torstai 8. joulukuuta 2016

Kannattiko sijoitus Asmo Solutionsiin?

Sijoittajat saivat 1 080 000 euron sijoituksellaan 26,07 prosentin omistusosuuden Asmo Solutionsista. Jos sellainen ihme joskus tapahtuu, että yritys maksaa osinkoa omistajilleen, sijoittajat saavat kyseisen osuuden osingoista.


Riskisijoitus

Koska Asmo Solutionsin kuuluu erittäin korkean riskin yrityksiin, tuotto-odotuksen täytyy olla suuri, eli sijoitukselle on saatava tuottoa mahdollisimman paljon (ja mielellään myös lyhyessä ajassa), jotta se kiinnostaisi sijoittajia. Sitten kun (tai pikemminkin jos) Asmo Solutions on maksanut sijoittajille osinkoa näiden tekemien sijoitusten verran, kun huomioidaan verotuksen osinkotuottoa pienentävä vaikutus, sijoittajat ovat vasta päässeet omilleen eli ovat saaneet sijoittamansa rahat takaisin. Tuolloin ollaan siis vasta nollatilanteessa. Sijoitus johonkin toiseen kohteeseen olisi kuitenkin saattanut olla tuottoisampi.

Ei-pörssinoteerattujen yhtiöiden osinkojen verotus on hieman kimuranttia, joten yksinkertaisuuden vuoksi se olkoon 25 %. Tällöin sijoittajat pääsevät omilleen vasta, kun Asmo Solutions on maksanut heille 1 440 000 euroa osinkoja,

Jotta riskinotto olisi kannattavaa, sijoituksen pitäisi tuottaa sijoituksen määrän verran voittoa korkeintaan viidessä vuodessa, mutta koska kyseessä on yritys, jonka valmistama tuote ei niin sanotusti oikein herätä luottamusta, aika täytyy lyhentää neljään vuoteen, jolloin vuosituotto olisi keskimäärin 25 prosenttia.

Nollatilanne

Yrityksen pitäisi siten maksaa sijoittajille 1 440 000 euroa osinkoja neljän vuoden aikana, mikä tarkoittaisi sitä, että Asmo Solutionsin voitonjakokelpoisten varojen pitäisi olla 5,5 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Yritys arvioi yhden myydyn Asmo-laturin tuovan noin 10 euroa voittoa, joten neljän vuoden aikana myynnin määrän pitäisi olla noin 0,55 miljoonaa kappaletta.

Tuotto-odotus

Jos yritys keikahtaisi tässä vaiheessa, sijoittajat olisivat vasta saaneet sijoituksensa takaisin mutta eivät vielä mitään voittoa, koska yritykseen sijoitettu pääoma olisi jo haihtunut taivaan tuuliin. Ja jos yrityksessä olisikin vielä joitakin varoja, ne menisivät konkurssipesän velkojille. Jotta sijoituksen arvo olisi kaksinkertaistunut, latureita olisi pitänyt myydä kaksinkertainen määrä eli noin 1,1 miljoonaa kappaletta. Sijoittajat olisivat saaneet odotustensa mukaisen tuoton, eikä yrityksen konkurssilla olisi enää kovinkaan suurta väliä.


Onko joulupukkiin uskovia?

Oma kysymyksensä on se, mistä löytää yli miljoona joulupukkiin uskovaa. Latureita on valmistettu ja myyty vasta pieni määrä. Myynti saattaa nopeutua jossakin vaiheessa, mutta melko pian se alkaa kuitenkin vähetä, kun huomataan, mistä Asmo-laturissa on todella kysymys, eli se ei vastaa markkinoinnissa kerrottuja tietoja, kunnes tullaan siihen pisteeseen, jossa rahat loppuvat yrityksestä, eikä lisää tulee enää mistään, jolloin jokin velkoja hakee sen konkurssiin.

Jos yrityksellä ei juurikaan ole mitään toimintaa, suuria velkojiakaan ei silloin voi oikein olla. Niin kauan kuin kassassa on rahaa, palkat maksetaan ainakin omistajille, mutta veron ennakonpidätys jää tuolloin usein tulouttamatta verottajalle, joka tavallisesti hakeekin sitten yrityksen ennen pitkää konkurssiin.

Todennäköisyys sille, että Asmo-latureita myytäisiin miljoona kappaletta, on äärimmäisen pieni. Todennäköisyys sadantuhannen laturin myynnillekin on melko pieni.

7 miljardia Asmo-laturia.?

Ensimmäisessä tai toisessa Asmo-laturia käsittelevässä blogikirjoituksessa ”leikiteltiin” ajatuksella, että maailman kaikkien 7 miljardin älypuhelimen laturit vaihdettaisiin Asmo-latureihin. ”Voitto” olisi vaatimattomat 70 miljardia euroa, josta sijoittajat saisivat 26 prosenttia eli noin 18 miljardia euroa reilun yhden miljoonan sijoituksella. Ihan kiva tuotto! Tarvitseeko enää sitten ihmetellä annin nopeaa merkintää? Ylikierroksille karannut mielikuvitus ja täysin epärealistiset toiveet voivat hämätä pahasti ja ottamaan riskin, joka olisi ehkä sittenkin kannattanut jättää ottamatta. Pelurien sääntö tosin kuuluu: ”häviä vain sen verran, johon sinulla on varaa”.


Sitten kun yritys saa pääomasijoituksen käyttöönsä, sillä on rahaa, mutta onko mitään mieltä valmistaa Asmo-latureita suuria määriä, jos kukaan ei niitä osta? Kuten aiemmin todettiin, yhden laturin valmistuskustannukset riippuvat käänteisesti valmistusmäärästä. Se voi silloin houkutella tekemään suuren tilauksen, kun rahakaan ei nyt ole este. Mutta jos ne eivät kelpaa kenellekään, ainoa keino päästä niistä eroon olisi alennusmyynti, mikä tarkoittaisi tappion tekemistä.

Mihin 1 040 000 euroa riittää?

Aiemmin yrityksen palkkamenoiksi vuodessa arvioitiin noin 377 000 euroa. Nyt kun yritykseen on palkattu uusi Some Asioiden Hoitaja, palkkakakun kasvuksi voidaan arvioida 10 prosenttia. Tuolloin uusi vuosimeno olisi 414 700 euroa.

Jos laturit eivät käy kaupaksi – mikä on varsin oletettavaa – pääoma hupenee melko nopeasti. Muine kiinteine kuluineen noin miljoonan sijoitus kuluisi noin kahdessa vuodessa. Uusi osakeanti tuossa tilanteessa tuskin herättäisi juuri minkäänlaista kiinnostusta.


Loppu häämöttää...

Menisikö kovinkaan pahasti pieleen, jos arvioi, että Asmo Solutionsin taru on päättynyt vuoden 2019 loppuun mennessä? Sijoittajien kohtalo on myöskin karu: he ovat todennäköisesti menettäneet rahansa ilman euronkaan osinkotuottoa. Ehkäpä 50 vuoden kuluttua tekniikan museon kävijät saattavat ihmetellä sinne päätynyttä Asmo-laturia ja pähkäillä sellaisen ostaneiden motiivia...

Summa summarum

Sijoittajien kannattaisi miettiä, johdettiinko heitä harhaan. Jos heillä olisi ollut aiemmin mainittua ”hahmottamiskykyä” tai niin sanottua talonpoikaisjärkeä, he olisivat varmastikin huomanneet, että Asmo-laturi on todellisuudessa jotakin muuta kuin mitä Asmo Solutions kertoo sen olevan eli että Asmo-laturi ei juurikaan poikkea vakiolaturista muuten kuin korkeamman hinnan suhteen. Luodut odotukset Asmo-laturin myyntimenestykselle ovat näin ollen epärealistiset. Jos Asmo Solutions olisi kertonut totuuden Asmo-laturista, eli että Asmo-laturin ja vakiolaturin erot ovat minimaaliset, yritys tuskin olisi kiinnostanut sijoittajia.

Alussa kuvattu tuotto-odotus on lähinnä teoreettinen. Asmo Solutionsiin sijoittaneiden tuotto-odotus oli varmastikin paljon korkeammalla, ja liikevaihdon odotettiin nousevan ekspotentiaalisesti. Siten sijoittajien odotus (ja kiinnostus yritykseen) ei ollut niinkään lähivuosien osingonmaksussa vaan omistus yrityksessä, jonka liikevaihto huitelisi kymmenissä tai jopa sadoissa miljoonissa euroissa tulevina vuosina.

Kuluttajilla taitaa olla sama tilanne. Jos hekin näkisivät Asmo-laturi Solutionsin harhaanjohtavan mainonnan lävitse, he huomaisivat silloin, että ne syyt, joiden vuoksi he aikovat ostaa Asmo-laturin, eivät perustu totuuteen.

Energiansäästö

Paloturvallisuus

Ekologisuus

Ehkäpä kuluttajaviranomaiset tulevat jossakin vaiheessa puuttumaan tähän harhaanjohtavaan mainontaan..?

4 kommenttia:

  1. Mitä tapahtuu jos sijoittajia on juksattu? Eikö kyseessä ole jo rikos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, not at all. That is the "beauty" of entrepreneurship and the osakeyhtiö. He is no way responsible of projecting large sales as long as investors believe in it. They are on the market where there are billions of units, so if they say they are going to sell 1 million that is totally "legit". The only thing Asmo solutions can be caught is the false advertising of their product. They now very cleverly removed most of the misleading information from their website, but still the issue is there about the patent (none existing, just in maximum pending form). The increased safety is hard to argue as there is no clear measure for pro or con. Also the same for the savings. They are not saying that you will save 10 EUR or more a year. They say no standby power use. Which more or less true.

      Poista
  2. Good write up! One thing you have not taken into account. They are already selling the chargers abroad and they are likely to get some kind of matching funding from Tekes. The amount of this is about the same as the newly acquired equity. So they are going to get approximately 3 million EUR. I would assume that the Tekes money will come as a loan and they may need to keep some of the capital on reserve or offer it up as guarantee. So this may also explains existing delay in product delivery. The simply don't want to use up any money in order to get the maximum from Tekes.

    Tekes money will certainly extend the lifespan of Asmo solutions. At some point i would expect Asmo to move on to bigger things. He has loads of connections now and he can very well say he is a successful entrepreneur. He managed to build a product from an idea, got well over 100 kEUR in public money, he had a successful indegogo campaign, he attracted an Ex Nokia-Jolla guy, he raised over one million in capital investment. He had an extremely good media campaign. This kid of resume would be good for any large, real company. Of course the other side of the story is that he was falsifying product information, using misleading marketing and also projecting insanely large sales numbers and ambitions. Well i believe it is fair to say he is a true capitalist.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, I forgot the Tekes funding. It will probably give a couple of years more. Keeping in mind how Teles poured money into Valkee why wouldn't Asmo Solutions also get more public money?

      The big trouble with the company is that their product sucks. But if there are enough suckers in the world the charger will sell.

      Poista