lauantai 11. joulukuuta 2021

Streamsavella ei mene ”lujaa”

Pelle Miljoona levytti biisin ”Mulla menee lujaa” vuonna 1979. Virtausmittarillaan hieman kyseenalaista mainetta saavuttaneella Streamsave Oy:llä ei sitä vastoin mene lujaa vaan erittäin heikosti.

Tappioputki jatkui jo neljättä vuotta peräkkäin, vaikka virtausmittari tuli markkinoille jo kaksi vuotta sitten (blogi 20.11.2019). Blogi kertoi helmikuussa edellisestä tilinpäätöksestä, jossa ehti jo olla noin kahdeksan kuukauden myynti mukana. Blogi arvioi, että virtausmittareita oli myyty tuona ajanjaksona noin 300 kappaletta, jossa oli mukana sekä oma että vähittäismyynti.

Kesäkuussa 2021 päättyneen tilikauden mukaan virtausmittareiden myynti oli ainoastaan noin 2000 euroa eli viidennes edellisestä kaudesta. Mittareina tuo tarkoittaisi noin 60 kappaletta. Tappio kasvoi hieman.

Streamsave on nyt tehnyt tappiota noin 214 000 euroa. On erittäin vaikea uskoa, että Streamsavesta tulisi koskaan kannattavaa yritystä. Jos yksi myyty mittari saataisiin tuottamaan 21,4 euroa voittoa, tappioiden kattamiseksi pitäisi myydä 10 000 mittaria – ja vielä niin, että muita kuluja ei kohdistettaisi tuohon myyntiin.

Blogi totesi kaksi vuotta sitten:

”Streamsavessa itsessään ei varmastikaan ole mitään erityistä vikaa, mutta se pyrkii vain ratkaisemaan ”ongelman”, jota ei todellisuudessa olekaan. 76 euroa on paljon rahaa olemattoman ongelman ratkaisemiseksi. Vaikka vedenkulutus olisikin keskivertoa suurempi, Streamsaven avulla saavutettua energiansäästöä tuskin saadaan koskaan katettua sen hankintahinnalla.”

Virtausmittarin heikko menekki kertonee siitä, että kuluttajilla ei ole tarvetta monitoroida omaa vedenkulutustaan.

On mielenkiintoista seurata, kumpi kaatuu ensin: Kipuwex vai Streamsave.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti