tiistai 28. huhtikuuta 2020

Koronahössötys

Kukaan ei olisi vielä helmikuussa osannut kuvitellakaan, millaiset naurettavat mittasuhteet tämä koronahössytys tulee saavuttamaan, vaikka pahinta ei liene vielä nähtykään. Kyse on loppujen lopuksi melko harmittomasta taudista, joka näyttää aiheuttavan oireita vain harvoille.

Ilmeisestikin noin 80 prosenttia tartunnan saaneista ”sairastaa” koronan täysin oireettomana. Lopulla 20 prosentilla enemmistö saa vain lieviä oireita mutta vähemmistö saa kokea koronan vakavamman muodon, ja osa heistä tarvitsee tehostettua hoitoa, joka ei välttämättä aina paranna tautia vaan saattaa vain nopeuttaa menehtymistä. Toisaalta ne, jotka kuolivat koronaan, tulisivat todennäköisesti muutenkin kuolemaan lyhyen ajan sisällä – joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Vaikka 2020-luku on meneillään ja nykylääketiedettä pidetään hyvin kehittyneenä, yksikään lääkäri ei osaa sanoa, miksi korona kohtelee tartunnan saaneita niin eri tavoin. Terveitä työikäisiä on kuollut koronaan, mutta lääkärit voivat vain ihmetellä vieressä. Lääkärit voivat tosin puolustautua sillä, että ”koulukirjoissa ei kerrottu mitään koronasta”.

On arveltu, että veriryhmä vaikuttaisi taudin vakavuuteen. A altistaisi pahimmille oireille, ja O:lla olisi suojaava vaikutus. Voi olla myös mahdollista, että geneettiset tekijät vaikuttaisivat siihen, saako oireita vai ei.

Korona on saanut enemmän mediahuomiota kuin mikään muu asia moneen vuosikymmeneen.

Koronaan kuolleita tähän mennessä on noin 200 000. Afrikassa kuolee vuosittain malariaan yli 400 000 henkilöä, mutta he eivät saa aivan samanlaista mediahuomiota.

Valtio jakaa rahaa joka suuntaan ja velkaantuu entisestään. Jos hössötys jatkuu vielä pitkään, tyhjästä luotua rahaa tullaan pumppaamaan talouteen kymmeniä miljardeja euroja, mikä tulee aiheuttamaan inflaatiota. Sen seurauksena duunariammattiliitot alkavat kinuta palkankorotuksia, mikä puolestaan nopeuttaa inflaatiota entisestään.

Koronan aiheuttamat toimenpiteet ovat toki hyvä ”kenraaliharjoitus” seuraavaa epidemiaa varten, joka tulee joskus niin varmasti kuin päivä nousee. Nyt on jo tosin käytetty lähes kaikki mahdolliset keinot, joten mitä jää enää jäljelle seuraavaa kertaa varten, joka voi olla paljon vakavampi? Jos toimenpiteet mitoitetaan taudin tappavuuden mukaan, millaisia ne mahtaisivat olla, jos seuraavan taudin tappavuus olisi esim. isorokon luokkaa (20–50 %)?

Koronasta tulee todennäköisesti ikuinen riesa, ja jotta virus itse säilyisi hengissä, sen täytyy oppia muuttumaan sillä tavalla, että se voi sairastuttaa uudelleen jo koronan sairastaneen. Infuenssavirukset toimivat tällä tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti