tiistai 3. syyskuuta 2019

Voi voi, Weela...

Blogi kertoi kuukausi sitten, että Weela-jumppalaitteen toimitus tulee lykkääntymään ainakin kuukaudella, ja esitti epäilyn, että viivästys saattaisi jatkua vielä pidempäänkin. Nyt tämä arvio myöhästymisestä on Weelan uuden päivityksen (30.8.) mukaan osoittautumassa todeksi.

Pitkän selittely jälkeen Weela pääsee IGG-päivityksessä asiaan: ”CE-merkinnän testit ovat vielä vaiheessa ja sen jälkeen saamme vasta viimeiset komponentit tilaukseen. Joten toimitus voi siirtyä vielä loppusyksyyn.”

”Sitä on myyty 20 maahan [- - -] jo 200 kappaletta. Enemmän kuin edeltäjäänsä yhteensä sen historiansa aikana.”

Tuo tarkoittaa sitä, että vanhaa Weelaa on myyty alle 200 kappaletta, eli sen myynti on ollut erittäin vaatimatonta. Siitä kertoo myös blogissa heinäkuussa julkaistut taloustiedot pienine liikevaihtoineen ja valtavine tappioineen.

WelaProlla on ollut myyntiä ainakin vuodesta 2016 lähtien, eli vanhaa Weelaa on myyty kolmen vuoden ajan. Tuo tekee keskimäärin vain noin 60 myytyä laitetta vuodessa.


Näyttää selvästikin siltä, että WelaPro ei hallitse EMC-suunnittelua. Metallikuorinen vanha Weela pitää sisällään enimmän radioteitse leviävän häiriösäteilyn, mutta koska uusi Weela on (kustannussyistä) muovikuorinen, säteilysuojausta ei ole. Mahdollisesti myös halvemmat komponentit tuottavat enemmän häiriöitä. Jos yrityksessä olisi ollut enemmän sähköteknistä osaamista, tämän ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä.

”Testit on kuitenkin menneet koko ajan parempaan suuntaan ja puhumme pienten yksityiskohtien säädöstä.”

Heinäkuun artikkelissa todettiin: ”Uudesta Weelan halpamallista ei tule yrityksen pelastajaa, vaan se taitaa upottaa Welapron lopullisesti.” Tämä alkaa näyttää entistä varmemmalta.

Oli paha virhe kuvitella, että vuosia tappiota tehnyt yritys voisi uuden tuotteen avulla nousta jaloilleen. Nämä uudet ongelmat niellevät sen verran paljon rahaa, että IGG-velvoitteiden täyttäminen saattaa jopa muodostua tappiolliseksi.

”Meille tämä ennakkomyynti on ollut äärimmäisen tärkeää, ja sen avulla pystymme varautumaan tuotantoon oikeassa mittakaavassa sekä laitteen varsinaiseen myyntiin. Olemme todella kiitollisia jokaisesta ennakkotilaajasta ja meihin yhteydenottaneista henkilöistä. Olemme saaneet runsaasti viestejä ihmisiltä, jotka haluavat ostaa Weelan, kun tuotanto on käynnistynyt.”

Jos yritys on käytännössä varaton, miten se pystyy ”varautumaan tuotantoon oikeassa mittakaavassa” eli valmistamaan jumppalaitteita myöhemmin tapahtuvaa myyntiä varten? WelaPro vaikuttaa naiivin sinisilmäiseltä, jos luottaa siihen, että yhteydenottaneet ostaisivat myöhemmin Weelan oikeasti.

Uusi Weela on periaatteessa vain vanhan Weelan ns. cost reduction -malli, eli toiminnallisesti samanlainen laite pyritään valmistamaan noin 50 prosenttia pienemmin kustannuksin. Siinä mielessä tämä tuntuukin hieman oudolta: ”Weelan uuden sukupolven kehitystyön käynnistymisestä on kulunut nyt puolitoista vuotta.”

Weela on niitä tuotteita, joita ei koskaan pitäisi ostaa kokeilematta. Hyvin todennäköisesti oma käyttökokemus tulee olemaan toisenlainen kuin videoiden ja muiden esittelyiden luoma mielikuva.

Uuden Weelan normaalihinnaksi kerrotaan 911 euroa, joka on järkyttävä. Jos kävisikin niin, että Weelaa valmistettaisiin myös IGG-toimitusten lisäksi, sen myynti tulisi olemaan heikkoa.

Weela-jumppalaite on selvästikin tuote, jolle ei ole tarvetta. Miksi yritys haluaa sitten tuputtaa sitä väkisin markkinoille? Ei tarvita mitään ennustajanlahjoja sen toteamiseksi, että jumppalaitteen valmistamisesta ei tule koskaan kannattavaa liiketoimintaa.

2 kommenttia: