lauantai 19. toukokuuta 2018

Euroviisut 2018

Kilpailu, joka on kasvanut itseään suuremmaksi ja jossa musiikki on jäänyt lavakoreografian ym. hömpän varjoon, käytiin viikko sitten Portugalissa.

Kisoissa tapahtui suuri vääryys. Se ei kuitenkaan ollut se, että Saara Aalto ei voittanut, vaan se, että Netta Barzilai, joka on kuin Saara Aalto + 25 kg, voitti surkealla kappaleellaan ja vastenmielisellä esiintymisellään.

Viime vuoden voittaja ja kisojen isäntämaa jätettiin irvokkaasti viimeiseksi 39 pisteellä. Aalto sai (vain) seitsemän pistettä enemmän.

Musiikin hyvyydellä ei näytä olevan mitään tekemistä sen kanssa, pääseekö jokin kappale semifinaalien karsintojen jälkeen finaaliin – niin kuin ei myöskään voiton kanssa. Belgian ”A matter of time”, joka oli yksi parhaimmista ehdokkaista, ei päässyt finaaliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti