maanantai 30. marraskuuta 2020

”Influenssa rantautunee Suomeen jouluksi”

Näin kertoo Kaleva.

Tasapuolisuuden ja vertailun vuoksi kaikki influenssatartunnan saaneet pitäisi myös testata. Se olisikin nyt helppoa koronatestaamisen yhteydessä, koska niiden alkuoireet lienevätkin samanlaiset, ja juuri niiden vuoksi tartuntaa epäilevät hakeutuvat testiin.

Influenssapositiivisia kohtaan toteutettaisiin samanlaiset toimet kuin koronankin: tartuntaketjujen jäljittäminen, karanteeniin määrääminen jne. Media kertoisi tartuntamääristä alueittain sekä sairaalahoidettavien ja kuolleiden määrät. Tartunnan saaneen nimi lisättäisiin myös kulkutautirekisteriin.

Influenssan tarttumisen herkkyyteen saattaisi vaikuttaa aiemmin sairastetut influenssat ja saadut rokotukset. Influenssa aiheuttaa kuitenkin keskimäärin koronaa pahemmat oireet.

Vertailu paljastaisi todennäköisesti sen, miten naurettavaa koronahössötys on ollut. Hieman laajemmassa perspektiivissä tarkastellen taudeilla ei juurikaan näyttäisi olevan suurta eroa.

3 kommenttia:

  1. No kerropas sitten miksi näiden koronasta pahiten kärsivien maiden sairaanhoitojärjestelmä on niin pahoin kuormittunut? Totuushan on se, että korona vaatii suhteessa kausi-influenssaan huomattavasti enemmän sairaalakapasiteettia, ja aivan erityisesti tehohoitopaikkoja. Välttääksemme terveydenhuollon ylikuormittumisen ja sitä myöten rajusti kasvavan kuolleisuuden koronavirukseen, on pakko toimia ennakoivasti. Älä levitä väärää tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Influenssaan kuolee joka vuosi arviolta 500–2000 suomalaista (MTV:n uutiset). Siihen ei taida korona ihan yltää.

      Influenssa vaatii myös monilla sairaalahoitoa, ja sillä reissulla sitten tulee noutaja.

      Korona on nyt ”pop”, ja sen vuoksi kaikkea siihen liittyvää liioitellaan.

      Poista
  2. On traagista että joku sanoo koronan olevan pop.. Lapsikin ymmärtää että isot valtiot ympäri maailman eivät sulkisi talouttaan ja ottaisi valtavia lisälainapaketteja jonkin populääri-ilmiön vuoksi. Syy, miksi meillä ei ole enempää kuolleita on siinä että suurin osa kansasta on uskonut asiantuntijoita eikä pokkuroinut vastaan kuin joku kakara, "yhyy byhyy, ihan kauheaa jos pitää laittaa maski". Ja tämähän ei vielä ole ohi.

    VastaaPoista