lauantai 6. helmikuuta 2021

Valkee on pahoissa vaikeuksissa

Ennen vanhaan tavattiin sanoa, että kepu (keskustapuolue) pettää aina, mutta niin tekee myös Valkee. Valkee petti jälleen kerran IGG-tukijansa, kun se ei toimittanut heille uutta audiokorvavaloa määräaikaan tammikuun loppuun mennessä.

Tämän täytyy kertoa pahoista vaikeuksista uuden laitteen valmistamisessa. Alkujaan uusi korvavalo piti toimittaa jo vuoden 2019 lopussa, eli myöhästyminen on kestänyt jo yli vuoden.

Valkee ei ole myöskään toimittanut tilinpäätöstään Kaupparekisteriin määräajassa. Se on myöhässä kolme kuukautta. Ainoa syy tuohon on tietenkin tilinpäätöksen julkitulon aiheuttama häpeä. Myynti on pienentynyt entisestään, mutta tappio lieneekin pysynyt likimain samana.

Valkeen paha virhearvio oli se, että se kuvitteli HumanCharger Wireless Headsetin voivan pelastaa sen. Todellisuudessa sen kehittämiseen menneet rahat ovat vain upottaneet sen syvemmälle tappion suohon.

Vuosi 2021 tulee erittäin todennäköisesti olemaan Valkeen kohtalonvuosi.

Good riddance!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti