lauantai 28. huhtikuuta 2018

Kuis huiskii, BrightCharger?

BrightCharger-laturit luvattiin toimittaa tukijoille maaliskuun alussa, mutta onko niin tehty? Indiegogo-sivulla ei kerrota mitään sellaisesta. Siellä on vain maininta ”lupauksesta”.

Tavallisesti kampanjoijat mainitsevat sen sivullaan, koska se on eräänlaista mainontaa ”onnistuneesta” kampanjasta eli siitä, että tukijat ovat saaneet laitteensa ja yrityksellä menee hyvin. Myöskin tukijat kommentoivat usein saamiaan tuotteita, eli niitä joko kehutaan tai haukutaan.

Jos BrightCharger olisi saanut laturin valmiiksi ja tuotannon toimimaan, eikö voisi ajatella, että noita ”patentoituja” latureita yritettäisiin myydä muillekin? Nyt niitä on myyty vain alle 20 000 euron arvosta, jos oletetaan, että ne olivat yleensä lainkaan valmistuneet ja ne oli toimitettu tukijoille.

Joka tapauksessa tässä on jotakin outoa. Vai olisiko sitten niin, että muiden tahojen tekemät patentit olisivat aiheuttaneet vaikeuksia.

Yksikään media ei ole hiiskunutkaan mitään BrightChargerin valmistumisesta ja latureiden toimittamisesta tukijoille. Silloin kun oululainen ”patenttilaturi” valmistui, se ei jäänyt medialta huomaamatta, ja Kalevan toimittaja jopa ylisti sen ”palamattomuutta”.

Keskisuomalainen hehkutti otsikollaan vuonna 2014: ”Muuramelainen haluaa valloittaa maailman uudella laturillaan”

Siinä taisi kuitenkin jäädä maailma ”valloittamatta”, ja kuusi ydinvoimalaa saa huokaista helpotuksesta, koska niitä ei tarvitsekaan sulkea.


Mobiili.fi kertoi vuosi sitten: ”BrightChargerin on kehittänyt kansainvälinen asiantuntijatiimi, jossa yhdistyy tuotekehitysosaaminen, immateriaalioikeuksien tuntemus sekä pitkä kokemus akkujen lataukseen liittyvästä tutkimuksesta.”

Immateriaalioikeuksien tuntemus..? Huonostipa IPR-asiat tunnettiin, jos BrightCharger yritti patentoida muiden jo patentoimia toiminnallisuuksia.

Tuleeko myöskin Muuramesta lähitulevaisuudessa startup-yrittäjän omaelämänkerta, jossa valitetaan sitä, miten kaikki meni palamattomien latureiden markkinoilla pieleen, ja annetaan ”neuvoja” uusille yrittäjille?

4 kommenttia:

  1. Hevosmiesten tietotoimisto kertoo että olisi toimitettu mutta on kyllä jännää että muuten on radiohiljaisuus

    VastaaPoista
  2. Laturi erä on valmis. Saat sellaisen tilattua Innoflame -nimisestä yrityksestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa nyt jättää tällä kertaa tilaamatta...

      Poista
    2. 43,40€. Ilman USB-kaapelia.

      ASMOa hävyttömämpi. Tämä on jo saavutus!

      Poista