Kalevassa tänään julkaistu STT:n artikkeli kertoo otsikossaan seuraavaa: tutkimus tukee korvavalon käyttöä. Kaleva julkaisi verkkolehdessään kuitenkin vain lyhennetyn version artikkelista.
”Oulun yliopiston ja kirkasvalokuulokkeita valmistavan Valkee-yhtiön tutkimukseen osallistui 90 kaamosmasennuksesta kärsivää potilasta.”Laitteen valmistaja eli Valkee Oy ei välttämättä ole paras taho toimimaan tutkimuksen toisena osapuolena, koska se ei oikein anna tutkimuksesta täysin luotettavaa kuvaa. Valkee haluaa selvän näytön sille, että laite toimii niin kuin se haluaa sen toimivan, joten on luonnollisestikin Valkeen etu, että (julkistettu) tutkimus tukee sitä.
Yliopiston rooli tutkimuksessa ei käy selville. Ehkäpä se vain järjesti tilat ja koeolosuhteet tutkimukselle. Yliopisto otetaan mielellään mukaan kaikenlaisiin hömppätutkimuksiin, jotta se lisäisi tutkimuksen painoarvoa, vaikka sen rooli olisikin hyvin pieni, kuten esim. toimia vain tutkimustilojen järjestäjänä.
Pitäisi myös selvittää, mitä kaamosmasennus todellisuudessa on. Ovatko koehenkilöt vain ajoittaisesta mielialan vaihtelusta kärsiviä henkilöitä vai oikeasti mielisairaita?
”Potilaiden masennus- ja ahdistusoireet laskivat merkittävästi jo pienimmillä valomäärillä, kertoo johtava ylilääkäri Timo Takala Oulun diakonissalaitokselta.”Timo Talalan rooli toteutetussa tutkimuksessa (jonka ainoa motiivi on osoittaa, että korvavalolaite auttaa ihan oikeasti kaamosmasennuksen oireisiin riippumatta siitä, ovatko todellisia vai kuviteltuja) on mielenkiintoinen. Erään tiedon mukaan hän olisi vielä viime vuonna ollut Valkee Oy:n hallituksessa. Vaikka hän ei enää olekaan, voidaan kysyä, onko hän riittävän puolueeton toiminaan tutkimuksen johtajana. Kun kerran hän kommentoi STT:lle antamassaan haastattelussa tutkimustuloksia, voidaan olettaa, että hän oli tutkimuksen koordinaattori.
Nykyiset jäsenet (kaupparekisterin mukaan):
Puheenjohtaja: Oksanen Markku Tapio
Varsinainen jäsen: Lahtela Marko Petteri
Varsinainen jäsen: Ahopelto Timo Mika Juhani
Varsinainen jäsen: Nissilä Juuso Samuel
Varsinainen jäsen: Aunio Antti TapaniSTT referoi myös toista tutkimusta:
”Toisessa tutkimuksessa potilaat arvioivat itse korvavalon vaikutusta masennusoireisiinsa kyselyn avulla. Tulosten mukaan yli 90 prosenttia potilaista saavutti masennuksen elpymävaiheen neljän viikon hoitojakson aikana.”Tutkimuksella, jossa potilaat itse arvioivat hoidon vaikutusta, ei ole minkäänlaista tieteellistä painoarvoa. Jokainen tutkimukseen osallistunut henkilö toivoi varmasti saavansa helpotusta ”oireisiinsa”, ja kun hän niin toivoi, hän voi ainakin kuvitella saaneensa. Ja kun hän on niin kuvitellut, hänen on tietenkin helppo sanoa hoidon tehonneen.
”Kaamosmasennuspotilaita hoitava psykologi Aku Kopakkala lääkärikeskus Mehiläisestä pitää oululaisen tutkijajoukon tuloksia kiinnostavina. Hän kuitenkin muistuttaa, että tutkimus korvavalohoidosta on yhä aivan alussa.”
”Vielä tässä vaiheessa Kopakkala suosittelisi laitteen kokeilemista harkitsevalle tavallista kirkasvalolamppua, jonka tehosta on tieteellistä näyttöä jo pidemmältä ajalta.””Suhtaudun hieman skeptisesti valokuulokkeisiin, koska niiden haittavaikutuksista ei tiedetä vielä juuri mitään, Kopakkala sanoo.”Kopakkala taitaa olla ainoa, jolla on vielä jalat maassa. Hänellä ei olekaan minkäänlaisia sidonnaisuuksia Valkee Oy:hyn.
Valkeen Oy:n tiedejohtaja Juuso Nissilän mukaan korvavalotutkimuksissa ei ole ainakaan toistaiseksi havaittu
vaarallisia haittavaikutuksia. Tässä kannattaa kiinnittää huomiota sanaan ”vaarallisia”. Haittavaikutuksia on siis selvästikin olemassa, mutta missä kulkee vaarallisen ja ei-vaarallisen haittavaikutuksen raja?
Huomion voi kiinnittää myös sanaan
”toistaiseksi”. Ei siis ole poissuljettua, etteikö myös vaarallisia haittavaikutuksia (niin kuin Valkee Oy itse sen määrittelee) voisi esiintyä – mutta ehkäpä vasta pidemmän käytön jälkeen.
Miten luotettavampi testi pitäisi sitten tehdä?Koska on selvää, että syvään korvan tungettu ledi synnyttää lämpöä, koehenkilö on aina tietoinen siitä, milloin laite on toiminnassa. Hän siis tietää saavansa valohoitoa.
Vertailuryhmällä pitäisi olla muuten samanlainen laite, mutta sen sijaan, että se tuottaisi valoa, se tuottaisikin lämpöä tarkalleen saman verran kuin ledi. Tuolloin koehenkilö ei voisi ainakaan lämpötuntemuksen perusteella kertoa, synnyttääkö lämpöä vastuselementti vai ledi.
On todennäköistä, että tällaisessa luotettavammassa testissä ”hyvien tulosten” määrä vähenisi selvästi, eli ne tekijät, jotka lieventäisivät koehenkilöiden oireita, olisivatkin 1) tietoisuus siitä, että käsittely on käynnissä ja 2) korvaan tuotettu lämpö.
Ehkäpä Valkee onkin tietoinen tästä, ja juuri sen vuoksi se ei halua järjestää tällaista testiä, koska se osoittaisi selvästi, että itse valon vaikutus korvassa olisikin paljon luultua pienempi.
Oma käsitykseni laitteesta on: humpuukia.
Valkee Oy sai viime vuonna 321 546 euroa verovaroista kerättyä Tekes-tukea.
Valkee Oy:n korvavalolaitetta on käsitelty niin monta kertaa tässä blogissa, että lista ja tiivistelmä aikaisemmista kirjoituksista on tarpeen.
Ensimmäinen kirjoitus 12. tammikuuta 2010 kertoi uudesta ”oululaiskeksinnöstä”, joka ”hoitaa masennuksen”. Näytti selvästikin siltä, että Valkee vedätti Kalevan toimittajaa mm. valehtelemalla laitteen patentista.
http://oulun1.blogspot.com/2010/01/valohoitoa-korvassa.html24. lokakuuta 2010 kerrottiin alustavista tutkimustuloksista ja siitä, että potilaille ei ollut ainakaan toistaiseksi ilmaantunut vaarallisia haittavaikutuksia.
http://oulun1.blogspot.com/2010/10/valkee-oyn-korvavalolaite.htmlKaleva palasi tuttuun ja turvalliseen aiheeseen jo kuukauden kuluttua kertomalla, että Valkee Oy:n korvavalolaite on saanut Pohjois-Pohjanmaan Innosuomi-kilpailun ensimmäisen palkinnon. Sama valehtelu jatkui jälleen: Valkeen laite on patentoitu, mikä ei pitänyt paikkaansa.
http://oulun1.blogspot.com/2010/11/valkee-oyn-laitetta-ei-ole-patentoitu.htmlOulun 1 kirjoitti saman vuoden joulukuun lopussa siitä, että Valkee Oy haki lehti-ilmoituksessa koehenkilöitä tutkimukseen, jolla se halusi osoittaa, että sen kehittämä laite on kalliin hintansa arvoinen.
http://oulun1.blogspot.com/2010/12/karsitteko-kaamosmasennuksesta.htmlKorvavalolaite on patentoitu vasta heinäkuussa 2011 Suomessa. Sen ainoa tarkoitus on estää muita valmistamasta samanlaisia ”innovatiivisia” laitteita. Jos patentti pitää ja se estää myös muualla valmistettujen kopioiden myynnin Suomessa (ja muuallakin, jos joku niin kuvittelisi), se takaa Valkee Oy:lle yksinoikeuden myydä ja markkinoida laitettaan, jonka hyödyllisyys on melko kyseenalainen ja hinta suoraan sanoen sikamainen.
Monopoliasemassa olevilla yrityksillä on nimittäin mahdollisuus hinnoitella tuotteensa haluamallaan tavalla. ”Sopiva” hinta haetaan markkinoilta. Koska hinnalla on suora vaikutus myyntimäärään, hinta haetaan sellaiseksi, että yksikköhinnan ja myyntimäärän tulo voidaan maksimoida.
Lainaus Suomen Kuvalehdestä:”Kirkasvalokuulokkeiden markkinointi on tähän asti muistuttanut hieman magneettirannekkeiden tai homeopaattisten valmisteiden kauppaa. Vallankumouksellisen, uuden hoitomuodon markkinoinnissa tyypillisestä huuhaasta poikkeavaa on ollut oikeastaan vain se, että korvavalon taustalla on ollut hyvämaineinen yliopisto.
”Valkeella ei ole ollut esittää hoidon vaikuttavuudesta mitään tiedelehdissä julkaistua tutkimusnäyttöä. Hoidon on väitetty perustuvan aivojen valolle herkkiin soluihin, mutta tällaisista soluistakaan ei ole aiemmin tiedetty mitään.
”Tiedeyhteisön hyväksymänä löydöstä voi pitää vasta sitten, kun se on julkaistu jossakin vertaisarvioidussa tieteellisessä lehdessä.
”Jos kirkasvalokuulokkeet olisivat yhtä tehottomia kuin magneettirannekkeet, kyse olisi suhteellisen harmittomasta rahastuksesta. Mutta jos kuulokkeiden valo todella vaikuttaa aivoissa, hoitoon liittyy myös riskejä.
”Sivuvaikutuksiakin tällaisella voi olla, mielialan tai ahdistustason liiallista nousua, muistuttaa Turun yliopiston psykiatrian professori Jyrki Korkeila”Tämä on viimeinen kirjoitus Valkee Oy:stä ellei sitten mitään mullistavaa tapahdu...