sunnuntai 22. elokuuta 2010

Puuilo

Oulun Ruskossa toimii hieman epämääräinen Puuilo-niminen sekatavarakauppa. Kokoa liikkeellä on kuin paremmallakin kaupalla, mutta laatu ei kuitenkaan ole oikein kohdallaan monissakaan Puuilon myymissä tuotteissa.

Ostin kuvan kuokan kymmenisen vuotta sitten. Se maksoi muistaakseni 39 markkaa. Kuokkaa ensimmäistä kertaa käytettäessäni sen terä osui kevyesti pieneen kiveen, minkä seurauksena terää paikalla pitävä niitti irtosi. Ajattelin, että kuokassa oli jokin valmistusvirhe, koska se ei kestänyt kevyttä normaalia käyttöä, vaikka kuokan varressa lukeekin ”Kovaan käyttöön!”, ja vein kuokan takaisin ostopaikkaan eli Puuiloon.

Useimmissa liikkeissä myyjä olisi välittömästi vaihtanut kuokan uuteen, mutta se ei näyttänyt olevan Puuilon tapa. Myyjä katseli kuokkaa ja sanoi, että minä olin rikkonut sen ja syy on siten minun, eikä kuokkaa vaihdeta uuteen. Vetosin valmistajan vakuutukseen, että kuokka kestää kovaa käyttöä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Kerroin aikomuksestani kääntyä kuluttajaneuvojan puoleen, mutta sekään ei saanut myyjää taipumaan.

Koska vika oli helposti korjattavissa, en viitsinyt tällaisen vähäisen asian vuoksi kääntyä kuluttajaneuvojan puoleen. Kuuden millin koneruuvi, mutteri ja pari aluslevyä riittivät korjaamaan kuokan. Sen jälkeen se onkin kestänyt ihan oikeaa ”kovaa käyttöä”.

Muutama viikko myöhemmin kuokan muovinen kädensija rikkoontui. Se katkesi kohdassa, jossa se on liitetty kuokan metallisen varren sisään. Koska Puuilon ”asiakaspalvelu” oli jo tullut tutuksi, ei maksanut vaivaa viedä kuokkaa Puuiloon. Tein siihen puusta uuden, alkuperäistä pidemmän varren. Voisikin siten sanoa, että kuokka on nyt parempi käyttää kuin uutena.

Puuilossa myydään myös auton akkuja, joiden kiertonopeus näyttää olevan erittäin hidas, eli jokin akku saattaa odottaa ostajaansa jopa vuosikausia.

Suuren hetkellisen virran antavan käynnistysakun huono puoli on sen nopea itsepurkautuminen, joka voi olla jopa yhden prosentin vuorokaudessa. Itsepurkautumisen seurauksena akkuhapon tiheys pienenee ja rikkisulfaattia alkaa kertyä kennojen levyihin. Kun akku purkautuu tiettyyn tilaan asti, sulfatoituminen nopeutuu. Mitä pidempään rikkisulfaatti on kiinni levyissä, sitä huonommin se palautuu varattaessa takaisin akkuhappoon. Jos kerran täyteen varattu akku seisoo vähintään puoli vuotta varaamatta, se ei enää koskaan ota vastaan samaa varausta kuin (puoli vuotta) aikaisemmin. Ja mitä pidempään akku on varaamatta, sitä huonommaksi se menee.

Puuilosta akun ostavan kannattaa varautua tähän. Jos Puuilosta ostettu akku on seissyt hyllyssä vuoden, sillä tuskin tekee enää mitään.

Motto: Osta tuote Puuilosta, ja korjaa se itse paremmaksi!

Blogiin on lisätty uusi Puuiloa käsittelevä teksti. Siinä on lisää syitä, joiden vuoksi Puuilo kannattaa kiertää kaukaa.

http://oulun1.blogspot.com/2011/05/puuilo-20.html

9 kommenttia:

  1. Tuo oletuksesi Puuilon autonakkujen kiertonopeudesta on yhtä lähellä totuutta kuin Lestadiolaisten käsitys vanhasta testamentista !

    VastaaPoista
  2. 39 markkaa on n~6.5 euroa on iso raha huonosta raudasta ja työstä tehdystä työkalusta.Kertakäyttö haarukka kestää kevyen syönnin eikä maksa paljon. Kuokka olikin riisitautisille tarkoitettu.

    VastaaPoista
  3. niin eihän ne korvaa paljon mitään eikä palauta rahoja vaikka olisi ehjä käyttämätön tuotepalautus.kiertäkää kaukaa moinen liike

    VastaaPoista
  4. Ostin 1970 luvun alussa kahvin keittimen ja nyt se hajos. Ei kukaan myy enää kunnon tavaraa.
    Pakko lopettaa ostaminen!
    Niin ja oon lisäksi kuullu että Mersussa on ollu vika. Huono auto!

    VastaaPoista
  5. Millälailla myyjäliike on velvoitettu ottamaan takaisin ja hyvittämään tuotteen minkä asiakas on typeryyksissään mennyt ostamaan??Eiköhän se ole asiakkaan oma vika jos ostaa jotain tarpeetonta? Yleistä palautusoikeutta ei ole kuin puhelinmyynnissä. Viallisissa toki eri asia

    VastaaPoista
  6. Monet ”paremmat” kaupat tarjoavat asiakkaille tuotteen palautusoikeuden, jos pakkausta ei ole avattu tai tuote on myyntikuntoinen, mutta tämä käytäntö taitaa olla Puuilolle tuntematon...

    VastaaPoista
  7. kyllä on puuilo helppoheikkien liike.
    ostin 3 kpl vesisulkuventtiinejä 3 kpl joustavia letkuja jotka ei sitten sopineetkaan meille .
    palautin ne puuiloon takaisin ja siellähän ylläri olikin.
    ei rahoja takaisin millään mutta voi puuilon mukaan vaihtaa johonkin muuhun tavaraan kuukauden sisällä .
    mutta siellähän ei ole mitään muuta mitä olisin tarvinnut.
    mutta onneksi ei ollut vastaavaa sopivaa .
    tuotetta niin silloin rahat palautettiin kun oikein jankutin hinta oli 42.05 puuilo meinas vetää rahat liiviinsä.paketteja ei ollut edes avattu.
    en suosittele kenellekään tätä liikettä.
    normaali liike palauttaa rahat heti ilman jankutusta
    paska liike
    olen ostanut sieltä tuhansien eurojen edestä tavaraa
    vuosien varrella.
    kaikissa on ollut jotakin hämppää.
    nyt siirryn jonkun toisen liikkeen asiakkaaksi,
    myyjätkin niin ylimielisiä että nauravat kun siellä asioi
    varsinkin kassalla.ja ne jätkät jotka siellä hallissa yrittävät palvella asiakkaita niin ei siitä tule mitään .
    kun tulee eteen joku vaikea asia niin lähtevät kävelemään

    VastaaPoista
  8. Sylettää niin tuo ihmisten tietämättömyys nykypäivänä. Ostetaan ennenkuin tutkitaan onko tuote sopiva, luullaan että 39MARKAN ( 6,5€) kuokka kestää, rahat takaisin jos en ole tyytyväinen..ym ym. Puuilo on yksi hienoimmista kasvutarinoista nykysuomessa. Arvostakaa sitä. Työntekijät ( jotka siis tekee oikeasti töitä ) ovat todella tyytyväisiä kohteluunsa. Toki joukossa on aina marisijoita. Tuotteita löytyy halvasta ja huonosta, kalliiseen ja laadukkaaseen. En tajua tällaista mustamaalausta. Terveisin puuilon työntekijä -99-04 ja nykyinen kanta-asiakas.

    VastaaPoista
  9. Jos Puuilo tiesi, että kyseinen kuokka ei kestä, miksi se sitten myi sitä? Eikö tuollainen ole asiakkaiden tietoista pettämistä? Miksi myydä tuotetta, joka ei ole sovelias käyttötarkoitukseensa?

    VastaaPoista