perjantai 2. kesäkuuta 2017

Olishan se hienoo

Noin lauloi jokin aika sitten 70 vuotta täyttänyt Hector. Samaa sävelmää näytti myös BrightCharger tapailevan vuonna 2014. Yrityksessä ajateltiin (tai toivottiin), että ”olishan se hienoo”, jos kaikki maailman laturit vaihdettaisiin YövaloLatureihin. Samanlaisia kuvitelmia maailmanvalloituksesta oli myös oululaisfirmalla samoihin aikoihin.

Se olisi todellakin jopa enemmän kuin ”hienoo”, jos tekisi jonkin ”innovaation”, jota myytäisiin vähintäänkin kymmenen euron voitolla miljardeja kappaleita. Mutta voisiko se koskaan olla mahdollista? Bill Gatesin kohdalla se oli mahdollista, mutta se lieneekin ainoa tapaus.

Mistä ihmeestä lähtee liikkeelle kuvitelma, että omasta innovaatiosta tulisi niin suosittu, että sitä myytäisiin suunnattomia määriä? Eihän jokin vaatimaton yövalon sisältävä puhelinlaturi voi olla sellainen..? Miksi ihmeessä kaikki maailman puhelimenomistajat vaihtaisivat merkkilaturinsa johonkin ylihintaiseen tekeleeseen?

Kyllähän omassa mielessä voi aina haaveilla mitä tahansa, mutta kannattaisi harkita tarkasti, ennen kuin esittää tuollaisia utopistisia kuvitelmia julkisuudessa.

BrightChargerin laimea merkintä – vain 73 tukijaa – kertoo siitä, että kännykkäkansa alkaa saada tarpeeksi näistä eko-äly-ihmelatureista. Yritys arvioi vuonna 2014 lehtijutussa, että kaikilla kehittyvien ja länsimaiden asukkailla on kaksi mobiililaitetta, jotka olisivat ”yhteensopivia” BrightChargerin kanssa. Varovaisesti arvioiden laitteiden lukumäärä olisi siten vähintäänkin 7,3 miljardia. Yritys on siten tavoittanut vasta 0,000 001 prosenttia niistä. Enää puuttuu ”vain” 99,999 99 prosenttia.

BrightChargerista ei taida tulla mitään ”hienoo”...

Näissä kahdessa kuvassa on paljon yhteistä. Ylempi kuva ”esittää” tavallisen laturin ”väitettyä” tehonkulutusta, joka on vakio riippumatta siitä, onko puhelin latauksessa vai ei. Se on tosin ristiriidassa BrightChargerin kanssa, koska yrityksen mukaan puhelimen ”maintenance power” on 2,3 wattia, jonka poistuminen kuormittamasta laturia pitäisi tietenkin näkyä ”tehomittarissa”


BrightCharger vilkkuu muuten vain kummallisesti.


Hector, ole hyvä!


2 kommenttia:

  1. No joo jos jotain aivan utopistisia mahdollisia myyntivoyymejä laukoo ääneen niin hölmöltähän sitä näyttää jos niille ei ole muita perusteita kuin se että tämä meidän tuote on vaan niin hyvä, MUTTA on myös muistettava että rahoituslaitokset eivät lähde mukaan jos niille ei myös osaa maalata _tarpeeksi_ hienoja ennusteita. Raja sen välillä mikä on utopistinen ja mikä "innostava tavoite" on kuitenkin hieno, ja tavoitteelle on oltava kunnolliset (edes teoreettiset) perusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mitä olen kuullut, esim. Tekesiin pitää olla miljoonaluokan idea. Mitä hullupi sen parempi. Tuoton pitää olla odotettavissa sadoissa tuhansissa tai miljoonissa ja silloin aukeaa rahahanat. Patentti edesauttaa huomattavasti rahan saamista. Niitä "patentteja" ja ideoiden uutuuksia ei taideta käydä edes mitenkään läpi. Onko blogiyrityksistäkään yksikään saanut patenttia jolla olisi jotain merkitystä?
      On kyllä tapauksia, joissa Tekestukien väärinkäytöksistä on joutunu lusimaan. Löytyy ihan googlehaulla. Tarpeeksi törkeästi kun toimii, niin voi käydä ohrasesti.

      Poista