sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Onko Asmo-laturi oikeasti ”palamaton”?

Kuluttajasuojalain mukaan yrityksen markkinoinnissaan käyttämien väitteiden pitää perustua totuuteen. Valkee on hyvä esimerkki yrityksestä, jonka markkinointi ei noudattanut tuota sääntöä. Korvavalo tuotiin ensin markkinoille ja sitä jopa ostettiin, ennen kuin Valkee oli teettänyt ainoatakaan väitteitään tukevaa tutkimusta. Sittemmin osoittautui, että mikään puolueeton tutkimus ei tukenut Valkeen väitteitä korvavalon hyödyllisyydestä.

Asmo Solutionsin markkinointiväittämä on ”palamaton laturi” eli palamaton tai paloturvallinen verkkosähkökäyttöinen mobiililaitteen akun latauslaite. Onko tuolle väittämälle mitään tieteellistä tukea?

Tässä voitaisiin tietenkin aina halkoa hiuksia siitä, tarkoittavatko ”palamaton” ja ”paloturvallinen” samaa asiaa. Kaleva käytti ilmaisua ”palamaton laturi”, ja samaa käytti myös pari muuta pohjoissuomalaista junttisanomalehteä. Yritys käyttää sanaa ”paloturvallinen”, mutta koska yrityksestä Kalevassa kertovassa jutussa käytettiin sanaa ”palamaton” eikä yritys sitä millään tavalla oikaissut eli pitänyt määritelmää vääränä tai harhaanjohtavana, voidaan todeta, että ne tarkoittavat yrityksen mielestä samaa asiaa.

Olisiko Asmo Solutionsin pitänyt teettää puolueeton tutkimus väitteensä tueksi, ennen kuin se olisi voinut väittää laturiaan palamattomaksi? Tieto palamattomuudesta perustuu nyt yksinomaan yrityksen omaan käsitykseen tai luuloon.

Asmo-laturissa on tiettävästi mekaaninen rele, joka erottaa verkkosähkön laitteen elektroniikasta, mitä yritys pitää takeena palamattomuudesta. Fyysisesti palamattomia materiaaleja on hyvin vähän. Sopivissa olosuhteissa lähes kaikki materiaalit voivat palaa, jos ne sisältävät hiiltä tai vetyä jonkinlaisena yhdisteenä tai vapaana ja käytettävissä on riittävästi happea.

Koska Asmo-laturissa on aina verkkosähkö läsnä, pienikin pintavirta riittää saamaan aikaan lämpenemisilmiön, joka sitten nopeuttaa syttymisprosessin alkamista, ja lopulta ”palamaton” laturi onkin tulessa. Mekaaninen rele ei myöskään ole mitenkään erityisen luotettava eikä varsinkaan miniatyyrikokoisena. Ainoastaan jos laturi olisi tehty palamattomista materiaaleista tai sen kotelointi olisi palonkestävä ja vähän lämpöä ympäristöönsä säteilevä tai johtava, silloin voitaisiin puhua palamattomasta laturista.

Eristeet ja sähköä johtamattomat materiaalit vanhenevat, ja sen vuoksi niiden eristyskyky saattaa huonontua ajan mittaan. Se on usein syynä vanhojen sähkölaitteiden palamaan syttymiselle. Kuvassa näkyy palamaan syttynyt kuusi vuotta vanha astianpesukone, joka lopulta sytytti koko torpan tuleen. Palo alkoi siis astianpesukoneesta. Keski-Suomi 4.8.2013.


Jos Asmo Solutions väittää laturiaan palamattomaksi, sen pitäisi pystyä todistamaan se puolueettomien testein. Mikään tekninen ratkaisu ei yksinomaan ole riittävä todiste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti