maanantai 19. joulukuuta 2016

New York Times ja Asmo Solutions

New York Times (NYT) julkaisi lauantaina artikkelin perustulokokeilusta. Kummastusta herättää tietenkin se, miksi lehden newyorkilainen lukija olisi kiinnostunut tuosta kokeilusta.

Kaleva kertoi artikkelista lauantai-iltana klo 22.33. NYT oli julkaissut sen netissä johonkin aikaa lauantaina, mutta artikkelin lopussa kerrotaan, että artikkeli esiintyy paperilehdessä vasta sunnuntaina. Artikkelissa Oulu nousee esille, eikä siinä juurikaan mainita muita suomalaisia kaupunkeja, joten tästä voisi päätellä, että Kalevalla oululaisena sanomalehtenä oli jotakin tekemistä artikkelin sisällön kanssa.

Vielä enemmän kummastusta herättää Asmo Solutionsin esiintyminen artikkelissa. Miten ihmeessä juuri Asmo Solutions valikoitui kaikista oululaisista – jos yrityksen yleensäkin piti olla oululainen – yrityksistä? Juurikaan huonompaa valintaa ei olisi voinut tehdä.

Miten NYT yleensäkin saattoi olla tietoinen Asmo Solutionsin olemassaolosta? Antoiko Kaleva kenties ”vihjeen” siitä..?

Artikkeleissa on muutakin huvittavaa:

”Coders stare into laptops while leaning against beanbag chairs arrayed across red shag carpeting.”

Coders? Mitä ihme koodaajia siellä voi olla. Asmo-laturissa ei ole riviäkään minkäänlaista koodia.

”He has designed a phone charger that draws power only when a phone is connected.”

Kuten aiemmin on kerrottu, vastaavia latureita on monilla muillakin valmistajilla. Virkkeellä halutaan antaa ymmärtää, että Asmo-laturi olisi jollakin tavalla uniikki laite, mutta niin ei tietenkään ole.

Kaleva ja Asmo Solutions

On esitetty epäilyjä, että eräät Kalevan toimittajat olisivat saaneet Asmo-laturin lahjaksi. Tätä epäilyä tukee toimittajien esittämät ”kiitokset” somessa. Vaikka toimittajat eivät olekaan virkamiehiä eikä kyseessä ole siten lahjomisrikos, tuollainen toiminta on kuitenkin aina moraalitonta. Jos kyseessä on ”lahja”, eikö siitä pitäisi ainakin maksaa lahjavero?

Jos epäily pitää paikkansa, oliko Asmo-laturi palkkio yritystä ja laturia ylistävistä artikkeleista ja silmien ummistamisesta tosiasioilta – eli olla kertomatta, mikä Asmo-laturi todellisuudessa on? Vai halutaanko latureilla taata Kalevan myötämielinen suhtautuminen yritykseen ja laturiin tulevaisuudessa?

Joka tapauksessa Kalevan ja Asmo Solutionsin ”suhde” ei ole normaali. Eihän sitoutumaton sanomalehti voi asettaa yhtä yritystä erityisasemaan.

Kolikolla on aina kääntöpuoli, niin kuin tavataan sanoa. Nyt Kaleva esittelee vain yhtä puolta eli esittelee Asmo Solutionsista vain yrityksen itsensä kiillottaman kuvan.

8 kommenttia:

  1. Media on maininnut usein laturin olevan patentoitu. Tuo patenttiasia on mietityttänyt ja sitä piti hieman tarkastella. Patentissa on menossa vasta tekninen tutkimus ja lisäksi patenttihakemusta vastaan on tehty muistutus. https://patent.prh.fi/patdocs/public-docs.jsp?HakemusParam=20140021&NroParam=X1003625&NID=&offset=0&Inx=1&P=T&PN=&LJ=&PD=20150728&ki=B&lang=fi

    VastaaPoista
  2. Hi, just to confirm. The patent was NOT granted, right?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Right. There is a reminder demuring the whole application.

      Poista
  3. Blogissa todettiin aiemmin, että patenttiin ei tule jäämään juurikaan mitään patentoitavaa elokuussa julkaistun ”patentoitavuusraportin” jälkeen. 15.12.2016 julkaistu ”muistutus kolmannelta osapuolelta” toteaa saman asian.

    Näyttää kuitenkin siltä, että PRH olisi jo ollut hyväksymässä jotakin alkuperäisestä hakemuksesta. Se joutuu kuitenkin tutkimaan muistutuksen ja vastaamaan siihen. Muistutuksen tekijä on oululainen yliopettaja (TkT), jolla luulisi olevan riittävää tietämystä.

    Tekesin IPR-teemaklinikan esitelmämateriaalissa puhuttiin kahdesta (uudesta) patenttihakemuksesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta tulee mielenkiintoinen. Onko alkuperäisen "PATENTIN" avulla lypsetty tukia? Onko yhdessäkään mediassa näytetty sitä patenttikirjaa? Tuskin, koska sitä ei ole olemassa. Nyt luulisi toimittajienkin kiinnostuvan tästä patentista. Onhan heitäkin taidettu pissiä silmään tällä PATENTILLA.

      Poista
    2. Patentti/patenttihakemus on aina puoltava tekijä, kun veronmaksajien rahaa jaetaan.

      Hakemuksen sisältöä ei ole esitelty yhdessäkään mediassa. Media on vain niellyt ”tiedon” patentista.

      Kaleva ei tule ikinä kirjoittamaan riviäkään mitään negatiivista Asmo Solutionsista.

      Poista
    3. Linkissä Julkisen sanan neuvoston ohjeet journalisteille.
      http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
      20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

      Poista
    4. Korjaus kommenttiin: jälkimmäisen muistutuksen oli tehnyt joku muu kuin kommentissa kerrotaan. Sen oli tiettävästi tehnyt jokin laturivalmistaja.

      Poista