sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Iskelmälaulajan huumekäry

Kuluneella viikolla uutisoitiin, että suosittu iskelmälaulaja ja tangokuningas jäi kiinni ajoneuvon kuljettamisesta huumeen vaikutuksen alaisena. Tällainen tulee aina yllätyksenä ja etenkin faneille, joiden on vaikea uskoa, että juuri oma idoli olisi huumeiden käyttäjä.

Ihan vain tilastollisesti ajateltuna on erittäin epätodennäköistä, että henkilö jäisi kiinni huumeen käytöstä ensimmäisellä kerralla, joten kiinni jääneet ovat useimmiten enemmän tai vähemmän aktiivisia käyttäjiä.

Huumeiden käyttö liittyy tunnetusti viihdemaailmaan, vaikka toisaalta alkoholi on aina ollut Suomessa tavallisin muusikoiden vauhdittaja. Mikko Alatalo jäi kiinni huumeista vuonna 1979.

Loppukevennyksenä Mikko Alatalo laulaa hieman ironisesti rokkilaulajasta (1977).


1 kommentti:

  1. Iskelmätähden tapauksessa todellakin tapahtui se perinteinen: en olisi koskaan hänestä uskonut. Jos koira puree jotakin, niin omistaja sanoo: ei se ennenkään ole purrut. En olisi koskaan uskonut. Mitähän laturista ja patenteista kirjoittaneet toimittajat tällä hetkellä itse yrittäjästä ajattelevat, jonka perimmainen motiivi kaikelle valehtelulle oli RAHA. Jo 2014 eri foorumeilla tajuttiin, että kusetushan tässä laturijutussa on kyseessä.

    VastaaPoista