tiistai 10. tammikuuta 2017

Asmo-laturi pähkinänkuoressa

Blogissa on noin 11 kuukauden ajan kirjoitettu Asmo-laturista, mistä kiitos ”lankeaa” yritykselle itselleen ja sanomalehti Kalevalle. Kirjoittaminen ei ole millään tavalla ollut tarkoitushakuista eli laturista olisi kirjoitettu pelkästään kirjoittamisen vuoksi, vaan virike uuteen blogiartikkeliin on aina tullut lehtiartikkelista, facebook-päivityksestä, blogiin tulleesta vinkistä tms.

Kirjoituksia näin jälkeen päin tarkasteltuna niistä näkyy, että artikkelien sisällöt ovat olleet ns. nousujohteisia eli kronologisesti ja ajatuksellisesti toisiaan täydentäviä. Voisi sanoa niin, että totuus Asmo-laturista on paljastunut vähitellen ja ikään kuin itsestään.

”Suuri oivallus..?”

Kuten eräässä varhaisessa kirjoituksessa todettiin, Asmo-laturi saattoi tuntua hyvältä idealta parin kaljan jälkeen, mutta sen keksinnöllisyys ja toiminnallisuus on sen verran heikko, että sen ei olisi koskaan pitänyt päätyä tuotantoon asti, vaan sen olisi pitänyt pysyä lukitussa pöytälaatikossa.

Asmo-laturin myytit

Palamaton laturi? Mutta eiväthän laturit voi palaa. (Tämä ei tosin aivan pidä paikkaansa, koska lähes kaikki materiaalit, jotka sisältävät vetyä ja/tai hiiltä joko puhtaana tai sopivana yhdisteenä, palavat sopivissa olosuhteissa, kunhan vain palamiseen tarvittavaa happea on riittävästi käytettävissä.) Puhelinlaturin paloriski on kuitenkin pienin kaikista kodin sähkölaitteista.

Energiapihi? (Termi taitaa olla peräisin Kalevan toimittajalta.) Tämä on erittäin kaukaa haettu peruste ostaa ylihintainen Asmo-laturi, josta on sittemmin selvinnyt, että sen energiansäästö on melko kyseenalainen ja että se kuluttaa latauksen aikana jopa enemmän sähköä kuin tavallinen laturi.

Patentoitu? Onko laitteella patenttia vai ei, tuskin hetkauttaa kuluttajaa. Asmo Solutions onnistui saamaan median mukaan levittämään valhetta, että Asmo-laturi on patentoitu. Sama väärää tietoa käyttävät nyt laturia myyvät liikkeet.

Nuo myytit on sittemmin kumottu. Jos Asmo-laturi saapuu joskus Yhdysvaltoihin, Myytinmurtajat-ohjelma voisi kertoa totuuden Asmo-laturista yhdysvaltalaisille kuluttajille.


Tuotanto alkoi

Asmo-laturi saatiin viimeinkin tuotantoon ja myyntiin, mutta laturien toimittamisessa ennakkoon maksaneille tukijoille ilmeni suuria ongelmia. Jotkin tukijat saivat laturin tai maksamansa rahat takaisin vasta pitkän ruinaamisen jälkeen. Tällainen toiminta antaa yrityksestä huonon kuvan. Se ikään kuin kertoo, että yritys pitäisi mielellään itsellään ennakkomaksut, jotka on jo pantu menemään. Vain yritys itse tietää, kuinka paljon palauttamattomia ennakkomaksuja oikein on.

Osakeanti

Asmo Solutions onnistui keräämään suhteellisen suuren summan rahaa sijoittajilta käyttäen perusteenaan yrityksen nykytilasta ja tulevaisuudenarvioista tietoja, joita on sittemmin kyseenalaistettu. Sijoitusmuistiossa ei suoranaisesti valehdeltu, mutta haaveiluun taipuvainen sijoittaja saattoi muodostaa mielessä kuvan tuotteesta, jota tullaan myymään miljoonittain. Siinä vain jätettiin kertomatta, mikä Asmo-laturi todellisuudessa on: ylihintainen laturi, jonka tavallisia latureita parempi paloturvallisuus ja energiansäästö ovat kyseenalaisia. Ne ovat juuri ne argumentit, joihin laturin markkinointi perustuu ja joiden perusteella Asmo-laturi on saatu ”näyttämään” niin paljon muita latureita ”paremmalta”.

On tietenkin selvää, että jos (millä tahansa) yrityksellä on patentti (tai edes hakemus) johonkin hyödylliseen tuotteeseen, se tekee yrityksestä paljon kiinnostavamman sijoittajien silmissä kuin jos patenttia ei ole ja kilpailevan tuotteen valmistaminen on mahdollista.

Jälleenmyynti ja mainonta

Nyt kun Asmo-laturilla on noin kymmenen jälleenmyyjää, se ei kuitenkaan näytä olevan mikään myyntimenestys. Mutta miten se voisikaan olla. Se on vain ruman ja kolhon näköinen laturi, joka ei tekniseltä suorituskyvyltä juurikaan poikkea tavallista latureista – se on mm. hyötysuhteeltaan joitakin vakiolatureita jopa huonompi. Jos Asmo-laturin mainonnasta riisuttaisiin pois kaikki, mikä ei pidä paikkaansa, laturi menettäisi sen vähänkin kiinnostavuuden, joka sillä saattaa vielä olla joidenkin vähemmän kriittistä arviointikykyä omaavien henkilöiden silmissä. Eihän kukaan nyt maksaisi 40 euroa laturista, jos käytännössä samanlaisen tai eräiden mittapuiden mukaan jopa paremman laturin saisi yli puolet halvemmalla.

Nykyajalle on tosin ominaista kaikenlainen vilpillinen markkinointi, jossa ala-arvoinen tuote pakataan hienoon pakettiin ja kuluttajille liioitellaan ja valehdellaan sen ominaisuuksia, koska muuten kukaan ei ostaisi tuotetta. Asmo-laturin oikea myyntipaikka olisi television Ostoskanava, jossa myydään tuotteita, joita ei voida myydä tavallisissa liikkeissä, koska kuluttajat näkisivät ne tarkemmin ja huomaisivat, että ne ovat enimmäkseen ylihintaista ja ala-arvoista roskaa, joiden käyttöarvo on vähäinen.

Ollaan kuin veljeksiä: Valkee ja Asmo Solutions

Valkeen korvavaloa ja Asmo-laturia yhdistää muukin seikka kuin sama kotipaikka Oulu. Korvavalo oli tuote, jota markkinoitiin vääristellyin tutkimustuloksin. Jos siitäkin olisi kerrottu totuus, tuskinpa juuri kukaan olisi ostanut sitä 200 euron hintaan. Tällaiset tuotteet, jotka todellisuudessa ovatkin jotakin muuta kuin valmistaja väittää niiden olevan, pilaavat teknologiakaupunki Oulun maineen ja tekevät tulevien aloittavien yritysten taipaleen entistä vaikeammaksi.

Yhteiskunnan tuki

Asmo Solutions on jo saanut lähes satatuhatta euroa veronmaksajien tukea, ja summaan täytyy vielä lisätä Tekes-tuki viime vuodelta, joka on varmastikin sama tai jopa enemmän kuin vuonna 2015. Kaikki tämä tuki on ollut pois joltakin toiselta yritykseltä, jonka tuote olisi saattanut olla Asmo-laturia parempi, mutta ehkäpä yrittäjien rehellisyyden tms. vuoksi tuotteita ei saatu näyttämään riittävän houkuttelevilta Ely-keskuksen ja Tekesin ”asiantuntijoiden” silmissä, eikä tukea tullut.

Kun pääministeri Medvedev sai Asmo-laturin

Suurta ihmetystä on herättänyt se, minkä vuoksi Oulun kaupunki lahjoitti joulukuussa Venäjän pääministerin seurueelle Asmo-laturit. Asiaa on tiedusteltu mm. kaupunginhallituksen puheenjohtajalta ja kaupungin hallintojohtajalta saamatta kuitenkaan vastausta siihen.

Mitä päätöksen tehnyt henkilö oikein kuvitteli Asmo-laturissa olevan niin ainutlaatuista, että ne haluttiin antaa muistoksi Venäjän valtiojohdolle Pohjolan Valkeasta kaupungista?

Median myötämielinen ja suojeleva asenne

Myöskään media ei ole vastannut kyselyihin liittyen Asmo-laturia käsitteleviin artikkeleihin. Se olisi tietenkin kova paikka mille tahansa sanomalehdelle myöntää, että sitä käytettiin törkeästi hyväksi yrityksen tuotteen markkinointia tukevan vääristelevän tiedon levittelemisessä.

Asmo-laturilla näyttää olevan eräänlainen suosituimmuusasema Kalevassa. Mitään negatiivista ei kerrota, vaikka negatiivista kerrottavaa olisi varmastikin paljon enemmän kuin positiivista.

Patentin ihmeellinen vaikutus

Niin toimittajat kuin monet muutkin kuvittelevat, että patentin omistaminen olisi jollakin tavalla hienoa ja arvokasta. Patentin voi saada lähes mille tahansa laitteelle tai toiminnalle edellyttäen, että sitä ei ollut missään muodossa aikaisemmin olemassa. Patenttivirastoa ei kiinnosta tippaakaan, onko ”keksinnöllä” minkäänlaista käytännön soveltuvuutta olemassa.

Tutkimalla patentteja huomaa, että suuri osa niistä on sellaisia, joilla ei ole mitään virkaa. Ne on useimmiten tehty vain sen vuoksi, että kilpaileva yritys ei voisi patentoida samaa ”innovaatiota”. Patenttien suuri määrä lisää yritysten arvostusta – ainakin yritysten omasta mielestä – ja sen vuoksi jokin toiminnallisuus pyritään usein pilkkomaan pieniin osiin, jotta saataisiin enemmän patentteja ja paksumpi patenttisalkku.

Tulevaisuus

Asmo-laturi tulevaisuus riippuu siitä, mikä on sen uskottavuus kuluttajien silmissä: uskoako mainosfraasit vai nähdä vääristelyn lävitse?

Kun kerran Asmo-laturi on nyt saatu tuotteistettua, sen valmistaminen on helppoa. Kuluja tulee henkilöstömenojen lisäksi lähinnä vain laturien valmistamisesta. Tavallisesti teollisessa tuotannossa silloin, kun toimiva tuote on saatu markkinoille, yritys käynnistää kustannusten alennusprojektin, jonka avulla tuote pyritään suunnittelemaan uudelleen, jotta se voitaisiin valmistaa edullisemmin. Osien ja komponenttien lukumäärää ja hintaa pyritään pienentämään ja kokoonpanoa rationalisoimaan.

Koska Asmo-laturi on niinkin pieni ja yksinkertainen laite, saavutettavat säästöt voisivat olla melko pieniä. Ainoa säästö komponenttien hintojen alentamisen lisäksi olisi pienentää kokoonpanokustannuksia.

Asmo-laturille on vaikea nähdä kovin hohdokasta tulevaisuutta. Kuvitelmat miljoonien latureiden myynnistä taitaa olla vain harhakuvitelmaa.

Nicer Dicer

Kaikki myy, kunhan tehokas mainonta ja riittävän tyhmä kuluttaja kohtaavat. Ostoskanavalla myynnissä olevaa Nicer Dicer vihannesleikkuria on myyty 20 miljoonaa kappaletta. 13-osainen leikkuri, jonka kaikki osat sopivat leikkurirasian sisään (varmastikin logistiikkasyistä), maksaa 100 euroa postikuluineen. Kokonaisuuden arvo tuskin ylittää 20 euroa, ja sen vuoksi Nicer Dicerin ostajalla olisikin vakava itsetutkiskelun paikka: olenko minä nenästä vedettävä hölmö?


Jos Nicer Dicer maksaa 100 euroa ja Asmo-laturi 40 euroa, voidaan kysyä, kumman ostaja tekee huonomman kaupan? Nicer Dicer on loistava bisnes niin valmistajalle kuin myyjillekin niin kauan kuin tyhmiä ostajia riittää...

Jos toisen saisi valita maksutta, valinta kallistuisi Nicer Diceriin, josta voisi jopa olla jotakin hyötyä.

22 kommenttia:

  1. Hey, great news! As one comment pointed out for your other post, Asmo solutions has revised their website and now contains no obvious lies. Still few nonsense and of course the debatable "fire", "fast" and "green" key features :) But anyhow, no patent and no "safest in the world" statements any more. I would consider it a mayor victory for the blog/other forums and all people contributing and even more so for the public and consumers. Now only the vendors should update their listings... and Kaleva could perhaps have a week without Mr. Asmo "Porsche " Saloranta or we should just elect him to mayor or president.

    VastaaPoista
  2. Patentin puuttumisesta tulee varmasti ongelmia. Se on mainittu keksijän toimesta ihan alusta asti. Kaleva ja muutkaan lehdet eivät ole tätä tietoa voineet tarkistaa, koska patenttiHAKEMUS tuli julkiseksi vasta 28.7.2015.

    https://patent.prh.fi/patinfo/tiedot.asp?NroParam=20140021&NID=&offset=&ID=X1003625&Inx=1

    http://www.kaleva.fi/teemat/digi/oululainen-asmo-saloranta-hakee-paloturvalliselle-laturilleen-joukkorahoitusta/669548/

    Jutussa mainitaan:
    Vaikka Salorannalla on patenttiin yksinoikeus,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuun 2014 Kalevan artikkeli on valheellinen ja perustuu yrityksen kertomaan virheelliseen tietoon:

      ”Kehitteillä on nimittäin samaan patenttiin perustuvia muita latureita...”

      ”Samaan patenttiin perustuvia” tarkoittaa yksinomaan sitä, että patentti on olemassa (myönnetty). Muulla tavalla sitä ei voi ymmärtää

      Helmikuussa 2016 Kaleva kirjoitti edelleen patentista, ja asiaa käsiteltiin toisessa laturikirjoituksessa:

      http://oulun1.blogspot.fi/2016/02/asmo-laturi-osa-2.html

      Jutun kirjoittanut toimittaja vastasi tiedusteluun ”patentista” seuraavalla tavalla:

      ”Asmo Saloranta on patentoinut keksintönsä. Laite katsotaan patentoiduksi, kun hakemus on jätetty. Käsittely voi viedä aikansa, mutta sinä aikana patentti on suojattu kilpailijoilta. Jos sama on keksitty aiemmin, se tulee yleensä nopeasti ilmi. Kaleva ei siis ole valehdellut. Jos laite ei läpäise hakemuskäsittelyä uutisoimme siitä erikseen.”

      Jäämmepä sitten innolla odottamaan Kalevan artikkelia siitä...

      Poista
  3. Wow, that Kaleva answer blows my mind. How is that hard to understand patented and patent pending is not the same. It is indeed true that the invention is protected from the start of the patenting procedure, which starts with an invention disclosure. There is however a huge step between patent pending and patented. Which we know Mr. Asmo "Green 20l/100km Porsche" Saloranta as inventor has failed. This effectively renders his company and product only worth as much as the sales figures.

    VastaaPoista
  4. Patenttihakemuksen toimenpidetiedoissa lukee:
    Hakemus hyväksytty ja patentti myönnetty - Applic accepted and patent granted

    Hakemuksen ylimpänä asiakirjijen kohdalla lukee: Patenttikirja

    Nyt vasta voidaan sanoa, että patentti on myönnetty, kun löytyy tuo patenttikirja.

    Onko toimittajan mielestä asumistukikin myönnetty, kun jättää vasta hakemuksen? Entä kun hakee työpaikkaa? Tuliko minusta nyt aivokirurgi kun hain ko. paikkaan?

    VastaaPoista
  5. Laite katsotaan patentoiduksi, kun hakemus on jätetty.

    Tästä voisi kysyä mistä tämä "tieto" on peräisin?


    VastaaPoista
  6. Tommonen Nicer Diser on varmaan hyvä huonokätisille vanhuksille ja invalideille.

    VastaaPoista
  7. https://www.indiegogo.com/projects/asmo-charger-unplugging-chargers-is-so-last-year#/comments

    Hello my order id is 11992414 when do you ship the charger to me thank
    you

    Still missing my chargers.
    Order ID 766.
    Thanks!

    Any update on Order ID 1354? Thank you.

    Good day, I’m still awaiting the delivery of my ASMO chargers. When can I expect to receive my devices?

    Tarkoittaako nuo edelläolevat viestit sitä, etteivät tilaajat ole saaneet latureitansa vieläkään 11.1.2017 mennessä. Valmistajan mukaan kaikki ennakkotilaajat ovat laturinsa saaneet. Eikö tuo Indiegogo ole juuri se ennakkotilaajien kauppapaikka?

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/210270-suomalainen-insinoori-toteutti-anopin-toiveen-laturi-valloittaa-nyt-maailmaa

    –Nyt kaikille ennakkotilaajille on saatu vihdoin toimitettua laturit. Nyt toimitetaan tuotteet Suomessa kauppojen hyllyille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedustelin Willieltä Hollannista, minkä vuoksi hän, eläkeikää lähestyvä it-ammattilainen oli tilannut Asmo-laturin, mutta hän ei vastannut kysymykseeni. Hän vain kertoi tilanneensa latureita. Ehkäpä hänelle olisi näin jälkeen päin ollut noloa myöntää olleensa hölmö, joka uskoi IndieGogossa olevat liioittelut ja valehtelut.

      Poista
  8. http://yle.fi/uutiset/3-8515370
    10.12.2015 klo 09:00päivitetty 10.12.2015 klo 09:46

    Saloranta kertoo kuitenkin saaneensa vahvistuksen sille, että laturin patentti vahvistetaan ja nyt odotetaan vain virallisia papereita. Tuotannon on Salorannan arvion mukaan määrä käynnistyä alkuvuonna.

    Kuka tämän vahvistuksen patentin myöntämisestä on antanut? Saisiko ne viralliset paperit nähtäväksi? Meneekö postilla yli vuosi niiden "VIRALLISTEN" paperien lähettämisessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "An objection has been filed against your application" - it came today online at the patent office.

      Asmo said, the patent is granted and it is in the mail, right?

      Unbelievable.

      Poista
    2. Is this just a coincidence? Yesterday I asked the examiner who filed the objection. It was anynomous, but the style of the text gives an impression that it was made by a patent agency.

      Poista
  9. https://patent.prh.fi/patdocs/public-doc.jsp?NroParam=X1003625&HakemusParam=20140021&NID=&offset=0&Inx=1&P=T&PN=&LJ=&PD=20150728&lang=fi&dockey=IXSLFGQC1OT2M00&page=1

    What this mean?

    VastaaPoista
  10. Kohtuu katkeran oloista tekstiä. Itse kyseisen laturin hankin ja kyllähän tuo on pessyt aikaisemmat kiina laturit mennen tullen. Paloturvallisuutta lienee hankala mitata muuta kuin tilastoilla. 1 halpis ja yksi htc merkki laturi on aikaisemmin liekkiä itsellä heittänyt, mutta otanta ei ole järin suuri joten siitä ei tilastoa saa. No virran säästö on toki kovin marginaalinen, mutta ottaen huomioon että tuo xperia z2 puhelimen kanssa nopein laturi mitä minulla on ollut ja se ei ainakaan latauksen ulkopuolella itsekseen voi syttyä palamaan, niin ihan hintansa väärti on ollut. Jokainen tehkööt oman arvionsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko vastata seuraaviin kysymyksiin:

      1. Mistä ostit laturin?

      2. Miksi ostit laturin?

      3. Nyt kun olet ilmeisestikin saanut tietää totuuden Asmo-laturista, tunnetko olevasi nenästä vedetty hölmö, koska saitkin jotakin muuta kuin luulit ostaneesi?

      Poista
    2. Pari muutakin kysymystä. Elä ota näitä veetuiluna.

      Onko näissä liekkiä heittäneissä latureissa ollut puhelimet kiinni vai olivatko ne laturit vaan pistorasiassa kiinni? Ilmoititko Tukesiin mahdollisesta vaarallisesta tuotteesta?

      Mikä muuten varmistaa, ettei tuo laturi voi syttyä latauksen ulkopuolella palamaan? Eikö siihen releeseen voi tulla vikaa? Siellä laturin sisällä on 230 volttia joka tapauksessa jännitettä latasi se puhelinta tai ei. Voiko sinne laturiin mennä vaikka vettä tai saattaako joku kolahdus irroittaa komponentin joka aiheuttaa oikosulun?

      Usein kannattaa suhtautua varauksella kaikkeen mainospuheeseen. Riskitekijöitä on sähkölaitteissa aina.

      Poista
    3. https://www.youtube.com/watch?v=PrOqk9g2H1A

      Eikö tämä sähkönsäästöosuus videosta pidäkkään paikkaansa? Läppäriä saisi käyttää satoja tunteja säästyneellä sähköllä?

      Paloturvallisuutta ei todellakaan voi verrata muuten kuin tilastoilla. Nyt on muut laturit leimattu palovaarallisiksi. Miksi tätä laturia nyt ylistetään paloturvalliseksi? Onko esittää jokin tilasto jonka mukaan tämä on paloturvallinen?

      Poista
    4. 1) kickstarterista
      2) Olen ostanut paljon huonoja latureita joiden amppeerilupaukset on huuhaata. Ajatelin että ostamalla suomessa suunnitellun tiedän ainakin mihin suuntaan alan möykkäämään jos jälleen tulee petetyksi. Lisäksi olin utelias ja ostan usein asioita uteliaisuuttani.
      3) En tunne. Sain juuri sitä mitä olin hakenut. Nopean (nopeampi kuin puhelimen oma tai omistamani kalliimpi Ankkeri jonka teoriassa olisi pitänyt olla vähintään yhtä nopea) ja laadukkaan oloisen laturin. Toki en vielä tiedä onko se kestävä pitkällä tähtäimellä, mutta aika kestävän oloinen ainakin on ja siitä päätellen, että homma viivästyi ja tekivät juttuja uusiksi, niin ilmeisesti jotain ovat laatuunkin panostaneet. Toivotaan ainakin :) Tämä toisen anonyymin kysymys siitä että mikä takaa ettei tuo syty latauksen ulkopuolella. Noh joo laturiin varmaan voi mennä vettä oman mokan johdosta. Elektroniikkaa sen verran kuitenkin harrastan, että osaan sanoa ettei rele vikaannu siten, että se maagisesti sulkeutuisi itsestään ollessaan itsekseen paikallaan olevassa laitteessa. Ne pari liekkiä heittänyttä, en ilmoittanut. Toisesta sain nähdä kuvan myöhemmin uutisessa ja ollut täälläkin blogissa. Se posahti ollessaan seinässä. Mustui koko pistorasia ja kappaleet lensi pöydälle. Ensimmäinen taasen oli htc originaali laturi ja räjähti seinään kytkettäessä. Samalla paloi kolme sormea. Mitä sähkön säästöön tulee, en tiedä, ei kiinosta. Minulle henk koht riittää että vekotin toimii ja se on hyvä eikä polta puhelinta tai mökkiä.

      Poista
  11. http://oi65.tinypic.com/2gvqw5t.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia lapsellisuuksia ei edes kehtaa kommentoida. Menee hiekkalaatikkotouhuksi.

      Tämä blogi toiminut oikein kun se on paljastanut epäkohtia ja ristiriitaisuuksia. Monet väitteet kuten patentti tai pikemminkin sen puute on tullut ilmi. Lopulta jäljelle jää vain alaston totuus.

      Poista
    2. You still don't get it.. Should we celebrate the idea which was based on complete and utter lie? Which are now gradually seem to disappear, due to pressure not just on Reddit but anywhere else than Asmo Solutions's censored Facebook and happy go lucky Kaleva.
      Founders of Asmo solutions made large amount of money through investments and public funding. I really wish their product would have been based on solid facts and true innovation. If that would be the case i would also congratulate them. They however with very hard work managed to mislead a whole bunch of people, this includes Indiegogo backers, local Oulu people.
      Maybe their idea was indeed coming from that mentioned personal hardship, but somewhere along the way of "success" they have lost all what it matters, their humanity.

      Poista
  12. Dude. Don't try to act superior and like you know everything. I just think what you are doing is sad. Maybe I should start scrutinizing Rawal and analyzing your daily habits. Let's see how that makes you feel.

    VastaaPoista