keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Kaleva Kustannuksen toinen ”kosketus”

Oulun etelänpuoleisissa kunnissa kerran viikossa ilmestyvä ilmaisjakelulehti Rantalakeus muuttuu vuodenvaihteessa maksulliseksi. Tilauksen 1. jakson tarjoushinta on 28,50 €/5 kk. Jatkuvan tilauksen seuraavan jakson normaalihinta on 50 €/5 kk. Vuoden tilauksen hinnaksi tulee normaalihinnalla siten 120 €. Pelkkä digitilaus on hieman halvempi.

Kaleva Kustannus haluaa ilmeisestikin pistää vuonna 2018 ostamansa lehden rahoiksi, mutta toisin taitaa käydä. Lehden levikki tulee maksullisuuden vuoksi pienenemään murto-osaan nykyisestä, minkä vuoksi mainostulot pienenevät myös. Lopputulos taitaa sitten olla se, että Kalevalla on käsissään kannattamaton lehti, joka täytyy joko lakkauttaa tai muuttaa takaisin maksuttomaksi ilmaisjakelulehdeksi.

Blogi kertoi kaksi vuotta sitten (23.12.2020), että Kaleva Kustannus oli saman vuoden maaliskuussa lopettanut Oulu-lehden ja muuttanut vuodenvaihteesta alkaen Forum-ilmaisjakelulehden aikaisemmasta kahdesta kerrasta kerran viikossa ilmestyväksi. Mikä on Rantalakeuden kohtalo? Onko Kaleva Kustannuksen ”kosketus” edelleenkin yhtä vahva?

1 kommentti:

  1. Rantalakeus on ollut muualla aina tilattava lehti paitsi Kempeleessä.

    VastaaPoista