keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Jämijärven lento-onnettomuus

Jämijärvellä pudonneen omatekoisen pienkoneen putoamisen syitä on arvailtu julkisuudessa. Turmassa kuoli kahdeksan laskuvarjohyppääjää. Kaksi hyppääjää ja koneen ohjaaja onnistuivat pelastautumaan putoavasta koneesta.

Lähes aina pienkoneen putoamisen syynä on ohjaajan tekemä virhe, joka joko suoraan tai välillisesti koneeseen aiheutetun vaurion vuoksi johtaa koneen joutumiseen hallitsemattomaan tilaan, jossa tavallisesti koneen nopeus laskee niin paljon, että sen ohjaaminen ei ole enää mahdollista.

Ohjaajan toiminta tuntuu hieman eriskummalliselta. Niin ilma- kuin vesiliikenteessäkin aluksen kuljettaja on aina vastuussa matkustajista ja henkilökunnasta. Vesiliikenteessä kapteeni on aluksen päällikkö, jonka sana – niin oudolta kuin se joistakin saattaa kuulostaa – on laki, jota niin matkustajien kuin aluksen henkilökunnankin on kaikissa tilanteissa noudatettava.

Jos matkustaja-alus joutuu haveriin, kapteenin velvollisuus on huolehtia matkustajien ja alaistensa pelastautumisesta, jos se vain on mahdollista. Kapteeni on henkilö, joka jättää laivansa viimeisenä, tai jos haveri oli kapteenin syytä, hän saattaa kunniantunteen vuoksi painua meren pohjaan aluksensa mukana.

Jämijärven tapauksessa näyttää siltä, että koneen lentäjä olisikin sen sijaan, että olisi ensin huolehtinut siitä, että laskuvarjohyppääjät eli koneen matkustajat olisivat pelastautuneet putoavasta koneesta, jättänyt koneensa ensimmäisenä huudahtaen: pelastautukoon ken voi ja antanut muiden huolehtia itse omasta pelastautumisestaan. Vesiliikenteessä tällainen toiminta ei tulisi kysymykseenkään, koska kapteeni joutuisi syytteeseen vastuullaan olevien pelastustoimien laiminlyömisestä. Costa Concordian karille ajanut kapteeni Francesco Schettino joutui syytteeseen aluksensa hylkäämisestä ja kuolemantuottamuksesta, koska hän poistui laivasta ennen viimeisiä pelastautuneita matkustajia.

Jämijärven lentäjällä on täytynyt joko olla valmiina yllään hyppyvarusteet tai ne ovat olleet lähelle varattuina. Sen sijaan, että hän olisi auttanut hyppääjiä ulos koneesta, hän sitoi repun selkäänsä ja hyppäsi turvaan. Monissa maissa lentäjän toimia arvosteltaisiin ja häntä saatettaisiin jopa syyttää matkustajien hylkäämisestä. Myöskin lentäjän osuutta koneen putoamisen syynä tutkittaisiin tarkasti.

Lentäjän toimista tulee mieleen rinnakkaisblogissa esitetty alkujaan Insinööriuutisissa 80-luvulla julkaistu pilakuva, jota ei tarvitse selittää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti