lauantai 3. maaliskuuta 2018

HandEnergyn loppu

Blogissa on moneen otteeseen kerrottu valkovenäläisen Michael Vagan kehittämästä HandEnergy-laturista, joka Vagan mukaan pystyy kehittämään yhden ampeerin latausvirran pallolaturia kevyesti kädessä kieputtamalla. Tuota väitettä on tosin fysikaalisten lainalaisuuksien vuoksi useasti epäilty blogissa.

Vaga on kerännyt KickStarterissa ja IndieGogossa yhteensä noin 170 000 euroa. KickStarterissa luvattiin alkujaan, että HandEnergy valmistuisi jo tammikuussa 2017. IndieGogossa luvattiin toimittaa ilman takuuta oleva laturi viime kesäkuussa ja takuun omaava laturi elokuussa.

Sittemmin valmistumista on lykätty useampaan otteeseen milloin minkin tekosyyn perusteella. Joulukuussa Indiegogon tukijoille laturi luvattiin toimittaa maaliskuussa 2018, ja tämä ajankohta on edelleenkin IGG:n kampanjasivulla.

Blogissa todettiin marraskuussa, että ”HandEnergy-laturi on huijausta”, ja se pitää todellakin paikkansa. Samalla voidaan todeta, että Michael Vaga on huijari.

Vaga on lisännyt Indiegogoon uuden päivityksen jossa lakonisesti todetaan, että rahat ovat lopussa, ja jotta tukijoille voitaisiin toimittaa heidän maksamansa laturit, Vaga tarvitsee lisää rahaa sijoittajilta. Jonkun ulkopuolisen tahon pitäisi siis antaa rahaa Vagalle, jotta tukijoiden maksamat laturit voitaisiin valmistaa ja toimittaa näille. Mutta miksi kukaan täysijärkinen investoija sijoittaisi euroakaan HandEnergyyn, joka on täysin surkea tuote?

Todellisuudessa tuolla halutaan vain vastuu laturien valmistumisesta – tai siitä, että ne eivät tule koskaan valmistumaan – sysätä sijoittajille, jotka eivät ”ymmärrä” menetettyjä mahdollisuuksiaan.

Miten tämä sitten etenee tästä? Tässä tullaan käyttämään klassista väsytystaktiikkaa. Muutaman kuukauden kuluttua tulee päivitys, jossa kerrotaan, että neuvottelut sijoittajien kanssa ovat käynnissä ja lähellä ratkaisua. Tuolla saadaan rauhoitettua pahimmat epäilijät. Todennäköisesti tuo tuleekin sitten jäämään viimeiseksi päivitykseksi.

Huvittavinta tässä on se, että kusetettavia riittää vieläkin. Kuusi tukijaa on lahjoittanut Vagalle 89 dollaria sen jälkeen, kun tämä kertoi, että rahat ovat menneet eikä latureita valmisteta.


Ongelma oli siinä, että tuollaisen laturin kehittäminen on hyvin vaikeaa ja käytännössä mahdotonta Vagan kaltaiselle hepulle, jolla nuoren iän (20 v) vuoksi ei ole minkäänlaista koulutusta tai työkokemusta alalta. Nyt tuli tosin hieman con artist -kokemusta.

Tämä on viime maanantain päivityksen helmi:

”And as we found another defects during the testing, we needed to pay for more and more hours to the company to fix it, even if it was their fault and we told them how to prevent these problems.”

Löytyihän se syyllinen ongelmiin...

Syytä on toki myös tukijoissa itsessään, jotka uskovat kaikenlaista skeidaa. Blogissa on useasti todettu, että tyhmyydestä saa maksaa ja oppirahat pitää maksaa.

Laturia myytiin valmiina jo kolme vuotta sitten hintaan 39 USD. Sivulla on BUY NOW -painike, joka ei tietenkään enää toimi.


Vaga oli tuolloin vasta 17-vuotias edellyttäen, että brittilehdessä vuosi sitten mainittu ikä pitää paikkansa. Huijaaminen alkoi siis jo kolme vuotta sitten, koska jos laturi ei vieläkään ole valmis kolmen vuoden ja 170 000 euroa maksaneen ”tuotekehityksen” jälkeen, miten se saattoi olla valmis myytäväksi jo kolme vuotta sitten?

4 kommenttia:

  1. Eikö joukkorahoituksen järjestäjällä ole mitään velvollisuuksia tällaisten huijauksien varalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Järjestäjällä ei ole minkäänlaista taloudellista vastuuta. Ainoastaan jos rahoja ei ole ehditty nostaa kampanjan juuri loppuessa ja tuossa vaiheessa on jo selvä näyttö huijauksesta, rahansiirto voidaan estää.

      Poista
  2. Joukkorahoitus voi olla hyväkin juttu, mutta aivan varmasti se on taivaan lahja huijareille.

    VastaaPoista
  3. Suomessa joukkorahoituslailla huolehditaan siitä, että saa huijata sijoittajia rangaistuksetta.

    Privanetissä nyt Zora BS kierros. Asmo ja Cohu ei riittänyt. Tarvittiin terveyshuijaus myös.

    VastaaPoista