olisi ns. tuhannen taalan paikka hyödyntää metsävarojaan sillä tavalla, että suomalaiset hyötyisivät siitä, mutta suomalaiset isäntineen (Arkadianmäen porukka) ovat niin tyhmiä, koska eivät tee niin.

Jos jollakin Keski- tai Etelä-Euroopan maalla oli suhteessa samat metsävarat kuin Suomella, niitä myös käytettäisiin oman maan hyödyksi EU:sta piittaamatta. Tyhmät suomalaiset laivaavat sen sijaan Suomeen hiiltä ja öljyä ja rakentavat kalliita tuulivoimaloita, jotka tuottavat sähköä vain silloin, kun tuulee.

Puun polttaminen olisikin kansantaloudellisesti paljon järkevämpää kuin sen tekeminen selluksi ja paperiksi, jotka myydään sitten bulkkitavarana ulkomaille.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Mennyt Oulu

Ei aika mennyt koskaan palaa, kerrotaan samannimisen iskelmän sanoissa. Sama pätee myös Ouluun, joka on ikiajoiksi kadottanut jotakin, josta se oli aikoinaan tunnettu.

Uuno Laukka oli oululainen valokuvaaja, joka kuvasi harrastuksenaan Oulun kaupunkia 1930-luvulta 1970-luvulle asti. Kuvia muuttuvasta Oulusta kertyi useita tuhansia.

WSOY julkaisi 1951 Uuno Laukan toimittaman kuvakirjan Oulu – koskien kaupunki, jossa oli valikoima Laukan ennen vuotta 1951 ottamia valokuvia Oulusta. Kerrotaan, että Laukka ja kirjaan tekstit tehnyt Atte Kalajoki olisivat alkujaan esittäneet teoksen nimeksi Oulu – Pohjolan valkea kaupunki, mutta se ei ollut kelvannut kustantajalle, joka arvatenkin piti Helsinkiä valkeana kaupunkina ja muutti ehdotetun nimen. Koska Merikoski oli padottu ennen vuotta 1951, Oulu oli jo tuolloin koskien kaupunkina historiaa. Kirjasta otettiin toinen painos 1956.

Oulussa toimi vielä 50-luvulla Linnansaaressa maauimala, joka sai kuitenkin lähteä, kun Raatinsaaren uimahalli valmistui 1959. Taustalla näkyy Pikisaari.


Vanha uimahalli on nyt jyrätty maan tasalle Raatin kentän uudistamisen vuoksi.


Nykyisellä Merikoskenkadulla toimi kauan sitten Kansallis-Osake-Pankin Tuiran konttori.


Hailuoto-laiva lähdössä Torinrannasta nimensä mukaisesti Hailuotoon.


Toppilassa tehtiin selluloosaa Alvar Aallon suunnittelemalla tehdasaluella.


Merikoski virtasi vielä vapaana. Erkki Kivijärven Tervaporvari-romaanissa kerrotaan, kuinka Merikosken pauhu kuului tyyninä kesäiltoina ja -öinä keskikaupungille asti.


Uutuuttaan vaaleina hohtavat Kajaaninkadun kerrostalot, jotka rakennettiin Neuvostoliiton pommittamien ja polttamien puutalojen tilalle.


Shellin huoltoasema Pokkitörmällä. Vasemmalla on ”Kolmiotalo”.


Bolševikkien kädenjälkiä Asemakadulla Uuden- ja Mäkelininkadun välissä 1944.


Mennyttä Tuiraa nykyisen Valtatien idänpuoleisessa päässä.


SKDL:n vaalimainos 1946 eli hieman kommunistien vapautumisen jälkeen. Pitäisiköhän nykyisten aateveljien turvautua samoihin puolivillaisiin lupauksiin kannatuksensa kohentamiseksi?


Ratakadun ja Kainuuntien risteys Raksilassa. Kuvattu nyt rakenteilla olevan Teknisen virastotalon ja entisen Railaston Shellin suunnasta.


Ilmakuva keskustasta 50-luvun loppupuolelta. Klubi-talo on vielä rakentamatta, ja etualalla olevassa korttelissa on vielä lähinnä vain vanhoja puutaloja. Uudeltakadulta näyttää vielä puuttuvan ns. vanha Alkon talo. Isokadulla sijaitseva liikerakennus, jossa sijaitsivat mm. E-Halli ja ravintola Myllytulli, näyttää myöskin olevan vielä rakentamatta.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Is this a humour?

Kysymysotsikko mukailee 80-luvun Spede-show'n erästä sketsiä, jossa kysyttiin leikinomaisesti: ”What is a humour?” Ohjelmassa siihen annettiin sitten vastaus: ”This is a humour.”

Sanomalehti Kaleva julkaisee perjantaisin ilmestyvää PeTo-liitettä, jossa on viikon tv-ohjelmien lisäksi muuta ”viihdyttävää” ja lehden toimittajien mielestä ilmeisesti myös jotakin ”hauskaa”. Hauskin osa on säästetty toiseksi viimeiselle sivulle, jossa on ristikon lisäksi mm. toimittajien keksimää ”huumoria” ja muita nokkeluuksia kuluneen viikon tapahtumista.

Valitettavasti ”Viikon...” ei tarjoa mitään hauskaa tai edes omaperäistä huumoria, vaan se pikemminkin vain osoittaa tekijöiden huumorintajun ja myös mielikuvituksen puutteen. Vai mitä voidaan ajatella kahdesta ensimmäisestä ”oivalluksesta”?

Nuo eivät oikein avaudu! Mutta olisivatko seuraavat huumorinpläjäykset sitten parempia?

Irvailussa nuoren muusikon huumesyytöksestä ei ole mitään hauskaa. Seuraavassa huumorinkukkasessa ehdotetaan Turun hinaamista Ruotsiin, mutta eihän se nyt oikein kävisi päinsä. Mitähän ruotsalaisetkin siitä sanoisivat – ja varsinkin Ruotsin kuningas? Ja olisihan siinä turkulaisillakin varmasti oma sanottavansa... Sama huumorintajuttomuus jatkuu kahdessa viimeisessäkin.

Mitähän hauskaa Isänmaanpettureissa oikein on? Vaikka jotkut alkoholiriippuvaiset (eli aivan tavalliset kohtuukäyttäjät) olisivatkin pitäneet pullon korkin kiinni tammikuun ajan, sillä tuskin olisi ollut tuon taivaallisen vaikutusta tammikuun teollisuustuotannon tai bkt:n arvoon.

Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen tuskin ilahtuu itseensä kohdistuvasta alatyylisestä ivasta.

Vuosia Kalevaa lukeneena voin vakuuttaa, että PeTo-liitteen huumorin taso on aina aikaisemminkin ollut samalla alhaisella tasolla ja mitä todennäköisimmin tulee olemaan jatkossakin.

Tekijät näyttävät olevan ensimmäistä lukuunottamatta lehden vanhempia toimittajia, joten PeTo-liitteen ”huumoriosuus” kertonee keski-ikäisten miesten vastauksen kysymykseen: ”What is a humour?” Vastaus tai selitys heidän huumorinsa tasoon voi myös löytyä Juha Vainion Matkalla pohjoiseen -kappaleen sanoista.

Otsikkoon voidaankin siten vastata rehellisesti: ”No sir, this is definitely no humour!”

perjantai 12. maaliskuuta 2010

ABC – kalleinta bensiiniä

S-ryhmän omistama ja viime vuosina voimakkaasti laajentunut ABC-liikenneasema oli viime vuonna Suomen suurin bensiininmyyjä. Koostaan huolimatta tai siitä johtuen ABC on Oulun seudun ja luultavasti myös koko maan kallein bensiininmyyjä.

Lähes yhtä suuri osuus bensiinikaupassa oli Neste Oililla, joka on, kun mukaan lasketaan kaikkien polttoaineiden myynti, suurin polttoainemyyjä maassamme.

Kuten yllä olevasta kuvasta havaitaan, ABC:n hinnat ovat kalleudessa aivan omaa luokkaansa. Kalleimmat hinnat ja suurin markkinaosuus – mitähän se mahtaa tarkoittaa? Voisiko se tarkoittaa sitä, että keskiverto suomalainen autoilija on yksinkertaisesti tyhmä, koska ostaa kalleimman myyjän polttoainetta?

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Led-lamppu

Puolijohdetekniikkaan perustuvan led-lampun odotetaan mullistavan valaistusalan, koska sillä kerrotaan olevan erinomainen hyötysuhde, eli sen tuottaman valomäärän suhde kulutettuun sähkötehoon on suuri. Tämän on mahdollistanut ledien tuotekehitys, jonka tuloksena on syntynyt valkoista valoa tuottava ledi, joista saadaan tarvittaessa erittäin kirkas pistemäinen valo. Lampussa voi olla joko yksi suurteholedi tai useampi pienitehoinen.

Perinteisesti lediä on käytetty merkkivaloina eri laitteissa ja mm. punaisen, vihreän ja keltaisen värisinä. Sen hyvät ominaisuudet olivat pieni tehonkulutus ja pitkä kestoikä. Ja tavallisesti itse laite vikaantui tai romutettiin, ennen kuin ledi vikaantui.

Koska ledi on pienellä tasajännitteellä toimiva puolijohdekomponentti, se tarvitsee toimiakseen liitäntälaitteen, jonka avulla se liitetään verkkojännitteeseen, joka on useimmissa maissa 230 VAC. Liitäntälaitteessa on jännitemuunnin, joka muuntaa ja tasasuuntaa verkkojännitteen ledeille sopivaksi. Siinä syntyy kuitenkin tehohäviöitä, jotka voivat muodostaa varsin suuren osan led-lampun tarvitsemasta koko sähkötehosta. Tämä luonnollisestikin huonontaa verkkojännitteellä toimivan led-lampun kokonaishyötysuhdetta.

Led-lampuille luvataan erittäin pitkiä kestoikiä, jopa yli 100 000 tuntia, mutta koska teknologia on näinkin uutta eikä mitään pitkäaikaisia testituloksia vielä ole, niihin kannattaa suhtautua varauksin. Vaikka itse ledi kestäisikin luvatun ajan, 100 000 tunnin käyttöaika on erittäin pitkä mille tahansa elektroniikalle. Onkin siten varsin uskottavaa, että led-lampun kestoiän määrää liitäntälaitteen kestoikä, joka voi, kun otetaan huomioon massatuotannon ja siinä käytettävien komponenttien laadunvaihtelu, olla lähes mitä tahansa.

100 000 tuntia vastaa 11,4 vuoden yhtäjaksoista käyttöaikaa, mutta koska ei oletettavaa, että led-lamppu palaa jatkuvasti vaan ehkäpä vain puolet tai kolmasosan vuoden tunneista, jaksottainen käyttöaika pitenee siten vastaavasti 23 tai 34 vuoteen. Vaikka elektroniikkakomponentit kestäisivätkin yli 30 vuoden käyttöajan, juotosten kemiallinen vanheneminen saattaa muodostua ongelmaksi.

Katselin eilen Tokmannissa kuuden euron hintaista 2 watin tavallisen hehkulampun muotoista led-lamppua (E27). Pakkauksessa sen tehoksi kerrottiin 1,8 wattia ja valotehoksi 80 lumenia. Oli lampun teho sitten 2 tai 1,8 wattia, sen tuottama valomäärä suhteessa tehoon ei juurikaan ole energiansäästölamppua parempi, vaan se on itse asiassa huonompi. Megamanin 8 watin es-lamppu tuottaa 400 lumenia, joten sen ”hyötysuhde” on 50 lumenia/watti. Tokmannin led-lamppu jää vain 40 lumeniin/watti.

Ostin pari vuotta sitten litteän painotoimisen ja paristokäyttöisen led-valaisimen, jossa oli kolme erillistä lediä. Muutaman lyhyen käyttökerran jälkeen yksi ledeistä pimeni, mikä ei anna kovinkaan luotettavaa kuvaa led-lampuista.

Led-lampuista saadaan näennäisesti suuri valovoima, mutta se selittyy valon melko voimakkaalla monokromaattisuudella, eli valon värin spektri on kapea, jolloin valo on kansanomaisesti sanoen räikeää. Sähköhitsauksessa syntyy erittäin kirkas valo, mutta sen spektri on myöskin kapea.

Verkkojännitteeseen liitettävät led-kohdelamput (GU10-kantaiset) lämpenevät selvästi, mikä kertoo siitä, että osa sähkötehosta muuttuu lämmöksi huonontaen hyötysuhdetta. Paristokäyttöisillä lampuilla tuota ongelmaa ei ole.

Led-lamput ovat tällä hetkellä erittäin kalliita. Hehkulampun muotoinen lamppu, jossa on useita kymmeniä ledejä paremman valonjaon saamiseksi, voi maksaa jopa 30 euroa. Vaikka se ei kuluttaisi lainkaan sähköä (mikä on tietenkin mahdotonta), parin euron hintainen 11 watin es-lamppu voi käytännössä tulla tulla edullisemmaksi. Jos sähkön hinnaksi arvioidaan 10 snt/kWh, sitä saadaan 30 eurolla 300 kWh, jolla 11 watin es-lamppu palaa (teoriassa) noin 27 300 tuntia eli lähes 10 vuotta, kun sitä käytetään kolmasosa vuoden tunneista. Yksi lamppu ei tietenkään kestä noin pitkään, vaan siihen tarvittaisiin keskimäärin neljä lamppua. Tähän vertailuun palataan jäljempänä.

Energiansäästölamppujen käyttö kannattaa pienempien käyttökulujen ja halvan ostohinnan vuoksi, vaikka ne eivät yltäisikään luvattuun kestoikään. Kalliiden led-lamppujen hankintaa voi sitä vastoin olla vaikeampi perustella. Vaikka ne osoittautuisivatkin laskennallisesti edellisemmiksi, kukaan tuskin odottaisi käytävänsä samaa valonlähdettä esim. 20 vuotta. Jos led-lampun kestoiäksi luvataan esim. 100 000 tuntia, 3000 tunnin vuotuisella käyttöajalla lamppu kestää huimat 33 vuotta. Sehän olisi silloin käytännössä ”ikuinen”.

Hankinnan järkevyyttä selvitettäessä kannattaa tehdä taloudellinen optimointi, johon vaikuttavat lampun ostohinta, lampun kestoikä ja sähkön hinta. Lampun ostohinta on luonnollisestikin kiinteä, eli se maksetaan vain kerran.

Lampun kestoikä on sekä kiinteä että muuttuva, koska siihen vaikuttavat tuotannon tilastollinen jakauma (eli laadunvaihtelu) ja käyttöolosuhteet. Varovainen arvio voisi olla 1000–50 000 tuntia, eli pahimmassa tapauksessa lamppu kestää vain tuhat tuntia luvatun 50 000 tunnin sijasta.

Sähkön hinta on portaittain muuttuva, ja sen tasoa voi olla vaikea arvioida kaukana tulevaisuudessa. Led-lampun pieni sähkönkulutus on sen hankinnan peruste, joten mitä kalliimpaa sähkö tulevaisuudessa on, sitä edullisemmaksi led-lampun käyttö tulee. Maahan kaavaillut uudet ydinvoimalat voivat tosin pitää sähkön hinnan edullisena.

Alla olevassa kaaviossa verrataan kustannuksia, jotka syntyvät käytettäessä 24 000 tunnin ajan 11 watin es-lamppua ja saman verran valoa tuottavaa led-lamppua, jonka tehonkulutukseksi arvioidaan puolet es-lampusta eli 5,5 wattia. Sähkön hinnaksi arvioidaan 10 snt/kWh. Es-lampun kestoiäksi on arvioitu 6000 tuntia, ja se täytyy uusia kolme kertaa vertailuaikana. Led-lampun arvioidaan kestävän (vähintään) vertailuajan. Es-lampun hinnaksi on arvioitu 2 euroa ja led-lampun 30 euroa vastaavasti.

Alin porraskuvaaja (vihreä viiva) kertoo es-lampun hankkimisesta syntyvät kustannukset. Punainen viiva kuvaa es-lampun todellisia kustannuksia ajan funktiona. Sininen viiva kuvaa led-lampun todellisia kustannuksia. Kuten kaaviosta havaitaan, led-lampun käyttö tulee 8,8 euroa kalliimmaksi edellä esitetyillä lähtöarvoilla laskettuina.

Katkoviivan (magenta) lähtöpää ordinaatalla (y-akseli) kertoo sen, paljonko led-lamppu saisi maksaa (21,2 euroa), jotta sen käyttäminen maksaisi saman kuin es-lampun käyttäminen vertailuaikana. Ainoastaan jos led-lamppu maksaa vähemmän kuin 21,2 euroa, sen käyttäminen on taloudellisesti perusteltua ja sillä edellytyksellä, että se kestää vähintäänkin vertailuajan (24 000 tuntia).

Käytämällä erilaisia lähtöarvoja lopputulos olisi ollut toisenlainen. Es-lamppu olisi voinut maksaa enemmän ja kestää pidempään. Sähkö hinta olisi saattanut oli eri. Luultavasti led-lamppujen hinta tulee laskemaan tulevaisuudessa, mutta se voi tarkoittaa huonompaa laatua.

Kaaviosta huomataan myös, että punainen ja sininen kuvaaja leikkaavat kaavion ulkopuolella 32 727 tunnin kohdalla, jolloin molempien kustannukset ovat tarkalleen samat. Vasta tuon ajankohdan jälkeen led-lamppu alkaa tuoda säästöä käytetyillä lähtöarvoilla.

Vaikka vertailu osoittaisikin muutaman tai korkeintaan kymmenen euron säästön kymmenen vuoden aikana ja se olisi taloudellisesti perusteltua, tuskin monikaan viitsisi tehdä jopa 30 euron sijoituksen kymmeneksi vuodeksi muutaman euron säästön vuoksi. Asia on niin kuin itse kukin sen ajattelee. Minä ostin 20 vuotta sitten ensimmäisen energiansäästölampun, joka oli Osramin valmistama 12 watin tehoinen ja maksoi 99 markkaa. Laskelma osoitti tuolloin, että sen käyttäminen tuo muutaman kymmenen markan säästön, joten sen hankkiminen oli taloudellisesti järkevää.

Valkoista valoa tuottavien ledien käyttö on yleistynyt kädessä pidettävissä valaisimissa. Hyvä hyötysuhde, pieni koko ja tunteettomuus tärinälle puoltavatkin niiden käyttöä paristokäyttöisissä käsivalaisimissa.

Led-lamppujen ongelmat (tällä hetkellä) ovat:

- Kallis hankintahinta
- Vaatimaton valontuotto
- Kapea valon spektri
- Huono toimivuus kuumassa
- Uuden teknologian riskit
- Ylimarkkinointi eli ”liian” lupaaminen

Vasta tulevien vuosien aikana saatavat käyttökokemukset tulevat osoittamaan, lunastaako led-lamppu sille asetetut odotukset.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

WinCapita 2.0 ja FinnCapita

Rikosepäilyn vuoksi lakkautetun Sijoitusklubi WinCapitan raunioille on jokin aika sitten perustettu uusi, samaa toimintaperiaatetta – jota joku kutsuisi varmastikin huijaukseksi – noudattava Worldwide Investment Solutions House WinCapita Oy, jota kutsun lyhyesti nimellä WinCapita 2.0.

Vanhassa WinCapitassa oli yli 10 000 jäsentä, joita olisi varmasti hienompi kutsua ”sijoittajiksi” tai vielä paremmin huijatuiksi. Asianosaisia – eli siis noita huijattuja – oli poliisitutkinnassa mukana noin 3000. Oikeus on takavarikoinut WinCapitan varoja yli 18 miljoonaa euroa, jotka on kerätty klubin ”sijoittajilta”.

WinCapitan päätekijä HK on myöntänyt poliisikuulusteluissa, että WinCapita ei saanut tuottoja valuuttakaupasta, vaan sen tulot muodostuivat jäsenten rahasuorituksista. Mitenpä osakekurssien muuttumista mikään tietokoneohjelma voisikaan ennustaa? Jos se olisikin ollut mahdollista, se olisi keksitty jo kauan sitten jossakin muussa maassa kuin Suomessa.

WinCapita 2.0 on hiljattain tiedottanut toimintansa käynnistämisestä, ja poliisi seuraa luonnollisesti tapahtumia. Vanhan WinCapitan päätekijä HK toimii nyt WinCapita 2.0:n konsulttina, ja hän ”kehittää” edelleen tietokoneohjelmaa, jolla voidaan tehdä automaattisesti valuuttakauppaa. Olisiko sitten niin, että kehitystyö on vielä kesken, ja ohjelmaa ei sen vuoksi voitu vielä käyttää vanhassa WinCapitassa?

Kaikissa huijauksissa uskottavuus on tärkeintä, eli pärstävärkki on pidettävä peruslukemilla, vaikka kuinka naurattaisi. Mallia näyttää WinCapita 2.0:n hallitus.

Helpon rahan tekeminen on aina ja kaikkialla houkutellut kaikkia typeryksiä riskeistä huolimatta. Ei olekaan siksi vaikea ennustaa, että WinCapita 2.0:sta tulee samanlainen menestys omistajilleen kuin edellisestäkin versiosta. Vanhoista virheistä on varmastikin opittu, ja toiminta on nyt hiottu sellaiseksi, että klubin toiminta ei ainakaan näkyvästi ole lainvastaista.

Jos kaikesta huolimatta, vaikka järki sanoisikin toisin, HK pystyy kehittämään tietokoneohjelman, jolla voidaan ennustaa osakekurssien muuttuminen, ja niiden perusteella voidaan tehdä osakekauppaa suuressa mittakaavassa siten, että se tuo klubin osakkaille ”jopa 400 prosentin tuottoja”, sitähän kannattaisi käyttää hyväksi.

Suomen valtion taloudellinen tila on tällä hetkellä surkea, ja se tulee vielä huonontumaan tulevina vuosina. Tulevien vuosien veronkorotukset, joilla yritetään pitää ylimitoitettu julkinen hallinto ennallaan, tulevat vain upottamaan valtiontalouden entistä syvemmälle. Mutta kuten sanotaan, silloin kun hätä on suurin, apukin on lähellä.

Pelastus löytyy tästä: se on FinnCapita. Suomen valtion ostaa lisenssioikeudet HK valuuttaohjelmaan tai pakkolunastaa sen – ihan miten vain – ja käynnistää FinnCapitan kaikissa maailman suurissa pörsseissä. Jos ohjelma toimii niin kuin sen väitetään (tai ainakin toivotaan), FinnCapita tulee olemaan Suomen valtiolle ehdoton kultakaivos.

Muutama vuosi eteenpäin, ja kaikki valtionvelat on maksettu pois ja Suomi on maailman varakkaimpia valtioita. Kiitos siitä lankeaa luonnollisesti HK:lle, jota vielä muutama vuosi aikaisemmin pidettiin vuosi tutkintavankeudessa ja epäiltiin törkestä petoksesta.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Matkapuhelinyhteyksien toimivuus Pudasjärvellä

Pudasjärven kaupunginhallituksen 9.3. pidettävän kokouksen esityslistalla asianumerona 21 on seuraava esitys, jota on paremman luettavuuden vuoksi hieman muokattu ja josta kirjoitusvirheet on korjattu.

