Oulu ennen – 1

Kuvassa näkyy, miltä Itä-Tuira ja Laanila näyttivät vuoden 1952 rekisterikartassa. Joen eteläpuolen liikerakennuksia lukuun ottamatta kaikki rakennukset olivat puutaloja. Kartassa näkyy vielä voimalaitoksen luokse kulkeva ratayhteys, joka purettiin ennen vuotta 1961. Siltayhteys Valtatieltä Kuusamontielle oli jo valmistunut

Kuvassa näkyvää nimeä Nokkalanmännikkö ei enää käytetä. Nykyisen Hintantie 13:n kohdalla sijaitsi 1½-kerroksinen puutalo, jonka pihalla sijainneen varastorakennuksen eräät koltiaiset polttivat hieman ennen talon purkamista.

Googlen ilmakuva näyttää alueen nykyisin. Suurin osa Laanilan kerrostaloista rakennettiin 60-luvulla.

Hoikantie 14–22:een rakennettiin vuonna 1961 3-kerroksinen kerrostalo, joka oli aikanaan Oulun pisin asuintalo. Rakennus tunnetaan myös nimellä Ummelo.

Laanilassa oli 70-luvulla kaksi lähikauppaa. Toinen toimi Hintantie 11:ssä, jossa nykyään jokin rajatiedon keskus pitää teemailtojaan. Hintantie 31:ssä sijaitsi Lindvallin kauppa. Lisäksi Valtatien itäpään puutalossa lähellä rautatietä oli pieni kauppa.

Nykyisin Hintantie 31:ssä toimii Pizzeria Riccione.

S/s Pohjola

Höyrykäyttöinen siipiratasalus s/s Pohjola liikennöi vuosina 1892–1904 Oulun ja Tornion välillä. Kuvassa Pohjola on laiturissa torinrannassa.

Nykyaikana voisi tuntua hieman kummalliselta tehdä noin 130 km:n matka laivalla, kun kyseessä ei ollut mikään huviristeily, mutta tuolloin maassa ei ollut minkäänlaista joukkoliikennettä, henkilöautojen lukumääräkin oli vain joitakin kappaleita ja teiden kunto sopi lähinnä hitaalle hevosliikenteelle. Laivamatka lieneekin ollut mukavuudeltaan aivan toista luokkaa kuin kulku keikkuvassa hevoskyydissä, vaikka toisaalta meren jäätyminen rajoitti kauden vain noin puolen vuoden mittaiseksi.

Toisessa kuvassa Pohjola on irrottautunut laiturista ja kääntymässä. Laiva näyttää olevan täynnä matkustajia... Junayhteys Tornioon valmistui vuonna 1903, mikä lieneekin ollut syynä laivaliikenteen lopettamiselle ja Pohjolan myymiselle Suomenlahdelle.

Oulun Gambina-juhlat / Oulu Gambina Festival

Oulussa järjestettiin 90-luvulla muutaman kerran saksalaistyyliset viinijuhlat, mutta niin kuin kaikki on katoavaista, katosivat myös viinijuhlat melko nopeasti kaupungin katukuvasta, ja ne siirtyivät Kuopioon sinne menneen matkailujohtajan mukana.

Hangolla on Regattansa ja Kotkalla Meripäivänsä, mutta Oululla ei ole mitään vastaavaa. Vaikka Oulu nyt onkin, mikä on, sopisi sinnekin jokin kesätapahtuma, jossa jokin alkoholijuoma virtaisi, laulu raikaisi ja hauskaa olisi.

Omaperäisyys on aina valttia, ja sen vuoksi viini- tai olutjuhlien kopiointi ei sopisi Ouluun, vaan Ouluun tarvittaisiin jotakin uutta ja erilaista, josta se tultaisiin tuntemaan koko maassa ja miksei myös ulkomaillakin... Jos leikkimielisesti ajattelisi, mitä alkoholijuomaa Oulu muistuttaisi, useimmilla tulisi varmastikin mieleen Gambina, joka kuvaa Oulua ja oululaisia enemmän kuin mikään muu.

Oulun uuden kesätapahtuman keskiössä olisi Gambina, ja sen nimi olisi Oulun Gambina-juhlat (Oulu Gambina Festival), jossa anniskeltaisiin vain ja ainoastaan tuota maustettua väkevää viiniä. Alko, joka valmistaa Gambinaa, käyttää siitä seuraavia attribuutteja, jotka suorastaan houkuttelevat kiertämään Gambina-pullon korkin auki ja ottamaan huikan: punaruskea, makea, vermuttinen, giniarominen, katkeroinen.

Gambinan ruokasymboli on ”seurustelujuoma”, ja sen vuoksi se sopisikin niin hyvin uuteen kesätapahtumaan. Samalla tämän turhaan aliarvostetun juoman väheksyntä loppuisi ja sitä alettaisiin arvostaa aivan eri tavalla. Siitä tulisi ns. salonkikelpoinen juoma, jota sopisi nauttia ”paremmissakin piireissä”.

Kyllähän niin oululaisen kuin turistinkin kelpaisi heinäkuun helteessä istuskella torinrannassa naukkailemassa lämmintä Gambinaa muovimukista kuunnellen lokkien rääkymistä. Gambina-juhlat kestäisivät viikon ajan, ja kun ne ajoittuisivat heinäkuun alkuun, monilla muualta tulleilla lomailijoilla olisi mahdollisuus osallistua tuohon ikimuistoiseen tapahtumaan.

Olisi kuitenkin luultavaa, että rantojen miehet ja muut ”alan ammattilaiset” ottaisivat heti tämän tapatuman omakseen, mutta sehän vain toisi lisäväriä siihen. Rantojen miehet voisivat olla tapahtuman kunniavieraita ja arvostettuja alan ammattilaisia, joilta saisi vinkkejä, miten Gambinaa kuuluisi oikein nauttia.

Oulun Rautasilta sota-aikana

Vuonna 1886 valmistuneella Rautasillalla oli erityistehtävä sodan aikana. Sen päälle oli sijoitettu 8. kevyen ilmatorjuntapatterin silta-asema.

Asemiin noustiin puista porrasrakennelma pitkin. Lavan alapuolella oli viestikeskus ja ”taukotupa”.

Sillan molemmissa päissä oli asemissa 20 ItK 40 VKT -kaksoisilmatorjuntakanuuna.

Eteläiseltä lavalta näkyy Itä-Tuiran ja Laanilan rakennuksia, joista ainoatakaan ei ole enää olemassa.

Sillalla ollaan kuljettamassa kalustoa. Taustalla näkyy Intiön vesitorni.

Sillan eteläpuoli.

Panssarivaunu tulossa sillalta ja menossa etelään päin.

Kuvassa näkyy, miten sillan molempiin reunoihin oli erotettu jalankulkukäytävät.

Näkymä tähystyslavalta Kasarmialueelle.

Näkymä tähystyslavalta Itä-Tuiraan ja Laanilaan. Vasemmassa reunassa näkyy Merikosken voimalaitokselle  menevä pistoraide. Nykyisellä Tuiran uimarannalla sijaitsi jossakin vaiheessa puupylväiden kyllästämö.

HUSLABin toiminnan tutkinta ja puolen vuoden odotus...

Kuten yleensä tapana on, vahingon tapahduttua alkaa selitys, jonka tarkoitus on vastuun kantamisen välttely ja pyrkimys osoittamaan, että syy on kaikkialla muualla kuin itsessä ja kaikki onkin itse asiassa edelleen hyvin. Helsingin Sanomien verkkosivulla HUSLABin skandaalia yritetään juuri selittää parhain päin.

”Käytettyjen neulojen käyttäminen oli vahinko, sanoo Huslabin toimitusjohtaja Piia Aarnisalo HS:lle.”

Vahinkopa tietenkin. Sehän näyttäisikin vielä pahemmalta, jos likaisia neuloja olisi käytetty tarkoituksella.

”Käytetty kookkaampi neulatyyppi ei ollut mahtunut käytetyille neuloille tarkoitettuun turvaboksiin, ja siksi ne ovat olleet toisessa roskalaatikossa.”

Näytteet ottanut sairaanhoitaja otti neulat roskalaatikosta, jonne ne oli edellisenä iltana joku toinen näytteenottaja heittänyt. Mikä sai sairaanhoitajan ottamaan neulat roskalaatikosta? Yksittäispakattu steriloitu neula on varmastikin toisen näköinen kuin roskalaatikossa oleva käytetty irrallinen ja verinen neula. ”Ammattitaitoisen” sairaanhoitajan olisi pitänyt havaita tämä ero.

”Likaisia neuloja käyttänyt hoitaja ei ole laboratoriohoitaja vaan sairaanhoitaja. Hoitaja oli määräaikaisessa työsuhteessa ollut hoitaja, joka lopetti työt heti virheen tapahtumisen jälkeen.”

Irtisanoutumisesta tai -sanomisesta ei tosin mainita mitään...

Kuten sanonta kuuluu, korppi ei toista korppia noki. Jos tutkimusryhmän henkilöt valikoidaan alan sisältä, lopputulos tulee olemaan odotettu: kaikki tullaan painamaan villaisella ja HUSLAB lupaa pyhästi, että sama ei tule enää toistumaan. Tutkimusryhmä pitäisi koota alan ulkopuolisista, joilla ei ole minkäänlaisia sidonnaisuuksia terveydenhoitoalaan eikä pelkoa, että ”hyvää veljeä” vahingoitettaisiin millään tavalla.

Toimitusjohtajan olisi pitänyt osoittaa vastuunkantonsa tästä vakavasta virheestä ja erota sen osoitukseksi. Jakamalla toimessaan toimitusjohtaja haluaa ikään kuin sanoa, että ”sattuuhan näitä paremmissakin piireissä...”

19:llä HUSLABiin verikokeeseen erehtyneellä on edessään ikimuistoiset kuusi kuukautta elää odotuksessa tai pikemminkin pelossa, onko saanut hiv-tartunnan vai ei. Vaikka se ei enää johtaisikaan tappavaan aids-vaiheeseen asti, sen saaminen tuskin ainakaan parantaisi kenenkään elämänlaatua. Edessä olisi loppuiän kestävä lääkekuuri haitallisine sivuvaikutuksineen. Ja infektio vaikuttaisi myös uhrin kaikkiin toimiin, koska rikoslaissa hiv-viruksen tietoinen tartuttaminen katsotaan törkeäksi pahoinpitelyksi, josta seuraa aina vankeustuomio.

On olemassa tapauksia, joissa hi-virus ei ollut kuuden kuukauden aikana ehtinyt muodostaa uhrin vereen vasta-aineita siinä määrin, että tavallinen testi olisi osoittanut infektoitumisen, eli vaikka testi olisikin negatiivinen ensi lokakuussa, se ei välttämättä tarkoittaisi, etteikö muutama hi-virus olisi odottamassa sopivaa hetkeä...

Yksityisellä sektorilla olisi nyt hyvä tilaisuus erottautua julkisesta terveydenhoidosta ja kertoa, että siellä ovat ”prosessit” kunnossa.

HUSLABin toiminnan törkeyttä ei ole riittävästi korostettu mediassa. Joko media ei havaitse sitä tai jostakin on tullut määräys olla paisuttelemasta tapahtunutta liikaa.

Oulu – savupiippujen kaupunki

Noin sata vuotta sitten tuomiokirkon tornista Tuiraan päin otetussa kuvassa näkyy useampi savupiippu. Etualalla näkyy Rauhalan rakennus, ja siitä oikealle sijaitsee tumma rakennus, joka purettiin 80-luvulla kerrostalona. Siitä edelleen oikealle tien (Kasarmintie) toiselle puolelle rakennettiin 60-luvun alussa Oulun yliopiston harjoituskoulu, jossa opettajiksi opiskelevat saattoivat kokeilla oppimaansa kasvatustieteellistä teoriaa käytännössä.

Kerrostalo oli alkujaan höyrymyllystä ja siihen kytketystä makasiinista yhdistetty koneremmitehtaan rakennus, mutta vuonna 1946 se muunnettiin asuinkerrostaloksi Åströmin nahkatehtaan työväkeä varten. Nykyisin osassa tehtaan tiloja sijaitsee kaupunkilaisten ”ylpeys” Tiedekeskus Tietomaa. On tietenkin ymmärrettävää, että Oulun tapaisella kaupungilla ei ole resursseja eikä osaamista tarjota tuollaista naurettavuutta parempaa.

Ylhäällä oikealla sijaitsee Rautasilta, joka alun perin rakennettiin pohjoiseen menevää rautatietä varten, mutta leveytensä ansiosta siitä oli mahdollista kulkea myös jalkaisin ja jopa hevoskärryillä silloin, kun junaa ei ollut odotettavissa. Sitten kun sillalle siirrettiin tieyhteys Tuiraan, rautatietä varten rakennettiin uusi, toisen näköinen silta vanhan sillan itäpuolelle vuonna 1965. Samalla rakennettiin kävelysilta Merikosken puolelle.

Rauhalan takana näkyy sähkölaitoksen rakennuksia, joista osa on edelleenkin olemassa, mutta suurin osa kuvan muista rakennuksista on purettu pois eri aikoina.

Vuonna 1977 eri suunnasta otetussa kuvassa näkyy vielä osittain samoja rakennuksia. Rauhala on keskellä oikealla, ja siitä (kuvassa) ylöspäin sijainnut kerrostalo oli jossakin vaiheessa saanut valkoisen ulkoasun.

Vanhassa (väritetyssä) kuvassa näkyy höyryveturi vaunuineen sillalla.

Tunarointia HUSLABin malliin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin laboratoriossa käytettiin käytettyjä näytteenottoneuloja verinäytteiden otossa kuluneella viikolla. Jatko meni sitten niin kuin se vain voi mennä Suomessa. Sivistysmaissa asia olisi hoidettu aivan eri tavalla: sivistyneemmin.

Ensiksi alkoi tartunnan saamisen mahdollisuuden vähättely. Tokihan se pieni on, mutta se on kuitenkin olemassa. Hepatiitit ja aids ovat sen verran rankkoja tauteja, että niitä tuskin kukaan toivoisi saavansa. Ne voivat aiheuttaa elinvaurioita, ennen kuin niitä ehditään hoitaa, ja kuten tunnettua, aidsiin ei ole parannuskeinoa.

Toiseksi HUSLABin toimitusjohtaja esiintyi kuin mitään vakavaa ei olisi tapahtunutkaan. Sivistysmaissa laboratorion johtaja olisi välittömästi jättänyt eroanomuksensa, jonka HUS olisi tietenkin heti hyväksynyt. Vaikka toimitusjohtajalla ei olekaan suoranaista käskysuhdetta laboratorion koko henkilökuntaan, hän on muodollisesti kaikkien alaistensa esimies ja vastuussa näiden tekemisistä.

Kolmanneksi näytteitä ottanut henkilö olisi pitänyt erottaa välittömästi, ja siitä olisi pitänyt kertoa julkisuudessa. Yksityisissä yrityksissä voi saada potkut paljon vähemmästäkin kuin19 henkilön terveyden mahdollisesta vaarantamisesta.

Tämä tuskin on mitään uutta. Vastaavia tapauksia on tapahtunut varmasti myös muuallakin, mutta kuten asiaan kuuluu, teko pyritään tietenkin salaamaan niin kauan kuin se on mahdollista. Tämä on myös hyvin linjassa maan terveydenhoidon kanssa yleensä.

Maan tapa on aina ollut se, että lääkärit saavat tehdä, mitä haluavat, eikä pelkoa vastuuseen joutumisesta ole. Mitään lääkärin ehdottamaa tai tekemää toimenpidettä ei koskaan kyseenalaisteta. Toimenpide voidaan tehdä pelkästään lääkärin oman henkilökohtaisen mielenkiinnon vuoksi, esim. omaa tutkimusta palvelemaan, eikä niinkään potilaan diagnosoinnin tai hoidon vuoksi.

Lääkäri on potilaalle sen verran suuri auktoriteetti, että ”lääkäri ei voi koskaan olla väärässä”. Lääkäri ei koskaan myönnä omaa virhettään. Siinähän menisi maine ja uskottavuus muiden lääkäreiden silmissä ja samalla saisi puoskarin maineen – ja pahimmassa tapauksessa menisi myös oikeus toimia lääkärinä. Lääkärit tietävät sen, että hauta peittää viimein kaikki hoitovirheiden jäljet.

Kun seuraavan kerran menet verikokeeseen, muista katsoa, että neula otetaan steriilistä pakkauksesta.

Stockmanni

Kaupungilla on viime päivinä liikkunut sitkeä huhu, että Tokmanni-ketju ostaisi Oulun Stockmannin liiketoiminnan ja jatkaisi tavaratalon toimintaa Kirkkokadulla suunnilleen nykyisessä laajuudessaan. Stockmann ilmoitti viime vuonna lakkauttavansa Oulun tavaratalon toiminnan sen huonon kannattavuuden vuoksi.

Tokmannin haltuun mahdollisesti siirtyvän tavaratalon nimestä on käyty kovaa kädenvääntöä, koska se ei tietenkään voisi enää olla Stockmann. Pitkien neuvotteluiden lopputuloksena kompromissiksi on tiettävästi sovittu Stockmanni, joka muistuttaisi ”sopivasti” molempia nimiä: Stockmann ja Tokmanni. Ehdolla oli myös nimi ”S. Tokmanni”, mutta se ei kuuleman mukaan kelvannut. Tarkempaa tietoa siitä, kumpi osapuoli hylkäsi tämän ehdotuksen, ei ole.

Tokmannia on joskus kutsuttu köyhän miehen Stockmanniksi, mutta nimien samankaltaisuus on vain pelkkä sattuma.

Onko Ruotsissa kaikki paremmin?

Lakoninen vastaus kuuluu: kyllä on.

Ruotsi on aina niin kulttuurillisesti kuin taloudellisestikin ollut Suomea vuosikymmeniä edellä. Jo 80-luvulla Ruotsin kaupoissa oli hyllyjen reunoihin merkitty ”vertailuhinta” – tavallisesti kilo- tai litrahinta – kuluttajan hintavertailun helpottamiseksi. Kauppojen henkilökunta tervehti asiakkaita ystävällisesti sanoin: ”hej”.

Suomeen vertailuhinta tuli paljon myöhemmin. Asiakas sai varmasti tiedon siitä, jos kassa vihasi työtään. Ja asiakas oli varmasti aina väärässä (ja niin on kyllä usein edelleenkin).

Tukholman kaupungin paikallisliikenteen kuljettajat odottivat, että matkustajat ehtivät istumaan ennen liikkeelle lähtöä. Busseissa oli kallistettava kori, jotta nousu autoon helpottuisi.

Suomessa ja erityisesti Oulussa kuljettaja lähti liikkeelle välittömästi sen jälkeen, kun viimeinen matkustaja oli saatu rahastettua. Vanhemmat matkustajat saivat varoa kaatumistaan kiihdyttävässä bussissa.

Valtion ja kunnan virastoissa henkilökunta oli nimenomaisesti olemassa palvelemassa kansalaisia ja kuntalaisia.

Suomalaiset virkamiehet olivat töykeitä, ja asiointi pyrittiin tekemään mahdollisimman vaikeaksi. Mitään ei kerrottu kysymättä.

Palvelu ravintoloissa ja muissa ruokapaikoissa oli ystävällistä.

Suomessa hapannaamainen tarjoilija suoranaisesti paiskasi lautasen eteen. Tarjoilija koki nöyryyttäväksi asiakkaan palvelun, vaikka siitä hänelle tietenkin maksettiin palkkaa.

Ruotsalaisista olikin aina mukavaa tulla Suomeen katsomaan takapajuisten suomalaisten tapoja ja elämää ja todeta: ”kylläpä meillä on kaikki paremmin...”

Olisiko Asmo-laturi estänyt Ylivieskan kirkon palon?

Ylivieskan kirkko syttyi palamaan pääsiäislauantaina, ja se paloi korvauskelvottomaan kuntoon. Poliisi on ottanut kiinni epäillyn, mutta mikään ei todista kiinniotetun syyllisyyttä tuhopolttoon.

Amerikan ihmemaassa on tavallista, että monet hurahtaneet ottavat vastuulleen jonkin selvittämättömän tuhotyön, vaikka eivät olekaan sitä tehneet. Kyse on jonkinlaisesta julkisuuden tavoittelemisesta keinoja kaihtamatta ja seurauksista välittämättä.

Tulipalon oli voinut sytyttää myös Gambina-mies, joka oli viluisena ja ”lämmikkeensä” loppuun käyttäneenä mennyt kirkkoon ja tehnyt pienen nuotion lämmitelläkseensä. Ehkäpä mieleen oli muistunut nuoruuden rattoisat ajat rantatulilla kavereiden kanssa...

Voi olla myös mahdollista, että seurakunnan työntekijä oli unohtanut virkapuhelimensa lataukseen pääsiäisen yli, ja kuten eräs karmiva tapaus todistaa, rakennus voi palaa ”maan tasalle” laturipalon sytyttämänä. Kävikö näin Ylivieskassa? Olisiko ”palovarma laturi” voinut estää tämän ikävän tapahtuman? Avoimia kysymyksiä, joihin voi olla vaikea löytää vastauksia...

Öiset tulipalot ovat aina komeaa nähtävää.