keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Nokia tukee yliopistoja

Nokia kertoi eilen lahjoittavansa 12 miljoonaa euroa suomalaisille yliopistoille. Lahjoitussummasta osoitetaan 1,8 miljoonaa Oulun yliopistolle, jossa rahalle lieneekin hyvää käyttöä.

Oulun yliopiston eri tiedekuntien laboratorioissa on suuri määrä henkilöstöä, jotka eivät ole tutkijoita tai opettajia, vaan heidän virkanimikkeensä on projektisihteeri tms. Yhteistä heille on silmiinpistävä työtehtävien vähyys. Koska yliopistot ovat jo vuosikausia eläneet yli varojensa, vaikka ne voivatkin itse vaikuttaa tulojensa määrään suoritettujen (lue: hyväksyttyjen) tutkintojen määrän avulla, henkilöstömenot ovat kasvaneet liian suuriksi. Ehkäpä Nokian tuki tuo siten hetkellisen avun yliopistojen (itseaiheutettuun) ahdinkoon.

Lahjoituksen alkuunpanija lieneekin yhtiön uusi toimitusjohtaja Stephen Elop. ”Suomalainen osaamispääoma on ollut myös Nokialle merkittävä kilpailutekijä ja haluamme tukea sen kasvattamista ja uudistamista”, perustelee Elop lahjoitusta.

Mutta mikähän mahtaa olla Nokia todellinen motiivi? Rahavirran kulkusuunta on jo parinkymmenen vuoden ajan ollut päinvastainen eli Suomen valtio on tukenut Nokiaa, joka on muutamaa vuotta lukuunottamatta tehnyt hyvää tai jopa erinomaista tulosta ja kerryttänyt sillä useiden miljardien kassapääoman. Teknologian kehittämiskeskus Tekes on tunkenut veronmaksajilta kerättyä rahaa Nokiaan keskimäärin yli kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/tekes-jakoi-jalleen-rahaa.html

Nokian lahjoittama 12 miljoonaa on mielenkiintoinen summa! Nokian matkapuhelimet sai viime vuonna Tekes-rahaa (joka on siis lahjarahaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin) 9,6 miljoonaa ja Nokia Siemens Networks sai 4,0 miljoonaa euroa. Kun muistetaan, että Nokia omistaa suomalais-saksalaisesta yhteisyrityksestä hieman yli puolet, NSN:n Nokian saama osuus on siten hieman yli 2 miljoonaa euroa – ehkäpä 2,4 miljoonaa saattaisi olla varovainen arvio..?

Summaamalla matkapuhelimet-yksikön 9,6 miljoonaa ja NSN:n Suomen-osan 2,4 miljoonaa yhteen saadaan tasan 12,0 miljoonaa euroa, joka on sekin mielenkiintoinen summa.

Onko Stephen Elop kokenut piston tunnossaan saatuaan tietää Nokian saamasta Tekes-tuesta, jolla ei ole mitään perusteita (kuten aikaisemmassa blogikirjoituksessa on osoitettu)? Ehkäpä hän on kokenut niin ja haluaa sen tähden palauttaa Nokian viime vuonna saaman valtion tuen takaisin valtion rahoituksella toimiville yliopistoille. Käyhän se niinkin, mutta kyse on vain yhden vuoden palautuksesta, ja lieneekin niin, että Nokian tuki yliopistoille tulee jäämään vain tähän yhteen ainoaan kertaan.

Jos Nokia ottaisikin tavakseen tukea suomalaisia yliopistoja vuosittain noin kymmenen miljoonan euron summalla mutta kuitenkin edelleen hakisi ja myös saisi Tekes-tukea, tilanne muodostuisi absurdiksi: raha kävisi vain kiertämässä Nokiassa ja palautuisi sitten takaisin valtiolle ja yliopistoille. Ja Nokia (ja Stephen Elop) saisivat mainetta ja kunniaa, kun Nokia tukisi yliopistoja (suomalaisten veronmaksajien rahoilla). Tämä voisi tuskin onnistua missään muussa maassa kuin Suomessa.

Toistuvien yt-neuvotteluiden, irtisanomisten ja surkeiden puhelimien vuoksi Nokian maine Suomessa on selvästikin rapautunut. Ehkäpä Nokia sittenkin vain yrittää vanhanaikaista eli ostaa menettämänsä maineen takaisin rahalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti