keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Lopullinen ratkaisu

Sanoilla on paha kaiku natsien toteuttaman juutalaisten kansanmurhan vuoksi, mutta blogissa niillä viitataan eri asiaan.

Sanotaan, että ensimmäinen marisätkä on potentiaalinen tie huumeriippuvuuteen. Samalla tavalla ensimmäinen korkattu keskiolutpullo voi olla tie alkoholistiksi.

Ei liene kenellekään tuntematon asia se, että tupakka, alkoholi ja huumeet – katsomatta siihen, ovatko ne ”laittomia” tai jollakin muulla tavalla määriteltäviä – aiheuttavat riippuvuutta, jonka voimakkuus on hyvin yksilöllistä.

Kun kerran alkoholi aiheuttaa riippuvuutta, on selvää, että riippuvuutta täytyy tyydyttää nauttimalla alkoholia, ja tuon tekeminen arvatenkin ylläpitää riippuvuutta.

Alkoholi on aina ollut Suomessa kallista, vaikkakin 00-luvulla verotusta kevennettiin. Sittemmin veroa on toisinaan nostettu tai laskettu.

Tästä päästään siihen, että ”alkoholiharrastus” voi tulla kalliiksi, jos siihen käytetään kalliimpia alkoholituotteita, missä ei tietenkään ole mitään järkeä, koska juomisen ainoa tarkoitus on juuri tyydyttää alkoholiriippuvuutta ja tulla juovuksiin. Miksi siis maksaa turhasta..?

Järkevää sen sijaan on käyttää siihen halpoja, hyväksi havaittuja juomia kuten Gambinaa, jota parempaa ei liene olemassakaan. Sitten kun nostat ostoskoriisi ainoastaan Gambinaa, tiedät tulleesi ”maaliin” ja olet perillä. Olet löytänyt lopullisen ratkaisusi.

Gambina: lopullinen ratkaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti