keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Valkeen jet lag -tutkimus

Valkeen jet lag -tutkimus on julkaistu yhdysvaltalaisen Aerospace Medicine and Human Performance -julkaisun huhtikuun numerossa (4/86). Artikkelin pituus on seitsemän sivua.

Artikkelin kirjoittajilla on voimakas sidos Valkeeseen, joten ei voida varmasti sanoa, että tutkimustuloksia olisi käsitelty ”puolueettomasti”. Kaikkea vähänkin myönteistä on varmasti vahvistettu ja vastaavasti kaikkea negatiivista on pyritty vähättelemään. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, koska Valkee ei rahoita näitä tutkimuksia – mitä ne sitten maksavatkin – tieteen tekemisen vuoksi vaan saadakseen ”tieteellistä” tukea omille uskomuksilleen korvavalon myönteisestä vaikutuksesta ja tässä tutkimuksessa nimenomaisesti todistamaan, että korvavalo helpottaa aikaeron aiheuttamaa unirytmin häiriintymistä, johon tosin melatoniini vaikuttaa varmasti paljon tehokkaammin ja edullisemmin kuin korvavalo.


Kirkasvaloja myyvän AD-Luxin sivulla oli joskus laskuri, joka aikaerosuunnan ja aikaeron määrän mukaan neuvoi matkustajaa olemaan lentomatkan jälkeen kaksi vuorokautta tiettyinä kellonaikoina kirkkaassa valossa. Se auttoi ja kesti vain kaksi päivää. Valkeen menetelmässä ”kuuri” kestää seitsemän vuorokautta.

Koska tiivistelmässä ei ole kerrottu, miten tutkimus käytännössä tehtiin, tutkimuksen luotettavuutta on vaikea arvioida. Koehenkilöiden täytyi matkan jälkeen käydä seitsemän päivän ajan saamassa Valkee-hoitoa. Missä tämä hoito annettiin ja ketkä valvoivat sitä?

Ja mikä tärkeintä: teholedin korvaa lämmittävää vaikutusta ei varmastikaan ollut eliminoitu millään tavalla, mikä vähentää tutkimuksen uskottavuutta. Teholedin hyötysuhde ei ole 100 prosenttia vaan selvästikin sen alle, minkä vuoksi osa sen kuluttamasta sähköenergiasta muuttuu lämmöksi. Energian häviämättömyyslain vuoksi ledin kuluttama sähköenergia ei voi kadota minnekään, vaan se voi vain muuttaa olomuotoaan yhdestä energian lajista toiseksi.

Koska lämpövaikutusta ei ole eliminoitu yhdestäkään Valkeen tutkimuksesta, se vie niiden luotettavuudelta pohjan. Voi olla mahdollista, että ne vähäiset myönteiset vaikutukset, jotka korvavalo on saanut aikaan Valkeen teettämissä lukuisissa tutkimuksissa, olisivatkin seurausta korvaledin synnyttämästä lämpövaikutuksesta eikä niinkään valosta. Niin kauan kuin tätä vaikutusta ei oteta huomioon tutkimuksissa, Valkeen tutkimusten painoarvo on pyöreä nolla. Voihan olla, että Valkee tietää tämän ja sen vuoksi ei tee sille mitään.


Transcranial Bright Light and Symptoms of Jet Lag: A Randomized, Placebo-Controlled Trial

Abstract:
BACKGROUND: Rapid travel over multiple time zones usually results in transient de-synchronization between environmental time and the biological clock of the individual. Common symptoms are increased daytime sleepiness, reduced sleep duration and quality, and performance impairments. Exposure to ocular bright light is known to alleviate jet lag symptoms and facilitate adaptation to a new time zone. Recently, transcranial bright light (TBL) via the ear canals has been shown to have antidepressant, anxiolytic, and psychomotor performance-enhancing effects. In this case we studied whether intermittent TBL exposure can alleviate jet lag symptoms in a randomized, double-blind, placebo-controlled study.

METHODS: Intermittent light exposures (4 × 12 min; day 0: 08:00, 10:00, 12:00, 14:00; days 1-6: 10:00, 12:00, 14:00, 16:00) were administered during the 7-d post-travel period after an eastward transatlantic flight. The symptoms of jet lag were measured by the Visual Analog Scale (VAS), the Karolinska Sleepiness Scale (KSS), and the Profile of Mood States (POMS).

RESULTS: We found a significant reduction of overall jet lag symptoms (VAS), subjective sleepiness (KSS), and the fatigue, inertia, and forgetfulness subscales of the POMS when comparing the active TBL treatment group (N = 30) to the placebo group (N = 25). For example, the normalized values of VAS in the TBL, but not the placebo, group returned to pre-travel levels by the final post-travel day (6.16 vs. 15.34).

DISCUSSION: Results suggest a cumulative effect of TBL, as the effects emerged on post-travel days 3-4. Intermittent TBL seems to alleviate jet lag symptoms.

Jurvelin H, Jokelainen J, Takala T. Transcranial bright light and symptoms of jet lag: a randomized, placebo-controlled trial. Aerosp Med Hum Perform. 2015; 86(4):344–350.

1 kommentti:

  1. Hauska: "For example, the normalized values of VAS in the TBL, but not the placebo, group returned to pre-travel levels by the final post-travel day (6.16 vs. 15.34)"

    Eli 7 vrk jälkeen lumeryhmällä on oireet vakavasti jääneet päällä? Sorry, mutta tämä kuulostaa höpöhöpöltä. Viikon jälkeen jopa kovin oireisto lähtee. Nocebo tietysti vaikuttaa, koska he näkevät ettei tule valoa. Kirjoitan siitä, jos Valkee ei kerro itse.

    Ed.

    VastaaPoista