torstai 21. huhtikuuta 2016

Eikö tuulivoima olekaan hyvä asia?

”Isot pojat” ovat sopineet siitä, että ilmastonmuutos on meneillään ja jokainen poikkeava sääilmiö vain vahvistaa ilmastonmuutosteoriaa katsomatta siihen, millainen poikkeava sääilmiö kulloinkin on. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, myös jossakin vallitseva tavallista kylmempi säätila vahvistaa teoriaa ilmaston lämpenemisestä. Tosin nykyään usein käytetään termiä ”ilmastonmuutos” ”ilmaston lämpenemisen” sijasta, koska lämpötilan muutoksen suunnasta ei taida sittenkään olla täyttä varmuutta. Varmaa on vain se, että ilmasto muuttuu – niin kuin se on aina muuttunutkin historia aikana. Jos ilmasto ei olisi alkanut lämmetä jääkausien vallitessa, jääkaudet eivät olisi koskaan päättyneet.

Päivän Kalevassa Revonlahdella asuva henkilö vastustaa Siikajoen kunnan aikeita tuulivoiman lisäämisestä alueella. Seija (nimi muutettu) pitäisi viedä kuuntelemaan Al Goren pelotteluluentoa ilmastonmuutoksen seurauksen kauheuksista (jotka on tosin sittemmin osoitettu perättömiksi).

Seija kertoo saavansa ”rytmihäiriöitä” nykyisistä yhdeksästä tuulivoimalasta, joista lähin sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Seijan asuinpaikasta, ja lisäksi hän kertoo: ”Oikein tuulisina öinä huomaa selkeän eron myös unen laadussa.”

Suunnitelman mukaan alueelle tulee noin 120 uutta voimalaa, joista lähimmät tulisivat noin viiden kilometrin päähän Seijan asuinpaikasta.

Kyllähän tuulivoimaloista lähtee ääntä, ja mitä enemmän niitä on, sitä voimakkaampi ääni luonnollisestikin on. Mitään ei saa ilmaiseksi, ja tämä on ekoenergiasta maksettava hinta.

Ainoa syy tuulivoimaloiden rakentamiselle on ns. syöttötariffi, joka tekee siitä kannattavaa liiketoimintaa. Tuulivoiman tavoitehinta on 10,53 senttiä kilowattitunnilta, ja jos markkinahinta on tuota alhaisempi – niin kuin se aina on – valtio maksaa erotuksen.

Pörssisähkön hinta on kuluneena vuonna ollut noin 3 senttiä/kWh, eli valtio on maksanut noin seitsemän senttiä kompensaatiota jokaisesta tuulivoimalla tuotetusta kilowattitunnista. Tuulivoiman ääni on rahan ääni sijoitusyhtiöille.

Loppukevennyksenä Hector laulaa, millaista on ”tuulisina öinä”...


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Tukinuittoa Oulujoella

Kuvassa näkyy Merikosken voimalaitoksen yläkanavassa olleet uittolaitteet tukkinippujen ohjaamiseksi voimalaitoksen vasemmassa reunassa sijainneeseen nippunosturiin, joka nosti ja laski nipun voimalaitoksen ohitse alakanavaan. Rännin tarkoitus oli estää nippujen ja irtotukkien pääsy voimalaitoksen turbiinien vedenottoaukkoihin niitä tukkimasta.


Tukkeja uitettiin vielä 70-luvulla, mutta sen jälkeen maantie- ja rautatiekuljetukset ajoivat ohitse, vaikkakin vesikuljetus olisi nykyajan näkökulmasta tietenkin kaikkein ekologisin vaihtoehto.

Vanhemmassa kuvassa erotellaan irtotukkeja Merikosken alapuolella. Aikaisemmin tukit uitettiin yksittäin, mutta sen jälkeen kun joen pahimmat karikot raivattiin ja samalla tuhottiin lohien kutupaikat, voitiin siirtyä nippu-uittoon, joka vaati enemmän vapaata vettä alleen kuin yksittäiset tukit.


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Gambinaa ehtoollismaljaan

Suomen virallisessa Gambina-pääkaupungissa Oulussa toimipaikkaansa pitävän luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan kannattaisi harkita ehtoollisviininsä vaihtamista johonkin houkuttelevampaan vaihtoehtoon. Tämä vaihtoehto olisi tietenkin Gambina, kun kerran Oulussa ollaan.

Gambinan tarjoileminen voisi houkutella synnin tielle joutuneet lampaat (rantojen miehet) palaamaan takaisin laumansa pariin... ainakin hetkeksi. Hiippakunta voisi mainostaa uutta ehtoolliskäytäntöään lupaamalla ”janoiselle” myös toisen huikan tuota elämän eliksiiriä. Se voisi myös todistaa Gambinan sopivuuden kirkkoon sanoin: ”Sitä Jeesuskin ostaisi, jos olisi nyt keskuudessamme.”

Kassi-Alma näyttää esimerkkiä...


Kirkon puuttuminen politiikkaan ja sen maallistuminen ovat aiheuttaneet jäsenkadon seurakunnissa, ja kirkollisiin toimituksiin osallistuvien seurakuntalaisten määrä laskee jatkuvasti. Gambina voisi olla sopiva ”houkutin” tekemään kirkosta entistä houkuttelevamman. Oulun hiippakunta voisi saada seurakuntansa erottautumaan muista seurakunnista käyttämällä mainoslausetta: ”Tule sinä syntinen meille saamaan syntisi anteeksi. Meillä tarjotaan alan miesten suuresti arvostamaa Gambinaa.”

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Oulu ennen – 4

Vuonna 1961 Laanilan ja Hintan välisellä alueella oli vain metsää. Ainoastaan Hintanmutkassa oli muutama hassu vanha puutalo ja Kuusamontien ja Hintantien välissä olivat Typpitehtaan henkilöstön asuintalot. Hintantien varressa jokirannassa oli (ja on vieläkin) muutama talo, mutta jostakin syystä niitä ei ollut merkitty karttaan. Kartassa näkyy vain Laanilan kansakoulun kiinteistö. Puuttuvat kiinteistöt näkyvät aikaisemmin julkaistussa Laanilaa (Nokkalanmännikkö) esittävässä kuvassa vuodelta 1952.


Puolivälinkankaan lähiö loistaa vielä poissaolollaan. Alue rakennettiin melko nopeasti, ja 60-luvun loppuun mennessä suurin osa siellä nykyisin olevista rakennuksista oli jo rakennettu. Laadulla ei niinkään ollut väliä. Lähiö piti saada nopeasti rakennettua, ja koska Arava rahoitti suuren osan kerrostaloista, sen ehdot pitivät huolen siitä, että varustelutaso pysyi vaatimattomana. Asunnot olivat kuitenkin tilavia ja huoneet suuria nykyisiin ylihintaisiin ”tilaihmeisiin” verrattuna.


Kaukovainio odotti myös vielä tuloaan. Sen valmistuminen ajoittui hieman Puolivälinkangasta myöhäisemmäksi. Suuri kaupungin vuokra-asuntojen määrä teki lähiön rauhattomaksi 70-luvulla. Lähiössä asuivat sen aikaiset ”kuuluisuudet” kuten ”Mela”, ”Reete” ja Mononen, joita olisi hyvin voinut luonnehtia ongelmanuoriksi...


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Suomalaiset metsästyssafarit

Monissa maissa järjestetään turisteille metsästyssafareita, joilla vieraat voivat osallistua villieläinjahtiin ja ampua muutaman eläimen. Tavallisesti matkan hintaan sisältyy parin pienen nelijalkaisen ampuminen, mutta muiden eläinten ampumisesta täytyy maksaa ns. kaatomaksu, joka voi olla jopa useita kymmeniätuhansia euroja. Matkat ovat suosittuja, ja ne tuovat hyvät tulot niiden järjestäjille.

Moni suomalainen metsästäjä osallistuu metsästyssafareille – tai pikemminkin jahtimatkoille – mm. Virossa, Puolassa ja Saksassa. Jos tähtäimeen halutaan jokin eksoottisempi eläin, matka suuntautuu tuolloin Afrikkaan, kuten Tansaniaan, Mosambikiin tai Etelä-Afrikkaan.

Vastavuoroisuuden vuoksi Suomen tulisi tarjota samanlaisia matkoja ulkomaalaisille metsästäjille. Se toisi valuuttavirtaa maahan. Ulkomailla yhteen matkaan käytetty rahamäärä ylittää helposti kymmenentuhatta euroa, ja samanlaisia tuloja voisi odottaa Suomessakin.

Sopivia metsästettäviä eläimiä olisivat hirvi, poro, peura, kauris, jänis, kettu, supikoira, metsäkanalinnut ja orava. Kaikki voittaisivat, koska poromiehille maksettaisiin korvaus kaadetusta porosta ja huutokauppaamalla lihat saataisiin vielä lisää tuloja.

Jos maahan saataisiin satatuhatta metsästäjää, joista jokainen kaataisi yhden hirven 1 500 euron kaatomaksulla, pelkistä kaatomaksuista saataisiin 150 miljoonan tulot. Lihojen myynnistä saataisiin 50 miljoonaa euroa. Viikon jahtimatka toisi järjestäjille parin tuhannen euron tulot metsästäjää kohti, mikä tietäisi 200 miljoonan yhteissummaa. Nämä kaikki yhteensä toisi maahan noin 400 miljoonan valuuttavirran, ja kun muut sivutulot laskettaisiin mukaan, puhuttaisiin helposti puolen miljardin tuloista pelkästään hirvenmetsästyksen kohdalla.

Jos muiden eläinten metsästys laskettaisiin mukaan, kokonaistulot nousisivat helposti miljardin euron tuntumaan.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kasarmintie 13

Reiska kertoi Kasarmintie 13:ssa sijainneesta pienestä valkoisesta talosta, jossa asui eräs hänen luokkatoverinsa joskus kauan sitten. Rakennus purettiin varmastikin pian Koskenniskan kerrostalojen valmistumisen jälkeen 70-luvun puoliväliin mennessä.


Kuvassa rakennus on osoitettu nuolella tuolloisen sotilassairaalan (SS1) takana. Asuinpaikka tien ja joen välissä oli varmastikin ollut melko erikoinen...


Nykyään Kasarmintie 13 -osoitteen on ominut Hotelli Lasaretti.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Oulu ennen – 3

Toppilan seutu on myös kokenut suuria muutoksia. Vielä vuonna 1953 sinne kulki useampi junarata, ja satama oli vilkkaassa käytössä. Nallikarissa oli vain sotainvalidien ylläpitämä ravintola.


Siellä liikennöi suuria aluksia. Toppilan satama oli tunnettu paikka ostaa ns. pimeä pullo.


Laiturit olivat täynnä laivoja.


M/s Mira oli uskaltautunut Toppilan jäihin.


Huhtikuussa 2012 satama oli käytännössä tyhjä.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Uusi Oulu-postimerkki

Oulun kaupungin olisi pitänyt julkaista alla esitetty omapostimerkki, jolla se olisi viimeinkin myöntänyt, mikä merkitys Gambinalla on sille ollut.



tiistai 12. huhtikuuta 2016

Oulu ennen – 2

Tuira on kokenut suurimmat muutokset kaupungissa toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1940 Tuira oli idyllinen puutalokaupunginosa. Asemakartan mukaan rautatieseman lähellä oli sokkeloinen puisto, Tuiran keskiosan muodosti pyöreä keskusaukio, ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsivat tori ja kaksi kauppahallia. Ne eivät kuitenkaan toteutuneet kartan osoittamalla tavalla.


Idempänä sijaitsi Tuiran urheilukenttä, joka jäi 70-luvulla aloitetun kerrostalorakentamisen alle. Kentän pukusuojassa oli aivan loppuun asti puulämmitteinen kamiina, jota kentänhoitaja lämmitti talvella. Pohjoistarhantien ja urheilukentän väliset talot olivat pieniä eikä niissä ollut kunnallistekniikkaa, minkä vuoksi ne saivat väistyä neuvostotyylisen rakentamisen alta. Suurin osa Itä-Tuiran puutaloista purettiin jo aikaisemmin 50- ja 60-luvuilla kerrostalorakentamisen tieltä, mutta kentän läheinen alue säilyi pisimpään. Jos tuo alue olisi säilytetty ja kunnostettu, Oululla olisi nyt jotakin näytettävää puutalohistoriastaan.


Vuonna 1940 Merikoski virtasi vielä vapaana. Kuvassa suiston ylittävät vielä vanhat rautasillat. Eräässä vanhassa Ouluun sijoittuvassa romaanissa kerrotaan, kuinka Merikosken pauhu kuului tyyninä kesäiltoina ja -öinä keskikaupungille asti.


Linnasaaressa näkyy maauimalaitos, jonka kuva on esitetty aikaisemmin. Se oli tietenkin käytössä vain kesäaikaan, koska avantouintia tuskin tuolloin vielä tunnettiin.


Kartta vuodelta 1961 kertoo, miten paljon Tuira ja suisto muuttuivat 20 vuodessa. Asemaan rajoittunut puisto näyttää kadonneen, ja melko pian sen sivuitse rakennettiin tuolloisesta Huvilatiestä (nyk. Merikoskenkatu) ja Länsikangastiestä pohjoiseen menevä rautatien ylittävä Kemintie. Merikosken koulu näkyy jo sijaitsevan kartalla. Myös tori ja kauppahallit ovat kadonneet. Suurin muutos oli tietenkin Merikosken patoaminen.


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Toppilan Union

Toppilaan valmistui Union-ketjun huoltoasema 70-luvun puolivälissä. Kuvassa valmistumisesta oli kulunut niin vähän aikaa, että pihaa ei ollut vielä ehditty päällystää.

Naishenkilö katsoo, kun kajakkikaksikkoa tankataan. Asialla lieneekin Saab 96:n kuljettaja, koska keskimmäisen mittarin päällä lukee ”itsepalvelu”, mutta aina voi olla mahdollista, että kauppias oli ”promootiosyistä” (valokuvaus) tullut auttamaan naisasiakasta tankkaamisessa. Se voisi selittää tankkaamisen seuraamisen, koska auton tankkaamisessa ei ole mitään niin ihmeellistä, että sitä pitäisi tulla erikseen katsomaan – ellei sitä ole sitten koskaan ennen nähnyt.