sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Valkeen bulvaani

Blogi epäili aiemmin, että osa ensimmäisistä tukijoista voisi olla Valkeen bulvaaneja, jotta kiinnostus uutta korvavaloa kohtaan näyttäisi suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Valkeen hallituksen puheenjohtaja (PJ) on tehnyt ensimmäisen kommentin omalla nimellään, mikä paljastaa hänet bulvaaniksi eli tässä tapauksessa tukijamäärän kaunistelijaksi.


Jos kommentti olisi tehty Valkeen nimissä, eli sen olisi tehnyt projektinomistaja, se näyttäisi tältä:


Eihän PJ:n todellakaan tarvitsisi ostaa korvavaloa tavallisen kanava kautta, vaan hän saisi sen niin sanotusti keittiön kautta maksamatta siitä mitään. Tämä panee aprikoimaan, miten monta bulvaania kaikkiaan on. Aika paha ja ajattelematon kömmähdys PJ:lta.

Kampanja on tosin vasta aluillaan, mutta kaikki näyttäisi viittaavan siihen, että tästä tulee nöyryyttävä tappio Valkeelle. Ja se on aivan oikein.

Valkeen esitti patenttihakemuksessaan, että korvien valaisu voisi tuoda helpotusta seuraaviin tauteihin tai niihin rinnastettaviin oireyhtymiin:

anxiety, depression, delirium, Alzheimer's disease, ADHD, infertility, migraine, seasonal affective disorder (SAD), cancer, obesity, circadian rhythm sleep disorders, jet lag, shift work disorder, Parkinson's disease, burning mouth syndrome, fibromyalgia, restless legs syndrome, social anxiety, hypertension (HTN), cognitive impairment, migraine, headache, social phobia, Generalized anxiety disorder (GAD), chronic pain and/or decreased cognitive performance.

Alzheimer on vakava, etenevä ja kuolemaan johtava aivorappeuma, johon ei ole parannuskeinoa, ja tuskinpa korvavalostaan olisi siihen apua. Monikohan sairas on ostanut korvavalon saadakseen apua em. tauteihin havaittuaan, että koululääketieteestä ei ole apua?

2 kommenttia:

  1. Olin tietämättä oikeassa sijoittajien tilasta: Ranskalaiselle rahastolle riitti ja ne lähti Valkeesta.

    VastaaPoista
  2. Näyttää siltä, että sijoittaja lähti ennen kampanjan alkamista. Valkeen hallituksessa ei ollut sijoittajan edustajaa 7.9.

    Sijoittajan lähdettyä HumanCharger® Wireless Headset oli Valkeen viimeinen mutta, kuten historia on osoittava, epätoivoinen yritys lisätä myyntiä.

    VastaaPoista