Ilomantsin kunnanhallitus esittää viestintävirastolle:

1) Viestintävirasto ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin kännykkäyhteyksien toimivuuden parantamiseen Ilomantsin kunnan alueella. Perusteena on pinta-alaltaan suuri kunta, jossa asiointimatkat ovat pitkiä. Kännyköilläkään asioiden hoito ei suju heikon kuuluvuuden takia. Lisäksi yleisen turvallisuuden vuoksi yhteydet ovat tärkeitä.

2) Postipalveluita ei heikennetä haja-asutusalueella ja viime aikoina jo tehdyt heikennykset perutaan.

Lisäksi Ilomantsin kunnanhallitus esittää muille pitkien etäisyyksien kunnille, joissa on samoja ongelmia, että kunnat yhdessä esittäisivät vetoomuksensa viestintäministeriöön.

Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus yhtyy Ilomantsin kunnan vetoomukseen.


Pudasjärvi on pinta-alaltaan Suomen suurimpia kuntia ja myös yksi harvaanasutuimmista. Siksi onkin ymmärrettävää, että teleoperaattorit eivät ole katsoneet taloudellisesti kannattavaksi rakentaa koko kunnan kattavaa matkapuhelinverkkoa, mistä lieneekin se seuraus, että kunnassa on alueita, joilla kentänvoimakkuus voi epäedullisissa olosuhteissa jäädä liian pieneksi luotettavan yhteyden saamiseksi. Tuo näkyy katkeilevina puheluina ja joskus mahdottomuutena saada muodostettua puhelinyhteys vastaanottajaan.

Ilomantsin kunta vetoomukseen mukaan saamiensa kuntien kanssa esittää siis viestintävirastolle (1), että tämä ryhtyisi toimiin, jotta noihin harvaanasuttuihin kuntiin saataisiin parempi matkapuhelinverkon peittävyys. Vetoomus saattaa kuitenkin olla mahdoton toteuttaa, koska operaattorit ovat jo verkkonsa rakentaneet, eikä niillä ole enää mitään intressiä sijoittaa lisää rahaa gsm-verkkoihin, joissa vallitsee ankara kilpailu ja joihin jokainen sijoitettu lisäeuro ei tuo senttiäkään tuottoa vaan vain lisämenoja.

Operaattoreilla tuskin on mitään velvollisuuttakaan lisätä tukiasemia palvelemaan vain kourallisia asiakkaita, ja tuskin viestintävirasto voi pakottaakaan operaattoreita verkkojensa laajentamiseen.

Kyse on (perinteisistä) gsm-verkkoista, eikä siis 3g-verkoista, joiden lupaehtoihin kuului vaatimus tietynkokoisesta maantieteellisestä peittoalueesta, kun perusteena käytetään asukastiheyttä. Operaattorit ovatkin täyttäneet tämän velvollisuuden ja rakentaneet 3g-verkon kaupunkeihin, taajamiin ja muihin asutuskeskittymiin.

Harvaanasuttuijen kuntien pyyntö taitaakin siten kaikua kuuroille korville.

Matkapuhelinsäteilyn mahdollinen haitallisuus on viime aikoina noussut jälleen esille, ja siksi matkapuhelimen käyttäminen verkon äärialueella saattaa muodostaa käyttäjälle terveysriskin, koska matkapuhelin käyttää tuolloin maksimi lähetystehoa, jolloin käyttäjän altistuminen ionisoimattomalle säteilylle on suurimmillaan. Vaikka haja-asutusalueiden verkkoja laajennettaisiinkin, tuskinpa jokaisen mökin nurkalle sentään tulisi omaa tukiasemaa (joka sekin tosin ”säteilee”), vaan puhelimet noilla alueilla joutuisivat edelleenkin toimimaan lähes maksimiteholla.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Syöpävaroitus matkapuhelimiin?

Mainen osavaltio Yhdysvalloissa harkitsee pakollista syöpävaroitusta matkapuhelimiin ja niiden pakkauksiin, kertoo verkkojulkaisu IT-viikko. Uutisen lähteenä on yhdysvaltalainen internetmedia The Maine public broadcasting network.

Mainen osavaltion edustajat äänestävät lähiaikoina matkapuhelimien syöpävaroituksista. Jos lakiesitys saa lainvoiman, Mainesta tulisi Yhdysvaltojen ensimmäinen osavaltio, joka vaatii varoitusmerkinnät osavaltion alueella myytäviin matkapuhelimiin ja niiden pakkauksiin.

”Ihmisten täytyy tietää riskeistä, joille he altistuvat, kun he pitävät matkapuhelinta päätään vasten, ja riskeistä, kun he antavat puhelimen lapselle”, sanoo sandfordilainen rebublikaaniedustaja Andrea Boland.

Bolandin mielestä matkapuhelimen käyttäjä altistuu sähkömagnettiselle säteilylle, ja hän neuvoo lapsia ja raskaana olevia naisia pitämään matkapuhelimen etäällä päästä ja kehosta. ”Meillä on noin 940 000 matkapuhelimenkäyttäjää Mainessa, ja joka vuosi syntyy noin 14 000 lasta”, hän jatkaa. ”Keskimääräinen kustannus aivokasvaimen hoidosta on 250 000 dollaria.”

Sanfranciscolainen kiinteistönvälittäjä Alan Marx kertoo, että hänellä todettiin aivokasvain toissa kesänä, ja leikkauksessa häneltä poistettiin aivoista golfpallon kokoinen kasvain. Hän kertoo joutuneensa käyttämään työssään matkapuhelinta viimeisten 20 vuoden aikana noin 10 000 tuntia yhteensä ja pitäneensä puhelintaan aina oikealla korvallaan, miltä puolelta aivokasvain löytyi.

Ymmärrettävästi lakialoitteella on myös vastustajia, ja ei olekaan ihme, että matkapuhelinvalmistajat meidän Nokiamme mukaanluettuna vastustavat sitä ja kiistävät kaikki syy-yhteydet matkapuhelimen käytön ja aivosyövän välillä. Miten muutenkaan se voisi olla? Jos Nokia myöntäisi yhteyden, se samalla kehottaisi ihmisiä olemaan ostamatta sekä sen että myös muiden valmistamia matkapuhelimia.

Yhdysvallat on iso maa, ja siellä on lähes kaikki mahdollista – myöskin lain hyväksyminen, mikä olisi tietenkin kova isku alan toimijoille. Kun laki olisi hyväksytty yhdessä osavaltiossa, sen olisi helppo levitä myös muihin osavaltioihin. Seuraava askel olisikin sitten muut OECD-maat.

Lakialoitteen tekijän, edustaja Bolandin mielestä Mainen pitäisi oppia tupakan tuskallisesta historiasta, ja hän toteaa vielä lopuksi: ”Vuosikymmeniä sitten vaatiessaan varoitusmerkintöjä savukerasioihin oli moni ihminen samassa tilanteessa kuin minä nyt. Tupakkateollisuus esitti samat vastaväitteet ja onnistui viivyttämään lain hyväksymistä aiheuttaen murhetta ja taloudellisia menetyksiä kansalaisillemme.”

Alkuperäinen teksti:

http://www.mpbn.net/News/MaineNewsArchive/tabid/181/ctl/ViewItem/mid/3475/ItemId/11257/Default.aspx

Matkapuhelimen synnyttämiä mahdollisia terveysriskejä on käsitelty aikaisemmassa kirjoituksessa:

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/matkapuhelinsateily.html