lauantai 24. joulukuuta 2016

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää Asmo Solutionsista – vol. 2

Vaikka ensimmäisestä Asmo-laturia käsittelevistä kirjoituksista tehdyn listan laadinnasta ei olekaan kovin kauan, uusia kirjoituksia on sen jälkeen tullut sen verran paljon lisää, että uusi listaus on tarpeellinen.

Tätä voitaisiin myös kutsua joululahjapaketiksi Asmo-laturin antifaneille.

28. Marraskuun 13. päivä kerrottiin, että on olemassa myös toinen, Saksassa toimiva ASMO Solutions, jolla on oikea ja rehellinen liiketoimintaidea.


29. Blogiin tulleen kyselyn vuoksi artikkelissa selvitettiin Asmo-laturin patenttihakemuksen tilanne, joka oli surkea: hakemuksen vetäminen pois ja/tai uuden muutetun hakemuksen jättäminen.


30. Jutussa kerrottiin muutamasta IndieGogoon jätetystä palautteesta, joissa valitettiin saamattomasta ennakkomaksun palautuksesta.


31. Kirjoituksessa viitattiin Business Insider Nordic -verkkojulkaisun Asmo-laturia kehuvaan artikkeliin, jonka ”faktat” tulivat Asmo Solutionsista. Siinä pohdiskeltiin myös vakiolaturin energiankulutusta ja esitettiin edullisia ja oikeasti vihreitä vaihtoehtoja Asmo-laturille.


32. Tässä irvailtiin lähellä eläkeikää olevasta newyorkilaisesta neurologista, joka oli jonkin käsittämättömän syyn vuoksi uskonut IndieGogossa esitetyt sadut ja tilannut ennakkoon Asmo-laturin. Nainen oli vaatinut useaan otteeseen ennakkomaksun palauttamista, koska Asmo Solutions ei valmista Asmo-laturin US-versiota, mutta ei ollut saanut sitä.


33. Artikkelissa kerrottiin Slush 2016 -tapahtumasta, jossa raha vaihtaa omistajaa.


34. Asmo Solutionsin fb-sivulle oli jätetty kysymyksiä, joihin ei ollut vastattu. Joitakin päiviä myöhemmin yritys poisti ne.


35. Jutussa esiteltiin IndieGogossa oleva valheellinen animaatio, jolla Asmo Solutions pyrki kertomaan, että vakiolaturin tehonkulutus on aina vakio katsomatta siihen lataako se akkua vai ei.


36. Tamperelainen ”toveri” toisteli Aamulehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Asmo Solutionsin propagandaa.


37. Tässä ehdotettiin Asmo-laturin ja vakiolaturin testaamista, jolla voitaisiin kertoa totuus vakiolaturin tehonkulutuksesta ja ”palovaarasta”.


38. Kirjoituksessa referoitiin Ely-keskuksen projektiraporttia, joka paljasti ne köykäiset syyt, joiden perusteella julkista rahaa haaskataan kaikenlaiseen turhaan.


39. Asmo-laturin yhdysvaltalainen kilpailija, joka on edullisempi ja universaali. Valehtelu oli tosin tälläkin myös hallinnassa.


40. Tekesin ja Ely-keskuksen IPR-teemaklinikan esimerkkinä oli – arvaako kukaan? – Asmo-laturi, jonka ”patentoimisessa” näyttää enemmän kuin haastetta kerrakseen.


41. Nyt se viimein toteutui: Asmo-laturi pääsi jälleenmyyntiin vaikkakin toisin vain nettikauppaan. Jutussa kerrottiin myös, että turvalliseksi väitettyä Asmo-laturia ei paradoksaalisesti ole FI-sertifioitu, joka itse asiassa on ainoa tae sähkölaitteen niin sähkö- kuin paloturvallisuudesta.


42. Jälleen yksi pettynyt ennakkotilaaja, jolle Asmo Solutions oli haluton palauttamaan ennekkomaksun takaisin.


43. Kirjoituksessa palattiin takaisin IndieGogon valheelliseen animaatioon. Todellisuudessa: jos laturin tehonkulutus latauksen aikana on absoluuttisesti 333 (tai 250), latauksen päätyttyä se on Asmo-laturilla 0 ja vakiolaturilla 1, eli ero on mitätön eikä missään nimessä oikeuttaisi kertomaan, että Asmo-laturi säästäisi energiaa.


44. Pitkähkössä artikkelissa pohdiskeltiin Asmo Solutionsiin sijoituksen kannattavuutta ja sijoittajien motiivia.


45. Tässä ihmeteltiin sitä, miten sinisilmäinen media oli ollut Asmo Solutionsin esittämien ”faktojen” levittämisessä. Kaikki oli mennyt täydestä läpi. Jutussa ihmeteltiin myös Oulun kaupungin Venäjän pääministerin seurueelle antamia ”syttymättömiä kännykän latureita”.


46. Kalevan toimittaja ”sai” Asmo-laturin, mikä oli tietenkin niin merkittävä tapahtuma, että tuosta iloisesta tapahtumasta täytyi kertoa Twitterissä. Epäselväksi tosin jäi, oliko kyseessä maksettu ostos vai lahja...


47. Asmo Solutionsin fb-sivu ehdottaa Asmo-laturia joululahjaksi. Jutussa kerrottiin Reiskan käynnistä katsomassa laturia Puuilossa, jossa sitä ei ollutkaan.


48. Tässä pohdiskeltiin (leikkimielisesti) pitäisikö Asmo Solutions haastaa oikeuteen valheellisesta markkinoinnista. Artikkelissa esitettiin jälleen kerran tavallisen laturin tehonkulutusta kuvaava animaatio, joka on kuin käänteinen ikiliikkuja eli se hävittää energiaa johonkin tuntemattomaan.


49. Netistä löytyi Vapaalla.net-sivuston Asmo-laturia mainostava ”advertoriaali”, joka onkin maksettu mainos eikä journalistinen artikkeli.


50. Artikkelissa pohdiskeltiin, mitä mahtaa liikkua Asmo-laturin ostaneen päänupissa. Laturin ostavalta vaaditaan ainakin vahvaa uskoa asioihin, jotka eivät pidäkään paikkaansa.


51. Yhdysvaltalainen New York Times teki jutun Suomen tulevasta perustulokokeilusta, Oulusta ja Asmo Solutionsista. Kaleva oli varmastikin antanut vinkin, että Oulussa toimii yritys, joka valmistaa ”syttymättömiä kännykän latureita”.


52. Reiska kuuli kaupungilla huhun, että eräs oululaisyrittäjä olisi ostanut ns. ökyauton, joka toisin kuin yrityksen valmistama tuote ei ole ”energiaa säästävä ja ekologinen”. Melkoinen ristiriita...


53. Puuilo mainosti Asmo-laturia Oulu-lehdessä. Jutussa kiinnittyi huomio samoihin valheisiin ja liioitteluihin niin kuin monesti aikaisemminkin.


54. Verkkokauppa.comissa on mahdollista esittää tuotteista kysymyksiä, jotka (hyväksymisen jälkeen) näkyvät sen sivulla. Reiska esitti kysymyksiä Verkkokaupan Asmo-laturin mainostekstistä, mutta niitä ei julkaistu eikä niihin vastattu.



Tässä on aikaisempi listaus: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää Asmo Solutionsista – kirjoitukset 1–27

http://oulun1.blogspot.fi/2016/11/kaikki-mita-olet-aina-halunnut-tietaa.html

Suhtautuuko Asmo Solutions tällä tavalla laturin ostaneisiin?

 

1 kommentti:

  1. Kilpailu- ja kuluttajavirasto:
    Tavarassa on virhe, jos tavara ei vastaa tietoja, joita siitä on etukäteen annettu.
    http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/tavaran-vika-tai-puute/
    Jos Reiska saisi pukinkontista laturin, niin hän varmaankin palauttaisi tuotteen. Eihän sitä voi mainostaa patentoituna, koska patenttia ei ole.

    VastaaPoista