torstai 22. joulukuuta 2022

Oulun Seudun Sähkön joululahja: 3 pulloa Gambinaa

Oulun etelä- ja kaakkoispuolella toimiva Oulun Seudun Sähkö antaa asiakkailleen joululahjan: perusmaksua ei peritä tulevan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. 25 A:n liittymän perusmaksu on 11,63 €, joten asiakkaat hyötyvät 34,89 €.

Summa on toki pieni ja joululahjana ajateltuna tulee takautuvasti, mutta Oulun Seudun Sähkön  toiminta on esimerkillistä, josta muidenkin soisi ottavan mallia. Oulun kaupungin energialaitos ei ikinä tekisi samaa, vaan jokainen voitollinen euro kilahtaa kaupungin kassaan eräänlaisena verona. OSS on osuuskunta, ja sen toimintaperiaate on erilainen. Sen omistavat jäsenosuuskunnat ja henkilöjäsenet, eikä yksikään toimialueen kunnista saa osuuskunnan voittoa itselleen. (Osuuskunnan verotus on tosin oma lukunsa...)


Jos OSS:n asiakkaat miettivät, mihin ylimääräisen 35 euroa voisi käyttää, heille voisi kertoa, että rahalla saisi kolme pulloa Gambinaa. Hinta näyttää nykyään olevan 10,99 €. Siitä ei ole kovinkaan kauan, kun pullo maksoi 9,50 €, mutta hinnannoususta huolimatta Gambina on edelleenkin täyden hintansa arvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti