lauantai 1. tammikuuta 2022

APOE4-geenimuoto ja vakava koronatauti

Media kertoi joulun jälkeen suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan

”Suomalaisilla yleinen geenimuoto voi altistaa vakavalle koronataudille” (HS:n otsikko)

”Geenimuodon kantajalla riski joutua tehohoitoon on yli kaksinkertainen.”


”Noin joka kolmas suomalainen kantaa tätä geenimuotoa, joka altistaa myös Alzheimerin taudille. Maailmalla tutkijat ovat raportoineet havainnoista, joiden mukaan geenimuoto yhdistyy niin ikään koronataudin kohonneeseen sairastumisalttiuteen ja kuolleisuuteen.”

Monia saattaa kiinnostaa, onko itse kyseisen geenimuodon kantaja, mille on suomalaisena melko suuri todennäköisyys (1:3). Jos on teettänyt genealogisen dna-testin (autosomali), se selviää sieltä edellyttäen, että tilaukseen kuului mukaan ”terveysraportti” tai mitä nimeä siitä sitten käytetäänkin.

Tieteellinen yhteys Alzheimeriin näyttää olevan olemassa.


Sieltä selviää myös oma alttius.


Geenimuoto näyttää olevan yhtä yleinen afroamerikkalaisten keskuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti