sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Tutankhamonin salaiset kammiot

Oulun 1 -blogi kertoi marraskuussa farao Tutankhamonin hautakammiossa tehdyistä mikroaaltoskannauksista, joiden tarkoituksena oli vahvistaa brittiarkeologi Nicholas Reevesin teoria siitä, että piilotettu ja ennestään tuntematon hautakammio, jonka oletetaan kuuluvan Tutankhamonin äitipuolelle tai anopille, kuningatar Nefertitille, sijaitsee pohjoisen seinän takana.

Tutkimustuloksia on nyt usean kuukauden ajan analysoitu Japanissa, ja mittaukset tehnyt Hirokatsu Watanabi on 90 prosentin todennäköisyydellä varma, että pohjoisen ja läntisen seinien takana sijaitsee kaksi tuntematonta kammiota.

Kammioissa havaittiin viitteitä metallista ja orgaanisesta aineesta. Orgaanisen aineen oletetaan olevan muumio tai sarkofagi.

Egyptin muinaismuistoministeri Mamdouh Eldamaty arvelee, että Reevesin arveluista poiketen seinien takana voisi sijaita joko Tutankhamonin siskon Merit-Atunin, hänen äitinsä Kian tai isoäitinsä Tiyen mutta ei Nefertitin hautakammio.

Täyden varmuuden saamiseksi on vielä tämän kuun aikana tarkoitus käynnistää tarkemmat tutkimukset alueilla, joiden takana mahdolliset salaiset kammiot havaittiin, ennen kuin rakenteita vaurioittaviin tutkimuksiin voidaan mennä. Löydöllä on erittäin tärkeä julkisuusarvo Egyptin hallinnolle, ja sen vuoksi kaikki mahdollinen tullaan tekemään, jotta ”kätketyt aarteet” voidaan tuoda päivänvaloon. Kysehän ei ole mistään muusta kuin rahasta. Löytö toisi suuren valuuttavirran Egyptiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti