maanantai 2. toukokuuta 2011

Requiesqat in pace

Kuten toukokuun ensimmäisen arkipäivän pääuutinen kertoo, Osama bin-Laden on viimeinkin saanut maksaa ”kolttosistaan”.

Juhani Leskisen laulun sanoja mukaillen voisi sanoa, että ”niin lujaa eli hän”.

Tapahtumalla on ollut lähinnä vain myönteisiä vaikutuksia: pörssit ovat nousseet, mikä sopii ainakin meille osakkeenomistajille.

Joidenkin lähteíden mukaan oikea Osama kuoli jo kauan sitten ja ehkäpä koki aivan luonnollisen kuoleman. Nyt tapettu Osama oli vain CIA:n luoma hahmo, jota pidettiin yllä propagandatarkoitusten vuoksi. Koska WTC:stä alkaa tulla kuluneeksi kymmenen vuotta, CIA katsoi, että nyt oli aika päättää näyttävästi Osaman taru.

Jo vuosia sitten epäiltiin Osama-nauhojen aitoutta.

Kuten kuvasta näkyy, Osama oli ”lukenut” mies.

Jos Osama olisi 60/70-lukujen vaihteessa käynyt Suomessa tai kuunnellut myöhemmin taistolaislauluja, hän olisi voinut todeta:

En valinnut asiaa – asia valitsi minut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti