sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tunarointia HUSLABin malliin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin laboratoriossa käytettiin käytettyjä näytteenottoneuloja verinäytteiden otossa kuluneella viikolla. Jatko meni sitten niin kuin se vain voi mennä Suomessa. Sivistysmaissa asia olisi hoidettu aivan eri tavalla: sivistyneemmin.

Ensiksi alkoi tartunnan saamisen mahdollisuuden vähättely. Tokihan se pieni on, mutta se on kuitenkin olemassa. Hepatiitit ja aids ovat sen verran rankkoja tauteja, että niitä tuskin kukaan toivoisi saavansa. Ne voivat aiheuttaa elinvaurioita, ennen kuin niitä ehditään hoitaa, ja kuten tunnettua, aidsiin ei ole parannuskeinoa.

Toiseksi HUSLABin toimitusjohtaja esiintyi kuin mitään vakavaa ei olisi tapahtunutkaan. Sivistysmaissa laboratorion johtaja olisi välittömästi jättänyt eroanomuksensa, jonka HUS olisi tietenkin heti hyväksynyt. Vaikka toimitusjohtajalla ei olekaan suoranaista käskysuhdetta laboratorion koko henkilökuntaan, hän on muodollisesti kaikkien alaistensa esimies ja vastuussa näiden tekemisistä.

Kolmanneksi näytteitä ottanut henkilö olisi pitänyt erottaa välittömästi, ja siitä olisi pitänyt kertoa julkisuudessa. Yksityisissä yrityksissä voi saada potkut paljon vähemmästäkin kuin19 henkilön terveyden mahdollisesta vaarantamisesta.

Tämä tuskin on mitään uutta. Vastaavia tapauksia on tapahtunut varmasti myös muuallakin, mutta kuten asiaan kuuluu, teko pyritään tietenkin salaamaan niin kauan kuin se on mahdollista. Tämä on myös hyvin linjassa maan terveydenhoidon kanssa yleensä.

Maan tapa on aina ollut se, että lääkärit saavat tehdä, mitä haluavat, eikä pelkoa vastuuseen joutumisesta ole. Mitään lääkärin ehdottamaa tai tekemää toimenpidettä ei koskaan kyseenalaisteta. Toimenpide voidaan tehdä pelkästään lääkärin oman henkilökohtaisen mielenkiinnon vuoksi, esim. omaa tutkimusta palvelemaan, eikä niinkään potilaan diagnosoinnin tai hoidon vuoksi.

Lääkäri on potilaalle sen verran suuri auktoriteetti, että ”lääkäri ei voi koskaan olla väärässä”. Lääkäri ei koskaan myönnä omaa virhettään. Siinähän menisi maine ja uskottavuus muiden lääkäreiden silmissä ja samalla saisi puoskarin maineen – ja pahimmassa tapauksessa menisi myös oikeus toimia lääkärinä. Lääkärit tietävät sen, että hauta peittää viimein kaikki hoitovirheiden jäljet.


Kun seuraavan kerran menet verikokeeseen, muista katsoa, että neula otetaan steriilistä pakkauksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti