tiistai 27. lokakuuta 2020

Tapaus Vastaamo

Todettakoon, että kaikki tapahtunut vahinko on vain ja ainoastaan Vastaamon omaa syytä. Jos se ei olisi ollut niin leväperäinen tietoturvan suhteen, tietomurtoa ei olisi päässyt tapahtumaan.

Vastaamo sai kiristysviestin jo syyskuussa. Jos se olisi suostunut kiristäjien vaatimuksiin, sen potilaiden arkaluonteiset tiedot olisivat pysyneet salassa eikä mediakaan olisi mahdollisesti saanut tietää mitään asiasta. Siinä olisi myös säästynyt valtavasti poliisin resursseja, joita näyttää olevan vain rajallisesti.

Vastaamo jätti kiristyssumman maksamatta ja ilmeisestikin kuvitteli, että poliisi pystyisi selvittämään asian. Jos murto ja kiristysviestien lähettäminen on suunniteltu hyvin, tekijöiden selvittäminen lieneekin mahdotonta. Tuota tekijät olivat varmasti itsekin pohtineet, ennen kuin ottivat yhteyden Vastaamoon. Heidän tarkoituksenaan oli tietenkin saada vaadittu summa jäämättä kiinni.

Vastaamo lieneekin valinnut sen tien, että se ei maksa mitään, ja siitä joutuvat nyt sen potilaat kärsimään saamalla julkisesti hullun leiman otsaansa. Vaikkakin suuri osa Vastaamon potilaista kärsii vain lievistä mielenterveyden ongelmista, joukossa on myös oikeita hulluja, joiden menoa rauhoitetaan sopivalla lääkecocktaililla.

Jokainen kiinnostunut voi mennä Tor-verkkoon katsomaan, mitä mielenkiintoista siellä on. Oulun 1 -blogi ei neuvo, miten se tehdään, vaikka ei olekaan koskaan vieraillut Tor-verkossa.

Vastaamoa ei ilmeisestikään voi tuomita minkään lain rikkomisen perusteella, mutta niiden potilaiden, joiden tietot on vuodettu julkisuuteen, kannattaisi harkita oikeustoimia Vastaamoa vastaan.

Yhdysvalloissa tapahtuu paljon kidnappauksia, ja pääsääntöisesti FBI kehottaa omaisia suostumaan lunnasvaatimukseen. Sieppausten kohteina on tavallisesti rikkaiden kakaroita, joiden vanhemmilla on varaa maksaa. Kyse ei ole mistään rikollisuuden suosimisesta vaan ainoastaan siitä, että siepattu saadaan mahdollisimman nopeasti elävänä takaisin. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö FBI yrittäisi selvittää rikoksen ja sen onnistuessa palauttaisi lunnassumman takaisin maksajille.

Varustamolla olisi todennäköisesti ollut varaa maksaa vaadittu summa. Nyt se säästää 450 000 euroa, minkä hintana on sen potilaiden tietojen vuotaminen julkisuuteen. Voitontavoittelu meni potilaiden edun edelle.

Loppukevennyksenä Irwin Goodman esittää kappaleen Mun on niin kiva olla.



1 kommentti:

  1. ...ja nyt Vastaamo todennäköisesti kuolee siihen, ansaitetusti. Tuskin selviytyy

    VastaaPoista