keskiviikko 2. marraskuuta 2016

As Oy Oulun Puistovahti

Ruotsalaisomisteinen rakennusliike Skanska Oy ennakkomarkkinoi Heinäpään ja Limingantullin rajalle sijoittuvaa 16-kerroksista kerrostaloa, joka on siitä erikoinen, että sen poikkileikkaus näyttää parvekekaiteiden vuoksi olevan pyöreä, mistä seuraa tiettyjä käytännön ongelmia huoneistojen tilanjaossa ja valoisuudessa.

Rakennus tulee sijoittumaan vilkkaan tien risteykseen ja nurkittain kiinni sen viereen valmistuvaan nelikerroksiseen rakennukseen.


Muut kuvat ovat kaunisteltuja. Vaikka kyseessä ovatkin vain havainnekuvat, joiden avulla tuleva rakennus yritetään ”sovittaa” rakennuspaikalleen olemassa olevien rakennusten joukkoon, kuvien kaunistelu markkinoinnin vuoksi on hieman kyseenalaista.




Näiden synnyttämien mielikuvien avulla Skanska yrittää markkinoida luomustaan.

Esimerkkiasunnoksi voidaan valita 4. kerroksen perusasunto 2h+kt+s, jonka hinta on huikea 204 900 euroa. Huoneiston (A21) pohja on melko onnistunut Skanskan tekemäksi. Ehkäpä aiemmin annettu palaute oli mennyt perille (Nykyajan asuntosuunnittelua). Rakennuksen kaikkien huoneistojen (lukuun ottamatta ylintä ja kahta alinta kerrosta) ongelma on sisäänvedetty ulkoseinälinja, mikä yläpuolisten parvekkeiden vuoksi varjostaa alla olevia huoneistoja. A21-huoneiston parveke suuntautuu luoteeseen, mikä tarkoittaa sitä, että aurinko näkyy sinne vain myöhäisinä kesäiltoina.


Tilanne on vielä huonompi pienimmissä asuinnoissa, joiden parveke on koillisen suunnassa. Ne ovat täysin auringottomia vuodenaikaan katsomatta.

Oulun Puistovahdin ”lippulaiva” on ylimmän kerroksen 151 neliömetrin A93, joka on jo ”varattu” ja joka maksaa 895 000 euroa. Se on järkyttävä summa kerrostaloasunnosta, joka ei edes sijaitse keskustassa. Vaikka neliöitä oli reilusti käytettävissä, tuntuu hieman kummalliselta, että tuon parempaa pohjaratkaisua ei saatu aikaan – ja etenkin kun neliöhinta on lähes kuusituhatta euroa. Huoneisto on sokkeloinen ja pieniä tiloja on paljon.


Suurin osa huoneistoista on pieniä kahden huoneen asuntoja. Koska asuntokerroksia on viisitoista ja huoneistoja 94, huoneistoja tulee keskimäärin hieman yli kuusi jokaiseen kerrokseen. Mutta koska suurin osa on pieniä huoneistoja, useimpiin kerroksiin tulee kahdeksan asuntoa.

Rakennuksessa on vain yksi hissi. Ottaen huomioon huoneistojen suuren lukumäärän hissi tulee tiettyinä vuorokaudenaikoina olemaan jatkuvasti liikkeessä. Jos hissin ruuhkautumisen (eli odottamisen) todennäköisyyttä arvioidaan Poissonin jakaumalla, voidaan päätellä, että joinakin hetkinä odotusta voi tulla jopa useita minuutteja. Porraskäytäviä on tosin kaksi, mutta vaikka kapuaminen niitä pitkin jopa kuusitoista kerrosta olisikin hyvää liikuntaa, tuskinpa monikaan viitsisi tehdä sitä.

Kannattaisiko ostaa asunto Oulun puistovahdista? Samalta seudulta saisi puoleen hintaan vanhan kerrostaloasunnon, jonka sijainti olisi rauhallisempi.

Puistovahdin asunnot ovat ahtaita ja kalliita. Niissä toteutuu nykyinen rakentajalähtöinen suunnittelu: kerrosala hyödynnetään sillä tavalla, että myytävistä neliöistä saadaan mahdollisimman suuri voitto. Tuskinpa kukaan kuvittelee, että Skanskan asuntotuotanto olisi jotakin hyväntekeväisyyttä tai sosiaalista asuntorakentamista..?

94 asunnosta on varattu jo 52 kappaletta, mikä ei tosin tarkoita, että mitään sitovia kauppoja olisi vielä tehty. Sitten kun kaupanteon aika koittaa ja riittävän moni ”varauksen” tehnyt lunastaa ostolupauksensa, Skanska tekee päätöksen rakentamisen aloittamisesta.

Nykyinen jopa negatiivinen viitekorko, 70 prosentin yhtiölaina ja mahdollisuus jopa monen vuoden lyhennysvapaisiin vuosiin saattaa houkutella ostamaan asunnon Puistovahdista ja unohtaa asunnon todellinen hinta. Huoneiston A21 saisi omakseen 61 470 eurolla, jolla tosin voisi saada samankokoisen vanhan huoneiston Kaukovainiolta tai Puolivälinkankaalta. Puistovahdissa yhtiölainaa jäisi kuitenkin edelleen maksettavaksi vielä 143 430 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti