lauantai 28. toukokuuta 2011

Suviseurat Lumijoella 1.–4. heinäkuuta

Vanhoillislestadiolaiset kokoontuvat jälleen kuulemaan sanomaa, jonka ainoa tarkoitus on pitää tämä käsittämätön aivopesuun perustuvat liike toiminnassa. Seurat pidetään tänä vuonna liikkeen voimakkaimmalla kannatusalueella – lakeudella. Jonkin arvion mukaan Lumijoki on maan lestadiolaisin kunta.

Kuten viime talven uutiset ovat kertoneet, kaikki toiminta lestadiolaisuudessa ei olekaan ollut niin auvoista ja hurskasta kuin moni on kuvitellut. Jo 70-luvulla eräät kohulehdet kertoivat, miten kuusamolaiset saarnaajat ajoivat ”paholaista” pois nuorista tytöistä jormansa avulla. Usein oli vielä niin, että saarnaaja oli tytön lähisukulainen.

Ehkäpä noita juttuja ei otettu tuolloin aivan tosissaan. Tuskinpa kukaan olisi voinut uskoa kiltin saarnaajasedän olevankin paatunut pedofiili.

Niin tai näin, mutta näyttää siltä, että lestadiolaisuuden maine on pilattu iäksi.

Lestadiolaisuudessa on vain yksi hyvä piirre, ja se on kieltäytyminen alkoholista.

IP-osoitteesta 188.67.22.231 lisättiin 27.6. klo 12.47 alatyylinen kommentti, joka meni sinne, minne se kuuluukin.

5 kommenttia:

  1. HYvä blogi kirjoittaja. VAlitan sitä virhettä minkä olet kirjoittanut julkiselle paikalla mutta SE liike on ollut uuslestradiolaiset ja me jotka pidämme nyt suviseurat lumijoella olemme vanhoillislestadiolaisia joista on YKSI pedofiili löytynyt. Aattele muita uskontoja suomessa esm. juutalaiset, kristityt. Heidän joukostaan on löytynyt monta monta kertaa useampia pedofiileja ja tappoja. Hanki ensi kerralla oikeaa tietoa ennenkuin julkaiset sen terv. vanhoillislestadiolainen lumijoelta.

    VastaaPoista
  2. Tästä tulee pakostakin mieleen takavuosien kommunistien jakautuminen vähemmistökommunisteihin ja taistolaisiin, vaikka kummassakin oli kyse aivan samasta asiasta eli yhdenlaisesta aatteesta. Näin lieneekin myös lestadiolaisuuden kohdalla.

    VastaaPoista
  3. Oulu ei pahalla, mutta niinkuin Olavi Voittonenkin mainitsi: Viestinten huomio keskittyy vanhoillislestadiolaisten yhteen promilleen eikä koko yhteiskunnan 2-4 promilleen! Vai onko käsityksesi ehkä se että ei uskovaisille raiskaukset on hyväksyttävä asia? Ja loppujen lopuksi ihmisiä me kaikki ollaan ja jokainen vastaa lopulta omista teoistaan!

    VastaaPoista
  4. Tähän sopii vanha sanonta: ei korppi korpin silmää noki.

    VastaaPoista
  5. Onko kukaan ottanut huomioo: kuinka paljon on ei uskovaisia ja kuin hirveesti siellä insesti/bedofiileja?
    tiedän koska tunnen sellaisenkin joka on lusinut insestistä ja ei ole uskovainen!miksi niistä ei kirjoiteta?
    sääliksi käy ne lapset jotka ovat uhreja! heiltä tuollaiset syyttelyt repii haavoja auki!

    VastaaPoista