torstai 9. kesäkuuta 2016

Asmo-laturi valmistetaan Suomessa

Asmo Solutions kertoi viime viikolla, että palovarman Asmo-laturin tuotanto tullaankin tekemään Suomessa.

Yritys kertoo: ”Työskentelimme koko kevään sen eteen,että saisimme valmistuskustannukset kotimaassa sellaiselle tasolle, että valmistus on mahdollista. Tänään olemme tilanneet ja maksaneet osat latureita varten ja tuotanto alkaa Joensuussa.”

Tämä tarkoittanee (taas kerran) viivästystä laturin valmistumisessa. Jos tuotanto olisi aloitettu ulkomailla, niin kuin maaliskuussa kerrottiin, latureita olisi jo ehditty valmistaa ja toimittaa luvatusti ennakkomaksun tehneille. (Luvattu toimituspäivä oli 1.6.2016).

Teollisessa tuotannossa valmistusmäärä näyttelee suurta osaa tuotteen yksikköhinnassa. Asmo-laturin osat maksavat pari euroa, ja loppuosa tuotteen tehdashinnasta muodostuu muista kuluista, joista suuri osa on kiinteitä eikä juurikaan tuotantomäärästä riippuvaisia. Asmo Solutions tietää tuon ja sen vuoksi valmistaa kerralla suuren määrän latureita eli ennakkotilauksia enemmän.

Yritys kertoo sen itse: ”ASMO yhteisöllä on vielä varaa kasvaa, joten pyytäkää ystävänne mukaan jotta he voivat saada laturinsa ensimmäisestä tuotanto erästä!”

Mitä suurempi määrä latureita valmistetaan kerralla, sitä pienemmät tuotantokustannukset yhtä laitetta kohti syntyy. Tämä saattaa houkuttaa valmistamaan latureita suuren määrän, jos rahaa riittää, mutta kääntöpuolena on se, että laturit jäävät myymättä.

Todettakoon vielä, että Asmo-laturi on täysin hyödytön kapistus:

1) Tavallisten latureiden paloriski on erittäin pieni.
2) Laturin irrottaa samalla vaivalla pistorasiasta kuin puhelimen laturista.
3) Tavallisen laturin tyhjäkäyntiteho on käytännössä mitätön, eikä Asmo-laturin moninkertainen hinta tule ikinä kattamaan saavutettavaa mitätöntä energiansäästöä.
4) Asmo-laturin ostaminen tarkoittaa sitä, että puhelimen mukana tullut laturi jää tarpeettomaksi.

2 kommenttia:

  1. 5) Laturi myydään ympäristöystävällisenä, vaikka osat ja valmistus maksavat sähkösäästöä huomattavasti suurempi energiamäärä.

    Ja tämä vituttaa oikeasti. Ne kertovat että jos maailmassa vaan jokainen käyttäisi ASMO-laturia, sitten se säästäisi kahden ydinvoimalan verran sähköä. Valmistukseen tarvitaan 20 ydinvoimalaa, mutta hei, kukas kysyy...

    Joensuusta löytyy "osaamista", aikoinaan Perlos valmisti Nokia-puhelinten kuoret täällä. Mutta entisissä tuotantotiloissa on nykyään poliisilaitos ja käräjäoikeus.

    No, ehkä latureita tehdäänkin halvalla Pyhäselän vankilassa? Tämä sopisi hyvin. Ja se olisi hieno ele! Ne voi sitten ostaa LinnaPuodista. Sinäkin saisit niitä Iin myymälästä.

    Terveisiä Joensuusta,
    /-ed.

    VastaaPoista
  2. Tuossahan olisi ideaa... Venkulat saisivat jotakin virikkeellistä tekemistä ja voisivat samalla maksaa täysihoidostaan valtiolle. Yhden vangin vuosittaiset kulut lienevätkin keskimäärin noin 55.000 euroa.

    VastaaPoista