lauantai 28. tammikuuta 2012

Kallioparkki 2012

Kallioparkin rakennustöiden on määrä alkaa kesäkuussa (ellei sitten mitään mullistavaa tapahdu ja kaupungin vihreät kommunistit keksi jotakin keinoa pysäyttää rakentamisen heti alkuunsa).


Kallioparkin uusi nimi Kivisydän on naurettava ja tuo mieleen Markku Veijalaisen samannimisen romaanin, joka kertoo kahden hämeenlinnalaisen nuorukaisen seikkailuista ja musiikkibisneksen aloittamisesta 60-luvulla.

Kallioparkissa on taloudellisesti kysymys erittäin suuresta hankkeesta Oulun kokoiselle kaupungille. Siinä on kaksi vaihtoehtoa: se joko onnistuu tai menee totaalisesti pieleen.


Itse kalliotila näyttää yllä olevassa kuvassa varsin harmittomalta, koska siinä ei näy ajoluiskia, joiden kautta tilaan ajetaan 25 metrin syvyyteen. Juuri syvyyden vuoksi ajoluiskista tulee pakostakin pitkät, koska luiskien kaltevuus ei käytännön syiden vuoksi saa olla kovin suuri. Jos luiskan kaltevuus olisi seitsemän astetta (1:8), luiskan pituuden pitäisi olla 204 metriä.

Kuten alla olevasta kuvasta havaitaan, Hallituskadulta lähtevä luiska on Rantakadun luiskaa pidempi, koska maanpinta on Torinrannassa pari metriä alempana kuin Hallituskadulla. On todennäköistä, että kaltevuus jatkuu pysäköintitilan ajokäytäviin asti, kuten kuvaan on magentalla piirretty. Luiskien pituudet ovatkin luultavasti arvioidut 200 metriä.


Koska Autorannan ajoluiskan alkupää on lähellä merenrantaa ja vain pari metriä merenpinnan keskikorkeuden yläpuolella, on aina mahdollista, että äkkiä tulvivan meren vesi saattaa päästä valumaan ajoluiskaa alas pysäköintitilaan, mistä seuraisi sitten varmastikin monenlaisia ikävyyksiä.

Toimiessaan kallioparkki olisi melko huomaamaton maan pinnalla. Liikennettä olisi vain ajoluiskien edustoilla ja niille johtavilla kaduilla. Jos autopaikkojen lukumäärä olisi 700, keskimääräinen pysäköintiaika yksi tunti ja käyttöaste 80 prosenttia, keskimäärin vain 560 autoa ajaisi yhteensä molempia luiskia molempiin suuntiin. Jos molempia luiskia käytettäisiin yhtä paljon, Hallituskadun luiskaa ajaisi keskimäärin 280 autoa alas ja 280 autoa ylös yhden tunnin aikana. Minuutissa se olisi vain noin yhdeksän autoa.

Suurempi ongelma tulee olemaan louhintatyö ja räjäytyksissä syntyneen murskeen ajaminen maan alta ylös maan pinnalle. Koska tuo työ vie eniten aikaa, kokonaisrakennusajasta suurin osa tulee olemaan kallion räjäyttämistä ja murskeen pois kuljettamista, mistä tulee muodostumaan ”suurta huvia” lähinnä Hallituskadulla ja Uudellakadulla asuville kaupunkilaisille. Kuorma-autoliikenne tulee olemaan lähes ympärivuorokautista.

Havainnekuvasta on vaikea arvoida louhittavan kallion määrää, mutta kun tietää, että yhteen kuorma-autoon ei mitään ihmeitä mahdu, voi hyvin kuvitella, että ajokertojen määrä tulee olemaan tuhansia ja taas tuhansia. Keskustaan asumaan halajavalle saattaakin pian koittaa ostajan markkinat halpenevien asuntojen vuoksi.

Tarkennus siihen, kun totesin, että hankkeella on tarkalleen vain kaksi vaihtoehtoa. 1) Hanke viedään vastoinkäymisistä ja kustannuksista huolimatta loppuun, tai 2) rakennusaikana liian suuriksi käyneiden vastoinkäymisten vuoksi hanke keskeytetään ja siitä luovutaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti