Pruitt-Igoe

Yhdysvaltojen Missourin osavaltion St. Louisin kaupungissa käynnistyivät 40-luvun lopussa toimenpiteet keskustan ympäristössä sijaitsevien slummialueiden siistimiseksi. Slummihökkeleitä oli paljon, ja olivat vaatimattomia ja ränsistyneitä. Näiden purkaminen synnytti tarpeen uusille asunnoille, mihin kaupunki vastasi käynnistämällä hankkeen uuden, suuren vuokra-asuntoalueen rakentamiseksi. Aluksi tarkoituksena oli rakentaa kaksi erillistä asuntoaluetta: Pruitt mustille ja Igoe valkoisille, ja ne tulisivat sijaitsemaan vierekkäin vain tien erottamina. Tällainen rotuerottelu oli kuitenkin liittovaltion korkeimman oikeuden mukaan lainvastainen, ja sen vuoksi alueet yhdistettiin jo suunnitteluvaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi, joka sai nimen Pruitt-Igoe. Pruitt oli 2. maailmansodan afroamerikkalainen lentäjä ja Igoe entinen kongressimies.

Kokonaisuuden suunnitteli arkkitehti Minoru Yamasaki, joka suunnitteli myös New Yorkissa sijainneet WTC-tornit. Rakentaminen käynnistyi vuonna 1954, ja sen valmistuttua vuonna 1955 Pruitt-Igoeen kuului 33 kappaletta 11-kerroksista rakennusta käsittäen kaikkiaan 2870 asuntoa noin 15 000 asukasta varten. Rakennusalueen pinta-ala oli 24 ha. Joidenkin lähteiden mukaan alue olisi valmistunut jo 1954 ja rakentaminen olisi vastaavasti alkanut aikaisemmin.

Alue näytti varsin idylliseltä ja modernilta mutta myös hieman kolholta seudun muiden matalien rakennusten joukossa. Etualalla olevat kerrostalot eivät kuuluneet Pruitt-Igoeen. Kuva on otettu valmistumisen aikoihin.

Rakennusten julkisivut oli sijoitettu etelä-lounaaseen päin

Toisesta suunnasta otettu kuva

Ilmakuva alueesta (1968)

Pruitt-Igoen tyypillinen nuori asukas

Pihanäkymä

Alueella oli harrastusmahdollisuuksia nuorille. Kuvassa näkyy vielä valkoisia nuoria, mutta melko pian alueen valmistumisen jälkeen valkoiset perheet muuttivat pois.

Leikkikenttä

Kuva leikkikentältä, mutta taustalla näyttää olevan aikuisikäisiä. Onkohan vapaapäivä, koska he eivät ole työssä..?

Pruitt-Igoen perhe katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. Kuva kertoo jotakin mutta ei kaikkea alueen keskivertoperheeestä: lapsiperheiden keskimääräinen lapsiluku vuonna 1965 oli 4,3, ja 40 prosentissa lapsiperheitä lapsia oli viisi tai enemmän. 

Pruitt-Igoen väestörakenne ei ehkä ollut aivan tavanomainen. Nainen perheenpäänä oli 62 prosentissa perheitä. 38 prosentissa perheitä ei ollut työssäkäyviä. Vain 45 prosentissa perheitä palkkatulo oli ainoa tulonlähde. Ainoastaan 30 prosenttia Pruitt-Igoen perheistä oli tavallisia, eli niissä olivat molemmat vanhemmat. 57 prosenttia oli yksinhuoltajaperheitä. Naisten ja miesten jakauma oli 5 : 2. Tarkasteluhetkellä alueella oli 9 952 asukasta, joista 3 067 oli aikuisia ja 6 895 lapsia. Keskimääräinen koulutus oli yhdeksänvuotinen peruskoulu.

Pruitt-Igoen nuorisoa. Kyselyn mukaan pojat saattavat tytön raskaaksi keskimäärin 15,5 vuoden iässä (keskipoikkeama 14–17 vuotta). Vastaavasti tytöt tulevat raskaaksi keskimäärin 14 vuoden iässä (keskipoikkeama 12,5–15,5 vuotta).

Pihalla oli "kiipeilymahdollisuuksia"

Rentoutumista kotona työpäivän jälkeen

Tyypillinen asunto on täysin vertailukelpoinen nykyisten suomalaisten asuntojen kanssa. Ikkunoita on jopa koko ulkoseinän leveydeltä. Voisipa jopa väittää, että 60-luvun suomalainen Arava-asunto jäisi vertailussa toiseksi...

Koska Pruitt-Igoe-hankkeen tarkoituksena oli tarjota edullista asumista kaupungin vähävaraiselle kansanosalle rakentamalla edullisia vuokra-asuntoja, rakennuskustannuksissa tuli säästää. Hissit oli toteutettu nerokkaasti: ne pysähtyivät vain 1., 4., 7. ja 10. kerroksessa. Muu varustelu oli karsittu minimiin. Asuntoja on väitetty pieniksi, mutta olivat selvästikin suurempia kuin nykyisin Suomessa rakennettavat "tilaihmeet", joiden ahtaus vaikeuttaa jopa kalustamista. Asuntojen keskimääräinen koko oli 2,8 makuuhuonetta eli suomalaisittain keskiarvo vastasi lähes neljän huoneen asuntoa.

Asuntojen käyttöaste oli suurimmillaan vuonna 1957, eli melko pian valmistumisen jälkeen, ja se oli 91 prosenttia. 2870 asunnosta oli tuolloin 258 tyhjillään. 60-luvulla tyhjien asuntojen osuus nousi 40 prosenttiin, minkä täytyi kertoa siitä, että asuinalue ei ollut haluttu. Vuosikymmenen loppuun mennessä alue oli käytännössä lähes kokonaan hylätty. Rakennuksissa oli lähes kaikki mahdollinen rikottu. Mutta tämähän on tuttua muualtakin: Oulun Kaukovainion Jalohaukantiellä sijaitsevissa kaupungin vuokrataloissa oli jo 70-luvulla jouduttu poistamaan porraskäytävien valopainikkeet, koska ne potkittiin jatkuvasti rikki. Niiden paikalle oli asennettu metallilevyt, ja valot paloivat jatkuvasti.

Slummiutuminen on alkanut: 4. ja 7. kerroksen käytävätilan ikkunoita on rikottu. Hissit pysähtyivät noissa kerroksissa.

Hylätty Pruitt-Igoe (1974)

Vuonna 1971 ainoastaan 17 rakennusta oli enää asuttuja, ja niissä oli noin 600 asukasta (enimmillään asukkaita oli noin kymmenentuhatta). Loput 16 rakennusta oli suljettu. Jo vuonna 1968 viranomaiset kehottivat asukkaita muuttamaan pois. Vuoden 1971 joulukuussa viranomaiset päättivät purkaa kaksi huonokuntoisinta rakennusta. Tuolloin vielä toivottiin, että ongelmat saataisiin korjattua ja jäljelle jäävät rakennukset saataisiin kunnostettua. Ensimmäinen rakennus purettiin räjäyttämällä maaliskuussa 1972 ja seuraava saman vuoden huhtikuussa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt: purkaminen jatkui kesäkuussa, ja seuraavien neljän vuoden aikana kaikki 33 rakennusta oli räjäytetty maan tasalle.

Ensimmäinen menossa (maaliskuu 1972)

On sanomattakin selvää, että Pruitt-Igoe-hanke ei toteutunut toivotulla tavalla, vaan jokin meni pahasti vikaan. Kyllähän vanhoja rakennuksia on purettu ja tavallisesti uuden rakentamisen tieltä ennenkin mutta tuskin missään muualla tämän ikäisiä (eli näin nuoria) ja näin suurta määrää lähes kerralla. Pruitt-Igoen tuhon syy oli monen erillisen tekijän kerranaisvaikutus, joka jatkuessaan vain voimisti itseään. Arkkitehtuuria, joka käsitti suuren rakennustiheyden ja suuret yleiset tilat, joista kukaan ei huolehtinut, on usein pidetty pääsyynä, mutta se oli vain yksi ja varsin mitätön tekijä monen muun tekijän joukossa. Tämä on Pruitt-Igoe-myytti.

Rakennukset purettuina ja alue siistittynä

Pruitt-Igoen ongelmaksi muodostui rikollisuus sen eri muodoissa. Alueella oli oma poliisi, joka ajan mittaan korruptoitui ja katsoi monia rikoksia sormien lävitse. Jossakin vaiheessa tilanne kehittyi niin pahaksi, että kaupungin poliisi ei uskaltanut mennä alueelle yöllä. Pruitt-Igoesta muodostui suojapaikka rikollisille. Poliisilla ei ollut mitään mahdollisuutta löytää siellä piilottelevaa rikollista lähes kolmesta tuhannesta asunnosta. Rikolliset tai lakiin nuivasti suhtautuvat asukkaat eivät tietenkään puhuneet mitään poliisille, ja rehelliset asukkaat eivät uskaltaneet puhua pelon ja vasikoinnista seuraavan koston vuoksi.

Vuonna 1969 alueella tehtiin 10 murhaa, 14 poliisille ilmoitettua raiskausta ja 129 väkivallantekoa. Laukausten ääni oli säännöllistä. Rikottuja ikkunoita oli enemmän kuin ehjiä.

Talvi 1969–70 oli yksi kaikkien aikojen kylmimmistä St. Louisissa. Pakkasen ja rikottujen ikkunoiden vuoksi monet putket jäätyivät ja halkesivat, minkä seurauksena moniin rakennuksiin tulvi vettä. Lämmitykseen tuli häiriöitä, ja ilmeni sähkökatkoja.

Vuonna 1969 kaupungin vuokra-asukkaat menivät seitsemän kuukauden pituiseen vuokranmaksulakkoon, mikä vähensi entisestään kaupungin taloudellisia resursseja ylläpitää vuokratalojaan.

Hissejä ja käytävätiloja käytettiin wc-tiloina. 

Jo kolme vuotta valmistumisen jälkeen eräs kongressiedustaja totesi: ”[Pruitt-Igoe is] as a paradise for thieves, thugs and rapists and nightmare for police.”

Monet asukkaat kuvasivat kulkua hissistä omaan asuntoon ”kujanjuoksuksi”, josta oli tärkeää selvitä mahdollisimman nopeasti ja vahingoittumattomana.

Miltä Pruitt-Igoe näyttää nyt 40 vuotta purkamisen jälkeen? Alue on metsittynyt. Jostakin syystä se on ennimmäkseen jätetty rakentamatta.