maanantai 11. huhtikuuta 2016

Toppilan Union

Toppilaan valmistui Union-ketjun huoltoasema 70-luvun puolivälissä. Kuvassa valmistumisesta oli kulunut niin vähän aikaa, että pihaa ei ollut vielä ehditty päällystää.

Naishenkilö katsoo, kun kajakkikaksikkoa tankataan. Asialla lieneekin Saab 96:n kuljettaja, koska keskimmäisen mittarin päällä lukee ”itsepalvelu”, mutta aina voi olla mahdollista, että kauppias oli ”promootiosyistä” (valokuvaus) tullut auttamaan naisasiakasta tankkaamisessa. Se voisi selittää tankkaamisen seuraamisen, koska auton tankkaamisessa ei ole mitään niin ihmeellistä, että sitä pitäisi tulla erikseen katsomaan – ellei sitä ole sitten koskaan ennen nähnyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti