maanantai 12. huhtikuuta 2021

Rahat ovat menneet...

… ja lisää pitäisi saada 200 000 – 500 000 euroa, jotta samannimisen ”kipumittarin” kehittänyt Kipuwex voisi aloittaa tuotannon ylösajon.

”Nyt keskitymme täysillä Kipuwex-kipumittariin, jonka teknologia alkaa olla loppusuoralla”, kertoo yrittäjä Kalevan tämänpäiväisessä artikkelissa.

... teknologia alkaa olla loppusuoralla..?

Blogi kertoi lokakuussa 2019 kahdessa artikkelissa kipumittarista, jonka olisi jo tuolloin pitänyt olla valmis. Kuitenkin siitä huolimatta nyt puolitoista vuotta myöhemmin ”teknologia alkaa olla loppusuoralla”. Mihin tai mitä tässä pitäisi oikein uskoa?

Laitteen sisältämä teknologia on erittäin yksinkertaista ja yleisesti tunnettua. Tuntuukin kummalliselta, mihin kaikki aika on mennyt.

Kipuwex Oy on saanut noin 200 000 euroa yhteiskunnan tukea. Kipumittari muistuttaa hyvin paljon Valkeen korvavaloa, vaikka se ei olekaan vielä saanut samaa määrää veronmaksajien tukea. Kannattaa muistaa, että Valkeen tukihana aukesi vasta silloin, kun korvavalo oli jo valmis ja markkinoilla.

Kipumittaria odottaa korvavalon kaltainen tulevaisuus: sitä yritetään kaupitella niin kauan kuin yritys löytää hyväuskoisia sijoittajia, jotka haluavat päästä eroon rahoistaan.

2 kommenttia:

  1. Kalevan jutun sivulauseesta voisi ajatella mihin rahat menneet:

    >>>
    Olen jo 20 vuotta matkustellut keskimäärin 70 päivää vuodessa, joten mielelläni lähtisin taas kiertelemään maailmaa.
    <<<<

    Mukavahan se olis vähän kiertää mualimmuaa muitten rahoilla.

    VastaaPoista
  2. Eikä taida olla johtoportaassakaan ihan puhtaita jauhoja kaikilla:
    https://kipuwex.com/john-meewella

    https://www.kaleva.fi/toisinajattelijan-tyttaren-kohtelu-kummeksuttaa-ru/1730982

    VastaaPoista